Itsenäisyys
Itsenäisyyteen pyrkiminen aiheuttaa vanhemmille eniten ahdistusta. Varhaisnuoret alkavat etääntyä vanhemmistaan ja osoittavat vähemmän kiinnostusta perheen toimintaa kohtaan. Teini voi esimerkiksi kieltäytyä menemästä perheen kanssa elokuviin tai osoittaa omaa tahtoaan kieltäytymällä tekemästä kotitöitä vanhempien aikataulun mukaan. Varhaisnuoret ovat usein ailahtelevia ja vuoroin miellyttäviä, vuoroin ilkeitä ja vuoroin ilkeitä perhettään kohtaan. Yleensä teini-ikäinen on lähinnä vihamielinen ”kontrolloivinta” vanhempaa kohtaan. Varhaisnuoret kaipaavat yksityisyyttä ja haluavat kontrolloida henkilökohtaisia tietojaan, kun he suunnittelevat vanhempiensa elämästä erillistä elämää.
Keskinuoret ovat usein vihamielisiä vanhempia ja auktoriteetteja kohtaan. Jotkut kapinoivat avoimesti, kun taas toiset vakuuttavat itsenäisyyttään salaa, kun he eivät ole aikuisen valvonnassa. Aikuiset, lääkärit mukaan lukien, kokevat, että monet teini-ikäisten tekemät päätökset ovat häiritseviä, ja aikuiset tuntevat turhautumista siihen, etteivät he pysty kontrolloimaan teini-ikäistä. Kapinallisen luonteensa ja riskikäyttäytymisensä vuoksi keskinuoret ovat ryhmä, jota yhteiskunta ”rakastaa vihata.”
Viimeiseen murrosikään mennessä useimmat perheet ovat tyytyväisiä nuoren yksilöllisyyteen ja päätöksentekotaitoihin. Teini, joka saa itseluottamusta ruumiinkasvun muuttuessa, kääntyy yhä useammin vanhempien puoleen saadakseen neuvoja ja ohjausta päätöksenteossa, vaikka tämä ei tarkoita sitä, että hän tekee aina niin kuin vanhempi haluaa. Vanhemman ja nuoren välinen vuorovaikutus on enemmän aikuisen ja aikuisen tasolla.
Lääkärin tulisi ottaa huomioon tämä itsenäistyminen ja auttaa vanhempia antamaan teini-ikäiselle asianmukaisesti vastuuta sairaanhoidosta. Varhaisnuorta voidaan esimerkiksi joutua muistuttamaan päivittäisestä lääkityksen ottamisesta, kun taas keskinuorta ei pitäisi. Myöhäisnuoruudessa potilasta tulisi rohkaista sopimaan omista tapaamisistaan, seuraamaan lääkitystarpeitaan ja hankkimaan lääkemääräykset. Jos lääkäri ei tunnista tätä itsenäistymiskehitystä, hän saattaa näyttäytyä ”vanhemman asiamiehenä” ja teini-ikäisen luottamuksen saavuttaminen voi olla vaikeampaa.