Predaatio on yksi voimakkaimmista voimista, joilla luonnonvalinta ohjaa eliön morfologian, fysiologian ja käyttäytymisen kehitystä. Tämän yhteisevoluution aikana saaliin joutuminen joko saalistajan syömäksi tai pakeneminen on johtanut saalislajeissa lukuisiin vaikuttaviin puolustusstrategioihin, joilla parannetaan pakenemisen todennäköisyyttä. Samettimuurahaiset välttelevät saalistusta seuraavien puolustusmekanismien avulla; myrkyllinen pisto (jos naaras), aposemaattinen väritys, stridulaatioelin vatsassa, hälytyserite mandibulaarisesta rauhasesta ja kestävä ulkoluuranko.
Myrkkyä, jota samettimuurahaiset ruiskuttavat pistimensä kautta, ei tunneta. Erään tutkijan mukaan Dasymutilla klugii -muurahaisen pistoksen kivuliaisuus päihitti 58 muuta testattua pistiäishyönteislajia; ainoat lajit, joilla tämä tutkija arvioi olevan kivuliaampi pisto, olivat Paraponera clavata (luodikkomuurahainen), Synoeca septentrionalis (soturimuurahainen), Pepsis-suvun lajit (Pepsis-suvun lajit) ja Hemipepsis-suvun lajit (tervasrosvot). Kokeellisessa ympäristössä vain kaksi liskolajia (yksi piiskahäntä- ja yksi kylkipilkkulisko) hyökkäsi samettimuurahaisen kimppuun, jolle se altistui. Molemmissa tapauksissa samettimuurahaiset osoittivat nopeita sivu- ja pystysuuntaisia liikkeitä torjuakseen hyökkäyksen. Kun hyökkäys tapahtui, samettimuurahaiset pistivät välittömästi liskoja. Tämä pisto johti molemmissa tapauksissa muurahaisten pudottamiseen ja välttelyyn kokeen loppuajaksi. Sivutäplälisko löydettiin kuolleena säiliöstään 24 tuntia myöhemmin. Sivutukkainen lisko on samettimuurahaisten luonnollinen saalistaja, kun taas piikkihäntä ei ole. Aposemaattisen värityksen testaamiseksi linnuilla jauhomadot maalattiin samettimuurahaisen näköisiksi. Näissä kokeissa yhtäkään maalattua jauhomatoa ei syöty, kun taas kaikki kontrollijauhomadot syötiin välittömästi. Linnut kuitenkin hyökkäsivät maalattujen jauhomatojen kimppuun, mutta linnut lopettivat hyökkäyksen välittömästi. Nämä kokeet antavat todisteita siitä, että samettimuurahaisten aposemaattinen väritys saa niiden saalistajat epäröimään, mikä toimii visuaalisena puolustusmekanismina.
Samettimuurahaisten aposemaattinen väritys vastaa usein tiettyä, kymmenistä lajeista koostuvaa mülleriläistä matkimisrengasta. Tämä tarjoaa suojaa, koska monet saalistajat ovat oppineet välttämään saalista, jolla on sama väritys. Amerikkalaisilla Mutillidae-muurahaisilla on kahdeksan laajaa ja erilaista matkimisrengasta, jotka muodostavat yhden maailman suurimmista Müllerin matkimiskomplekseista.
Samettimuurahaisten omistama stridulatorinen elin tuottaa kuuluvaa vinkumista, kun vatsa supistuu. Tämä mekanismi on äänimerkki, joka varoittaa hyökkäystä suunnittelevia saalistajia pysymään kaukana. Pihlajalinnuilla aina kun ne pääsevät metrin päähän samettimuurahaisesta, samettimuurahainen alkaa striduloida. Stridulaatiot yleistyivät sitä mukaa, kun saalistaja siirtyi lähemmäs samettimuurahaista, eikä matelija koskaan yrittänyt hyökätä samettimuurahaisen kimppuun. Erilaiset skenaariot, joissa on ollut matelijoita, ovat kuitenkin osoittaneet, että samettimuurahainen striduloi myös sen jälkeen, kun matelija oli hyökännyt sen kimppuun. Aina kun näin tapahtui, varis pudotti ampiaisen.
Samettimuurahaisen ulkoluuranko on huomattavan vahva. Verrattuna hunajamehiläisen ulkoluurankoon, samettimuurahaisen murskaamiseen tarvittiin 11 kertaa enemmän voimaa voima-anturin avulla. Sen lisäksi, että ulkoluuranko on kestävä, se on myös pyöreä, joten petojen on vaikeampi lävistää sitä pisto- tai puremisyrityksillä. Kaikkien niiden kokeiden aikana, jotka johtivat samettimuurahaisen ulkoluurangon murtumiseen, yhteensä neljä kertaa, johti kyseisen samettimuurahaisen kuolemaan 24 tunnin kuluessa. Petoeläimiltä suojautumisen lisäksi ulkoluurangon tehtävänä on myös ylläpitää kosteudenhallintaa.