Saksofonin transponointi

Miksi olen eri sävelkorkeudessa kuin muu bändi?

Tämä on hyvin yleinen kysymys, varsinkin sellaiselta, joka on juuri ostanut saksofonin, opettanut itseään hieman ja päättää sitten soittaa yhdessä muiden muusikoiden kanssa. Voi olla suuri shokki huomata, että pianisti, kitaristi ja basisti soittavat kaikki C-kirjaimessa, mutta kun sinä liityt mukaan altto- tai tenorisoittimellasi, OLET TÄYSIN ERILLISELLÄ KIRJAIMELLA, JA KAIKKI ANTAA SINULLE DIRKKIÄ KATSAUKSIA. Tervetuloa saksofonin transponoinnin maailmaan.

Tällöin huomaat, että saksofonisi on eri sävellajissa. Kyllä altto on Esissä ja tenori on Bb:ssä. Tämä johtuu siitä, että ne ovat ns. transponointisoittimia. Tämä on yleinen ominaisuus monissa, mutta ei kaikissa, puupuhallin- ja puhallinsoittimissa.

NB: on olemassa saksofoneja, joiden kaikki nuotit eivät vastaa pianon tai kitaran nuotteja. Sanomme, että ne ”soitetaan” C-äänessä, koska C soittimissa kuulostaa samalta kuin todellinen C (eli konserttikorkeus). Yleisin on C-melodia, vaikka niitä valmistetaankin nykyään hyvin vähän. C-melodia oli varsin suosittu 1920-luvulla, ja sitä markkinoitiin hyödyllisenä soittimena, jonka avulla ihmiset saattoivat kokoontua perheen pianon ääreen ja soittaa yhdessä samasta nuotista.

Yhtyeissä suosituimmiksi tulivat kuitenkin altto- ja tenorisoittimet. Altto (sävelkorkeus Es) on hieman pienempi ja korkeampi kuin C-melodia, ja tenori (sävelkorkeus Bb) on suurempi ja matalampi. Nämä ovat yleisimmät saksofonit, mutta toki on olemassa muitakin kokoja, esim. sopraano (Bb:ssä yhden oktaavin korkeammalla kuin tenori) ja baritoni (Eb:ssä yhden oktaavin matalammalla kuin altto).

Onko transponointi vain elämän hankaloittamista varten?

Ei. Itse asiassa sen tarkoitus on tehdä elämästä helpompaa, mutta se ei ehkä aluksi tunnu siltä, varsinkin jos et lue tai sovita nuotteja ja haluat soittaa bändissä, jossa on kitaroita ja koskettimia. Ymmärtääksemme, miksi nuotit on nimetty eri nimellä kuin niiden todellinen konserttikorkeusääni, meidän täytyy miettiä, mitä tapahtuisi, jos näin ei olisi. Kaksi etua, joita tarkastelemme tässä artikkelissa, ovat seuraavat:

• Helpompi vaihtaa erikokoisten soittimien välillä (esim. tenori- ja alttosoittimien välillä) ilman, että on opeteltava kokonaan eri sormitukset kummallekin soittimelle
• Jos luet nuotteja, nuottien ylä- tai alapuolella on vähemmän väliviivoja.

Mitä tapahtuisi, jos saksofonit eivät olisi transponoivia instrumentteja?

Muuten, jos kaikilla nuotteilla olisi millä tahansa saksofonilla sama nimi kuin pianolla. Katsotaanpa siis pari ongelmaa, joihin saattaisimme törmätä:

erilaiset sormitukset kullekin instrumenttikoolle

Edellä mainitsimme, että C-melodiasaksofonilla C-asteikko kuulostaa samalta kuin C-asteikko pianolla. Asteikko aloitetaan siis vasemman käden kolmella sormella ja oikean käden neljällä sormella.

Tenorissa, jossa on hieman pidempi putki, tällä sormituksella syntyvä sävel on kuitenkin Bb, ja alttosaksofonissa se on Eb.

Tämä tarkoittaa, että jos opettelet alttosormitukset, mutta haluat vaihtaa sitten tenoriin, sinun on opeteltava kokonaan uudet sormitukset. Tämän kiertämiseksi sormitusten nimet päätettiin standardoida. Tämä tarkoitti sitä, että riippumatta siitä, minkä puupuhallinsoittimen opit, vasemman käden kolmella sormella ja oikean käden neljällä sormella soitettua nuottia kutsuttaisiin C:ksi riippumatta siitä, oliko se oikeasti C konserttikorkeudessa vai ei.

Tämä helpottaa myös sitä, että joku voi vaihtaa huilun (jossa on hyvin samankaltainen sormitussysteemi) joko altto- tai tenorisormitukseen. Koska huilu on sävelkorkeudeltaan C, niin tämä olisi jälleen uusi sormitussarja opeteltavaksi, ellei nuottien nimeämisessä käytettäisi transponointimenetelmää.

Jotta kaikki voisivat soittaa yhdessä ilman ongelmia, säveltäjän tai sovittajan tehtäväksi tuli kirjoittaa musiikkia näille erikokoisille soittimille eri sävelkorkeudella, eli transponoituna. Kirjoitetaan siis musiikki alttosaksofonille 6 askelta konserttikorkeutta korkeammalla olevaan sävellajiin. Jos musiikki on Es-konserttikorkeudella, kirjoitamme sen alttosaksofonille C-korkeudelle.

