Mitkä presidentit olivat parhaita (ja huonoimpia) Yhdysvaltain taloudelle? | 5-Minute Economist

Urheilujoukkueita on helppo asettaa paremmuusjärjestykseen. On olemassa selkeät säännöt, selkeä pisteytysjärjestelmä ja läpinäkyvät tiedot joukkueiden aiemmista voitoista ja tappioista.

Yhdysvaltojen presidenttien asettaminen paremmuusjärjestykseen on sitä vastoin lähes mahdotonta. Ensinnäkin, mikä on tärkeää? Mitkä aiheet pitäisi pisteyttää ja mitkä jättää huomiotta? Ja vaikka jokin asia olisikin tarpeeksi tärkeä huomioitavaksi, miten pisteitä annetaan? Miten mitataan presidentin toimien vaikutusta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

Kymmenet julkaisut ja organisaatiot Wall Street Journalista History News Networkiin ja Lontoon yliopiston Institute for the Study of the Americas -instituuttiin ovat yrittäneet tehdä niin. Ne, jotka suhtautuvat vakavasti rankingiin, pyrkivät minimoimaan puolueellisuuden, jonka tällainen ranking väistämättä sisältää. Tällaisissa tutkimuksissa amerikkalaiset elämää suuremmat sankarit – kuten George Washington, Abraham Lincoln, FDR, JFK ja Thomas Jefferson – asetetaan yleensä listan kärkeen, ja vastenmieliset tai jopa häpeään joutuneet presidentit, kuten Richard Nixon ja Jimmy Carter, listan loppupäähän.

Viiden minuutin taloustieteilijän kannalta väistämätön kysymys on kuitenkin yksinkertainen: miten hyvin talous pärjäsi presidenttien alaisuudessa? Paransiko presidenttien politiikka talouden suorituskykyä vai ei?

Kuten olemme jo sanoneet, emme voi lukea talouden epäonnistumista yhden henkilön syyksi sen enempää kuin sen onnistumista. Meidän on kuitenkin uskottava, että presidentin politiikalla ja päätöksillä on oltava jonkinlainen vaikutus talouteen. Mitä pidempään presidentti on virassaan, sitä suurempi tämän vaikutuksen pitäisi loogisesti olla.

Sen vuoksi tässä tutkimuksessa asetamme Yhdysvaltain presidentit paremmuusjärjestykseen sen mukaan, miten EPI-pisteet eroavat heidän ensimmäisen kokonaisen virkavuoden ja viimeisen kokonaisen virkavuoden välillä. Tarjoamme kaikkien presidenttien paremmuusjärjestyksen taulukossa tämän jakson lopussa, mutta aluksi keskitytään toisen maailmansodan jälkeisiin presidentteihin:

Ronald Reagan johtaa siis joukkoa hämmästyttävällä 15 prosentin EPI:n nousulla siitä, kun hän astui virkaansa, siihen asti, kun hän luovutti ohjakset George H.W. Bushille. George W. Bush, Richard Nixon ja Jimmy Carter ovat häntäpäässä yli 10 prosentin laskulla. Käydäänpä läpi kaikki yksitoista ja katsotaan, mikä vaikutti siihen, että nämä johtajat saivat tällaiset pisteet.

(1) RONALD REAGAN (R) 1981-1989

Presidentti Reagan saa etulyöntiaseman tässä rankingissa, koska taloudella meni alun perin niin huonosti, kun hän astui virkaansa; EPI-indikaattori antoi sille 76,4 prosentin pistemäärän vuonna 1981. Huolimatta siitä, mitä monet finanssipoliittiset konservatiivit väittävät, hän johti kokoelmaa finanssipoliittisesti ekspansiivista politiikkaa puolustusmenoista laajempiin sosiaalihuolto-ohjelmiin, jotka kolminkertaistivat valtionvelan. Kun tämä yhdistetään liittovaltion tuloverojen huomattavaan alentamiseen, se kuulostaa reseptiltä katastrofiin. Liittovaltion keskuspankin rahan tarjonnan kiristäminen kuitenkin taltutti inflaation, ja BKT:n kasvu kiihtyi 1980-luvun puolivälissä, ja työttömyys laski 5,3 prosenttiin hänen kautensa loppuun mennessä.
Tulos: EPI-pistemäärä 90,8 %, mikä tekee hänen presidenttikaudestaan lähihistorian parhaan taloudelliselta kannalta.

(2) BARACK OBAMA (D) 2009-2016

Presidentti Barack Obaman arvosana nousee sen vuoksi, miten huonosti asiat menivät hänen astuessaan virkaan. Maailmanlaajuinen finanssikriisi oli juuri alkamassa ja Yhdysvaltojen talouden suorituskyky oli 74,5 %, huonompi kuin Reaganin astuessa virkaan. Henkeäsalpaavasta menopakosta huolimatta talous on saanut korkeat pisteet hänen kautensa lopussa. Kahdeksan vuotta kestäneen toipumisen jälkeen Yhdysvaltojen ja laajemmin koko maailman talous on elpynyt. Maltillinen BKT:n kasvu ja alhainen työttömyys yhdistettynä vakaaseen inflaatioon antavat presidentti Obamalle mahdollisuuden jättää talousperinnön, joka vetää vertoja Reaganille.

(3) BILL CLINTON (D) 1993-2001

Olisitte luultavasti odottaneet presidentti Clintonin saavan korkeat pisteet tällä listalla. 1990-luku oli Yhdysvaltain historiassa lähes ennennäkemättömän kasvun aikaa, jota vauhdittivat maailmankaupan voimakas kasvu, teknologia-alan nousu ja hillitön talouskasvu lähes kaikilla aloilla. Samaan aikaan inflaatio, työttömyys ja liittovaltion alijäämä laskivat. Jos presidentit asetetaan paremmuusjärjestykseen heidän kautensa aikaisen keskimääräisen EPI-pistemäärän perusteella (eikä muutoksen perusteella), Clinton saa itse asiassa paremmat pisteet kuin Reagan ja Obama. Lisäksi presidentti Clintonin viimeinen täysi virkavuosi oli juuri kun teknologiakupla oli puhkeamassa ja vuosia ennen asuntokriisiä.

