Kirjoitusjärjestelmä

Taulukko kirjoitusjärjestelmistä Monier Monier-Williamsin Sanskrit-English Dictionary -kirjan johdannossa

Tässä Puyin oppikirjassa on esitetty englanninkieliset aakkoset. Vaikka englanninkieliset kirjaimet kulkevat vasemmalta oikealle, kiinalaiset selitykset kulkevat ensin ylhäältä alas ja sitten oikealta vasemmalle, kuten perinteisesti kirjoitetaan

Kirjoitusjärjestelmien luokitteluun on käytetty useita lähestymistapoja, joista yleisin ja perustavanlaatuisin on laaja jako kolmeen kategoriaan: logografiseen, syllabiseen ja aakkosmaiseen (tai segmentaaliseen); kaikkia kolmea saatetaan kuitenkin tavata missä tahansa kirjoitusjärjestelmässä vaihtelevassa suhteessa, minkä vuoksi järjestelmää on usein hankala kategorisoida yksiselitteisesti. Termiä monimutkainen järjestelmä käytetään joskus kuvaamaan järjestelmiä, joissa sekoittuminen tekee luokittelusta ongelmallista. Nykyaikaiset kielitieteilijät pitävät tällaisia lähestymistapoja, kuten Diringerin

• pictografinen kirjoitus
• ideografinen kirjoitus
• analyyttinen siirtymävaiheen kirjoitus
• foneettinen kirjoitus
• alfabeettinen kirjoitus

, liian yksinkertaisina, ja he pitävät kategorioita usein vertailukelvottomina.Hill jakoi kirjoituksen kolmeen kielellisen analyysin pääkategoriaan, joista yksi kattaa diskurssit eikä sitä yleensä pidetä varsinaisena kirjoituksena:

• diskurssijärjestelmä
  • ikoninen diskurssijärjestelmä, esim.esim. intiaanit
  • konventionaalinen diskurssijärjestelmä, esim. quipu
• morfeeminen kirjoitusjärjestelmä, esim. egyptiläinen, sumerilainen, maya, kiinalainen
• foneeminen kirjoitusjärjestelmä
  • osittainen foneeminen kirjoitusjärjestelmä, esim. Egyptiläinen, heprealainen, arabialainen
  • polyfoneeminen kirjoitusjärjestelmä, esim. lineaarinen B, kana, cherokee
  • monofoneeminen kirjoitusjärjestelmä
    • foneeminen kirjoitusjärjestelmä, esim. muinaiskreikkalainen, vanhanenglantilainen
    • morfofoneeminen kirjoitusjärjestelmä, esim.g. saksa, nykyenglanti

Sampson tekee eron semasiografian ja glottografian välille

• semasiografia, joka liittää näkyvät merkit merkitykseen suoraan viittaamatta mihinkään tiettyyn puhuttuun kieleen
• glottografia, näkyvien merkkien käyttäminen puhutun kielen muotojen esittämiseen
  • logografia, puhutun kielen esittäminen osoittamalla erottuvia näkyviä merkkejä André Martinet’n ”ensimmäisen artikulaation” (Martinet 1949) kielellisille elementeille, i.eli morfeemeja tai sanoja
  • fonografia, jolla saavutetaan sama tavoite osoittamalla merkkejä ”toisen artikulaation” elementeille, esim. foneemeja, tavuja

DeFrancis, kritisoi Sampsonin esittelemää semasiografista kirjoitusta ja featuraalisia aakkosia korostaa varsinaisen kirjoituksen fonografista laatua

• kuvat
  • ei-kirjoitus
  • kirjoitus
    • rebus
      • tavut
        • syllabiset järjestelmät
          • puhdas syllabinen, esim.esim. lineaarinen B, Yi, Kana, Cherokee
          • morfosyllabinen, esim. sumerilainen, kiinalainen, maya
          • konsonantaalinen
            • morfokonsonantaalinen, esim. egyptiläinen
            • puhdas konsonantaalinen, esim. foinikialainen
            • aakkosellinen
              • puhdas foneeminen
                • puhdas äännepainotteinen
                  • fonesian
                    • fonesian
                      • fonesian
                        • puhtaita äännepainotteita, esim.esim. kreikkalainen
                        • morfofoneeminen, esim. englanti

        Faber luokittelee fonografisen kirjoitusasun kahteen tasoon, lineaarisuuteen ja koodaukseen:

        • logografinen, esim.esim. kiinalainen, muinaisegyptiläinen
        • fonografinen
          • syllabisesti lineaarinen
            • syllabisesti koodattu, esim. kana, akkadinkielinen
            • segmentaalisesti koodattu, esim. Heprea, syyrialainen, arabialainen, etiopialainen, amharalainen, devanagari
          • segmentaalisesti lineaarinen
            • täydellinen (aakkoset), esim. kreikkalais-latinalaiset, kyrilliset
            • vialliset, esim. Ugarilainen, foinikialainen, aramealainen, vanha eteläarabialainen, Paleo-Heprea

        .

