Melissa McCarthy, lyhennettynä Melissa Ann McCarthy, (s. 26. elokuuta 1970, Plainfield, Illinois, Yhdysvallat), yhdysvaltalainen näyttelijä, jonka merkittävimmät roolit korostivat hänen lahjaansa fyysiseen komiikkaan ja räväkkiin yksioikoisiin repliikkeihin.
McCarthy varttui Illinoisin farmilla. Valmistuttuaan lukiosta hän alkoi esiintyä stand up -koomikkona New Yorkissa sellaisilla merkittävillä klubeilla kuin Stand Up New York ja Improv. Hän hioi näyttelijäntaitojaan Actors Studiossa ja esiintyi useissa näyttämötuotannoissa ennen kuin muutti 1990-luvun lopulla Los Angelesiin, jossa hän esiintyi (1997-2010) Groundlings-improvisaatioryhmässä.
McCarthylla oli pieniä rooleja elokuvissa ja televisiossa, ennen kuin hän sai läpimurtoroolinsa Sookie St. Jamesin roolissa televisiosarjassa Gilmore Girls (2000-07). Hän sai tukevat roolit useissa tv-sarjoissa, kuten Samantha Who? (2007-09), Rita Rocks (2009) ja Private Practice (2010), ennen kuin hän sai pääroolin Mike & Molly -sarjassa (2010-16), jossa seurattiin humoristisia hetkiä miehen ja naisen elämässä, jotka tapaavat Chicagon anonyymien ylensyöjien ryhmässä ja menevät lopulta naimisiin. Sarjasta tuli hitti kriitikoiden ja katsojien keskuudessa. McCarthy oli ehdolla useisiin Emmy-palkintoihin, ja hän voitti ne vuonna 2011.
Mike & Molly -elokuvan menestyksen myötä McCarthy sai lisää elokuvatarjouksia, ja vuonna 2012 hän sai Oscar-ehdokkuuden sivuroolistaan räväkässä komediassa Morsiusneidot (2011). Vaikka hänen kokonsa teki hänestä Hollywoodin standardien mukaan epätavanomaisen naispääosan esittäjän, McCarthy näytteli pian elokuvissa, jotka todistivat hänen lipputulovoimansa. Vuonna 2013 hän näytteli vastenmielistä huijaria Identity Thief -elokuvassa, ja myöhemmin samana vuonna hän näytteli Sandra Bullockin vastapuolella kaverikomediassa The Heat, jossa hän esitti rivoilevaa bostonilaista poliisia.
McCarthyn ansioita vuodelta 2014 olivat muun muassa draamakomedia St. Vincent (2014), joka huomioitiin hänen herkästä roolistaan eronneena naisena, joka yrittää hallita esiasteikäisen poikansa lastenhoitoa, ja road-trip-komedia Tammy. Jälkimmäisen kirjoittivat McCarthy ja hänen miehensä Ben Falcone, joka myös ohjasi; pariskunta teki yhteistyötä useissa elokuvissa. Sitten hän näytteli hiirulaista CIA-agenttia, josta tulee supervakooja ja joka pelastaa maailman elokuvassa Spy (2015). Elokuvassa The Boss (2016) McCarthy esitti häikäilemätöntä liikenaista, joka yrittää torjua sisäpiirikaupoista tuomitun leimaa. Ghostbustersissa (2016), vuoden 1984 klassikkokomedian uudelleenfilmatisoinnissa, jossa metsästetään henkiä ja muita yliluonnollisia olentoja, McCarthy näytteli Kristen Wiigin, Kate McKinnonin ja Leslie Jonesin rinnalla. Elokuva huomioitiin siitä, että se valitsi nimikkoryhmän viisastelevia lainvalvojia naisiksi. Alkuperäisessä elokuvassa heitä olivat esittäneet miehet.
Vuonna 2017 McCarthy imitoi Sean Spiceria, silloista presidentin Donald Trumpin Valkoisen talon lehdistösihteeriä, useissa Saturday Night Live -ohjelman sketseissä, mukaan lukien jaksossa, jossa hän oli juontajana. Kyseisestä esiintymisestä McCarthy sai Emmy-palkinnon parhaana vierailevana näyttelijänä komediasarjassa. Hänen elokuvarooleihinsa vuodelta 2018 kuuluivat muun muassa vastikään eronnut äiti, joka palaa yliopistoon viimeistelläkseen tutkintonsa Life of the Party -elokuvassa, ja nukkemurhaa tutkiva etsivä elokuvassa The Happytime Murders, joka on screwball-komedia. McCarthy keräsi myös kriittistä suosiota – ja toisen Oscar-ehdokkuutensa – sympaattisesta roolistaan häpäistyneen julkkisbiografi Lee Israelina elokuvassa Can You Ever Forgive Me? (2018). The Kitchen -elokuvassa (2019) McCarthy liittyi kaikkien tähtien naisnäyttelijäkaartiin näyttelemällä mafiavaimokolmikkoa, joka ottaa haltuunsa aviomiestensä työt 1970-luvun New Yorkissa. Sen jälkeen hän sai roolin naisena, jonka on vakuutettava tekoäly siitä, ettei se tuhoa ihmiskuntaa elokuvassa Superintelligence (2020).
© 2018 Archer Gray and Fox Searchlight Pictures
Näyttelemisen lisäksi McCarthy perusti muotimalliston, Seven7, joka debytoi vuonna 2015. Vaikka mallistoa kutsuttiin ”plus-kokoiseksi”, hän otti kantaa tuohon nimitykseen ja muotiteollisuuden saneluun, jonka mukaan koot 14 ja sitä suuremmat koot (kategoria, joka kattaa noin 70 prosenttia amerikkalaisista naisista) vaativat erityistä nimitystä. Hänen mallistossaan oli kokoja 4-28.