- Potilaiden ja hoitajien sosiodemografiset ominaisuudet
- PKAN:n kliininen anamneesi ja tie diagnoosiin
- PKAN:n ilmenevät oireet
- Aika oireiden ilmaantuessa
- Ensimmäinen magneettikuvaus ja PKAN-diagnoosi
- Geneettinen testaus ja PKAN-diagnoosi
- Lääkärikäynnit diagnoosin saamiseksi
- Terveydenhuollon käyttö
- Lääketieteellinen hoito
- Hoitohenkilökunta
- Nykyaikaiset oireet ja toimintakyky
- Kävelyongelmat
- Puhumisongelmat
- Syömisongelmat
- Näkemis- ja hengittämisongelmat
- Dystoniset myrskyt
- Minkä tahansa PKAN:iin liittyvät ongelmat koulunkäynnissä
- Sairauden aiheuttaman taakan temaattiset analyysit
Potilaiden ja hoitajien sosiodemografiset ominaisuudet
Otokseen kuului 37 PKAN-potilaiden ensisijaista hoitajaa (n = 37 potilasta) ja 2 PKAN-potilasta, yhteensä 39 osallistujaa, jotka antoivat tietoja 39 potilaasta (taulukko 1). Hoitajat ja potilaat asuivat Yhdysvalloissa (n = 35), Kanadassa (n = 3) ja Saksassa (n = 1). Hoitajien keski-ikä (vaihteluväli) oli 45,8 (24,1-67,6) vuotta, hoitajat olivat enimmäkseen naisia (26/37; 70,3 %), ja hoitajat olivat pääasiassa PKAN-potilaiden vanhempia (33/37; 89,2 %). Useimmat hoitajat olivat sukua potilaalle, asuivat potilaan kanssa ja olivat koko- tai osa-aikatyössä (taulukko 1). Potilaiden (n = 39) iän mediaani (vaihteluväli) oli 19,1 (6,4-42,6) vuotta, ja he olivat enimmäkseen valkoihoisia (35/39; 89,7 %), miehiä (24/39; 61,5 %) eivätkä asuneet yksin (37/39; 94,9 %). Suuri osa potilaista oli opiskelijoita (19/39; 48,7 %); muut olivat työllisiä, työttömiä tai vammaisia (taulukko 1). PKAN-ADL-kokonaispistemäärän kvartiilien avulla määriteltiin neljä PKAN-vammaisuuden vakavuusryhmää, joista 9 potilasta sijoitettiin alhaisimpaan ryhmään, 10 toiseksi alhaisimpaan ryhmään, 10 kolmanneksi alhaisimpaan ryhmään ja 10 korkeimman vammaisuuden vakavuusryhmään. PKAN:n tautispektrissä oli havaittavissa trendinomainen ero iässä tutkimukseen ilmoittautuessa (P = 0,0739) (taulukko 1). Muiden kuin vanhempien tai sisarusten kanssa asuvien potilaiden prosenttiosuudet poikkesivat merkitsevästi toisistaan PKAN-taudin vaikeusasteen ryhmissä (P = 0,0222). Muut sosiodemografiset ominaisuudet eivät eronneet merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteen ryhmien välillä.
PKAN:n kliininen anamneesi ja tie diagnoosiin
PKAN:n ilmenevät oireet
Potilailla havaitut yleisimmät ensimmäiset oireet tai toiminnalliset rajoitteet (jotka eivät useinkaan rajoitu vain yhteen oireeseen) olivat kävely-, puhe- ja kirjoitusvaikeudet, joita seurasivat useat muut harvinaisemmat alkuvaiheen merkit tai oireet, kuten esimerkiksi dysstonia tai emotionaaliset- ja käyttäytymisvaikeudet (taulukko 2). Niiden potilaiden prosenttiosuudet, joilla oli kävelyvaikeuksia, poikkesivat toisistaan merkitsevästi (P = 0,0127), mikä osoittaa, että ne lisääntyivät PKAN:n vaikeusasteen eri vaiheissa. Ensimmäinen PKAN-oire (ts. esiintyvä oire, joka vaihteli potilaskohtaisesti) johti ensimmäiseen lääkärikäyntiin 56,4 prosentilla (22/39) potilaista, ja se vaihteli 50 prosentista potilaista toiseksi alhaisimmassa (5/10) ja korkeimmassa (5/10) ryhmässä 70 prosenttiin potilaista kolmanneksi alhaisimmassa (7/10) ryhmässä.