        Luokittelu Danielsin mukaan

        Tyyppi	Jokainen symboli edustaa	esimerkki
        Logosyllabary	sanaa tai morfeemia sekä tavua	Kiinalaisia merkkejä
        Syllabary	syllabeli	Japanin kana
        Abjad (konsonantti)	konsonantti	arabialaiset aakkoset
        Aakkoset	konsonantti tai vokaali	latinalaiset aakkoset
        Abugida	konsonantti, johon liittyy tietty vokaali, muutosmerkit edustavat muita vokaaleja	Indian Devanagari
        Featural system	distinctive feature of segment	Korean Hangul

        • Logografiset järjestelmätMuokkaa
        • Tavujärjestelmät: tavujärjestelmäMuokkaa
        • Segmenttijärjestelmät: aakkosetEdit
        • Featural systemsEdit
        • Monitulkintaiset järjestelmätEdit

        Logografiset järjestelmätMuokkaa

        Pääartikkeli: Logogrammi
        

        Varhaiskiinalainen aurinkoa tarkoittava merkki (ri), 1200 eKr

        

        Nykyaikainen kiinalainen kirjainmerkki (ri), joka tarkoittaa päivää tai aurinkoa

        Logogrammi (logogrammi) on yksittäinen kirjoitettu kirjainmerkki, joka edustaa kokonaista kieliopillista sanaa. Suurin osa perinteisistä kiinalaisista merkeistä luokitellaan logogrammeiksi.

        Koska jokainen merkki edustaa yhtä sanaa (tai tarkemmin sanottuna morfeemia), tarvitaan monia logogrammeja kaikkien kielen sanojen kirjoittamiseen. Logogrammien suuri määrä ja niiden merkitysten muistaminen ovat logografisten järjestelmien suuria haittoja aakkosellisiin järjestelmiin verrattuna. Koska merkitys on kuitenkin symbolin luontainen, samaa logografista järjestelmää voidaan teoriassa käyttää eri kielten esittämiseen. Käytännössä kyky kommunikoida eri kielten välillä toimii vain kiinan kielen läheisesti sukua olevissa lajikkeissa, sillä syntaktiset erot vähentävät tietyn logografisen järjestelmän kieltenvälistä siirrettävyyttä. Japani käyttää kiinalaisia logogrammeja laajalti kirjoitusjärjestelmissään, ja suurimmalla osalla symboleista on sama tai samankaltainen merkitys. Japanin ja kiinan kieliopilliset erot ovat kuitenkin sen verran merkittäviä, että pitkä kiinalainen teksti ei ole helposti ymmärrettävissä japanilaiselle lukijalle, joka ei tunne kiinan peruskielioppia, vaikka lyhyet ja ytimekkäät lauseet, kuten kylttien ja sanomalehtien otsikoiden lauseet, ovatkin paljon helpommin ymmärrettävissä.

        Vaikka useimmat kielet eivät käytä täysin logografisia kirjoitusjärjestelmiä, monissa kielissä käytetään kuitenkin joitakin logogrammeja. Hyvä esimerkki nykyaikaisista länsimaisista logogrammeista ovat arabialaiset numerot: kaikki, jotka käyttävät näitä symboleja, ymmärtävät, mitä 1 tarkoittaa, kutsuttiinpa sitä sitten nimellä one, eins, uno, yi, ichi, ehad, ena tai jedan. Muita länsimaisia logogrammeja ovat amperand &, jota käytetään merkkinä ja, at-merkki @, jota käytetään monissa yhteyksissä merkkinä at, prosenttimerkki % ja monet rahayksiköitä kuvaavat merkit ($, ¢, €, £, ¥ jne.).)

        Logogrammeja kutsutaan joskus ideogrammeiksi, joka viittaa symboleihin, jotka esittävät abstrakteja ajatuksia graafisesti, mutta kielitieteilijät välttävät tätä käyttöä, koska kiinalaiset merkit ovat usein semanttis-foneettisia yhdistelmiä, symboleja, jotka sisältävät merkityksen esittävän elementin ja ääntämisen esittävän foneettisen lisäelementin. Jotkut ei-kielitieteilijät erottavat toisistaan leksigrafian ja ideografian, jossa symbolit leksigrafiassa edustavat sanoja ja symbolit ideografiassa edustavat sanoja tai morfeemeja.