(4) JOHN F. KENNEDY (D) 1961-1963,(6) DWIGHT D. EISENHOWER (R) 1953-1961,JA (7) LYNDON B. JOHNSON (D) 1963-1969

Neljännelle, kuudennelle ja seitsemännelle sijalle sijoittuivat Kennedy, Eisenhower ja Johnson. Näiden kausien ajanjakso 1953-1969 käsittää ”kapitalismin kulta-ajan” – sodanjälkeiset vaurauden vuodet. Kasvu tapahtui lähes maagisesti, työpaikkoja oli runsaasti, amerikkalaisten tuotteiden maailmanlaajuinen kysyntä piti inflaation alhaisena ja palkat korkeina, ja keskiluokka nousi uuteen elintasoon. Keskimääräinen EPI-pistemäärä oli tänä aikana lähes kahden vuosikymmenen ajan noin 96,5 prosenttia eli vankka A.
Tästä vauraudesta huolimatta presidenttien sijoitukset eivät ole kovin vaikuttavia. Kennedy koki niukan 3,0 prosentin nousun. Eisenhower hävisi -3,2 prosenttia ja Johnson -4,2 prosenttia. Vaikka he johtivat yhtä Yhdysvaltain historian suurimmista taloudellisen menestyksen kausista, yksittäin heidän vaikutuksensa vaikuttaa vähäpätöiseltä.

(5) GEORGE H. W. BUSH (R) 1989-1993

Presidentti George H. W. Bush sijoittuu täsmälleen näiden yhdentoista johtajan joukkoon, sillä hän menetti 3,2 prosenttia siitä, kun hän astui virkaan Reaganilta. Silti hän jätti talouden 88,3 prosentin vauhtiin, mikä on EPI:n mukaan hieno C+-suoritus. Hän olisi voinut suoriutua paremmin, mutta talouden hidastuminen 80-luvun hurjasta kasvusta yhdistettynä liittovaltion paisuvaan alijäämään (jota Lähi-idän sota ei auttanut) jätti hänelle talouden, joka lopulta maksoi hänelle presidenttikauden.

(9) GEORGE W. BUSH (R) 2001-2009

George W. Bushin politiikka ei varmastikaan auttanut taloutta välttämään suurta lamaa ja sitä seurannutta maailmanlaajuista rahoituskriisiä. Isänsä tavoin hän astui virkaan heti fantastisen talouskasvun kauden jälkeen, joten olisi ollut vaikeaa lähteä Valkoisesta talosta niin, että talous olisi ollut vielä paremmassa kunnossa. Hänen veronalennusten ja hyvityssekkien kierrostensa sekä kahden kansainvälisen sodan ja terrorismin vastaisen sodan rahoittamisen myötä velka suhteessa BKT:hen kasvoi kuitenkin jyrkästi. Kun hän luovutti presidenttiyden Barack Obamalle, talous oli jo ajautumassa pahimpaan taantumaan sitten suuren laman.

(8) GERALD FORD (R) 1974-1977, (10) RICHARD NIXON(R) 1969-1974, JA (11) JIMMY CARTER (D) 1977-1981

Kahden vuosikymmenen kasvun jälkeen Kennedyn, Eisenhowerin ja Johnsonin aikana talous luisui vuosikymmenen lamaan Nixonin, Fordin ja Carterin aikana. Vaikka monet historioitsijat toteavat, että sodanjälkeinen vaurauskausi kesti vuoden 1973 lamaan asti, EPI osoittaa selvästi, että talous alkoi heikentyä 1960-luvun lopulla, kun inflaatio ja liittovaltion alijäämä kasvoivat samalla kun BKT:n kasvu hidastui.
Historioitsijat ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että näiden presidenttien poliittinen johtajuus ja talouspolitiikka olivat erityisen heikkoja ja harhaanjohtavia. Tällaisia esimerkkejä ovat Bretton Woods, jossa Yhdysvaltain dollari irrotettiin kultakannasta, palkka- ja hintasäännöstely, kestämättömien sosiaalivakuutusohjelmien laajentaminen, epäonnistunut ”Whip Inflation Now” -aloite, ”windfall-verot” energia-alalla ja paljon muuta.
Kokonaisuutena tämä oli korkean inflaation, korkeiden korkokantojen, valtavasti lisääntyneiden julkisten menojen, alkaneen ja pysähtyneen talouskasvun sekä vääränlaisen finanssi- ja talouspolitiikan kausi, jonka aikana kukin presidentti jätti taloutensa pahempaan tilaan kuin mitä se oli.

KAIKKIEN PRESIDENTTIEN SIJOITUS

Jos aiomme arvioida presidenttejä pelkästään sen perusteella, mikä ero on heidän virkaanastumisensa ja eroamisensa välillä, meidän on kuitenkin nähtävä kaikki presidentit, jotta saamme jonkinlaisen kontekstin.
Huomionarvoista on se, että presidentti Abraham Lincoln, jota lähes yleisesti pidetään parhaana perustajien jälkeen, sijoittuu viimeiselle sijalle, kun tarkastellaan keskimääräistä keskimääräistä EPI-indeksiä virka-aikana. Ilmeisesti presidentin perinnössä on todella kyse muustakin kuin vain ”taloudesta, typerys”.

Yhdysvaltojen presidenttien EPI-luokitus