Neurotieteilijä Paul D. MacLean muotoili 1960-luvulla aivojen mallin, joka on esitetty yksityiskohtaisesti hänen vuonna 1990 ilmestyneessä kirjassaan ”Kolmiyhteiset aivot evoluutiossa” (The Triune Brain in Evolution), ja jossa aivot kuvataan kolmella erillisellä rakenteella, jotka ovat syntyneet evoluution aikana. Vaikka tämä malli on hyvin yksinkertaistettu selitys aivojen toiminnasta ja organisaatiosta, se tarjoaa helposti ymmärrettävän likimääräisen kuvan aivotoimintojen hierarkiasta.
Primitiiviset aivot (matelijakompleksi)
Tämä aivojen järjestelmä vastaa perustavanlaatuisimmista eloonjäämistoiminnoista, kuten sydämen sykkeestä, hengityksestä, ruumiinlämpötilasta ja orientoitumisesta avaruudessa. On sanomattakin selvää, että sydämen sykkeen ja hengityksen kaltaiset toiminnot ovat melko tärkeitä, ja tämän aivojen osan valvontamekanismit ovat melko johdonmukaisia.
On tärkeää tunnustaa, että tämän aivojen osan toiminnot ovat etusijalla muihin aivotoimintoihin nähden. Jos esimerkiksi yrität pidättää hengitystäsi (prefrontaalisen aivokuoren käynnistämä toiminta), huomaat, että kun hiilidioksidia kertyy verenkiertoosi, tämä primitiivinen aivojen osa haluaa ottaa ohjat käsiinsä ja saada sinut hengittämään uudelleen. Harjoittelun avulla voit ehkä lisätä vastustuskykyäsi perushengittämisen tarvetta vastaan, mutta väistämättä lopulta annat periksi ja hengität.
Tällaisiin eloonjäämisuhkiin primitiiviset aivot puuttuvat ensimmäisenä – kuten ”perifeerinen shut-down” havainnollistaa, kun verisuonet supistuvat kehon periferiassa fyysisen trauman ennakoimiseksi – ja ne ovat etusijalla muihin aivotoimintoihin nähden.
Limbinen järjestelmä (Paleomammalian kompleksi)
Joskus ”tunneaivoiksi” kutsuttu limbinen järjestelmä on se reaktiivinen osa meitä, joka käynnistää ”taistele tai pakene” -reaktion vaaraan. Psykoterapian kannalta keskeisiä alueita ovat hippokampus, amygdala ja hypotalamus. Nämä muodostavat hyvin nopean alitajuisen arviointi- ja reagointijärjestelmän, joka on suunniteltu pitämään meidät turvassa.
Amygdala on ikään kuin varhaisvaroitusjärjestelmä, jonka motto on ”turvallisuus ensin” – laita turvallisuussuunnitelma voimaan ennen kuin konsultoit toimeenpanevia aivoja (uutta aivokuorta). Kuvittele itsesi hyppäämässä pois käärmeen kaltaisen esineen tieltä ennen kuin tarkempi tarkastelu paljastaa sen olevan vain letku ruohikossa. Tämä on erittäin tärkeä ensimmäinen reaktio, sillä jos prefrontaalisen aivokuoren tehtäväksi jäisi käynnistää esimerkiksi hyppy pois bussin tieltä, jonka eteen olet epähuomiossa astunut, se saattaisi olla liian myöhäistä: tuo arviointijärjestelmä on liian hidas. Amygdala tekee hyvin nopeita, vaikkakaan ei aina tarkkoja, arvioita, ja sillä on nopea tie talamuksesta (saapuvasta tiedosta) hypotalamukseen, joka voi käynnistää stressireaktion uhkaavan tuhon estämiseksi. Hippokampuksella on yhtä tärkeä rooli, sillä se koodaa tapahtumia ajassa ja paikassa ja vakiinnuttaa ne lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen muistiin.
Terapeuteille on erityisen kiinnostavaa se tapaus, jossa limbinen järjestelmä saa vihjeet väärin – kun varsinaista vaaraa ei ole, mutta keho joutuu kuitenkin stressireaktioon. Kroonisesta matala-asteisesta stressistä täysimittaisiin paniikkikohtauksiin, huonosti sopeutuva limbinen järjestelmä voi olla avain siihen, mikä asiakastasi vaivaa.
Uusi aivokuori (neomammalinen kompleksi)
Uusi aivokuori on ”älykkäät” aivomme, systeemimme toimeenpaneva osa, joka vastaa kaikesta korkeamman tason tietoisesta toiminnasta, kuten kielestä, abstraktista ajattelusta, mielikuvituksesta ja luovuudesta, vain muutamia mainitakseni. Siellä sijaitsee myös suuri osa muististamme – ei vain biografinen muistimme, vaan kaikki automaattiset muistot, jotka ovat välttämättömiä puhumiselle, kirjoittamiselle, kävelemiselle, pianon soittamiselle ja lukemattomille muille tutuille toiminnoille (muistakaa kuitenkin, että aivojen jako kolmeen suureen osaan on hyvin yksinkertaistettu käsitys: toiminnallisesti kaikkien näiden alueiden väliset yhteydet hämärtävät raja-aitoja huomattavasti).
Terapeuttien kannalta erityisen kiinnostava on prefrontaalinen aivokuori – aivojen osa aivan otsamme takana – joka saattaa reagoida saapuvaan informaatioon hitaammin kuin limbinen järjestelmä, mutta on prosessoinnissaan paljon kehittyneempi. Tällainen ”hidas” ajattelu on ihmisen älykkyyden tunnusmerkki. Täällä tapahtuu monimutkaista ja uutta ajattelua teknisellä, emotionaalisella, sosiaalisella ja loogisella tasolla. Täällä voimme olla rationaalisia ja loogisia, luovia ja kekseliäitä. Merkittävää kuitenkin on, että limbinen järjestelmä voi ”kaapata” prefrontaalisen aivokuoren havaitun uhan (kuvitellun tai todellisen) sattuessa. Meidän prefrontaalinen aivokuoremme voi ”mennä pois päältä”, kun verenkierto ohjataan syvemmälle limbiseen järjestelmään, joka on ensimmäinen vastaaja, jonka ensisijaisena tehtävänä on pitää meidät turvassa.