Aika oireiden ilmaantuessa
Oireiden ilmaantuessa mediaani-ikä oli 7,0 vuotta. Iät oireiden ilmaantuessa erosivat merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0007), mikä osoitti keski-ikien pienenemistä koko tautispektrissä (kuva 1). Vajaatoiminnan vaikeusasteiden ryhmissä oli suuri vaihteluväli keski-iässä puhkeamishetkellä: 7,0-20,0 vuotta (alhaisin), 1,0-18,0 vuotta (toiseksi alhaisin), 1,0-16,0 vuotta (kolmanneksi alhaisin) ja < 1,0-12,0 vuotta (korkein), mikä on sopusoinnussa tunnetun PKAN:n heterogeenisuuden kanssa (taulukko 2). Keskimääräiset (SD; mediaani) vuodet oireiden alkamisesta PKAN-diagnoosiin eivät eronneet merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (Alin = 3,9 , Toiseksi alin = 2,6 , Kolmanneksi alin = 5,8 , Korkein = 4,3 ; P = 0,6381).
Keskimääräinen iän vaihteluväli PKAN:n oireiden alkamisajankohtana, ensimmäisen magneettikuvauksen yhteydessä ja geneettisten testien yhteydessä. MRI, magneettikuvaus; PKAN, pantotenaattikinaasiin liittyvä neurodegeneraatio
Ensimmäinen magneettikuvaus ja PKAN-diagnoosi
Potilaista suurimmalla osalla (38/39 ) oli magneettikuvaus, ja ensimmäinen magneettikuvaus tehtiin keskimäärin (SD) 10,4 (6,7) vuoden iässä. Iät ensimmäisellä magneettikuvauksella erosivat merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0150), ja yleisesti ottaen keski-ikä laski taudin eri vaiheissa (kuva 1). Ensimmäinen magneettikuvaus johti diagnoosiin hieman yli puolella potilaista (22/39 ), eikä PKAN:n vaikeusasteiden välillä ollut merkittävää eroa (taulukko 2).
Geneettinen testaus ja PKAN-diagnoosi
Geneettinen testaus tehtiin useimmille potilaille (37/39 ), ja se johti PKAN-diagnoosiin keskimäärin 12,1 (6,9) vuoden iässä. Geneettisen testauksen perusteella tehtyjen diagnoosien iät erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0116), ja yleisesti ottaen keski-ikä laski taudin eri vaiheissa (kuva 1). Keskimääräiset (SD; mediaani) vuodet oireiden alkamisesta geneettisen testauksen perusteella tehtyyn diagnoosiin eivät eronneet merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteen ryhmien välillä (pienin = 4,5, toiseksi pienin = 3,1, kolmanneksi pienin = 5,9, suurin = 4,3; P = 0,7584).
