Gandhin väkivallattomuuden filosofia

Gandhin myötä väkivallattomuuden käsite saavutti erityisaseman. Hän ei ainoastaan teoretisoinut sitä, vaan omaksui väkivallattomuuden filosofiaksi ja ihanteelliseksi elämäntavaksi. Hän sai meidät ymmärtämään, että väkivallattomuuden filosofia ei ole heikkojen ase; se on ase, jota kaikki voivat kokeilla.

Väkivallattomuus ei ollut Gandhin keksintö. Häntä kutsutaan kuitenkin väkivallattomuuden isäksi, koska Mark Shepardin mukaan ”hän nosti väkivallattoman toiminnan ennennäkemättömälle tasolle”.1 Krishna

Kripalani taas väittää, että ”Gandhi oli ensimmäinen ihmiskunnan historiassa, joka ulotti väkivallattomuuden periaatteen yksilön tasolta yhteiskunnalliselle ja poliittiselle tasolle”.2 Kun tutkijat puhuivat ideasta, jolla ei ollut nimeä tai liikettä, Gandhi on henkilö, joka keksi nimen ja kokosi erilaiset, toisiinsa liittyvät aatteet yhdeksi ainoaksi käsitteeksi: Satyagraha.

Gandhin näkemys väkivallasta/väkivallattomuudesta

Gandhi näki väkivallan pejoratiivisesti ja erotti myös kaksi väkivallan muotoa: passiivisen ja fyysisen, kuten näimme aiemmin. Passiivista väkivaltaa harjoitetaan päivittäin, tietoisesti ja tiedostamatta. Se on taas polttoaine, joka sytyttää fyysisen väkivallan tulen. Gandhi ymmärtää väkivallan sen sanskritinkielisestä juuresta ”himsa”, joka tarkoittaa loukkaantumista. Yliväkivallan keskellä Gandhi opettaa, että se, jolla on hallussaan väkivallattomuus, on siunattu. siunattu on se ihminen, joka kykenee hahmottamaan ahimsan (väkivallattomuuden) lain keskellä ympärillään raivoavaa himsan tulta. Kumarramme kunnioittavasti tällaisen miehen esimerkkiä. Mitä epäsuotuisammat olosuhteet hänen ympärillään ovat, sitä voimakkaammin hän kaipaa vapautusta lihan orjuudesta, joka on himsan välikappale… 3Gandhi vastustaa väkivaltaa, koska se ylläpitää vihaa. Kun se näyttää tekevän ”hyvää”, hyvä on vain väliaikaista eikä se voi tehdä mitään hyvää pitkällä aikavälillä. Todellinen väkivallattomuusaktivisti hyväksyy väkivallan itselleen aiheuttamatta sitä toiselle. Tämä on sankaruutta, ja sitä käsitellään toisessa jaksossa. Kun Gandhi sanoo, että taistellessaan ihmisoikeuksien puolesta on hyväksyttävä väkivaltaa ja itsensä kärsimistä, hän ei kehu pelkuruutta. Pelkuruus on hänelle ”suurinta väkivaltaa, varmasti paljon suurempaa kuin verenvuodatus ja muut vastaavat, joita yleensä kutsutaan väkivallaksi”.4 Gandhille väkivaltaan syyllistyneet (joita hän kutsui rikollisiksi) ovat