Elohopeainen verenpainemittari: aikakauden loppu?

Issue:

ADD TOPIC TO EMAIL ALERTS

Vastaanota sähköpostiviesti, kun uusia artikkeleita julkaistaan osoitteessa

Anna sähköpostiosoitteesi, jotta saat sähköpostiviestin, kun uusia artikkeleita julkaistaan osoitteessa .

Tilaa

LISÄTTY SÄHKÖPOSTIHÄLYTYKSIIN

Olet onnistuneesti lisännyt hälytykset. Saat sähköpostia, kun uutta sisältöä julkaistaan.
Click Here to Manage Email Alerts

Olet onnistuneesti lisännyt hälytyksiin. Saat sähköpostia, kun uutta sisältöä julkaistaan.
Click Here to Manage Email Alerts
Back to Healio

Emme pystyneet käsittelemään pyyntöäsi. Yritä myöhemmin uudelleen. Jos ongelma jatkuu, ota yhteyttä osoitteeseen [email protected].
Takaisin Healioon

Verenpainemittausten tekeminen on rutiininomainen osa lääkärikäyntejä,riippumatta käynnin syystä. Useimmat potilaat ovat tottuneet siihen, että heidän käsivartensa ympärille asetetaan ja täytetään tarranauhamansetti. Itse asiassa monissa paikallisissa apteekeissa ja lääkekaupoissa on saatavilla verenpainemittareita, ja verenpaine mitataan joskus jopa ennen hammaslääkärin toimenpiteitä.

Verenpaineen mittaamisella ja verenpaineen merkityksellä on pitkä historia. Vaikka menetelmät, joilla mitataan verenkierrossa olevan veren verisuonten seinämiin kohdistuvaa voimaa, alkoivat jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, lukujen merkitys selvisi vasta pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolla.

National Heart, Lung and Blood Institute käynnisti vuonna 1943 Framingham Heart Study -tutkimuksen selvittääkseen sydänsairauksien ja aivohalvauksen syyn. Tuolloin kuolleisuus sydänsairauksiin ja aivohalvauksiin oli kasvanut tasaisesti jo vuosia. Vuonna 1961 tutkijat havaitsivat, että korkea verenpaine – jota pidettiin aikoinaan normaalina osana ikääntymistä – lisäsi sydänsairauksien riskiä. Vuonna 1970 korkea verenpaine yhdistettiin myös aivohalvaukseen.

Varhaiset mittalaitteet

Varhaisimmat verenpainemittausmenetelmät edellyttivät valtimoon pistämistä. Nämä menetelmät juontavat pitkälti juurensa Halesin, Ludwigin, Faivren ja Poiseuillen työhön, jossa otettiin käyttöön mittayksikkö mm Hg. Sfygmografi oli ensimmäinen ei-invasiivinen laite, jota käytettiin verenpaineen mittaamiseen. Étienne Jules Mareyn vuonna 1860 keksimä sfygmografi määritti verenpaineen havaitsemalla painon, jolla radiaalipulssi hävisi.

Vaikka eri tutkijat mukauttivat ja muokkasivat kyseistä laitetta jonkin verran, sen kliininen hyöty osoittautui vähäiseksi, eikä sitä koskaan otettu käyttöön koko lääketieteellisessä käytännössä. Monet lääkärit pitivät sormea yhtä hyödyllisenä välineenä.

Samuel Siegfriend Ritter von Basch teki seuraavan merkittävän virstanpylvään verenpaineen mittaamisessa vuonna 1880. Tuolloin hän kuvasi ensimmäisen kerran sfygmomanometrin, joka koostui amanometriin liitetystä vedellä täytetystä polttimosta. Manometriä käytettiin sen paineen määrittämiseen, joka tarvittiin pulssin häivyttämiseksi, mikä tehtiin käsin asetetun välineen yläpuolella. Vaikka laite oli hyödyllinen edistysaskel tieteessä, sitä oli vaikea käyttää jokapäiväisessä kliinisessä käytännössä.

Monista aiemmista yrityksistä poiketen läpimurto tapahtui vuonna 1896, kun ScipioneRiva-Rocci esitteli elohopeaisen sfygmomanometrin. Verenpainemittarit eroavat nykyään vain vähän Riva-Roccin varhaisista malleista.