Lääkärikäynnit diagnoosin saamiseksi
Potilaan matka diagnoosiin käsitti keskimäärin (SD; mediaani) 4,6 (3,5; 4,0) eri lääkärikäyntiä ennen diagnoosin saamista, vaihteluväli oli 1,0-15,0 (taulukko 2). PKAN:n vaikeusasteen mukaan diagnoosia edeltäneiden lääkärikonsultaatioiden määrä ei eronnut merkitsevästi ryhmien välillä (P = 0,4213), ja se vaihteli keskiarvosta (SD; mediaani) 3,1 (3,2: 2,0) toiseksi alhaisimmassa (Second Lowest) -ryhmässä korkeimman (Highest) -ryhmän 5,6 (3,6; 5,5). Lopulta lähes kaikki potilaat ohjattiin erikoistuneisiin keskuksiin tai he aloittivat yhteydenpidon niihin (37/39, 94,9 %). Yksi hoitaja kertoi konsultoineensa kolmea lastenlääkäriä, neljää neurologia ja geneetikkoa yhteisön ulkopuolella ennen diagnoosin saamista ja ajaneensa 3-5 tuntia edestakaista matkaa lääkärikäyntiä kohti. Hän kertoi, että seitsemän vuoden ajan lääkärit ”tiesivät, että hänen lapsessaan oli jotain vialla”, mutta eivät kyenneet tekemään diagnoosia.
Terveydenhuollon käyttö
Lääketieteellinen hoito
Potilaiden prosentuaaliset osuudet potilaista, jotka saivat erityyppisiä hoitoja (lääkkeitä, vitamiineja tai ilman reseptiä saatavia hoitoja, injektioita, fysikaalisia, puheeksiotto- tai toimintaterapioita), olivat samankaltaisia PKAN:n vaikeusasteiden ryhmissä (taulukko 3). Muun leikkauksen kuin syväaivostimulaatiolaitteen asennuksen saaneiden potilaiden prosenttiosuudet erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0006), ja ne olivat yleisempiä korkeimman vaikeusasteen ryhmässä. Kaikilla PKAN-potilailla oli viimeisen vuoden aikana keskimäärin (SD; mediaani) 13,0 (13,1; 8,0) lääkärikäyntiä ja 55,2 (78,5; 22,5) hoitokäyntiä. Lääkäri- tai terapiakäyntien määrä ei eronnut merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P-arvot > 0,2187) (taulukko 3).
Hoitohenkilökunta
Potilaista yli puolet (21/39, 53,8 %) tarvitsi täysipäiväistä hoitajaa (taulukko 3). Kokopäivätoimista hoitotyötä tarvitsevien potilaiden prosenttiosuudet erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0021), mikä osoitti lisääntymistä taudin eri vaiheissa. Kokoaikaista hoitoa vaativan sairauden puhkeamishetken mediaani-ikä vaihteli 8,5 vuoden iästä (suurin ryhmä) 19,0 vuoden ikään (pienin ryhmä) (P = 0,2379), ja osa-aikaista hoitoa vaativan sairauden puhkeamishetken mediaani-ikä vaihteli 7,0 vuoden iästä (suurin ryhmä) 19,0 vuoden ikään (toiseksi pienin ryhmä) (P = 0,0975). Syitä kokoaikaisen hoitajan tarpeelle olivat muun muassa dementian eteneminen, kyvyttömyys jäädä yksin sekä kehitysongelmien että kaatumisongelmien vuoksi ja liikuntakyvyn heikkeneminen. Jotkut vanhemmat ilmoittivat jakavansa hoitotehtävät ammattimaisen hoitajan kanssa. Esimerkkejä vanhempien hoitotehtävistä olivat avustaminen kuljetuksissa, potilaan auttaminen, kun potilaan käsi ”väsyy” tai käsisupistukset haittaavat syömistä/pukeutumista, avustaminen henkilökohtaisessa hygieniassa ja lääkityksessä sekä tarkkailu, jolla estetään potilaan harhailemista.
Yli puolet (21/37, 56,8 %) hoitajista koki, että työmarkkina-asema muuttui hoitotyön vuoksi. Niiden omaishoitajien prosenttiosuudet, jotka kokivat työmarkkina-aseman muuttuneen, erosivat merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteen ryhmien välillä (P = 0,0128) vaihdellen 20,0 %:sta (2/10, kolmanneksi alhaisin ryhmä) 90,0 %:iin (9/10, toiseksi alhaisin ryhmä). Yksi vanhempi ilmoitti jääneensä varhaiseläkkeelle huolehtiakseen kokopäivätoimisesta hoidosta.
