AC/DC:n mammuttimaisesta voimasoittojen pauhusta tuli yksi 70-luvun vaikutusvaltaisimmista hard rock -soundeista ja yksi rockin ja metallin määrittelevistä äänistä. Omalla tavallaan se oli vastareaktio 70-luvun alun mahtipontiselle taiderockille ja muhkealle areenarockille. AC/DC:n rock oli minimalistista – riippumatta siitä, kuinka valtavia ja räiskyviä kitarasoinnut olivat, siinä oli selkeä tilan ja pidättyvyyden tuntu. Yhdistettynä Bon Scottin kurkunpäätä repivään lauluun bändi loi lukemattomia jäljittelijöitä seuraavien kahden vuosikymmenen aikana ja nautti kaupallisesta menestyksestä pitkälle 2000-luvulle saakka, ja se teki suurimmat hittinsä sen jälkeen, kun Brian Johnson korvasi lähteneen Scottin.
AC/DC:n perusti vuonna 1973 Australiassa kitaristi Malcolm Young sen jälkeen, kun hänen edellinen yhtyeensä Velvet Underground oli hajonnut (ei sukua uraauurtavalle amerikkalaiselle yhtyeelle). Hänen nuoremman veljensä Angusin toimiessa soolokitaristina bändi soitti muutamia keikkoja Sydneyssä. Angus oli tuolloin vasta 18-vuotias, ja hänen siskonsa ehdotti, että hän pukeutuisi koulupukuunsa lavalla; ilmeestä tuli bändin visuaalinen tavaramerkki. Vielä Sydneyssä alkuperäinen kokoonpano ja laulaja Dave Evans leikkasivat singlen nimeltä ”Can I Sit Next to You”, jonka tuottajina toimivat ex-Easybeats Harry Vanda ja George Young (Malcolmin ja Angusin isoveli).
Yhtye muutti seuraavana vuonna Melbourneen, jossa rumpali Phil Rudd (entinen Coloured Ballsin jäsen) ja basisti Mark Evans liittyivät kokoonpanoon. Yhtyeen autonkuljettajasta Bon Scottista tuli laulaja, kun laulaja Dave Evans kieltäytyi menemästä lavalle. Aiemmin Scott oli toiminut australialaisten prog rock -yhtyeiden Fraternity ja The Valentines vokalistina. Mikä tärkeämpää, hän auttoi vakiinnuttamaan yhtyeen mielikuvan raakalaisena – hänellä oli useita tuomioita pienistä rikoksista ja Australian armeija hylkäsi hänet, koska hän oli ”sosiaalisesti sopeutumaton”. AC/DC oli sosiaalisesti sopeutumaton. Koko uransa ajan he suosivat karkeita kaksimielisyyksiä ja väkivaltaisia kuvia, joita kaikkia terästettiin ilkikurisella hauskuuden tunteella.
Yhtye julkaisi Australiassa kaksi albumia — High Voltage ja T.N.T. — vuosina 1974 ja 1975. Molempien levyjen materiaali muodosti vuoden 1976 julkaisun High Voltage Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa; yhtye myös kiersi molemmissa maissa. Dirty Deeds Done Dirt Cheap seurasi vuoden lopulla. Syksyllä 1977 AC/DC julkaisi Let There Be Rockin, josta tuli yhtyeen ensimmäinen albumi, joka nousi listoille Yhdysvalloissa. Mark Evans jätti yhtyeen pian tämän jälkeen, ja Cliff Williams otti hänen paikkansa. Powerage, joka julkaistiin keväällä 1978, laajensi heidän yleisöään entisestään, kiitos paljolti heidän dynaamisien live-esitystensä (jotka tallentuivat vuoden 1978 livelevylle If You Want Blood You’ve Got It). Yhtyeen ovet murtuivat kunnolla seuraavana vuonna ilmestyneellä Highway to Hell -kappaleella, joka nousi 17. sijalle Yhdysvalloissa ja kahdeksannelle sijalle Isossa-Britanniassa, ja siitä tuli yhtyeen ensimmäinen miljoonamyyntihitti.
