Eutanasian laillistamista koskevissa viimeaikaisissa keskusteluissa puolestapuhujat ovat mainostaneet laajalti amerikkalaisella tuotenimellään Nembutal parhaiten tunnettua lääkettä kätevänä ja tehokkaana menetelmänä ihmisille, jotka haluavat lopettaa elämänsä.
Pentobarbitaalin (Nembutalin yleisnimi) rajallisesta saatavuudesta huolimatta sitä on käytetty monissa eutanasia- tai avustetun itsemurhan tapauksissa, kuten Martin Burgessin kuolemantapauksessa Darwinissa vuonna 2014.
Eutanasia-aktivistit, kuten Andrew Denton ja Philip Nitschke, väittävät, että palliatiivisen hoidon ja kivunlievityksen edistymisestä huolimatta huomattava määrä potilaita, jotka ovat parantumattomien sairauksien viimeisissä vaiheissa, jätetään kärsimään kovasta kivusta tai ahdistuksesta ilman tehokasta hoitoa.
He väittävät, että näillä potilailla pitäisi olla oikeus vaatia, että heille annetaan kuoleman aikaansaamiseksi Nembutalia, josta käytetään eri nimityksiä ”rauhallinen pilleri” tai ”kuolemanpilleri”.
Mutta vaikka yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että saattohoitoa koskevan lainsäädännön keskeisiä näkökohtia on selkeytettävä, tämä väite perustuu virheelliseen lähtökohtaan. Nykyisessä laissa ei ole rajoituksia hoidolle, jota voidaan antaa kärsimyksen lievittämiseksi. Ironista kyllä, on todennäköistä, että eutanasian laillistaminen tässä maassa itse asiassa vaikeuttaa eniten apua tarvitsevien hoitoa.
Miksi Nembutal?
Nembutal kuuluu barbituraateiksi kutsuttuun lääkeryhmään. Ne keksittiin 1800-luvun lopulla, ja ne vaikuttavat aivotoiminnan eri osa-alueiden lamaannuttamiseen. Barbituraatteja on käytetty moniin tarkoituksiin, muun muassa unihäiriöiden, epilepsian ja traumaattisen aivovamman hoitoon – sekä anestesiassa ja psykiatriassa.
Barbituraattien tiedetään antavan miellyttävän rauhoittavan vaikutuksen, ja niitä voidaan käyttää tehokkaasti lievittämään ahdistusta. Suurina annoksina nämä lääkkeet voivat aiheuttaa hengityksen tukahtumisen ja kuoleman. Yliannostuksiin liittyvien riskien vuoksi ne on poistettu rutiininomaisesta lääketieteellisestä käytöstä viimeisten 20 vuoden aikana.
Nyt lääkkeitä saa suoraan valmistajilta tai verkkokauppiailta. Australiassa pentobarbitaali on listattu listan 4 reseptilääkkeeksi. Therapeutic Goods Administration harkitsee sen siirtämistä luetteloon 8, jolloin se luokiteltaisiin morfiinin kaltaiseksi valvotuksi huumausaineeksi.
Elämän loppuvaiheen hoidossa kokeneet lääkärit käyttävät nykyään useiden hoitojen yhdistelmiä fyysisen ja psyykkisen kärsimyksen lievittämiseksi. Nämä hoidot voivat olla monimutkaisia, koska ”kärsimys” ei näissä tilanteissa ole erittelemätön tila, johon on olemassa yksi ainoa, yleisesti tehokas hoito, kuten pentobarbitaali tai morfiini. Lääkkeiden lisäksi tarvitaan yleensä neuvontaa, perheen tukemista ja monia muita toimenpiteitä. Näiden hoitomuotojen käyttö vaatii usein huomattavaa ammattitaitoa.
Ei pelkästään argumentti eutanasian tarpeellisuudesta ole väärä, vaan eutanasian ja sen myötä Nembutalin laillistaminen on todennäköisesti myös haitallista. Tämä johtuu siitä, että se johtaa asianmukaisen hoidon saatavuuden rajoittamiseen suurimmalla osalla potilaista, jotka eivät täytä eutanasian tiukkoja kriteerejä.
Kaksi skenaariota
Vaikuttaaksemme, miksi näin on, kuvitellaan tapaus, jossa iäkäs mies on kuolemaan johtavan syövän loppuvaiheessa. Sairaus on levinnyt ja on hänen luissaan, keuhkoissaan, maksassaan ja aivoissaan. Sairaus on parantumaton ja hänellä on korkeintaan viikkoja elinaikaa.
Hänen kärsimyksensä on vakava johtuen monista fyysisistä oireista, pelosta ja ahdistuksesta. Hän on hyvästellyt perheensä ja ilmoittanut lääkäreilleen olevansa valmis kuolemaan.
Harkitaan nyt kahta skenaariota. Ensimmäisessä miehen lääkäri tunnistaa potilaansa kärsimyksen. Hän neuvottelee miehen ja tämän perheen kanssa ja päättää antaa hoitoa joko itse Nembutalilla tai lääkekoktaililla, jolla on samanlainen vaikutus.
Hän antaa lääkettä asteittain nousevana annoksena. Potilaan kärsimys lievittyy nopeasti. Muutamassa tunnissa hän vaipuu tajuttomuuteen ja kuolee rauhallisesti perheensä vierellä.