Nykyaikaiset oireet ja toimintakyky
PKAN-vaikeusasteen ryhmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan keskimääräisten (SD) vuosien suhteen oireiden alkamisesta (Alin = 12,0 , Toiseksi alin = 9,7 , Kolmanneksi alin = 15.2 , Korkein = 12,5 vuotta; P = 0,3029) tai keskimääräisiä (SD) vuosia diagnoosista (Alin = 8,1 , Toiseksi alin = 7,1 , Kolmanneksi alin = 9,4 , Korkein = 8,2 vuotta; P = 0,8071).
Kävelyongelmat
Potilaista suurimmalla osalla esiintyi kävelyongelmia (26/39, 66,7 %). Niiden potilaiden prosenttiosuudet, jotka eivät kyenneet kävelemään ilman apua ja jotka eivät kyenneet kävelemään lainkaan, erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P-arvot ≤0,0001), ja ne osoittivat yleisesti ottaen nousua koko tautispektrissä (kuva 2a). Ikä sairastumisen alkaessa ei eronnut merkitsevästi toisistaan ilman apua kävelemättömyyden (P = 0,1447) osalta (keskiarvo (SD) oli 7,7 (4,2) vuotta (korkein ryhmä) ja 13,6 (8,6) vuotta (toiseksi matalin ryhmä) välillä) tai kävelykyvyttömyyden osalta (P = 0,3878) (keskiarvo (P = 0,3878) oli 10,4 (7,4) vuotta (korkein ryhmä) ja 18 vuotta (toiseksi matalin ryhmä) välillä).0 vuotta yksittäisellä potilaalla toiseksi alhaisimmassa ryhmässä.
PKAN-oireet ja toimintarajoitteet, joiden esiintymistiheys on lisääntynyt PKAN:n vaikeusasteiden kirjossa (a), suurempi esiintymistiheys korkeimman vaikeusasteen ryhmässä (b) tai nuorempi alkamisikä PKAN:n vaikeusasteiden kirjossa (c). Paneelissa C n-arvot osoittavat niiden potilaiden todellisen lukumäärän, jotka ilmoittivat iän alkamishetkellä (osoittaja), ja niiden potilaiden kokonaismäärän, jotka kokivat ongelman (nimittäjä) kussakin vakavuusryhmässä. PKAN, pantotenaattikinaasiin liittyvä neurodegeneraatio
Puhumisongelmat
Useimmilla potilailla (36/39 ) oli vaikeuksia puhua tai tulla ymmärretyksi. PKAN:n vaikeusasteen ryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa (P = 0,2671), ja ne vaihtelivat 80,0 %:sta (8/10 toiseksi alhaisimmassa ryhmässä) 100,0 %:iin (10/10 kussakin kolmanneksi alhaisimmassa ja korkeimmassa ryhmässä). Niiden potilaiden prosenttiosuudet, jotka eivät kyenneet lainkaan puhumaan, erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteen ryhmissä (P < 0,0001), ja ne olivat yleisempiä korkeimman vaikeusasteen ryhmässä (kuvio 2b). PKAN:n vakavuusryhmät erosivat merkitsevästi toisistaan iän alkaessa puhua (P = 0,0065); keski-ikä yleensä laski taudin eri vaiheissa (kuvio 2c).
Syömisongelmat
Potilaiden, joilla oli syömis- tai tukehtumisongelmia, prosenttiosuudet erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vakavuusryhmissä (P = 0,0219), ja ne kasvoivat taudin eri vaiheissa (kuvio 2a). Ikä sairauden puhkeamishetkellä ei eronnut merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,1064), ja se vaihteli keski-iästä (SD), joka oli 9,4 (5,1) vuotta (korkein ryhmä), 18,0 (7,5) vuoteen (matalin ryhmä). Ruokintaletkun asettamisen tarve erosi merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteen ryhmien välillä (P < 0,0001), ja se oli yleensä yleisempää korkeimman vaikeusasteen ryhmässä (kuva 2b). PKAN:n puhkeamisikä ei eronnut merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,3626), ja se vaihteli keski-iästä (SD) 10,9 (3,7) vuodesta (korkein ryhmä) 14,5 (10,6) vuoteen (kolmanneksi alhaisin ryhmä), eikä kahdessa alhaisimmassa vaikeusasteryhmässä ollut yhtään potilasta, jotka olisivat tarvinneet ruokintaletkun.
