Toimittajan huomautus: COVID-19-pandemia on yhä täydessä vauhdissa, joten Halloween 2020 on vietettävä eri tavalla kuin aiempina vuosina. Centers for Disease Control and Prevention on julkaissut hyödyllisiä ohjeita Halloweenin ja muiden syysjuhlien viettämiseen tavoilla, jotka pitävät sinut turvallisena ja terveenä.
Vanhemmat ja lapset valmistautuvat halloweeniin ja pyrkivät viimeistelemään puvut ja lyhdyt, puhumattakaan karkkien hankkimisesta karkkia varten. Mutta ennen kuin ryntäätte 31. lokakuuta viettämään vuoden karmaisevinta päivää, tässä on katsaus Halloweenin alkuperään ja sen outoihin perinteisiin.
Samhain
Halloween, joka tunnetaan myös nimellä Pyhäinpäivän aatto, juontaa juurensa noin 2 000 vuotta taaksepäin esikristilliseen kelttiläiseen festivaaliin, jota vietettiin marraskuun 1. päivän tienoilla ja jonka nimi oli Samhain (lausutaan ”sah-win”), joka indoeurooppalaisten etymologisten sanakirjojen (Indo-European Etymological Dictionaries) mukaan tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”kesän loppua” gaeliksi.
Koska muinaiset muistiinpanot ovat niukkoja ja hajanaisia, Samhainin tarkkaa luonnetta ei täysin tunneta; se oli kuitenkin vuosittainen yhteisöllinen kokous sadonkorjuuvuoden lopussa, jolloin kerättiin resursseja talvikuukausia varten ja tuotiin eläimiä takaisin laitumilta. Kansatieteilijä John Santinon mukaan Samhainin uskotaan myös olleen aika, jolloin kommunikoitiin kuolleiden kanssa.
”Uskottiin, että se oli päivä, jolloin kuolleiden henget siirtyivät tuonpuoleiseen”, Santino kertoi Live Science -lehdelle. Tällaisia vuodenvaihteen hetkiä on aina pidetty erityisinä ja yliluonnollisina, hän lisäsi.
Halloween tarjoaa turvallisen tavan leikkiä kuoleman käsitteellä, Santino sanoi. Ihmiset pukeutuvat eläviksi kuolleiksi, ja väärennetyt hautakivet koristavat etupihoja – toimintaa, jota ei hänen mukaansa suvaittaisi muina vuodenaikoina.
Mutta Torontossa sijaitsevan Yorkin yliopiston historian professorin Nicholas Rogersin mukaan, joka on kirjoittanut teoksen Halloween: From Pagan Ritual to Party Night” (Oxford University Press, 2003), ”ei ole pitäviä todisteita siitä, että Samhain olisi omistettu nimenomaan kuolleille tai esi-isien palvontaan.
”Muinaisten saagojen mukaan Samhain oli aika, jolloin heimokansat maksoivat kunnianosoituksia valloittajilleen ja jolloin sidh saattoi paljastaa manalan jumalien upeat palatsit”, Rogers kirjoitti. Samhain ei liittynyt niinkään kuolemaan tai pahuuteen kuin vuodenaikojen vaihtumiseen ja luonnon horrokseen (ja uudelleensyntymiseen) valmistautumiseen kesän vaihtuessa talveen, hän sanoi.
Vaikka halloweenin ja samhainin suoraa yhteyttä ei ole koskaan pystytty todistamaan, monet tutkijat uskovat, että koska Pyhäinpäivä (tai Pyhäinpäivän messu, jota vietetään marraskuun 1. päivänä) ja samhain ovat kalenterissa niin lähekkäin toisiinsa nähden, että ne ovat vaikuttaneet toinen toisiinsa, ja ne ovat sittemmin yhdistyneet nykyisin halloweeniksi kutsutuksi juhlaksi.
Puvut ja karkki tai kepponen
Pukuihin pukeutumisen ja karkki tai kepponen -perinne saattaa juontaa juurensa ”muumioinnin” ja ”guisingin” käytäntöön, jossa ihmiset naamioituivat ja kulkivat ovelta ovelle ja pyysivät ruokaa, Santino sanoi. Hänen mukaansa varhaiset puvut olivat yleensä valepukuja, jotka oli usein kudottu oljista, ja joskus ihmiset pukeutuivat pukuihin esiintyäkseen näytelmissä tai sketseissä.
Käytäntö voi liittyä myös Britanniassa ja Irlannissa vallinneeseen keskiaikaiseen tapaan ”souling”, jolloin köyhät kolkuttelivat oville hallowmas-päivänä (marraskuun 1. päivä) ja pyysivät ruokaa vastineeksi rukouksista kuolleiden puolesta.
Trick-or-treating alkoi Yhdysvalloissa vasta toisessa maailmansodassa, mutta amerikkalaisten lasten tiedettiin menevän ulos kiitospäivänä ja pyytävän ruokaa – käytäntö, joka tunnetaan nimellä Thanksgiving begging, Santino sanoi.
”Joukkokiristysrituaalit ovat melko yleisiä, ja ne liittyvät yleensä talvilomiin”, Santino sanoi. Vaikka yksi perinne ei välttämättä aiheuttanut muita, ne olivat ”samankaltaisia ja samansuuntaisia”, hän sanoi.