yhteiskunnallisen hajoamisen tuotteita. Gandhin mielestä väkivalta ei ole ihmisen luonnollinen taipumus. Se on opittu kokemus. Väkivaltaa vastaan tarvitaan täydellinen ase, ja se on väkivallattomuus.Gandhi ymmärsi väkivallattomuuden sen sanskritin kielen juuresta ”Ahimsa”. Ahimsa käännetään englanniksi vain väkivallattomuudeksi, mutta se merkitsee muutakin kuin fyysisen väkivallan välttämistä. Ahimsa merkitsee täydellistä väkivallattomuutta, ei fyysistä väkivaltaa eikä passiivista väkivaltaa. Gandhi kääntää Ahimsan rakkaudeksi. Arun Gandhi selittää tämän haastattelussa näin: ”Hän (Gandhi) sanoi, että ahimsa tarkoittaa rakkautta. Jos rakastat jotakuta ja kunnioitat häntä, et tee hänelle mitään pahaa. ”5 Gandhille väkivallattomuus on suurin ihmiskunnan käytettävissä oleva voima. Se on voimakkaampi kuin mikään joukkotuhoase. Se on raakaa voimaa parempi. Se on elävä voima, eikä kukaan ole koskaan pystynyt eikä tule koskaan pystymään mittaamaan sen rajoja tai laajuutta.Gandhin väkivallattomuus on totuuden etsimistä. Totuus on Gandhin väkivallattomuusfilosofian keskeisin näkökohta. Hänen koko elämänsä on ollut ”totuuden kokeilua”. Totuuden etsimisen aikana Gandhi löysi väkivallattomuuden, jota hän selitti omaelämäkerrassaan seuraavasti: ”Ahimsa on totuuden etsimisen perusta. Ymmärrän, että tämä etsintä on turhaa, ellei sen perustana ole ahimsa. ”6 Totuus ja väkivallattomuus ovat yhtä vanhoja kuin kukkulat.Jotta väkivallattomuus olisi vahvaa ja tehokasta, sen on lähdettävä liikkeelle mielestä, jota ilman se on heikkojen ja pelkurimaisten väkivallattomuutta. Pelkuri on henkilö, jolla ei ole rohkeutta kohdatessaan vaarallisen ja epämiellyttävän tilanteen ja joka yrittää välttää sitä. Ihminen ei voi harjoittaa ahimsaa ja olla samalla pelkuri. Todellinen väkivallattomuus on irrallaan pelosta. Gandhin mielestä aseiden hallussapito ei ole vain pelkuruutta vaan myös pelottomuuden tai rohkeuden puutetta. Gandhi korosti tätä sanoessaan: ”Voin kuvitella täysin aseistetun miehen olevan pohjimmiltaan pelkuri. Aseiden hallussapitoon liittyy pelkoa, ellei jopa pelkuruutta, mutta todellinen väkivallattomuus on mahdotonta ilman puhdasta pelottomuutta. ”7 Väkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden edessä Gandhi pitää väkivaltaista vastarintaa parempana kuin pelkurimaista alistumista. On toivoa, että väkivaltaisesta ihmisestä voi jonain päivänä tulla väkivallaton, mutta pelkurille ei ole tilaa kehittää pelottomuutta.