AC/DC:n juna suistui raiteiltaan, kun Bon Scott kuoli 19. helmikuuta 1980. Virallisessa kuolinsyyntutkijan raportissa todettiin, että hän oli ”juonut itsensä hengiltä”. Maaliskuussa yhtye korvasi Scottin Brian Johnsonilla. Seuraavassa kuussa he levyttivät Back in Blackin, josta tulisi heidän suurin albuminsa, jota myytiin yli kymmenen miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Seuraavien vuosien ajan yhtye oli yksi maailman suurimmista rockyhtyeistä, ja For Those About to Rock We Salute You nousi Yhdysvalloissa listaykköseksi. 1983 Rudd lähti Flick of the Switchin äänitysten jälkeen; hänen tilalleen tuli Simon Wright.
Flick of the Switchin myötä AC/DC:n kaupallinen asema alkoi luisua, eikä se pystynyt kääntämään alamäkeä ennen vuoden 1990 The Razor’s Edgeä, joka poiki hitin ”Thunderstruck”. Vaikka AC/DC ei ollutkaan enää se kaupallinen voimanpesä, joka se oli 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa, se säilytti 90-luvulla asemansa kansainvälisenä konserttien vetonaulana. Syksyllä 1995 julkaistiin heidän 16. albuminsa Ballbreaker. Rick Rubinin tuottama albumi sai AC/DC:n uran myönteisimpiä arvosteluja; se myös nousi Yhdysvaltain listoilla neljänneksi ja myi yli miljoona kappaletta ensimmäisen puolen vuoden aikana. Stiff Upper Lip seurasi vuoden 2000 alussa samanlaisin tuloksin. Vuonna 2001 AC/DC teki Sonyn kanssa monen albumin sopimuksen, joka johti lukuisiin uusintajulkaisuihin ja DVD-levyihin, ja vuonna 2008 he palasivat studioon Black Icea varten, joka oli täysin uusi kokoelma kappaleita ja joka nousi listaykköseksi lukuisissa maissa (muun muassa Australiassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa) ja jota seurasi yhtyeen ensimmäinen maailmankiertue sitten vuoden 2001. Kaksi vuotta myöhemmin yhtyeen musiikki oli vahvasti esillä Iron Man 2 -toimintaelokuvassa, ja elokuvan yhteydessä julkaistiin kokoelma nimellä Iron Man 2.
Kun AC/DC aloitti uuden albumin työstämisen tuottaja Brendan O’Brienin kanssa vuonna 2014, he ilmoittivat Malcolm Youngin sairastavan dementiaa ja jättäneen yhtyeen; hänen veljenpoikansa Stevie Young otti hänen paikkansa nauhoitustilaisuuksissa ja niihin liittyneellä 40-vuotisjuhlakiertueella ja liittyi sittemmin yhtyeen jäseneksi kokopäiväisesti. Juuri ennen Rock or Bust -levyn julkaisua joulukuussa rumpali Phil Rudd pidätettiin syytettynä murhan hankkimisen yrityksestä, tappouhkauksesta sekä kannabiksen ja metamfetamiinin hallussapidosta. Vaikka järjestetyn murhan syytteistä luovuttiin, muut syytteet jäivät, ja rumpalin tulevaisuus yhtyeen kanssa oli epävarma. Siitä huolimatta AC/DC marssi eteenpäin Rock or Bust -levyn julkaisun ja vuoden 2015 kiertuesuunnitelmien myötä. Vuonna 2017 Malcolm Young kuoli marraskuussa 64-vuotiaana. Kahden vuoden tauon jälkeen yhtye palasi yhteen tuottaja Brendan O’Brienin kanssa 17. studioalbumilleen Power Up, josta tuli yhtyeen kolmas peräkkäinen listaykkönen Australiassa ja kolmas listaykkönen Yhdysvalloissa
.