Taantuva Amerikka ja sen mukanaan tuomat vaarat

Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat alkoi vetäytyä maailmasta. Tähän vetäytymiseen liittyi tuhoisaa kaaosta, myllerrystä ja jakautumista amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Onnistuuko Yhdysvallat pysäyttämään tämän taantuman vai salliiko se sen jatkua? Vai voisiko Yhdysvallat tarttua tilaisuuteen kääntää kurssinsa kokonaan ja rakentaa uudelleen? Nämä ovat kysymyksiä, jotka Bidenin hallinnon on esitettävä.

Yhdysvallat on käsitellyt kysymystä rappiosta useammin kuin kerran sodanjälkeisenä aikana. Jopa välittömästi sodanjälkeisenä aikana (joka jälkikäteen ajateltuna merkitsi Yhdysvaltain vallan huippua) kuiskailtiin vihjauksia lähestyvästä rappiosta erilaisten takaiskujen yhteydessä, kuten Neuvostoliiton ydinkokeiden onnistuminen, Korean sodan pattitilanne ja vuoden 1957 Sputnik-shokki, kun Neuvostoliitto laukaisi ensimmäisen satelliitin kiertoradalle.

Yhdysvallat pysyi jumissa Vietnamin sodassa koko 1960-luvun, ja Saigonin kukistuminen vuonna 1975 aiheutti laajan väsymyksen ja rappion tunteen amerikkalaisessa julkisuudessa ja auttoi Jimmy Carterin hallinnon aloittamisessa. Vuoden 1979 toisen öljykriisin aikana presidentti Carter kehotti amerikkalaisia voittamaan niin sanotun ”luottamuskriisin”, mutta hävisi Ronald Reaganille vuoden 1980 presidentinvaaleissa.

Vaikka sitä seurannut ”Reaganin vallankumous” näytti elvyttävän Amerikkaa, samaan aikaan Japani ohitti Yhdysvallat sekä taloudellisesti että teknologisesti – ja herätti uudelleen puheet Yhdysvaltain taantumasta. Paul Kennedyn vuonna 1987 julkaisemassa teoksessa ”The Rise and Fall of the Great Powers” (Suurvaltojen nousu ja tuho) varoitettiin ”imperialistisen ylilyönnin” vaaroista. Kennedyn mielestä ”Yhdysvaltojen maailmanlaajuisten etujen ja velvoitteiden summa on nykyään paljon suurempi kuin maan voima puolustaa niitä samanaikaisesti.”

Mutta Reaganin ja George H.W. Bushin hallinnot todistivat nopeasti peräkkäin historiallisia tapahtumia: Tiananmenin aukion mielenosoitukset (kesäkuu 1989), Persianlahden sota (elokuu 1990 – helmikuu 1991) ja Neuvostoliiton romahdus (joulukuu 1991).

Yhdysvaltojen unipolaarisen maailmanrakenteen kukoistuskausi ei kestänyt kauan. Yhdysvaltojen arvovaltaa ja valtaa on vahingoittanut vakavasti toinenkin tapahtumasarja: Afganistanin konflikti – Yhdysvaltain historian pisin sota; Irakin sota ja sen jälkeinen miehitys, joka loi epäonnistuneen valtion, joka on myös vain lisännyt Iranin valtaa; ja Lehmanin sokki, joka paljasti amerikkalaisen kapitalismin puutteet ja finanssialan korruption. Niinpä ihmiset ovat jälleen kerran kiireisiä juhlimaan Yhdysvaltain rappion alkua.

Minnekään muualle ei ole keskusteltu innokkaammin ajatuksesta Yhdysvaltain rappiosta kuin Kiinaan. Vuonna 1991 Wang Huning, Kiinan kommunistisen puolueen johtava poliittinen teoreetikko, joka on työskennellyt kolmen peräkkäisen johtajan (Jiang Zemin, Hu Jintao ja Xi Jinping) alaisuudessa ja joka nyt istuu politbyroon pysyvässä komiteassa, julkaisi kirjan ”Amerikka Amerikkaa vastaan”. Wangin Amerikka on käänteinen peilikuva Alexis de Tocquevillen teoksesta ”Demokratia Amerikassa”. Trumpin johdolla puhjennut kuohunta antaa uskottavuutta Wangin teorialle taantuvasta Amerikasta. Kiina näkee nykyisen Pax Americanan kolmena pilarina Yhdistyneet kansakunnat, sotilasliitot ja arvot. Yhdysvaltojen vetäytyminen YK:n (instituutioista) tai ilmoitus sen aikomuksesta vetäytyä, liittoutumien sisäiset jännitteet ja demokraattisten maiden populismin aaltojen laukaisemat levottomuudet nähdään kaikki ”kiihdyttävän Yhdysvaltojen taantumista.”