Näkemis- ja hengittämisongelmat
Useimmilla potilailla oli näkemisongelmia (27/39 ). Näköongelmista kärsivien potilaiden prosenttiosuudet erosivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0313), ja ne kasvoivat yleisesti ottaen taudin eri vaiheissa (kuva 2a). PKAN:n vakavuusryhmissä oli havaittavissa suuntaus siihen, että näköongelmien alkamisikä vaihteli (P = 0,0789, kuva 2c). Yksi potilas kolmanneksi alhaisimman ja korkeimman vaikeusasteen ryhmässä tarvitsi trakeostomiaputken.
Dystoniset myrskyt
Dystonisen myrskyn joskus kokeneiden potilaiden prosenttiosuudet poikkesivat merkitsevästi toisistaan PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0009), ja ne olivat yleisempiä korkeimman vaikeusasteen ryhmässä (kuva 2b). PKAN:n puhkeamisiässä ei ollut merkittävää eroa eri PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,3735), ja se vaihteli keski-iän (SD) välillä 11,0 (5,7) vuodesta (kolmanneksi alhaisin ryhmä) 20,0 (4,2) vuoteen (toiseksi alhaisin ryhmä).
Minkä tahansa PKAN:iin liittyvät ongelmat koulunkäynnissä
Vähemmistöllä potilailla (34/39 potilasta, 87,2 %:lla) oli ollut kouluongelmia. Kouluongelmissa ei ollut merkittävää eroa PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,1717), ja ne vaihtelivat 66,7 %:sta (6/9 alhaisin ryhmä) 100 %:iin (10/10 kolmanneksi alhaisin ryhmä). Kouluongelmien alkamisikä poikkesi merkitsevästi PKAN:n vaikeusasteryhmien välillä (P = 0,0222), mikä osoitti keski-iän pienenemistä koko tautispektrissä (kuvio 2c).
Sairauden aiheuttaman taakan temaattiset analyysit
Potilaiden ja hoitajien haastattelujen aikana spontaanisti annettujen lausuntojen temaattisia analyysejä käytettiin potilaiden sairauden aiheuttaman taakan keskeisten osa-alueiden tunnistamiseksi. Hoitajat mainitsivat potilaiden kamppailun sopeutua moninkertaisiin toimintakyvyn menetyksiin (liikkumiskyky, puhekyky, kyky syödä, näkövammaisuus), yksityisyyden menettämisen hoitajan tarpeesta johtuen ja sosiaalisen eristäytymisen liikkumiskyvyn menettämisen, koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien, kommunikaatiovaikeuksien ja sosiaalisesta ryhmästä erityisopetukseen siirtymisen vuoksi. Esimerkkejä hoitajien ja potilaiden spontaanisti ilmoittamista puheongelmista ovat mutina tai sanojen sekoittuminen. Esimerkkejä raportoiduista kouluongelmista ovat muutetun ohjelman tai kokopäiväisen henkilökohtaisen avustajan tai sairaanhoitajan tarve luokkahuoneessa, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat sekä ongelmat käsialassa tai puheessa. Lisäksi jotkut hoitajat mainitsivat spontaanisti vihanpurkauksia ja mielialan vaihteluita potilailla, joilla heidän mukaansa oli vaikeuksia sopeutua diagnoosiin. Kivuliaiden dystoniajaksojen ja dystonisten myrskyjen kuvattiin lisäävän potilaan taakkaa.