        Tärkein (ja jossain määrin ainoa säilynyt) nykyaikainen logografinen kirjoitusjärjestelmä on kiinalainen kirjoitusjärjestelmä, jonka merkkejä on käytetty vaihtelevin muunnoksin kiinan, japanin, korean, vietnamin ja muiden itäaasialaisten kielten lajikkeissa. Myös muinaiset egyptiläiset hieroglyfit ja mayojen kirjoitusjärjestelmä ovat järjestelmiä, joissa on tiettyjä logografisia piirteitä, vaikka niissä on myös selviä foneettisia piirteitä, eivätkä ne ole enää nykyään käytössä. Vietnamin kielen puhujat siirtyivät latinalaisiin aakkosiin 1900-luvulla, ja kiinalaisten merkkien käyttö korean kielessä on yhä harvinaisempaa. Japanin kirjoitusjärjestelmään kuuluu useita erillisiä kirjoitusmuotoja, joihin kuuluu myös logografia.

        Tavujärjestelmät: tavujärjestelmäMuokkaa

        Pääartikkeli: Syllabary
        

        Kaksikielinen englanninkielinen stop-merkki ja cherokee-syllabary Tahlequahissa, Oklahomassa

        Muutakin systemaattisia syllabisia lineaarisia symboleja sisältävää kirjoitusjärjestelmätyyppiä, abugidoja, käsitellään myös jäljempänä.

        Mikäli logografisissa kirjoitusjärjestelmissä käytetään yhtä symbolia koko sanaa varten, tavukirjoitus on joukko kirjoitettuja symboleja, jotka edustavat (tai lähestyvät) tavuja, joista sanat muodostuvat. Tavallisesti syllabaarin symboli edustaa konsonanttiääntä, jota seuraa vokaaliäänne, tai pelkkää vokaalia.

        ”Todellisessa syllabaarissa” ei ole systemaattista graafista samankaltaisuutta foneettisesti toisiinsa liittyvien merkkien välillä (vaikka joissakin symboleissa on graafista samankaltaisuutta vokaalien osalta). Toisin sanoen /ke/:n, /ka/:n ja /ko/:n merkit eivät ole samankaltaisia osoittamaan niiden yhteistä ”k”-äänettä (äänetön velaariplosiivi). Uudemmat luomukset, kuten cree-syllabary, ilmentävät vaihtelevien merkkien järjestelmää, joka näkyy parhaiten, kun järjestetään syllabogrammisarja onset-coda- tai onset-rime-taulukkoon.

        Syllabaryt soveltuvat parhaiten kieliin, joissa on suhteellisen yksinkertainen tavurakenne, kuten japanin kieli. Englannin kieli sen sijaan sallii monimutkaisia tavurakenteita, ja siinä on suhteellisen paljon vokaaleja ja monimutkaisia konsonanttiyhtymiä, minkä vuoksi englannin kielen sanojen kirjoittaminen tavukirjaimella on hankalaa. Jotta englantia voitaisiin kirjoittaa tavuilla, jokaiselle mahdolliselle tavulle pitäisi olla oma symbolinsa, ja kun japanin kielessä mahdollisia tavuja on noin 100, englannin kielessä niitä on noin 15 000-16 000.

        On kuitenkin olemassa tavuja, joilla on paljon laajempi valikoima. Esimerkiksi ji-kirjoitus sisältää 756 erilaista symbolia (tai 1 164, jos tietyn ääntödiakriittisen merkin sisältävät symbolit lasketaan erillisiksi tavuiksi, kuten Unicodessa). Kiinalainen kirjoitusasu, jota käytetään keskikiinan ja nykyisten kiinan varianttien kirjoittamiseen, edustaa myös tavuja ja sisältää erillisiä merkkejä lähes kaikille keskikiinan monille tuhansille tavuille; koska se kuitenkin edustaa ensisijaisesti morfeemeja ja sisältää erilaisia merkkejä, joilla edustetaan homofonisia morfeemeja, joilla on erilaiset merkitykset, sitä pidetään tavallisesti pikemminkin logografisena kirjoitusasuna kuin tavukirjoitusasuna.

        Muita kieliä, jotka käyttävät todellisia tavukirjoituksia, ovat mykeneläinen kreikka (lineaarinen B-kirjain) ja Amerikan alkuperäiskansojen kielet, kuten cherokee. Useat muinaisen Lähi-idän kielet käyttivät kiilakirjoituksen muotoja, joka on tavukirja, jossa on joitakin ei-syltillabaarisia elementtejä.