Väkivallattomuuden teorian ja käytännön edelläkävijänä Gandhi totesi yksiselitteisesti, että väkivallattomuus sisälsi universaalin sovellettavuuden. Kirjeessään Daniel Oliverille Hammana Libanonissa 11. päivänä 1937 Gandhi käytti näitä sanoja: ”Tässä kohdassa Gandhi lupaa ”vapautuksen” väkivallattomuuden avulla sorretuille kansoille poikkeuksetta. Puhuessaan tässä katkelmassa ensisijaisesti väkivallattomuudesta vapautusfilosofiana Gandhi korostaa väkivallattomuuden voimaa vapauttaa henkisesti ja fyysisesti. Se on tiede ja voi itsestään johtaa puhtaaseen demokratiaan.

Satyagraha, Gandhin panoksen keskus väkivallattomuuden filosofiassa

Tässä yhteydessä on hyvä tarkastella sitä, mitä Stanley E. Jones kutsuu ”Gandhin panoksen keskukseksi”. Kaikki muu on marginaalista siihen verrattuna. Satyagraha on gandhismin ytimessä. Sen kautta Gandhi toi maailmaan uuden hengen. Se on suurin kaikista Gandhin panoksista maailmalle.

Mitä on satyagraha?

Satyagraha (lausutaan sat-YAH-graha) on yhdyssana kahdesta sanskritin kielen substantiivista satya, joka tarkoittaa totuutta (sanasta ’sat’- ’oleminen’, johon on liitetty suffiksi ’ya’), ja agraha, joka tarkoittaa ”lujaa tarttumista” (substantiivi, joka on muodostettu sanasta agra, jonka juuresta ’grah’- ’tarttua’, ’tarttua’, johon on liitetty sananalkuinen etuliite ’a’ – ’to’, ’kohti’). Satyagraha tarkoittaa siis kirjaimellisesti omistautumista totuudelle, pysymistä lujasti totuudessa ja epätotuuden vastustamista aktiivisesti mutta väkivallattomasti. Koska Gandhin ainoa tapa päästä totuuteen on väkivallattomuus (rakkaus), tästä seuraa, että Satyagraha merkitsee totuuden horjumatonta etsimistä väkivallattomuuden avulla. Michael Naglerin mukaan satyagraha tarkoittaa kirjaimellisesti ”takertumista totuuteen”, ja juuri näin Gandhi sen ymmärsi: Satyagraha tarkoittaa lyhyesti sanottuna ”totuutta”, ”sielun voimaa” tai kuten Martin Luther Jr. sanoisi, ”rakkautta toiminnassa”. Satyagraha on usein määritelty väkivallattoman vastarinnan filosofiaksi, jota Mahatma Gandhi käytti tunnetuimmin pakottaessaan Britannian vallan lopettamiseen. Gene Sharp ei epäröinyt määritellä satyagrahaa yksinkertaisesti ”gandhilaiseksi väkivallattomuudeksi”.10

Nykyisin, kuten Nagler sanoisi, kun käytämme sanaa satyagraha, tarkoitamme joskus tuota yleistä periaatetta, sitä, että rakkaus on vihaa vahvempi (ja voimme oppia käyttämään sitä vihan voittamiseksi), ja joskus tarkoitamme konkreettisemmin jonkin alistetun ryhmän aktiivista vastarintaa; toisinaan, vieläkin konkreettisemmin, käytämme termiä tiettyyn liikkeeseen, kuten Salt Satyagraha jne. Kannattaa tarkastella, miten Gandhi käyttää satyagrahaa.

Gandhin näkemys satyagrahasta

Satyagraha ei ollut Gandhille ennalta laadittu suunnitelma. Tapahtumat hänen elämässään, jotka huipentuivat hänen ”Bramacharya-lupaukseensa ”11 , valmistivat häntä siihen. Siksi hän korosti:

Tapahtumat muotoutuivat Johannesburgissa niin, että tämä itsekunnostukseni oli ikään kuin Satyagrahan esiaste. Voin nyt nähdä, että kaikki elämäni tärkeimmät tapahtumat, jotka huipentuivat Bramacharyan valaan, valmistivat minua salaa siihen. 12

Satyagraha on moraalinen ase, ja siinä korostuu sielun voima fyysisen voiman sijaan. Sen tavoitteena on voittaa vihollinen rakkauden ja kärsivällisen kärsimyksen avulla. Sillä pyritään voittamaan epäoikeudenmukainen laki, ei murskaamaan, rankaisemaan tai kostamaan auktoriteettia, vaan käännyttämään ja parantamaan se. Vaikka satyagraha aloitti taistelun poliittisten oikeuksien puolesta, siitä tuli pitkällä aikavälillä taistelu yksilön pelastuksen puolesta, joka voitiin saavuttaa rakkauden ja uhrautumisen kautta. Satyagrahan tarkoituksena on voittaa kaikki väkivallan keinot. Gandhi selitti kirjeessään lordi Hunterille, että satyagraha on liike, joka perustuu täysin totuuteen. Se korvaa kaikenlaisen väkivallan, suoran ja epäsuoran, verhotun ja paljastetun, olipa se sitten ajatuksissa, sanoissa tai teoissa.

Satyagraha on hengeltään vahvoja varten. Epäilijä tai arka ihminen ei voi tehdä sitä. Satyagraha opettaa taidon elää hyvin sekä kuolla. Siitä kumpuaa rakkaus ja järkkymätön lujuus. Sen harjoittelu on tarkoitettu kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tärkein harjoittelu on henkistä, ei fyysistä. Sillä on joitakin perusohjeita, joita käsitellään alla.

