Labradorinnoutajan suosio urheilukoirana, jolla on kenties monipuolisimmat lahjat, on ansaittu.
Labradorinnoutajan alkuperäinen käyttötarkoitus
Nimestään poiketen labradorinnoutaja polveutuu pienemmästä, lyhytkarvaisesta mäkikoiratyypistä Newfoundlandista, jossa ne työskentelivät kalastajien kanssa. Ne viettivät aikaansa vetämällä verkkoja, vetämällä köysiä ja noutamalla kaloja. Koirat tuotiin Englantiin 1800-luvun alussa, jossa rotua ja sen huomattavaa noutovaistoa kehitettiin edelleen sekä maa- että vesijahtiin.
British labsin metsästystyylille on ominaista rauhallinen huolellisuus. Ne hankkivat tällaisen ominaisuuden vastauksena valtaviin, satoja lintuja käsittäviin ammuntoihin, jotka ovat osa varhaista brittiläistä kenttämetsästysperinnettä. Koirien oli oltava koko ajan rauhallisia ja hallittuja.
Amerikassa eurooppalaistyyliset ampumakilpailut väistyivät kenttäkokeiden ja metsästyskokeiden tieltä, joissa vaadittiin entistä enemmän urheilullisuutta ja ajokykyä. Kasvattajat kehittivät sitten linjoja, jotka soveltuivat erityyppiseen ylänkö- tai vesilintujen metsästykseen. Amerikkalaisilla labradorinnoutajilla sanotaan olevan enemmän draivia, vaikkakin se ilmenee enemmän niiden suurvesisorsatyöskentelyssä kuin vuoristometsästyksessä. Ylämaan metsästyksessä nämä kaksi tyyppiä ovat melko tasavertaisia.
Metsästystyyli ja luonne
Kummatkin labratyypit ovat kyvykkäitä metsästäjiä ja noutajia; ne pystyvät etsimään viiriäislaumoja yhtä helposti kuin noutamaan kaadetun sinisorsan. Labrat ovat suosittuja fasaanikoiria, jotka työskentelevät kohtuullisella vauhdilla aseen kantaman sisällä. Metsäkanalintumetsissä labradorinnoutajien ”linnunhäntä” viestii hajusta ja varoittaa metsästäjiä lintujen läsnäolosta.
Brittiläiset labradorinnoutajat ovat leveämpiä, ja niillä on täyteläisempi rintakehä, paksu kaula ja lyhyemmät jalat. Amerikanlabit ovat hoikempia ja nopeampia, ja niillä on pidempi kuono, pidemmät jalat ja urheilullisen ketterä ruumiinrakenne.
Labit ovat älykkäitä, sosiaalisia, seurallisia, tarjoilunhaluisia, ulospäinsuuntautuneita ja tasaisen temperamenttisia. Ne sopeutuvat moniin elin- ja työtilanteisiin, niillä on erinomainen kestävyys ja hyvä työmoraali. Niin, ja ne rakastavat ruokaa.
Metsästäjille tärkeät labradorinnoutajan piirteet
Koko
Britannian rotumääritelmän mukainen pituus on 21,5″ – 22,5″. Amerikkalainen standardi on 21,5″ – 24,5″ (urokset ja nartut sisältyvät näihin vaihteluväleihin). Urosten brittiläisten labradorinnoutajien standardipaino on 70-74 paunaa; nartuilla se on noin 55 paunaa. American Lab -nartut painavat 55-70 kiloa, urokset 65-80 kiloa.
Turkki
Labradorinnoutajien lyhyt, tiheä turkki on suunniteltu kestämään kaikenlaista säätä ja harjaantumista. Molemmilla labradorinnoutajilla on vedenkestävä kaksoisturkki, joka yleensä tykkää vuodattaa kahdesti vuodessa – keväällä ja syksyllä.
Kypsyys
Labradorinnoutajia luullaan usein leppoisiksi, kuistilla torkkuviksi koiriksi. Kuten mikä tahansa rotu, labrapennut ovat kuitenkin erittäin energisiä. Kanavoi tämä varhainen innokkuus koulutukseen ja kenttä- ja vesiharjoitteluun, ja labradorinnoutajasta tulee innokas metsästyskumppani huomattavan nuorena.
Terveysriskit
Rotuna labradorinnoutajalla on erinomainen terveysmaine. Lonkka- ja kyynärniveldysplasia, polvinivelen sijoiltaanmeno (luxating patella) ja silmäsairaudet ovat suurimmat huolenaiheet perinnöllisten ongelmien suhteen.
Hyvän kasvattajan löytäminen
Kuten monien ampumakoirarotujen kohdalla, yksittäisiä linjoja kehitetään usein jompaan kumpaan tarkoitukseen – näyttelykehään tai kentälle. Tietyt ominaisuudet ovat kasvattajan tavoitteista riippuen tärkeämpiä kuin toiset. Metsästäjien, jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan brittiläisen tai amerikanlabran, tulisi etsiä kasvattajia, jotka metsästävät ja kasvattavat nimenomaan kenttäkoiria varten. Sillä voi myös olla merkitystä, onko kenttäkasvattajien ensisijainen tavoite kenttäkokeet, vesilintujen nouto vai maastometsästys.