Riva-Rocci julkaisi Gazzetta Medica DiTorino -lehdessä neljä artikkelia, joista kahdessa käsiteltiin hänen uutta verenpainemittariaan ja kahdessa menetelmiä sen käyttämiseksi verenpaineen mittaamiseen. Hänen uudessa välineessään käytettiin puhallettavaa mansettia, joka peitti rannevaltimon ja sisälsi elohopeamanometrin.

Tästä läpimurrosta huolimatta kaikki nämä laitteet pystyivät antamaan lääkäreille vain systolisen verenpaineen, eivät diastolisen.

Korotkoffin uusi tekniikka

Sekä diastolisen että systolisen verenpaineen mittaaminen on useimmiten Nicolai Korotkoffin ansiota. Vuonna 1905 hän esitti keisarilliselle sotilasakatemialle esitelmän, jossa hän esitteli yksityiskohtaisesti uuden verenpainemittaustekniikan, johon sisältyi äskettäin suositun stetoskoopin käyttö.

Myöhemmin Keisarillisen sotilaslääketieteellisen akatemian raporteissa (Reports of the Imperial Military Medical Academy) Korotkoff kirjoitti: ”Riva-Roccin mansetti asetetaan olkavarren keskimmäiseen kolmannekseen; mansetin sisällä olevaa painetta nostetaan nopeasti, kunnes verenkierto mansetin alapuolella loppuu kokonaan. Sitten, kun manometrin elohopean annetaan laskea, kuunnellaan valtimoa juuri mansetin alapuolella lasten stetoskoopilla”. Hän kuvaili lisäksi ääniä tai niiden puuttumista, jotka voidaan tunnistaa systolisen ja diastolisen verenpaineen mittaamiseksi.

Varhainen von Baschin mallin mukainen verenpainemittari.

Courtesy of The National Library ofMedicine

Korotkoffin uusi menetelmä vaati lääkäriltä paljon enemmän taitoa, mutta se näytti myös olevan käännekohta verenpainemansetin suosiolle Yhdysvalloissa.

Cushing toi mansetin Yhdysvaltoihin

Harvey Cushing toi Riva-Rocci-mansetin ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin vuonna1901 menetelmänä, jolla voitiin vähentää kuolleisuutta potilaiden ollessa anestesiassa varhaisissa kallonsisäisiä leikkauksia koskevissa kokeissaan. Vaikka Cushing oli edistänyt mansetin käyttöä lähes vuosikymmenen ajan, verenpainemansetti yleistyi vasta noin vuonna 1910, kun Korotkoffin menetelmä otettiin käyttöön. Tätä uutta menetelmää, joka edellytti auskultaation tuntemusta, pidettiin paljon arvokkaampana lääkärin taitoihin.

Toisin kuin lämpömittari, joka siirtyi nopeasti sairaanhoitajien käyttöön, sfygmomanometri liittyi muiden uusien välineiden, kuten stetoskoopin, joukkoon, jotka vaativat lääkäriltä paljon enemmän harjoiteltuja taitoja. Pian verenpainemittaukset korvasivat pulssin tunnustelun verenkierron voimakkuuden arvioinnin vakiokäytäntönä.

Tämän jälkeen verenpainemittaukset alkoivat esiintyä säännöllisemmin kliinisissä tapausraporteissa ja potilaskertomuksissa. Menetelmien standardisointi kesti kuitenkinvuosia, ennen kuin lääkärit Yhdysvalloissa vakiinnuttivat ja ottivat ne käyttöön. Itse asiassa lääkärit mittasivat diastolista painetta vuosien ajan erilaisilla äänillä: joko pulssiäänten ”vaimenemisella” tai pulssiäänten häviämisellä.

Yhdysvaltalainen vakuutusyhtiö vaati diastolisen verenpaineen standardoitua määritelmää vuonna 1917 ja Yhdysvaltain standardisoimisvirasto vuonna 1924. Määritelmä vahvistettiin kuitenkin vasta 1970-luvulla.

Laaja-alaisesta käytöstään huolimatta elohopeaisen verenpainemittarin päivät ovat ehkä luetut. Elohopean käyttöä sairaaloissa ollaan hiljalleen kieltämässä alkuaineen myrkyllisyyden vuoksi. Lisäksi käytössä on nykyään tarkempia digitaalisia tai automaattisia laitteita.

Lisätietoa:

• Crenner CW. Ann Intern Med. 1998;128:488-493.
• Laher M. BMJ. 1982;285:1796-1798.
• Lawrence C. Medical History. 1979;23:474-478.
• O’Brien E. Lancet.