Tarinan kohokohdat
70-luvulla oli useita uraauurtavia ohjelmia — eri syistä
Dekadin televisio aloitti tarttumalla yhteiskunnallisiin kysymyksiin, sitten se muuttui eskapistiseksi
”Seitsemänkymmentäluvun televisio” lähetetään kello 21 p.ET/PT torstaisin CNN:llä.
Jos televisio on aikakautensa peili, 1970-luku oli todellakin hyvin sekava aikakausi.
Vuosikymmenen alkupuoliskon suosituimmat ohjelmat, kuten ”All in the Family”, puuttuivat yhteiskunnallisiin kysymyksiin suorasukaisesti ja intohimoisesti. 70-luvun loppupuolella suurimmissa hiteissä – ”Happy Days”, ”Laverne & Shirley”, ”The Love Boat” – oli kuitenkin kyse nostalgiasta ja eskapismista.
Mutta mitä voi odottaa vuosikymmeneltä, joka siirtyi mielenosoituksista diskoon?
Niin paljon 70-luvun televisiota muistetaan nykyään ruusunpunaisten kuvaputkien läpi, mutta vuosikymmenen ohjelmatarjonta oli usein keskinkertaista. Kun vain kolme kanavaa – ABC, NBC ja CBS – pelasi suurimmalle massayleisölle, erinomaisuus oli yleensä poikkeus, ei sääntö.
John Belushi ei suotta kehuskellut koe-esiintymisessään Saturday Night Liveen – yhteen vuosikymmenen läpimurto-ohjelmista – että hänen televisionsa oli syljen peitossa.
Jos siis 70-luvun historia on sarja ristiriitaisia viestejä, tässä seitsemän, jotka kertovat tarinaa:
1. ”All in the Family”
Kiihkoilevasta, työläisluokkaisesta Queensin telakkamestarista Archie Bunkerista kertova sarja oli uraauurtava lukemattomin tavoin. Se teki sankarin (tai antisankarin) Archiesta, jota Carroll O’Connor näytteli sympaattisen loistavasti ja joka joutui vastakkain vaimonsa Edithin (Jean Stapleton), tyttärensä Glorian (Sally Struthers) ja vävynsä Mike Stivicin (Rob Reiner) kanssa – ja melkeinpä kaikkien aikakauden sosiaalisten ongelmien kanssa.
Se teki myös nimeä sarjan luojalle Norman Learille, joka käytti sarjaa perustamaan sarjan menestyksekkäiden jatko-osien sarjan, mukaan luettuna ”Maude”, ”Hyviä aikoja” ja ”The Jeffersons”. Hän tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä.
”En aikonut leikkiä ’Äiti kolhaisi auton ja miten estämme isää saamasta siitä selville'”, Lear kertoi CNN:n ”The Seventies” -ohjelmassa.
CBS aloitti sarjan vuonna 1971 – osana pyrkimystä korvata maaseudulle vinoilevat ohjelmat, kuten ”The Beverly Hillbillies” (Beverly Hillbilliesin kakarat) ja ”Green Acres” (Green Acresin kakarat) kaltaiset ohjelmat – ja se sai siitä hyötyä. ”All in the Family” oli ykkönen viisi kautta peräkkäin ja toi television uuteen, aikuisempaan aikakauteen.
2. ”The Mary Tyler Moore Show”
Jos se olikin pehmeämpi kuin ”All in the Family”, sen CBS:n tallikaveri ”The Mary Tyler Moore Show” oli yhtä vaikutusvaltainen. Se kertoi anteeksipyytelemättömän sinkkunaisesta, joka työskenteli tuottajana Minneapolisin tv-asemalla – epätavallinen aihe aikana, jolloin kotiäidit olivat normi ja ”naisten vapautus”, kuten sitä kutsuttiin, oli vasta yleistymässä.