Satyagrahan perusohjeita

Satyagrahalle on olennaisia kolme perusohjetta: Totuus, väkivallattomuus ja itsensä kärsimys. Näitä kutsutaan Satyagrahan peruspilareiksi. Niiden ymmärtämättä jättäminen haittaa Gandhin väkivallattomuuden ymmärtämistä. Nämä kolme perustekijää vastaavat sanskritinkielisiä termejä:

” Sat/Satya – Totuus, joka merkitsee avoimuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta

” Ahimsa/väkivallattomuus – kieltäytyminen vahingoittamasta muita.

” Tapasya – valmius itsensä uhraamiseen.

Näitä peruskäsitteitä käsitellään tarkemmin seuraavassa.

1.Satya/Totuus:

Satyagraha, kuten edellä on todettu, tarkoittaa kirjaimellisesti totuuden voimaa. Totuus on suhteellista. Ihminen ei kykene tuntemaan absoluuttista totuutta. Satyagraha merkitsee vakaata työskentelyä kohti absoluuttisen totuuden löytämistä ja vastustajan muuttamista työprosessin suuntaukseksi. Se, mitä yksi ihminen pitää totuutena, voi aivan yhtä selvästi olla toiselle epätosi. Gandhi teki elämästään lukuisia kokeiluja totuuden kanssa. Pitäessään kiinni totuudesta hän väittää tekevänsä lakkaamatonta työtä sen löytämiseksi.

Gandhin totuuskäsitys on juurtunut syvälle hindulaisuuteen. Satya-totuuden korostaminen on ensiarvoisen tärkeää intialaisten filosofien kirjoituksissa. ”Satyannasti Parodharmati (Satyan Nasti Paro Dharma Ti) – ei ole mitään uskontoa tai velvollisuutta, joka olisi suurempi kuin totuus”, on merkittävässä asemassa hindulaisuudessa. Puhtaan ja absoluuttisen totuuden saavuttaminen on mokshan saavuttamista. Gandhi katsoo, että totuus on Jumala, ja väittää, että se on olennainen osa satyagrahaa. Hän selittää sen näin:

Maailma lepää satyan eli totuuden peruskalliolla; epätotuutta tarkoittava asatya tarkoittaa myös ”olematonta” ja satya eli totuus tarkoittaa, että se, mikä on epätotuutta, ei niinkään ole olemassa. Sen voittaminen ei tule kysymykseen. Ja totuutta, joka on ”se, mikä on”, ei voida koskaan tuhota. Tämä on Satyagrahan oppi pähkinänkuoressa.13

2. Ahimsa:

Gandhin Satyagrahassa totuus on erottamaton osa Ahimsaa. Ahimsa ilmaisee ikivanhana hindujen, jainien ja buddhalaisten eettisenä käskynä. Negatiivinen etuliite ”a” ja himsa, joka tarkoittaa vahinkoa, muodostavat maailman, joka yleensä käännetään ”väkivallattomuudeksi”. Termi Ahimsa esiintyy hindulaisissa opetuksissa jo Chandoya Upanishadissa. Jain-uskonnossa Ahimsa on ensimmäinen vala. Buddhalaisuudessa se on keskeinen hyve. Vaikka Ahimsa on juurtunut näihin uskontoihin, Gandhin erityinen panos oli:

Tehdä Ahimsan käsitteestä merkityksellinen sosiaalisella ja poliittisella alalla muovaamalla väkivallattoman toiminnan välineitä, joita voidaan käyttää positiivisena voimana sosiaalisten ja poliittisten totuuksien etsimisessä. Gandhi muokkasi Ahimsasta aktiivisen sosiaalisen tekniikan, jolla oli tarkoitus haastaa poliittiset viranomaiset ja uskonnollinen ortodoksisuus.14

On syytä huomata, että tämä Gandhin käyttämä ”aktiivinen sosiaalinen tekniikka, jolla oli tarkoitus haastaa poliittiset auktoriteetit”, ei ole mikään muu kuin Satyagraha. Todellakin, intialainen ilmapiiri oli jo valmiiksi täynnä Ahimsa-käsityksiä. Siitä huolimatta Gandhi myönsi, että se oli olennainen osa hänen totuuskokeilujaan, joiden toimintatekniikkaa hän kutsui nimellä Satyagraha.

