Kuka oli Henrik IV?
Henrik IV:stä tuli Ranskan kruununperijä avioliittonsa kautta Valois’n Margitin kanssa, mutta hän joutui haastetuksi uskonnollisten riitojen aikana. Vaikka Henrik IV kääntyi katolilaiseksi tultuaan Ranskan kuninkaaksi vuonna 1589, hän antoi Nantesin ediktin uskonnollisen suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Hänet tapettiin 14. toukokuuta 1610 Pariisissa, Ranskassa.
Varhaiselämä
Navarran Henrik syntyi Pauissa, Ranskassa 13. joulukuuta 1553. Hänen vanhempansa, joista tuli Navarran kuningas ja kuningatar pian Henrikin syntymän jälkeen, olivat eri uskontokuntia ja esimerkkinä hugenottien (protestanttien) ja katolilaisten välisestä riidasta Ranskassa. Vaikka Henrik kastettiin katolilaiseksi, hänet kasvatettiin protestantiksi isänsä kuoltua vuonna 1562.
14-vuotiaana prinssi Henrik aloitti sotilaspalveluksen retkikunnassa kapinoivia roomalaiskatolisia vastaan Navarrassa, joka päättyi hugenottien voittoon. Henrik kunnostautui, ja kokemus takoi hänessä sotilaallista henkeä. Sisällissodan leviäminen sai hänet kuitenkin pohtimaan sen tuhoisaa vaikutusta Ranskaan.
Äitinsä kuoltua kesäkuussa 1572 Henrikistä tuli Navarran kuningas. Järjestetty avioliitto Valois’n Margaretan, Henrik II:n ja Katariina de’ Medicin tyttären, kanssa toi pariisilaiset katolilaiset ja vierailevat hugenotit yhteen levottomaan vastakkainasetteluun. Jännitys purkautui 24. elokuuta 1572 tapahtuneen Pyhän Bartolomeuksen päivän verilöylyn täysimittaisiksi murhiksi, ja Henrik välttyi kuolemalta vaimonsa avulla ja lupaamalla kääntyä katolilaiseksi.
Kolmen Henrikin sota
Anjoun herttuan Fransois’n kuoltua vuonna 1584 Henrikistä tuli Ranskan kruununperijä. Häntä vastustivat katolisista aristokraateista koostunut Pyhä liitto ja paavi Klemens VIII, joka erotti Ranskan perillisen kirkosta. Tilanne johti kolmen Henrikin sotaan, jossa Henrik asettui vastakkain Ranskan kuningas Henrik III:n ja vakaasti katolisen Henrikin, Guisen herttuan kanssa.
Navarran Henrik toimi rohkeasti ja kukisti Henrik III:n armeijan ratkaisevassa Coutrasin taistelussa 20. lokakuuta 1587. Lopulta Espanjan sekaantuminen Ranskan perimykseen sai Henrik III:n yhdistämään voimansa Navarran Henrikin kanssa ottaakseen Pariisin ja Ranskan maaseudun hallintaansa. Henrik III puukotettiin 1. elokuuta 1589, ja hän kuoli seuraavana päivänä julistettuaan Navarran Henrikin seuraajakseen.
Kuningas Henrik IV
Henrikistä tuli kuningas Henrik IV, mutta tarvittiin yhdeksän vuotta kestänyt Pariisin piiritys, jotta hänen kruununsa saatiin turvattua Pyhän liiton vaikutukselta ja espanjalaisten sekaantumiselta. Hän kääntyi katolilaiseksi, ja voitettuaan useita tärkeitä taisteluita Pariisi antautui lopulta 22. maaliskuuta 1594. Paavi Klemens kumosi Henrikin kirkonkirouksen, ja Henrik välitti Vervinsin rauhan Ranskan ja Espanjan välillä 2. toukokuuta 1598. Samoihin aikoihin Henrik antoi myös Nantesin ediktin, joka vahvisti roomalaiskatolilaisuuden valtionuskonnoksi mutta myönsi uskonnonvapauden protestanteille.
Yhdistettyään kuningaskunnan ja saavutettuaan rauhan sekä kotimaassa että ulkomailla Henrik IV jatkoi vaurauden palauttamista Ranskaan. Hän alensi Ranskan kansalaisten veroja, solmi rauhan Osmanien valtakunnan kanssa ja avasi kauppareitit Itä-Aasiaan. Hänestä tuli myös pahamaineinen seksuaalisista urotöistään, hän otti useita rakastajia ja ansaitsi lempinimen ”Le Vert Gallant” (Homo vanha kipinä).
Kuolema ja salaperäisyys
Suorituksistaan huolimatta Henrik IV joutui kärsimään useista salamurhayrityksistä. Katoliset pitivät häntä vallananastajana ja protestantit petturina, eivätkä hänen charminsa ja aito huolenpitonsa kansan tarpeista kyenneet rauhoittamaan hänen vihollisiaan. Katolinen fanaatikko puukotti hänet kuoliaaksi 14. toukokuuta 1610, minkä jälkeen hänet haudattiin Saint-Denis’n basilikaan Pariisissa.
Makaaberin jälkikirjoituksen mukaan Henrik IV:n balsamoidun ruumiin pää katosi, kun vallankumoukselliset ryöstivät basilikan vuonna 1793. Pää kulki yksityisten keräilijöiden välillä, kunnes se löydettiin vuonna 2010, jolloin oikeuslääketieteellisten tutkijoiden ryhmä vahvisti, että se kuului Ranskan entiselle kuninkaalle. Tämä johtopäätös kuitenkin kyseenalaistettiin muutamaa vuotta myöhemmin, kun DNA-testit osoittivat, ettei pää ollut kuninkaallinen geneettinen vastine.