Toisessa skenaariossa lääkäri vastaa potilaan pyyntöön tappaa hänet. Hän järjestää kahden psykiatrin konsultaatiot varmistaakseen, että potilas on kykenevä esittämään tällaisen pyynnön.
Hän täyttää uuden eutanasiabyrokratian moninaiset lomakkeet. Hän ohittaa joidenkin hänen lastensa ilmaisemat huolet ja väittää, että armomurha on heidän isänsä toive.
Kun psykiatrit antavat hyväksyntänsä, hän valmistaa tappavan annoksen Nembutalia ja antaa sen kahden minuutin aikana. Potilaan kärsimys lievittyy, hän vaipuu tajuttomaksi ja kuolee rauhallisesti perheensä vierellä.
Ensimmäinen skenaario on klassinen esimerkki ”kaksoisvaikutuksesta”, jossa hyvään tekoon – kärsimyksen lievittämiseen – liittyy ennakoitavissa oleva mutta tahaton haitallinen seuraus – potilaan kuolema. Toinen on tapaus vapaaehtoisesta eutanasiasta.
Vaikka näiden kahden tapauksen lopputulos – potilaan kuolema – näyttää samalta, nämä kaksi tekoa ovat itse asiassa varsin erilaisia.
Kaksoisvaikutus
Kaksoisvaikutuksen periaatetta käytetään nykyään laajasti ja asianmukaisesti kliinisessä käytännössä. Kärsimyksen lievittämiseen käytettävät lääkkeet voivat sisältää barbituraatteja tai muunlaisia lääkkeitä, kuten bentsodiatsepiineja, ketamiinia, propofolia tai opiaatteja. Tavoitteena ja lopputuloksena on kärsimyksen lievittäminen myös silloin, kun seurauksena on myös kuolema.
Kautta historian on tunnustettu selkeä moraalinen ero kaksoisvaikutuksen ja tahallisen hengenriiston välillä. Lääketieteen perinteisiin kuuluu, että hoidon kohteena tulisi olla potilaan kärsimys, ei itse elämä.
Useimmat lääketieteen ammattijärjestöt ympäri maailmaa, myös Australiassa, pitävät kiinni tästä näkemyksestä, jota useimmat uskonnot tukevat. Lääkärin teko kärsimyksen hoitamisessa ensimmäisessä skenaariossamme saisi siis laajaa kannatusta.
Yli puolen vuosisadan ajan Australian common law on tunnustanut kaksoisvaikutuksen periaatteen ja hyväksynyt sen, että mikä tahansa hoito, joka on tarpeen potilaan kärsimyksen lievittämiseksi, on sallittua – vaikka lopputuloksena sattuu olemaan kyseisen henkilön kuolema.
On totta, että joillakin ihmisillä, myös lääkäreillä, ei ole varmuutta laista. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että sitä ei ole koskaan testattu australialaisessa tuomioistuimessa – huolimatta toistuvista kehotuksista, kuten kaksinkertaisen vaikutuksen näkyvä julkinen puolestapuhuja, tohtori Rodney Syme.
Tästä syystä monet – minä mukaan lukien – kannattavat täsmällistä ja yksiselitteistä lakisääteistä selvennystä sekä epävarmuuden välttämiseksi että sen varmistamiseksi, ettei yhtään kärsivää ihmistä jätetä ilman asianmukaista hoitoa.
Pohditaanpa vielä eutanasia-skenaariota. Kuten toisessa tapauksessa, Nembutalin antaminen lievittää potilaan kärsimystä ja hän kuolee, lopputulos, joka saavutettiin yhtä lailla ensimmäisessä skenaariossa.
Mutta mitään lisähyötyjä ei ole. Jos potilas ei läpäissyt täyttä toimintakykyä koskevaa testiä – kuten tapahtuu suurimmalle osalle potilaista tällaisissa tilanteissa, joiden kognitiiviseen toimintakykyyn vaikuttaa usein sairauden vakavuus, dementia tai muut tekijät – kärsimyksen riittävä lievittäminen pikemminkin estyy kuin helpottuu. Asianmukaisen sedaation rajoittaminen vain niihin, jotka voivat sitä tietoisesti vaatia, vain lisäisi haittataakkaa. Lisäksi elämän tarkoituksellinen riistäminen koettaisiin monien yhteiskunnan jäsenten mielestä ahdistavana ja lääketieteen perinteitä loukkaavana.
Toisin sanoen eutanasian laillistaminen helpottamalla Nembutalin tai vastaavien lääkkeiden saatavuutta ei ratkaise elämän loppuvaiheessa koettuja perimmäisiä ongelmia eikä paranna sitä eniten tarvitsevien hoitoa. Se aiheuttaa haittaa, eikä siitä ole enempää hyötyä.
Jos oikeudellinen uudistus aiotaan toteuttaa, sen ei pidä keskittyä yhden tai toisen lääkkeen saatavuuteen vaan sekä yhteisön toivomien inhimillisten tulosten että sen jäsenten eniten arvostamien moraalisten puitteiden turvaamiseen. Keinot tämän saavuttamiseksi ovat helposti saatavilla nykyisten oikeudellisten ja lääketieteellisten käytäntöjen puitteissa. Eutanasiakeskustelun kaikkien tärkeimpien osapuolten tavoitteita voidaan palvella tehokkaimmin yhdistelmällä, joka koostuu nykyisen lain yksinkertaisesta mutta huolellisesta selventämisestä ja koulutusohjelmasta, jolla varmistetaan sen asianmukainen täytäntöönpano.