Aikuisuus, ajanjakso ihmisen eliniässä, jolloin täysi fyysinen ja älyllinen kypsyys on saavutettu. Aikuisuuden ajatellaan yleisesti alkavan 20 tai 21 vuoden iässä. Keski-ikää, joka alkaa noin 40 vuoden iässä, seuraa vanhuus noin 60 vuoden iässä.
Seuraavaksi käsitellään lyhyesti aikuisuuden aikaista kehitystä. Täydellinen käsittely löytyy kohdasta Ihmisen kehitys ja ihmisen käyttäytyminen.
Fyysisesti varhais- ja keski-ikäisyyttä leimaa elimistön toimintakyvyn hidas, asteittainen heikkeneminen, joka kiihtyy vanhuutta lähestyttäessä. Lihasmassa kasvaa edelleen 20-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen se vähitellen vähenee. Luurankomassa kasvaa noin 30 ikävuoteen asti ja alkaa sitten vähentyä, ensin keskusluurangossa (lantio ja selkäranka) ja viimeksi ääreisluurangossa (sormet ja varpaat). Koko aikuisiän ajan valtimoihin kertyy vähitellen kolesterolia, ja sydänlihas heikkenee lopulta, vaikka sairautta ei olisikaan havaittavissa. Sekä mies- että naishormonien tuotanto vähenee myös iän myötä, vaikkakaan tätä ei voida suoraan liittää seksuaalisen aktiivisuuden asteittaiseen vähenemiseen, joka tapahtuu sekä miehillä että naisilla 20-60 ikävuoden välillä.
On selvää näyttöä siitä, että iän lisääntyessä aikuisilla on hidas, hyvin asteittainen taipumus alentaa reagointinopeutta älyllisten (ja fyysisten) tehtävien suorittamisessa. Iäkkäiden aikuisten aivojen sähköisen aktiivisuuden hidastuminen on yhdistetty itse käyttäytymisen hidastumiseen. Keskushermoston prosessointinopeuden hidastuminen ei välttämättä merkitse samanlaisia muutoksia oppimisessa, muistissa tai muissa älyllisissä toiminnoissa. Nuorten aikuisten oppimiskyky on parempi kuin vanhempien aikuisten, samoin kuin heidän kykynsä järjestää uutta tietoa sen sisällön tai merkityksen kannalta. Iäkkäät aikuiset ovat toisaalta yhtä hyviä tai parempia kuin nuoret aikuiset yleisten tietojen säilyttämiskyvyssä ja kertyneessä kulttuurisessa tietämyksessä. Katso myös ikääntyminen; vanhuus.