Tutustuin viime viikolla syvällisesti Baltimoren huumekenttään. Ja kun vihdoin nousin ilmaan, minulla oli uutta selvyyttä kaupungin ongelmallisesta tv-kuvasta ja vastuullisen dokumenttielokuvan ja hyväksikäyttävän tosi-tv:n välisestä rajanvedosta.
Nettisivulla maanantaina esikatselin National Geographic Channelin ohjelmaa, joka kuvasi Baltimorea huumeiden saastuttamana tyhjillään olevien rivitalojen ja kadonneiden ihmishenkien erämaana. Sen nimi on ”Drugs, Inc.”: The High Wire”, ja jos et nähnyt sitä viime viikolla, voit katsoa sen uudelleen tällä viikolla keskiviikkona kello 20.00. Se ei katoa lähiaikoina kaapelitelevision uusintaohjelmien maailmasta.
Siinä näytetään huumeiden myyntiä keskellä kirkasta päivää Lexingtonin torilla. Siinä näytetään narkomaani, joka valmistaa ja ampuu heroiinia pysäköidyssä autossaan kadulla, joka näyttää olevan Hampdenissa.
Tunti on täynnä nimeltä mainitsemattomia naamioituneita miehiä, jotka istuvat huumepussien ja aseilla, pillereillä ja rahalla täytettyjen pöytien takana ja sanovat muun muassa: ”Elämä on ehdottomasti halpaa Baltimoressa … joku tappaa sinut ilmaiseksi.”
Sensaatiohakuinen sävy vakiintuu jo varhaisessa vaiheessa, kun huumekauppias osoittaa aseella kameralle ja sanoo: ”Suorassa lähetyksessä Baltimoresta.” Tosiasioiden nopeaan ja löyhään käsittelyyn viittaa hetkeä myöhemmin ruudulla näkyvä otsikko, jossa sanotaan: ”Baltimore on Amerikan heroiinipääkaupunki, jossa on arviolta 60 000 huumeriippuvaista.”
Esimerkiksi siitä ei seuraa, että arviolta 60 000 huumeriippuvaista tekee Baltimoresta Amerikan heroiinipääkaupungin. Ehkä 59 000 heistä on koukussa kokaiiniin tai reseptilääkkeisiin. Näiden kahden lausunnon yhdistämisessä tällä tavalla on temppuilua, ellei suoranaista kaksinaamaisuutta.
Toiseksi, 60 000:n lukua ei ole koskaan saatu lähellekään vahvistettua. The Sun yritti sitä kahdesti – vuonna 2005 ja uudelleen heinäkuussa – ja päätyi siihen tulokseen, että ”se on todennäköisesti syntynyt parhaiden arvausten ja väärinkäsitysten sekoituksesta”, joka juontaa juurensa ainakin vuoteen 1986.
Mikään ei estänyt tuottajia ilmoittamasta lukua kategorisesti ja leimaamasta kaupunkia ”Amerikan heroiinipääkaupungiksi” ikään kuin he esittelisivät vakiintuneita tosiasioita.
Mutta The High Wire -elokuvan ongelmat ulottuvat paljon syvemmälle kuin vain tuohon lukuun. Ja viime kädessä ne viittaavat siihen, miten suuri osa televisioteollisuudesta on taantunut viime vuosikymmenen aikana ja miten ihmiset ja paikat, joista se kertoo, ovat usein sen alentuneen vaatimustason uhreja.
National Geographicin brändi on pitkälti määrittynyt sen lehden oppineisuudella, ylellisellä tuotannolla ja tutkimusmatkailun tunteella.
Monien katsojien mielestä National Geographic Channel -niminen tv-kanava toisi automaattisesti osan tästä uskottavuudesta kaikkeen, mitä se lähettää.
Mutta monet katsojat eivät tiedä, että tv-kanava on Foxin enemmistöomistuksessa (67 prosenttia). Kyllä, se Fox, jota Rupert Murdoch hallitsee.