        Segmenttijärjestelmät: aakkosetEdit

        Pääartikkeli: Aakkoset

        Aakkoset ovat pieni joukko kirjaimia (kirjallisia perussymboleita), joista kukin edustaa karkeasti tai historiallisesti esitettynä puhutun kielen segmentaalista foneemia. Sana aakkoset tulee sanoista alfa ja beta, jotka ovat kreikkalaisten aakkosten kaksi ensimmäistä symbolia.

        Ensimmäinen kehitetty aakkostyyppi oli abjad. Abjad on aakkosellinen kirjoitusjärjestelmä, jossa on yksi symboli kutakin konsonanttia kohti. Abjadit eroavat muista aakkosista siinä, että niissä on merkkejä vain konsonanttiäänteille. Vokaaleja ei yleensä merkitä abjadissa. Kaikki tunnetut abjadit (paitsi ehkä Tifinagh) kuuluvat seemiläiseen kirjoitusperheeseen, ja ne ovat peräisin alkuperäisestä pohjoisesta lineaarisesta abjadista. Tämä johtuu siitä, että seemiläisissä kielissä ja niihin liittyvissä berberikielissä on morfeemirakenne, joka tekee vokaalien merkitsemisestä useimmissa tapauksissa tarpeetonta. Joissakin abjadeissa, kuten arabiassa ja hepreassa, on myös merkintöjä vokaaleille. Niissä niitä käytetään kuitenkin vain erityisissä yhteyksissä, kuten opetuksessa. Monia abjadeista johdettuja kirjoitusasuja on laajennettu vokaalimerkinnöillä täydellisiksi aakkosiksi. Näistä tunnetuin esimerkki on kreikkalaisten aakkosten johtaminen foinikialaisesta abjadista. Tämä on tapahtunut useimmiten silloin, kun kirjoitusta on mukautettu muuhun kuin seemiläiseen kieleen. Termi abjad on saanut nimensä arabialaisten aakkosten konsonanttien vanhasta järjestyksestä alif, bā’, jīm, dāl, vaikka sanalla saattaa olla varhaisemmat juuret foinikialaisessa tai ugaritilaisessa kielessä. ”Abjad” on edelleen arabian, malaijin ja indonesian kielen sana aakkosille.

        

        Balilaisella kirjoitusasulla painettu Raamattu

        Abugida on aakkosellinen kirjoitusjärjestelmä, jonka perusmerkit merkitsevät konsonantteja, joilla on luontainen vokaali, ja jossa johdonmukaiset modifikaatioita perusmerkeillä merkitään muita seuraavia vokaaleja kuin luontainen vokaali. Näin ollen abugidassa voi olla merkki merkille ”k”, jossa ei ole vokaalia, mutta voi olla myös merkki merkille ”ka” (jos ”a” on luontainen vokaali), ja ”ke” kirjoitetaan muuttamalla ”ka”-merkkiä tavalla, joka on yhdenmukainen sen kanssa, miten muutettaisiin ”la”-merkkiä, jotta saataisiin ”le”. Monissa abugidoissa muutos on vokaalimerkin lisääminen, mutta muitakin mahdollisuuksia voidaan kuvitella (ja niitä käytetään), kuten perusmerkin kiertäminen, diakriittisten merkkien lisääminen ja niin edelleen. Erona ”todellisiin tavuihin” on se, että jälkimmäisissä on yksi erillinen symboli jokaista mahdollista tavua kohti, eikä kunkin tavun merkeillä ole systemaattista graafista samankaltaisuutta. Useimpien abugidien graafinen samankaltaisuus johtuu siitä, että ne on johdettu abjadista, ja konsonantit muodostavat symbolit luontaisen vokaalin kanssa ja uudet vokaalisymbolit ovat perussymboliin lisättyjä merkintöjä. Ge’ez-kirjoituksessa, josta kielitieteellinen termi abugida on saanut nimensä, vokaalimuutokset eivät aina näyttäydy systemaattisina, vaikka ne alun perin olivatkin sitä enemmän. Kanadan aboriginaalien tavuja voidaan pitää abugidoina, vaikka niitä harvoin ajatellaankin näillä termeillä. Suurin yksittäinen abugidien ryhmä on kuitenkin brahmilaisten kirjoitusmerkkien perhe, johon kuuluvat lähes kaikki Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa käytetyt kirjoitusmerkit. Nimi abugida on johdettu Ge’ez-kirjoituksen erään järjestyksen neljästä ensimmäisestä merkistä, joita käytetään joissakin yhteyksissä. Peter T. Daniels lainasi sen kielitieteelliseksi termiksi etiopialaisista kielistä.

