Kaaren, holvin ja nivelvaipan periaatteet
Vanhat kreikkalaiset jättivät Rooman valtakunnalle paljon perinnöksi, mukaan lukien heidän jumalapantheoninsa ja mytologiset tarinansa. Arkkitehtuurissa kreikkalaiset ”järjestykset” otettiin roomalaisten temppelien ja valtiollisten rakennusten perustaksi. Klassisille järjestyksille ominaisia pylväitä, korokkeita ja räystäslistoja käytettiin kaikkialla Rooman valtakunnassa.
Roomanit kehittivät kuitenkin yhden keskeisen arkkitehtonisen innovaation, nimittäin kaaren. Pantheonista Colosseumin suureen areenaan ja Maxentiuksen basilikasta Caracallan Thermaeihin – jotka molemmat ovat nykyään raunioina Rooman kaupungissa – kaaresta tuli roomalaisten arkkitehtien perustavanlaatuinen rakenneyksikkö.
Haarakaaresta rakennuksia voitiin laajentaa tunneleiksi, kupoleiksi ja arkadeiksi. Kaaresta tuli tärkeä osa roomalaista arkkitehtuuria, ja yhdessä vahvan betonin käytön kanssa roomalaiset pystyivät rakentamaan massiivisia rakenteita aina akvedukteista riemukaariin ja kupolitemppeleihin.
Kaari on yksinkertainen tapa kattaa laaja alue pienemmillä kivillä. Kiilamaiset kivet täyttävät kahden ulomman pilarin tai tukipilarin välisen tilan. Rakentamisessa käytetään väliaikaista puukaarta pitämään kivet paikoillaan; kun keskeinen avainkivi on paikoillaan, puutuki voidaan poistaa. Kivien oma paino pitää kaaren koskemattomana.
Jos sarja kaaria rakennetaan vierekkäin, syntyvästä rakenteesta tulee tunneli. Puoliympyrän muotoista kattoa kutsutaan tunneliholviksi tai tynnyriholviksi. Monimutkaisempi järjestely olisi rakentaa useita kaaria ristiin rastiin pyöreän tilan yli, jolloin syntyisi kupoli. Voit ymmärtää tämän paremmin, jos ajattelet kupolin minkä tahansa pisteen poikkileikkausta, joka on tietenkin kaari.
Kaarelle ominaisen painojakauman ansiosta työntövoima on aina ulospäin. Muslimimaailmassa, jonka innovaatiot kaaren kanssa synnyttivät hevosenkenkäkaaret, monikierukkaiset kaaret, teräväkärkiset kaaret ja kulmakaaret, oli sanonta, jonka mukaan ”kaari ei koskaan nuku”. Tämän voiman torjumiseksi kaikissa kaarissa, holveissa ja kupoleissa on oltava paksu seinä tai tukipilarit. Myöhemmissä tyylisuunnissa, kuten goottilaisuudessa, tukipilarista tuli itsessään tärkeä tyylillinen piirre, kuten lentävä tukipilari osoittaa. Roomalaiset eivät olleet ajatelleet tukipilarin koristeellisuutta, joten nämä rakenteen osat pyrittiin piilottamaan rakennuksen sisälle.
Niinhän se olikin, monilla roomalaisilla kaareen perustuvilla rakennuksilla oli taipumus olla paksut ja raskaat seinät, jotka eivät päästäneet valoa sisäänsä hyvin. Kunnes sitten keksittiin taitavasti nivelvaippaholvin keksiminen.
Nivelvarausholvi koostuu kahdesta risteävästä tunneliholvista neliön tilassa, jossa katon paino keskittyy kulmapisteisiin. Tämä mahdollistaa sen, että voidaan luopua tunnelin raskaista seinistä ja avata ahtojen alla olevat tilat lahdiksi.
Nivelvaippaholvilla tarkoitettiin myös, tekniikan kehittyessä, että ikkunat voitiin sijoittaa korkealle holvien kaarien alle, mikä johti myöhempien katedraalien korkealle kohoaviin kirkkoristikoihin. Itse asiassa kaikki Euroopan katedraalien rakenneosat, mukaan lukien keskilaiva, käytävät, holvit sekä kirkkoristikkoikkunat, mahdollistuivat nivelvaippaholvin keksimisen ansiosta.
Roomalainen kaari muutti ikuisesti länsimaista arkkitehtuuria pelkkästä kaaresta nivelvaippaholvikaareen. Historioitsija R. Furneaux Jordanin sanoin kaari oli ”Rooman kallisarvoinen lahja maailmalle.”
Christopher P. Jones kirjoittaa taideasioista ja muusta muun muassa nettisivuillaan. Kaikki kuvat tekijän.