Pääsiäissaaren jättimäiset kivihahmot ovat kiehtoneet löytöretkeilijöitä, tutkijoita ja koko maailmaa vuosisatojen ajan, mutta nyt asiantuntijat sanovat selvittäneensä yhden suurimmista mysteereistä: miksi patsaat ovat siellä missä ovat.
Tutkijat sanovat analysoineensa niiden megaliittisten alustojen eli ahujen sijainnit, joilla monet moai-patsaat seisovat, sekä tutkineensa saaren luonnonvarojen löytöpaikkoja ja havainneet, että rakenteet sijaitsevat tyypillisesti makean veden lähteiden lähellä.
He sanovat, että havainto tukee ajatusta siitä, että alustojen ja patsaiden rakentamiseen liittyvät seikat, kuten niiden koko, voisivat olla sidoksissa tällaisten varantojen runsauteen ja laatuun.
”Tärkeää tässä on se, että se osoittaa, etteivät patsaiden sijoituspaikat itsessään ole outo rituaalipaikka – edustavat rituaalia siinä mielessä, että niillä on symbolinen merkitys, mutta ne on integroitu yhteisön elämään”, sanoo professori Carl Lipo Binghamtonin yliopistosta New Yorkista, joka oli tutkimuksen toinen kirjoittaja.
Osterisaarella eli Rapa Nuilla on yli 300 megaliittista alustaa, joista jokaisen on saattanut tehdä erillinen yhteisö. Ensimmäiset niistä uskotaan rakennetun 1200-luvulla, ja niitä on useita eri puolilla rannikkoa.
Muistomerkkien uskotaan edustavan esi-isiä ja liittyneen rituaaliseen toimintaan, ja ne muodostivat yhteisöjen keskipisteen, mutta niiden sijainnin syy oli aiemmin mysteeri. Vaikka tutkimuksissa on esitetty, että paikat on saatettu valita, koska ne liittyvät tärkeisiin luonnonvaroihin, tutkimusryhmä sanoo, että uusin tutkimus on ensimmäinen yritys tutkia tällaisia väitteitä.
Ryhmä keskittyi saaren itäosaan, jossa erilaiset luonnonvarat on kartoitettu hyvin, ja tarkasteli 93 megaliittisen alustan jakautumista, jotka rakennettiin ennen kuin eurooppalaiset merimiehet ilmestyivät paikalle 1700-luvulla.
Kun he eivät löytäneet yhteyttä työkaluihin tai muistomerkkeihin käytetyn kiven läheisyyteen, he tutkivat, löytyivätkö ahut läheltä muita tärkeitä resursseja: kivillä levitettyjä puutarhoja, joissa kasvatettiin viljelykasveja, kuten bataatteja, kalastukseen liittyviä paikkoja ja makean veden lähteitä.
Lipo kertoi kiinnostuneensa jälkimmäisestä sen jälkeen, kun hän ja hänen kollegansa alkoivat tutkia, mistä Rapa Nuin asukkaat saivat juomavetensä. Saarella ei ole pysyviä puroja, eikä ole juurikaan todisteita siitä, että asukkaat olisivat turvautuneet saaren järviin.
Makea vesi kulkeutuu kuitenkin maan läpi pohjavesikerroksiin, tihkuu luoliin sekä nousee esiin rannikon ympärillä. ”Se on tavallaan hämmästyttävää laskuveden aikaan, kun vesi laskee, ja yhtäkkiä aivan rannikolla virtaa eri kohdissa puroja, jotka ovat puhdasta makeaa vettä”, Lipo sanoi. ”Huomasimme tämän itse asiassa, kun teimme saarella tutkimusta, että näimme hevosten juovan merestä.” Historialliset tallenteet paljastavat, että saarelaiset joivat tätä melko murtovettä, ja tutkimukset viittaavat siihen, että he tekivät myös kaivoja juomaveden keräämiseksi.
Plos One -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen tulokset paljastavat, että makean veden paikkojen läheisyys on paras selitys ahu-kohteiden sijainnille – ja selittää, miksi niitä esiintyy sekä sisämaassa että rannikolla.
”Poikkeukset sääntöön olla rannikolla, jossa vesi tulee esiin, täyttyvät itse asiassa sillä, että siellä on myös vettä – se löytyy luolapaikkojen kautta”, sanoi Lipo ja lisäsi, että historialliset kaivot löytyivät selittämään joitakin ahu-paikkoja, joissa ei näennäisesti ollut makeaa vettä.
Lipo sanoi, että tulokset sopivat yhteen tiimin kokemusten kanssa maalla. ”Aina kun näimme valtavia määriä makeaa vettä, näimme jättiläispatsaita”, hän sanoi. ”Se oli naurettavan ennustettavaa”, hän lisäsi.
Tulokset olivat Lipon mukaan järkeviä, sillä juomavesi on yhteisöille elintärkeää ja on epäkäytännöllistä kävellä kilometrejä nopean huikan saamiseksi. ”Makean veden lähellä tehtäisiin juttuja”, hän sanoi.
Mutta hänen mukaansa tutkimus antaa myös lisää painoarvoa ajatukselle, että yhteisöt kilpailivat ja olivat vuorovaikutuksessa muistomerkkien rakentamisen kautta, toisin kuin ajatukselle, jonka mukaan saaren asukkaat harrastivat tappavaa väkivaltaa niukoista luonnonvaroista – mistä Lipon mukaan on vain vähän todisteita. Ryhmä tutkiikin nyt, voisivatko patsaiden eri osatekijät, kuten niiden koko tai muut piirteet, liittyä vesivarojen laatuun, mikä voisi olla keino, jolla yhteisö voisi osoittaa kilpailuetua muille saaristolaisryhmille.
Yhteisöllisyys ja yhteistyö, Lipo korostaa, olivat ratkaisevassa asemassa monumenttien rakentamisessa. ”Kaikki, mikä tuo teidät yhteen, tekee teistä vahvempia ja antaa teille mahdollisuuden selviytyä”, hän sanoi. ”Luulen, että se on Pääsiäissaaren salaisuus.”
Mutta kaikki eivät ole samaa mieltä patsaiden sijainnista. Pääsiäissaarten asiantuntija Jo Anne Val Tilburg Kalifornian yliopistosta Los Angelesista sanoi: ”Makean veden tihkujen olemassaolo rannikon läheisyydessä on hyvin tiedossa, ja se oli varmasti tärkeää, kun eurooppalaiset tulivat kosketuksiin. Tällaiset lähteet ovat kuitenkin nykyään, ja todennäköisesti ovat aina olleet, vähäisiä luonnonvaroja. Mielestäni on erittäin epätodennäköistä, että näillä resursseilla olisi ollut suuri merkitys ahujen sijainnille esihistoriassa.”
{{{topLeft}}
{{{bottomLeft}}
{{{topRight}}
{{{bottomRight}}
{{/goalExceededMarkerPercentage}}
{{/ticker}}
{{heading}}
{{#paragraphs}}
{{.}}
{{{/paragraphs}}{{highlightedText}}
- Arkeologia
- Antropologia
- Chile
- Amerikka
- Jaa Facebookissa
- Jaa Twitterissä
- Jaa sähköpostitse
- Jaa LinkedInissä
- Jaa Pinterestissä
- Jaa WhatsAppissa
- Jaa Messengerissä