Ainoa sinisen väriaineen lähde koko historian ajan on ollut indigo, ja woad (Isatis tinctoria) oli sen lähde Euroopassa.
Euroopassa kivikaudelta lähtien viljelty woad liittyy pitkään Itä-Angliaan, erityisesti Boudiccaan ja Iceniheimoon, jotka käyttivät woadia kasvojensa värjäämiseen ennen taisteluun lähtöä. Pohjoisempana myös piktit saivat mainetta vartalomaalauksistaan sinisellä väriaineella. Roomalaiset kutsuivat näitä muinaisbrittiläisiä ”pikteiksi”, koska se on kelttiläistä ja tarkoittaa ”maalattua”.
Traditionaalinen vanunjalostus
Villaa kasvatettiin peltokasvina, ja se poimittiin ensimmäisenä vuonna.
Lehdet hienonnettiin tahnaksi hevosvetoisella myllyllä, jonka jälkeen niistä tehtiin käsin palloja. Niiden annettiin kuivua erityisissä kuivaushuoneissa noin neljän viikon ajan, kunnes niistä tuli kovia kuin puusta.
Kuivatut pallot murskattiin jauheeksi, ripoteltiin veteen ja annettiin fermentoitua. Tämä tunnettiin nimellä couching. Kun sullottu villa oli kuivaa, se pakattiin tynnyreihin valmiina värjääjälle.
Värjääjä kaatoi kuumaa vettä tynnyrissä olevan sullotun villan päälle ja lisäsi siihen potaskaa tai virtsaa. Tämä seos kävi kolme päivää, ennen kuin värjäyskylpy oli valmis, ja kangas kostutettiin ennen sen upottamista sammioon.
Värjäyspallot olivat hyvin arvokkaita, ja niitä käytettiin kaupankäynnissä. Vuonna 1286 ulkomaiset vanukauppiaat tekivät kauppasopimuksen Norwichin asukkaiden kanssa, koska he olivat kiistelleet satamamaksuista Lontoossa, jossa he olivat aiemmin käyneet kauppaa. Vuoden 1300-luvun alkupuolella Amiensin villakauppiaat lisäsivät villan myyntiä Norwichiin kangasteollisuuden laajenemisen vuoksi.
1580-luvun puolivälissä hallitus rajoitti villanviljelyä, koska villan ylituotanto alkoi uhata viljan tarjontaa, sillä villan arvo oli tuolloin kuusi kertaa suurempi. Elisabet I kumosi tämän rajoituksen vuonna 1601, mutta ei sallinut jalostusta palatsiensa läheisyydessä, koska se haisi pahalta.
Kolonioissa kasvatettiin Indigofera tinctoria -lajista saatavaa aasialaista indigoa, joka vähitellen korvasi vanun käytön indigovärjäysaltaissa. Kaakkois-Aasiasta tuodun indigon ja synteettisen indigon (joka oli halvempi valmistaa) kehityksen myötä viimeinen vapputehdas Lincolnshiressä sulkeutui vuonna 1932.
Lisätietoa vahan historiasta löytyy John Edmondsin erittäin hyvästä kirjasesta ”The History of Woad and the Medieval Woad Vat”. Se on valaisevaa luettavaa, ja se on saatavana verkkokaupastamme.
Me valmistamme myös vanupalloja, joita on jälleen saatavana verkkokaupastamme, kun ne ovat sesongissa.