Baltimorelainen elokuvantekijä Richard Chisolm on tutustuttanut katsojia ympäri maailmaa Baltimoren ihmisiin ja paikkoihin kuvaamalla esimerkiksi ABC:n ”Hopkins 24/7” -ohjelmassa, joka esittelee kaupungin kuuluisan lääketieteellisen laitoksen kulissien takana. University of Maryland, Baltimore County -yliopistosta valmistunut mies voitti kansallisen Emmyn vuonna 1998 kuvauksestaan National Geographicin uhanalaisia lajeja käsittelevässä erikoisohjelmassa ”Don’t Say Goodbye”.”
Mutta se oli vanhalle National Geographicille, joka oli erikoistunut tekemään korkealaatuisia dokumentteja, elokuvia, jotka olivat lehtensä arvokas seuralainen.
”Siitä lähtien, kun Fox osti suurimman osan National Geographicin TV:stä, faktapohjat ja rehellisyys ovat romahtaneet valtavasti. Ne ovat nyt pelottomasti sensaatiohakuisia ja kaupallisia, kun ne omaksuvat täysin ”tosi-tv-tyylin” ja pop-tieteellisen roskan”, Chisolm sanoi.
”Työskenneltyäni National National Geographicin kanssa kolmen vuosikymmenen ajan olen surullinen nähdessäni sen täydellisen rappeutumisen, joka oli aikoinaan kulttuurin rikastuttamisen, tieteellisen journalismin ja valokuvauksellisen erinomaisuuden huippu. Ja Baltimoren kansalaisena minua satuttaa nähdä, että he kuvaavat ja hyväksikäyttävät kaupungin tunnettua huumeongelmaa. …”
Tuomitessaan tällaisten välineiden käytön ”naamioituneina nimettöminä ihmisinä, joista emme voi tarkistaa tosiasioita”, Chisolm sanoi: ”Periaatteessa nämä tosi-tv-ihmiset eivät halua tehdä oikeita dokumentteja. Todelliset dokumentit ovat tehottomia, kalliita ja älyllisiä.”
Hän näkee asian näin: ”Nämä ihmiset haluavat tehdä massatelevisiota. He haluavat myydä tuotetta, ja tuote on … emotionaalinen kiihottuminen. Kaava on: ’Tehdään halpaa videota näistä ihmisistä, ja teemme heistä karikatyyrejä siitä, mitä haluamme heidän olevan.'”
Chisolm korosti, ettei hän vastusta Baltimoren valtavan huumeongelman täydellistä tutkimista – kunhan se tehdään vastuullisesti ja siihen sisältyy tietoa ”hoidosta, toipumisesta, paremmasta politiikasta” ja mahdollisista ratkaisuista.
”Mutta tämä on organisaatio, jolla on maine näiden inhimillisten tunteiden hyväksikäytöstä ja sensaatiohakuisten asioiden tekemisestä”, hän sanoi.”
Wall to Wall on brittiläinen tuotantoyhtiö, joka tekee National Geographicille sarjaa ”Drugs, Inc.”. Yhtiön muita tosi-tv-sarjoja ovat ”Secrets from the Asylum” ja ”Secrets from the Clink”, joissa julkkikset palaavat ajassa taaksepäin ja jäljittävät perheidensä kokemuksia mielisairaaloissa ja vankiloissa.
”National Geographic Channel seisoo tiukasti sarjamme Drugs, Inc. takana ja siinä valokeilassa, jonka se jatkaa huumeiden aiheuttaman huumeiden aiheuttaman huumeiden aiheuttaman epidemian käsittelemistä tässä maassa”
, kanavan vanhempi varapresidentti Chris Albert kirjoitti sähköpostiviestissään, jossa hän vastasi The Sun -lehden kysymyksiin. ”Mielestämme sarjan esittämä 360 asteen näkymä (jälleenmyyjät, narkomaanit, lainvalvontaviranomaiset) antaa ennennäkemättömän katsauksen tuhoisaan maksuun, jonka huumeet vaativat yhteisöissä, myös Baltimoressa.”