Kepposet ja leikit
Tänä päivänä ”kepponen”-osa sanonnassa ”trick or treat” (kepponen tai kepponen) on enimmäkseen tyhjää uhkailua, mutta kepposet ovat jo pitkään olleet osa juhlapäivää.
1800-luvun loppupuoliskolla kepposen tekemisen perinne halloweenina oli vakiintunut. Yhdysvalloissa ja Kanadassa kepposiin kuului muun muassa ulkorakennusten kaataminen, maanviljelijöiden porttien avaaminen ja talojen muniminen. Mutta 1920- ja 1930-luvuilla juhlat muistuttivat enemmän hillittömiä korttelijuhlia, ja ilkivallanteot muuttuivat vakavammiksi.
Jotkut ihmiset uskovat, että koska kepposet alkoivat muuttua vaarallisiksi ja riistäytyä käsistä, vanhemmat ja kaupunkien johtajat alkoivat kannustaa pukeutumiseen ja karkki tai kepponen -tapahtumaan turvallisena vaihtoehtona kepposten tekemiselle, Santino sanoi.
Halloween oli kuitenkin yhtä lailla juhlien ja leikkien aikaa kuin kepposten tekemistä tai herkkujen pyytämistä. Omenat liittyvät halloweeniin sekä herkkuina että leikissä ”bobbing for apples”, jota on käytetty Amerikassa siirtomaa-ajoista lähtien ennustamiseen. Legendan mukaan Roseanne Montillon kirjan ”Halloween and Commemorations of the Dead” (Chelsea House, 2009) mukaan se, joka ensimmäisenä poimii omenan vedellä täytetystä ämpäristä käyttämättä käsiään, menisi ensimmäisenä naimisiin.
Omenat olivat myös osa erästä toista avioliitto-ennustusta. Legendan mukaan Halloweenina (joskus keskiyöllä) nuoret naiset kuorivat omenan yhdeksi yhtenäiseksi suikaleeksi ja heittivät sen olkansa yli. Omenan kuori kuulemma laskeutuisi tulevan aviomiehen nimen ensimmäisen kirjaimen muotoon.
Toisessa halloween-rituaalissa katsottiin keskiyöllä kynttilänvalossa peiliin, sillä tulevan aviomiehen kasvojen sanottiin ilmestyvän. (Tämän pelottavasta muunnelmasta tuli myöhemmin monille koululaisille tuttu ”Bloody Mary” -rituaali). Kuten monet tällaiset lapsuuden leikit, se tehtiin todennäköisesti huvin vuoksi, vaikka ainakin jotkut ottivat sen vakavasti.
Kristillinen/irlantilainen vaikutus
Jotkut evankeliset kristityt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Halloween on jotenkin saatanallinen, koska sen juuret ovat pakanallisessa rituaalissa. Muinaiset keltit eivät kuitenkaan palvoneet mitään kristillistä paholaista muistuttavaa, eikä heillä ollut siitä mitään käsitystä. Itse asiassa Samhainin juhla oli jo kauan sitten kadonnut, kun katolinen kirkko alkoi vainota noitia etsiessään saatanallisia salaliittoja. Mustilla kissoilla ei tietenkään tarvitse olla mitään yhteyttä noituuteen, jotta niitä voitaisiin pitää pahoina – pelkkä niiden tien ylittäminen tuo huonoa onnea kaikkina vuodenaikoina.
Nykyaikaisen Halloweenin osalta Santino kirjoittaa kirjassaan ”American Folklore: An Encyclopedia” (Garland, 1996) totesi, että ”Halloweenin uskomukset ja tavat tuotiin Pohjois-Amerikkaan ensimmäisten irlantilaisten maahanmuuttajien mukana, ja sitten 1800-luvun ensimmäisen puoliskon nälänhätää pakenevien irlantilaisten maahanmuuttajien suuret aallot. Halloween tunnettiin Pohjois-Amerikan mantereella siirtomaa-ajoista lähtien, mutta 1900-luvun puoliväliin mennessä siitä oli tullut suurelta osin lasten juhla.”
Sen jälkeen juhlapäivän suosio on kasvanut dramaattisesti, kun aikuiset, yhteisöt ja instituutiot (kuten koulut, kampukset ja kaupalliset kummitustalot) ovat ottaneet tapahtuman omakseen.
Aikojen saatossa erilaiset yliluonnolliset entiteetit – mukaan lukien keijut ja noidat – yhdistettiin halloweeniin, ja yli sata vuotta sitten Irlannissa tapahtuman sanottiin olevan aika, jolloin kuolleiden henget saattoivat palata vanhoille kummituspaikoilleen. Pukeutumisesta kummituksiksi tai noidiksi tuli muotia, mutta kun juhlapäivä yleistyi ja kaupallistui (ja kun massavalmisteiset naamiaisasut tulivat markkinoille), lasten ja aikuisten naamiaisasujen valikoima laajeni hirviöitä laajemmaksi ja sisälsi kaikkea mahdollista supersankareista prinsessoihin ja poliitikkoihin.
Tämä artikkeli julkaistiin alun perin vuonna 2014, ja sitä ovat päivittäneet Alina Bradford, Tanya Lewis ja Jeanna Bryner.