Show’n tuotti MTM Enterprises, Mooren ja hänen silloisen aviomiehensä Grant Tinkerin perustama yritys. Se loi talon tyylin monille seuraaville hyvin tehdyille MTM-ohjelmille, mukaan lukien spinoffit ”Rhoda” ja ”Phyllis” sekä ”The Bob Newhart Show”, ”WKRP in Cincinnati” ja ”Taxi”.
”The Mary Tyler Moore Show’n” vuoden 1977 päätösosaa, jossa näyttelijät poistuivat näyttämöltä ”It’s a Long Way to Tipperary” -kappaleen tahdissa, pidetään edelleen yhtenä suurista finaaleista.
3. ”M*A*S*H”
Vaikka nimellisesti se perustuukin vuonna 1970 ilmestyneeseen Robert Altmanin elokuvaan, televisiosarja ”M*A*S*H” – joka sai ensi-iltansa vasta vuonna 1972 – vakiinnutti hyvin nopeasti oman luonteensa. Haukansilmän (Alan Alda) ja Trapper Johnin (Wayne Rogers) johtaman 4077. MASH-yksikön Korean sodan lääkärit ratkoivat vitsejä sodan verilöylyjen keskellä – eikä sarja kaihtanut verta, sillä se sisälsi lukuisia kohtauksia leirin leikkaussalissa.
Myöhemmät tuotantokaudet olivat vieläkin tunteettomampia. Sarja luopui jo ennestään rajallisesta naurunremontista. Hahmoja tapettiin, eivätkä ne enää koskaan palanneet. Yksi jakso perustui Korean sodan sotilaiden todellisiin haastatteluihin. Vuoden 1983 finaali – 2½-tuntinen elokuva – on edelleen kaikkien aikojen katsotuin vakiosarjan jakso.
”M*A*S*H” osoitti, että tv-komedian ei tarvitse olla hauska ollakseen tehokas.
4. ”Happy Days”
70-luvun ensimmäisen puoliskon ajan CBS oli Amerikan ykköskanava. Mutta kun sen entinen ohjelmapäällikkö Fred Silverman siirtyi ABC:lle, hän näki keinon houkutella katsojia entiseltä työnantajaltaan. Yleisö oli kyllästynyt todellisuuteen, ja oli eskapismin aika.
”Happy Days”, jonka Silverman pelasti peruutukselta, oli täydellinen esimerkki. Happy Days sijoittui iloiseen 1950-lukuun ja juhli viattomuutta, perhettä ja teinihenkeä palvellen nuorekkaampaa yleisöä kuin CBS:n ongelmakeskeiset komediat. Sarjan läpimurtohahmo oli Arthur ”Fonz” Fonzarelli (Henry Winkler), jonka suuri sydän petti nahkatakkisen hupparin ulkonäön. Ayyyyyyyy!
Sen lisäksi, että se synnytti menestyksekkäitä jatko-osia, kuten ”Laverne & Shirley” ja ”Mork & Mindy”, se johti siihen, että ABC syrjäytti CBS:n TV:n katsotuimpana kanavana – ensimmäinen kerta, kun CBS oli syrjäytetty sitten, no, 1950-luvun.
Yhtäkkiä se oli kolmen verkon kilpailu.
5. ”Charlien enkelit”
ABC vakiinnutti valta-asemansa niin sanottujen ”jiggle”-ohjelmien avulla, jotka tunnettiin niissä pomppivien niukasti puettujen naisten mukaan. Ykköseksi nousi ”Charlien enkelit”, jossa kolme kaunista naista näytteli bikinipukuisia etsiviä.
”Enkelit” tuotti Aaron Spelling, jonka 70-luvun lopun ABC:llä toimineeseen sarjaan kuuluivat myös ”Love Boat” ja ”Fantasy Island”. Se johti niin sanottujen ”T&A” -ohjelmien sarjaan kanavilla, jotka käyttivät mitä tahansa genren tekosyytä – farssia (”Three’s Company”), seikkailua (”Flying High”), jopa yleisurheilua (”Verkkotähtien taistelu”) – näyttääkseen näyttelijöiden hahmoja.