Albert puolusti 60 000:n tilaston käyttöä ja Baltimoren nimeämistä ”Amerikan heroiinipääkaupungiksi” sanomalla, että se on laajalti siteerattu tilasto ja etiketti, joka on esiintynyt useissa baltimorelaisissa tiedotusvälineissä.
Albert sanoi, että National Geographic ei koskaan mainitse tällaisten tilastojen lähteitä ruudulla tällaisessa ”dokumentissa” ja että ”on pitkäaikainen journalistinen käytäntö ja National Geographicin käytäntö suojata henkilöiden henkilöllisyys tällaisissa esityksissä”.”
”Lopuksi on tärkeää huomata, että meillä on erittäin tiukka sisäinen S&P-prosessi – emme vain usko tuotantoyhtiöidemme sanaan, vaan työskentelemme heidän kanssaan varmistaaksemme, että heidän raportointinsa vastaa standardejamme, kuten tämänkin jakson kohdalla”, hän kirjoitti.”
Aavistan, että elokuvantekijät tulevat nyt Baltimoreen etsimään HBO:n ”The Wire” -elokuvassa nähtyjä voimakkaita kuvia ja mukaansatempaavia henkilöitä.” He haluavat toistaa ne omilla kuvauksillaan ja reportaaseillaan.
Mutta ”The Wire” on taideteos, fiktio, jonka luojan David Simonin antropologinen silmä ja terävä sosiaalinen omatunto ovat sytyttäneet. Se ei ole vastuussa ”The High Wiren” kaltaisista hyväksikäyttöyrityksistä.”
Chisolm ilmaisi asian näin: ”Olen kuullut poliiseja, huumekauppiaita, huumeriippuvaisia, huumeneuvojia, mielenterveysasiantuntijoita, erästä miestä, joka sanoi olleensa mukana The High Wiren tuotannossa, ja monia lukijoita viime maanantain jälkeen. Lähes kaikki nämä erilaiset äänet olivat yhtä mieltä siitä, että Baltimoressa on syvään juurtunut huumeongelma ja että monet alueen asukkaat, jotka eivät millään tavalla osta tai käytä huumeita, joutuvat kuitenkin pelissä mukana olevien uhreiksi.
Ei siinä ole mitään uutta.
Mutta yllätyin siitä, miten vahvasti ja jyrkästi mielipiteet jakautuvat sen suhteen, pitäisikö tuota ongelmaa ylipäätään esitellä ja siitä keskustella tiedotusvälineissä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sitä pitäisi tutkia täysin. Jos Lexingtonin torilla myydään huumeita, kansalaisten on takuulla saatava tietää siitä – ei vain oman turvallisuutensa vuoksi, vaan myös päättääkseen, haluavatko he ryhtyä toimiin vaaliuurnilla niitä kansalaisvirkamiehiä vastaan, jotka eivät suostu tai pysty lopettamaan sitä.
Mutta tällaiset mediakuvaukset olisi tehtävä perusteellisen journalismin, dokumenttielokuvan tai tv-draaman korkeimpia standardeja noudattaen. Niitä ei saisi käyttää sellaisella juoksevalla, hypetetyllä ja hämäräperäisellä tavalla kuin ”Drugs, Inc.”: The High Wire”.
”Suorana lähetyksenä Baltimoresta”, kuten väitetty huumekauppias sanoo osoittaessaan aseellaan kameraa? Ei oikeastaan.
Tulee teille Baltimoresta tyhmennettynä ja höystettynä kikkailuilla ja kompromisseilla, jotka tosi-tv on opettanut monet katsojat hyväksymään totuutena.
[email protected]
twitter.com/davidzurawik
Tv:ssä
Richard Chisolmin uusin dokumentti ”Cafeteria Man”, hänen ohjaamansa elokuva keittiömestari Tony Geracin ponnisteluista Baltimoren kaupungin julkisten koulujen oppilaiden ruokalistojen uudistamiseksi, saa ensiesityksensä 6.9. kello 19.00 MPT2:lla ja muilla PBS-asemilla.