Satyan ja Ahimsan juuressa on rakkaus. Tehdessään puheita Bhagavad-Gitasta eräs kirjoittaja sanoo: Totuus, rauha, vanhurskausja väkivallattomuus, Satya, Shanti, Dharma ja Ahimsa, eivät ole olemassa erikseen. Ne kaikki ovat olennaisesti riippuvaisia rakkaudesta. Kun rakkaus tulee ajatuksiin, siitä tulee totuus. Kun se ilmenee toiminnan muodossa, siitä tulee totuus. Kun rakkaus ilmenee toiminnan muodossa, siitä tulee Dharma eli vanhurskaus. Kun tunteenne kyllästyvät rakkauteen, teistä tulee itse rauha. Sanan rauha varsinainen merkitys on rakkaus. Kun täytätte ymmärryksenne rakkaudella, se on Ahimsa. Rakkauden harjoittaminen on Dharma, rakkauden ajatteleminen on Satya, rakkauden tunteminen on Shanti ja rakkauden ymmärtäminen on Ahimsa. Kaikissa näissä arvoissa on kyse rakkaudesta, joka virtaa alivirtauksena.15

3. Tapasya (itsehillintä):

on edelleen tosiasia, että klassiset joogiset itsehillinnän ja itsekurin lait ovat tuttuja elementtejä intialaisessa kulttuurissa. Itsensä kärsiminen satyagrahassa on rakkauden koettelemus. Se havaitaan ennen kaikkea kohti paljon vakuuttuneisuutta sitä kohtaan, johon ryhdytään. Gandhi erotti itsekärsimyksen pelkuruudesta. Se, että Gandhi valitsi itsensä kärsimisen, ei tarkoita sitä, että hän arvostaisi elämää vähän. Se on pikemminkin merkki vapaaehtoisesta auttamisesta, ja se on jaloa ja moraalisesti rikastuttavaa. Hän itse sanoo;

Ei siksi, että arvostan elämää, voin ilolla hyväksyä, että tuhannet ihmiset menettävät vapaaehtoisesti henkensä satyagrahan vuoksi, vaan siksi, että tiedän sen johtavan pitkällä aikavälillä vähiten ihmishenkien menetykseen, ja mikä tärkeintä, se jalostaa niitä, jotka menettävät henkensä, ja rikastuttaa moraalisesti maailmaa heidän uhrauksensa vuoksi.16

Satyagraha on parhaimmillaan silloin, kun sitä saarnaavat ja harjoittavat ne, jotka käyttäisivät aseita, mutta päättivät sen sijaan kutsua kärsimystä päälleen.

Länsimaisen mielen tai ei-orientalistisen filosofin ei ole helppo ymmärtää tätä itsensä kärsimisen kysymystä. Itse asiassa satyagrahassa itsekärsimyksen elementti on ehkä vähiten hyväksyttävissä länsimaiselle mielelle. Silti tällainen uhrautuminen saattaa hyvinkin olla perimmäinen keino toteuttaa tuo kristillisessä uskonnossa ja länsimaisessa moraalifilosofiassa niin merkittävä ominaisuus: Yksilön arvokkuus.

Kolme elementtiä: Satyan, Ahimsan ja Tapasyan on toimittava yhdessä, jotta mikä tahansa satyagraha-kampanja onnistuisi. Tästä seuraa, että Ahimsa, joka merkitsee rakkautta, johtaa puolestaan sosiaaliseen palveluun. Totuus johtaa eettiseen humanismiin. Itsensä kärsiminen, ei sen itsensä vuoksi, vaan osoituksena vilpittömyydestä, joka kumpuaa siitä, että kieltäydytään vahingoittamasta vastapuolta ja samalla pidetään kiinni totuudesta, merkitsee uhrautumista ja valmistautumista uhrautumiseen jopa kuolemaan asti.”