        Featural systemsEdit

        Pääartikkeli: Featuraalinen kirjoitusjärjestelmä

        Featuraalinen kirjoitusjärjestelmä edustaa hienompia yksityiskohtia kuin aakkoset. Tässä symbolit eivät edusta kokonaisia foneemeja, vaan pikemminkin elementtejä (piirteitä), joista foneemi koostuu, kuten ääntämistä tai sen artikulaatiopaikkaa. Teoriassa jokainen piirre voitaisiin kirjoittaa erillisellä kirjaimella, ja abjadit tai abugidat tai jopa tavut voisivat olla featuraalisia, mutta ainoa tunnettu tällainen järjestelmä on korean hangul. Hangulissa featural-symbolit yhdistetään aakkosellisiksi kirjaimiksi, ja nämä kirjaimet puolestaan yhdistetään tavulohkoiksi, joten järjestelmä yhdistää kolme fonologisen esityksen tasoa.

        Monet tutkijat, esim. John DeFrancis, hylkäävät tämän luokan tai ainakin hangulin merkitsemisen sellaiseksi. Korean kirjoitusasu on lukutaitoisten asiantuntijoiden tietoisesti luoma kirjoitusasu, jota Daniels kutsuu ”hienostuneeksi kielioppioppioppioppioppioppioppioppioppioppioppioppioppioppiksi”. Näihin kuuluvat harrastajien ja kaunokirjallisuuden kirjoittajien (kuten Tengwar) stenografiat ja konstruoidut käsikirjoitukset, joista monissa on kehittyneitä graafisia malleja, jotka vastaavat fonologisia ominaisuuksia. Kirjoituksen perusyksikkö voi näissä järjestelmissä olla mitä tahansa foneemeista sanoihin. On osoitettu, että jopa latinalaisessa kirjoitusasussa on alamerkkien ”ominaisuuksia”.

        Monitulkintaiset järjestelmätEdit

        Useimmat kirjoitusjärjestelmät eivät ole puhtaasti yhdenlaisia. Esimerkiksi englannin kirjoitusjärjestelmä sisältää numeroita ja muita logogrammeja, kuten #, $ ja &, eikä kirjoitettu kieli useinkaan vastaa hyvin puhuttua kieltä. Kuten edellä mainittiin, kaikissa logografisissa järjestelmissä on myös foneettisia komponentteja, olipa kyseessä sitten tavu, kuten kiinassa (”logosyllabinen”), tai abjad, kuten egyptiläisessä (”logokonsonaalinen”).

        Jotkut kirjoitusjärjestelmät ovat kuitenkin todella monitulkintaisia. Muinais-Espanjan puolisyllabit olivat syllabisia plosiivien, kuten p, t ja k, osalta, mutta aakkosellisia muiden konsonanttien osalta. Joissakin versioissa vokaalit kirjoitettiin tarpeettomina tavukirjainten jälkeen, jolloin ne olivat aakkosellisen ortografian mukaisia. Vanhan persian kiilakirjoitus oli samanlainen. 23 konsonantista (nolla mukaan luettuna) seitsemän oli täysin tavukirjaimia, kolmetoista oli puhtaasti aakkosellisia, ja kolmelle muulle konsonantille oli yksi kirjain /Cu/ ja toinen kirjain sekä /Ca/ että /Ci/. Kaikki vokaalit kirjoitettiin kuitenkin avoimesti siitä riippumatta; kuten brahmialaisissa abugidoissa, /Ca/-kirjainta käytettiin paljaalle konsonantille.

        Kiinan zhuyin-foneettisessa glossing-kirjoituksessa tavut jaetaan kahteen tai kolmeen tavuun, mutta konsonantin ja vokaalin sijasta alku-, väli- ja loppusäkeeseen. Pahawh Hmong on samanlainen, mutta sen voidaan katsoa jakavan tavut joko onset-rime tai konsonantti-vokaali (kaikki konsonanttiyhtymät ja diftongit kirjoitetaan yksittäisillä kirjaimilla); jälkimmäisenä se vastaa abugidaa, mutta konsonantin ja vokaalin roolit on käännetty. Muut kirjoitukset ovat aakkosten, abjadin ja abugidan luokkien välissä, joten niiden luokittelusta voi olla erimielisyyttä.