Esiintyjien – myös miesnäyttelijöiden – oli vaikea välttyä tältä trendiltä. Kysyttäessä, miksi hän oli osallistunut ”Verkkotähtien taisteluun”, LeVar Burton saattoi vain hymyillä.
”Ainoa puolustukseni oli – se oli 70-luku”, hän kertoi ”The Seventies” -lehdelle.
6. ”Roots”
Burton oli keskeinen osa 70-luvun katsotuinta ohjelmaa, minisarjaa ”Roots”. Alex Haleyn vuoden 1976 muistelmateoksen dramatisointi ”Roots” esitettiin kahdeksana peräkkäisenä iltana tammikuussa 1977 – ei siksi, että ABC olisi luottanut materiaaliinsa, vaan siksi, että se ei ollut. Jos ”Roots” floppaisi, uskottiin, ainakin se olisi nopeasti ohi.
Sen sijaan siitä tuli ilmiö. Perheet uppoutuivat yhtäkkiä sukututkimukseen. Korkeakoulut rakensivat opetusohjelmia sarjan ympärille. Aikana ennen videonauhureita viimeinen jakso keräsi yli 130 miljoonaa katsojaa, mikä oli ennätys.
Ja se nosti rotusuhteet amerikkalaisen keskustelun etualalle: Kansalaisoikeusjohtaja Vernon Jordanin sanoin ”Roots” oli ”näyttävin rotusuhdekasvatuksellinen kokemus Amerikassa.”
Minisarja oli ehdolla 37 Emmy-palkinnon saajaksi ja voitti yhdeksän. Uusi versio on tekeillä, ja se on tarkoitus esittää ensi vuonna.
7. ”Saturday Night Live”
70-luvun lopulla, jos ABC nautti menestyksestä television ykköskanavana, NBC oli taantuva kanava. Peacock Networkin ainoat suuret hitit olivat ”Little House on the Prairie” ja ”CHiPs”, ja se oli usein naurunaihe, kiitos sellaisten epäonnistumisten kuin ”The Montefuscos”, ”The Waverly Wonders” ja ”Supertrain”.
Mutta verkolla oli valopilkku myöhäisillassa, kiitos joidenkin ”Not Ready for Prime Time Players” -näyttelijöiden.
”Saturday Night Live” sai ensi-iltansa 11.10.1975, ja se valloitti välittömästi ajanhengen. Ohjelman vakiintumisen vastainen huumori teki näyttelijöistä tähtiä – erityisesti Chevy Chase, Belushi ja Bill Murray – ja toi esiin absurdia, teräväsärmäistä komediaa, jota ei tuohon aikaan juurikaan nähty verkko-tv:ssä.
”Televisio oli nyt televisiosukupolven käsissä”, televisiokriitikko Tom Shales kertoi ”Seitsemänkymmentäluvulla.”
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin ”SNL” on yhä voimissaan.
Muutkin ohjelmat olisivat voineet päästä tälle listalle. ”Monday Night Football” toi urheilun parhaaseen katseluaikaan. ”Sesame Street” (joka sai ensi-iltansa vuoden 69 lopulla) mullisti lastenohjelmat. Kirjailija Joseph Wambaugh’n luoma ”Police Story” oli uraauurtava poliisiantologiasarja. ”The Paper Chase”, jonka CBS peruutti ja jonka Showtime myöhemmin otti ohjelmistoonsa, oli ensimmäinen esimerkki siitä, että verkon epäonnistumiset voivat menestyä kaapeliverkossa.
Mutta seuraava trendi oli jo muotoutumassa. Jos 70-luvulta puuttui jotain, se oli sarjamuotoinen draama. CBS:n 2. huhtikuuta 1978 ensi-iltansa saanut sarja yritti muuttaa sen. Sarja alkoi hitaasti, mutta pääsi vauhtiin loppuvuodesta 1979 – ja siitä tuli törkeine juonenkäänteineen, mahtipontisine rikkauksien esittelyineen ja liukkaine tuotantoarvoineen tulevan vuosikymmenen symboli.
Sen nimi oli ”Dallas.”