Kirjoitusviivat

Jos jokainen nuotti kirjoitettaisiin aina täsmälleen sellaiseksi kuin se kuulostaa, soittimen soittovälin vuoksi kirjoitusviivoja voi olla enemmänkin ylä- tai alapuolella diskanttikirjaa. Kun saksofoni kirjoitetaan transponoituna instrumenttina, sen normaalissa äänialassa on mukavasti kolme pääkirjoitusviivaa yläpuolella (ylin F) ja yksi alapuolella (matala Bb). Samasta syystä jotkut soittimet transponoidaan oktaavilla tai kahdella. Pikcolon sävelkorkeus on yhden oktaavin korkeammalla kuin huilun, mutta kirjoitetut nuotit ovat itse asiassa oktaavin alempana kuin soivat nuotit, sillä muuten ylin C olisi viiden viivan yläpuolella. Samoin kitara kirjoitetaan oktaavia korkeammalle kuin se soi, joten sekin on teknisesti transponoitava instrumentti.

Mutta entä jos soittamassani musiikissa ei ole transponoituja nuotteja?

Tämä on kolikon toinen puoli, ja kyllä se on hankalampaa kaikille, jotka joko eivät käytä nuotteja tai soittavat bändissä, jossa on vain konserttikorkeuden mukaisia nuotteja. Nopeaa ratkaisua ei ole, ainoa vastaus tässä tapauksessa on opetella nuottien konserttikorkeusnimet ja pystyä transponoimaan ”päässään”. Tämä on taito, jonka useimmat saksofonin soittajat joutuvat todennäköisesti joskus elämässään opettelemaan.

Kuten edellä mainittiin, yleisimmät saksofonit ovat nykyään Bb-sopraano, Eb-alto-, Bb-tenori- ja Eb-baritonisaksofonit.

Traditionaalisesti puhutaan Bb-sopraanosta, Eb-altosta, Bb-tenorista, Eb-baritonista jne. Nämä nimet tarkoittavat sitä, mikä konserttikorkeusnuotti todellisuudessa soi, kun kyseinen nuotti soitetaan saksofonilla. Voit nähdä tämän taulukosta.

Ymmärtääksesi taulukon täysin sinun on tiedettävä hieman intervalleista (neljäs sarake) , eli sen sävelkorkeuden suuruudesta, jolla nuotit on transponoitu.

Ylläolevassa kaaviossa Transpositio-sarakkeessa ilmoitetaan intervallina transponoitujen varsinaisten askeleiden määrä. Huomaa, että sekä tenorilla että baritonilla on luonnollinen ääniala, josta suurin osa on bassokielessä. Soittajan elämän helpottamiseksi pidämme nämä diskanttiavaimessa. Transponoimme nämä siis ylimääräisen oktaavin verran. Duurin 9. intervalli on yksi oktaavi plus yksi kokosävel, ja duurin 13. intervalli on yksi oktaavi plus duuri 6. Lisätietoa intervalleista jne. löydät aloittelijoiden teoriasivuilta.

Kaikki nuotit ja niiden transponoidut vastineet

Mistä saan ladattua saksofonin transpositiotaulukon?

Voinko treenata transpositiota ilman karttaa?

Tenori tai sopraano

Ei kannata luottaa karttoihin ja opetella transponoimaan itse. Tiedämme jo, että tenori/sopraano transponoi kokonaisen sävelen ylöspäin.

NB: Teknisesti tenori on 9. eli kokonainen sävel ja oktaavi, mutta nuottien transponointia varten usein kokonainen sävel on paras. Voit aina tarvittaessa soittaa oktaavin ylöspäin, mikä on tietysti helppo ”ylimääräinen” transponointi.

Aluksi tarvitaan siis uusi sävelkulku. Kokonaissävelen ylöspäin merkitsee kahden terän lisäämistä tai kahden desin poistamista. (Poikkeus: F-duurissa, jossa on vain yksi desi, poistaisimme tuon yhden desin ja lisäisimme yhden terssin)

Helpoisin tapa on tarkastella kvinttijaksoa. Toistaiseksi aloittelijoiden ei tarvitse huolehtia kvintin tai kvartetin merkityksestä, paitsi ehkä ajatella, että nousemalla kahdella viidenneksellä pääsee samaan sävelkorkeuteen kuin nousemalla 9:nnen tai kokosävelen verran. Jos tämä ei merkitse sinulle paljon, älä huolehdi, sinun tarvitsee vain katsoa taulukkoa ja siirtää kahta avainta myötäpäivään transponoidaksesi tenorille tai sopraanolle. C:stä tulee D, G:stä tulee A, Eb:stä tulee F ja niin edelleen. Näet sitten, mitä teriä tai tasoja uudessa sävellajissa on.

Molliavaimissa sinun on käytettävä suhteellisia mollia (siitä lisää pian…)

Seuraavaksi siirrä varsinaiset konserttikorkeusnuotit kokonaisen sävelen ylöspäin. Yksinkertaisissa sävelissä voit ehkä tehdä tämän päässäsi (hyvä harjoitus!), mutta jos transponoit nuotteja, sinun on siirrettävä nuotti yhden rivin tai välilyönnin verran ylöspäin.

Altto/baritoni

Käyttämällä edellä esitettyä viidesosataulukkokaaviota sen sijaan, että siirtäisit kahta näppäintä myötäpäivään, kuten tenorin kohdalla, siirrät kolmea. Eb:stä tulee siis C, G:stä E jne.

Nuottien säätäminen partituurissa on hieman hankalampaa. Konserttikorkeudesta on siirryttävä viisi riviä tai välilyöntiä ylöspäin.

Vinkki: baritoni transponoi konserttikorkeusnuotteja bassokirjaimessa. Vaihda vain avainmerkki kuten edellä, vaihda nuottiesimerkki diskanttiavaimeksi ja pidä nuotit samoilla riveillä tai välilyönneillä.