Sitten tuli COVID-19-kriisi. Viruksen Yhdysvalloissa aiheuttama kurjuus ja hallituksen epäonnistunut vastaus ovat levittäneet ajatusta Amerikan rappiosta entisestään suuren yleisön keskuudessa maailmanlaajuisesti. ”Kun on kyse globaalista johtajuudesta, tämä on Amerikan Waterloo”, todettiin eräässä kiinalaisessa blogikirjoituksessa. Tämäntyyppiset kommentit heijastavat uskoa, että Amerikka on juuri hävinnyt yhtä ratkaisevan taistelun kuin Napoleon vuonna 1815, kun hänen armeijansa hävisi Waterloon taistelussa brittiläisten ja preussilaisten joukkojen yhteenliittymälle.

Kiinassa kunnioitetaan edelleen Yhdysvaltain sotilaallista voimaa ja dollarin ylivaltaa, mutta sen reaktio kumpaankin uhkaa syöstä Yhdysvallat entistä suurempaan rappioon. Kiina on kehittänyt ja ottanut käyttöön ballistisia ohjuksia, joita on kutsuttu ”lentotukialusten tappajiksi” ja ”Guamin tappajiksi”, vastapainoksi Yhdysvaltojen teknologiselle etulyöntiasemalle kehittyneissä aseistuksissa, kuten lentotukialuksissa ja F-35:ssä. Sen vastaus dollarin hallitsevaan asemaan ja finanssisijoitusten rajoituksiin on käyttää ”hyppyvaluuttastrategiaa” ottamalla käyttöön digitaalinen juan.

Kiinalle olisi kuitenkin vaarallista pitää Amerikan taantumista väistämättömänä. Jos Kiina vakuuttuu siitä, että Yhdysvallat jatkaa taantumistaan, se saattaa päättää, että Yhdysvallat ei kykene juuri muuhun kuin puolustautumaan hyökkäyksen edessä, ja yrittää voittaa vastakkainasettelun tekemällä ennaltaehkäisevän ensiaskeleen. Samaan aikaan, jos Yhdysvallat uskoo, että sen jatkuva taantuminen on väistämätöntä, sillä saattaa myös olla houkutus aloittaa ensimmäinen isku Kiinaa vastaan säilyttääkseen valta-asemansa, kun sillä on vielä suhteellisen edullinen asema.

Yhdysvaltojen on saatava kansallinen vahvuutensa takaisin. Investoiminen infrastruktuuriin, yleisen terveydenhuoltopalvelun tarjoaminen, yhtäläisten mahdollisuuksien varmistaminen koulutuksessa, tuotantosektorin vahvistaminen, taloudellisten ylilyöntien hillitseminen, keskiluokan uudelleenrakentaminen ja keskustalaisemman politiikan elvyttäminen ovat hankkeita, joiden loppuunsaattaminen vaatii todennäköisesti sukupolven. Se on kuitenkin edelleen yhtä totta kuin silloin, kun presidentti John F. Kennedy sanoi sen: ”Kansakunta ei voi olla vahvempi ulkomailla kuin mitä se on kotimaassaan.”

Tällaisen päättäväisyyden osoittaminen sekä kotimaassa että kansainvälisesti on tehokkain keino torjua tai ehkäistä riskiä, että Kiina tekisi virheellisesti laskelmoidun siirron Yhdysvaltoja vastaan, joka perustuu teoriaan Yhdysvaltojen rappiosta.

Yoichi Funabashi on Aasian ja Tyynenmeren alueen aloitteen (Asia Pacific Initiative) puheenjohtaja ja Asahi Shimbun -lehden entinen päätoimittaja.