Urinary Incontinence
Naisten virtsaputkessa, virtsarakon trigonessa ja anorektaalissa on paljon estrogeenireseptoreita, mutta vaihdevuosien vaikutusta virtsankarkailuun ymmärretään huonosti iän huomioimisen jälkeen. Inkontinenssi määritellään tahattomaksi virtsan vuotamiseksi, ja siihen kuuluu useita eri tyyppejä: rasitus- (SUI), pakko- (UUI), sekamuotoinen (rasitus ja pakko), ylivuoto- ja toiminnallinen virtsainkontinenssi. Vaikka inkontinenssi voi koskettaa naisia nuorempana, sen esiintyvyys kasvaa iän myötä, ja se koskee noin 30-50 prosenttia naisista viidennellä tai kuudennella vuosikymmenellä. Inkontinenssi ei ole normaali osa ikääntymistä, ja esiintyvyys on todennäköisesti aliarvioitu liian vähäisen raportoinnin ja alidiagnosoinnin vuoksi.
SUI:n ja UUI:n sekamuotoisia oireita esiintyy noin 30 %:lla inkontinenssia sairastavista naisista, vaikkakin jompikumpi tyyppi on yleensä hallitseva. Vaikka sekamuotoinen inkontinenssi on yleisin virtsankarkailun muoto, UUI:n esiintyvyys kasvaa iän myötä, ja se koskee jopa 20 % vaihdevuosi-ikäisistä naisista. UUI:lle on ominaista detrusorin yliaktiivisuus, joka aiheuttaa virtsan vuotamista virtsarakosta kiireen tuntemuksella, usein suuria määriä ja virtsaamistiheyttä. Yleensä idiopaattinen, mutta myös muita mahdollisia syitä, kuten infektiota, kasvainta, virtsarakon kiviä, atrofiaa tai neurologisia lähteitä, on harkittava.
SUI on yleinen vaihdevuosi-ikäisillä naisilla, ja sitä esiintyy usein yskiessä, ponnistellessa, kuntoillessa tai seistessä. Hormonaaliset muutokset, ikääntyminen, aiemmat lantion alueen leikkaukset, sädehoito, synnytystrauma tai neurogeeniset häiriöt ovat myötävaikuttavia tekijöitä.
Pienellä osajoukolla naisista on ylivuotoinkontinenssia, jolle on usein ominaista tiheä tiputtelu. Tämä tapahtuu, kun virtsarakko ei supistu normaalisti, mikä johtaa ylidistentioon ja vuotoon, kun virtsarakon paine ylittää sulkijalihaksen paineen. Toiminnallinen vuoto on seurausta rajoituksista kyvyssä päästä fyysisesti tiloihin, mikä johtuu useimmiten ortopedisistä ongelmista tai kognitiivisista häiriöistä, kuten dementiasta tai aivohalvauksesta.
Naisten pyytäminen pitämään virtsan tyhjennyspäiväkirjaa, johon merkitään virtsan tyhjennysaika, tyhjennetty virtsamäärä, virtsaneritystä ympäröivät toiminnot sekä vuoto-, kiireellisyys- ja nestemäärän luokittelu, voi auttaa edellä mainittujen tyyppien erottamisessa. Fyysisessä tutkimuksessa olisi keskityttävä arvioimaan psyykkistä tilaa, liikkuvuutta, neurologista tilaa ja urogenitaalisen atrofian tai prolapsin merkkejä, sulkijalihaksen tonusta, ulosteen kertymistä tai massoja. Tutkimuksen jälkeen alustavaan diagnostiseen arviointiin kuuluu virtsa-analyysi infektion tai glukosurian poissulkemiseksi ja virtsarakon tyhjennyksen jälkeisen jäännöksen mittaaminen virtsarakon ultraäänitutkimuksella tai katetroinnilla virtsarakon tyhjennyksen täydellisyyden määrittämiseksi (<50-100 ml on normaalia). Yksityiskohtaisempia tutkimuksia, kuten urodynamiikkaa, käytetään monimutkaisemmissa tapauksissa. Hyperkalsemian, hyperglykemian ja munuaistoiminnan serologiset tutkimukset tarkistetaan tarpeen mukaan.
Yritykset poistaa okkultinen infektio ja parantaa palautuvia syitä ovat ensilinjan hoitoja.
Jotkin todisteet tukevat myös suositusta lantionpohjan harjoitteista, jotka tohtori Arnold Kegel esitteli ensimmäisenä. Oikein ja säännöllisesti tehtynä voidaan havaita merkittävää paranemista oireissa; tehon maksimoimiseksi on annettava sekä kirjallisia että suullisia ohjeita. Myös yksinkertaiset käyttäytymismuutokset voivat auttaa vähentämään oireita, kuten säännöllinen tyhjennys, ilta-/yöaikaisen nesteen saannin rajoittaminen ja pahentavien lääkkeiden, kuten diureettien, välttäminen. Virtsarakon ärsyttävät aineet, kuten tupakka, kofeiini ja alkoholi, olisi minimoitava, ja ympäristön esteet käymälään menemiselle (esim. huono liikkuvuus, käsijohteiden puuttuminen) olisi korjattava toiminnallisen inkontinenssin vähentämiseksi.
Topikaalinen estrogeeni voi olla tehokas apu joidenkin virtsainkontinenssin oireiden, erityisesti kiireellisen virtsankarkailun, hoidossa, koska se kääntää emättimen limakalvojen surkastumisen päinvastaisiksi ja lisää paikallisia tukikudoksia. Estrogeenihoitoa koskeva näyttö on kuitenkin ristiriitaista, ja joissakin tutkimuksissa on todettu, että suun kautta otettavaa estrogeenia käyttävillä henkilöillä on enemmän inkontinenssia. Pseudoefedriinin kaltaista α-adrenergistä agonistia voidaan käyttää lievän SUI:n hoitoon lisäämällä sisäisen sulkijalihaksen tonusta ja virtsarakon ulosvirtausvastusta. Uusi serotoniinin ja noradrenaliinin kaksoiskerroksen takaisinoton estäjä (duloksetiini) on todettu tehokkaaksi ja turvalliseksi käytettäväksi naisilla, joilla on SUI, ja se on osoittanut tehoa myös suuren masennushäiriön hoidossa. Mekaanisia laitteita, kuten emättimen inserttejä, kuten pessaria, periuretraalisia injektioita (täyteaineita) ja virtsaputken estäjiä, kuten ylisuurta emätintamponia, voidaan myös harkita SUI:n hoidossa.
Yleisimpiä UUI:n hoitoon käytettäviä lääkkeitä ovat antikolinergit oksibutyniini (Ditropan) ja tolterodiinitartraatti (Detrol). Myös uudempi antimuskariini/antispasmodinen aine, trospiumkloridi (Sanctura), on hyväksytty yliaktiivisen virtsarakon oireiden hoitoon. Virtsankarkailun hoitovaihtoehtoja käsitellään tarkemmin luvussa 24, Virtsankarkailu.