Satyagraha toiminnassa

Voidakseen olla pätevä satyagraha, sitä on testattava. Kun periaatteita sovelletaan konkreettiseen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan, vaalitaan kansalaistottelemattomuuden, yhteistyöstä kieltäytymisen, väkivallattoman lakon ja rakentavan toiminnan välineitä. Etelä-Afrikka ja Intia olivat ”laboratorioita”, joissa Gandhi testasi uutta tekniikkaansa. Satyagraha oli Gandhille välttämätön ase hänen toimiessaan Etelä-Afrikassa ja Intiassa. Louis Fischer todistaa, että: ”Gandhi ei olisi koskaan voinut saavuttaa sitä, mitä hän teki Etelä-Afrikassa ja Intiassa, ellei hän olisi tarvinnut asetta, joka oli hänelle ominainen. Se oli todellakin ennennäkemätön; se oli niin ainutlaatuinen, ettei hän pystynyt keksimään sille nimeä, ennen kuin hän lopulta keksi Satyagrahan. ”17

Etelä-Afrikka on Satyagrahan ylistetty synnyinmaa. Siellä Satyagrahaa käytettiin taisteluun intialaisten kansalaisoikeuksien puolesta Etelä-Afrikassa. Intiassa Gandhi sovelsi satyagrahaa yhteiskunnallis-poliittisessa ympäristössään ja toteutti useita kansalaistottelemattomuuden tekoja, jotka huipentuivat suolamarssiin.

Toinen hieno tapa nähdä satyagraha toiminnassa on Mahatma Gandhin paastoaminen. Paastoaminen oli erottamaton osa hänen totuuden ja väkivallattomuuden filosofiaansa. Mahatma Gandhi oli aktivisti – moraalinen ja henkinen aktivisti. Ja paastoaminen oli ”yksi hänen aktivisminsa strategioista, monin tavoin hänen tehokkain. ”18

Satyagrahin (väkivallattoman aktivistin) ominaisuudet

Gandhi oli varsin tietoinen siitä, että oli tarpeen kouluttaa ihmisiä, jotka voisivat jatkaa hänen satyagraha-kampanjoitaan. Hän koulutti heitä ”Satyagraha-ashrameissaan”. Seuraavassa on joitakin perusominaisuuksia, joita Satyagrahilta odotetaan.

” Satyagrahalla tulisi olla elävä usko Jumalaan, sillä hän on hänen ainoa kallionsa.

” Hänen on uskottava totuuteen ja väkivallattomuuteen uskontunnustuksekseen ja siksi uskottava ihmisluonnon luontaiseen hyvyyteen.

” On elettävä siveellistä elämää ja oltava valmis ja halukas luopumaan aatteensa vuoksi hengestään ja omaisuudestaan.

” On oltava vapaa kaikista päihteistä, jotta hänen järkensä olisi jakamaton ja mielensä vakaa.

” Jonkun on täytettävä halukkaalla sydämellä kaikki kurinpitosäännöt, jotka aika ajoin asetetaan.

” Yhden tulee toteuttaa vankilan säännöt, elleivät ne ole erityisen tiheästi hänen itsekunnioitustaan loukkaavia.

” Satyagrahan on hyväksyttävä kärsimys tilanteen korjaamiseksi.”

Yhteenvetona voidaan todeta, että satyagraha on itsessään liike, jonka tarkoituksena on taistella yhteiskunnallisia ja eettisiä arvoja vastaan. Se on kokonainen väkivallattomuuden filosofia. Siihen ryhdytään vasta sitten, kun kaikki muut rauhanomaiset keinot ovat osoittautuneet tehottomiksi. Sen ytimessä on väkivallattomuus. Vastustaja yritetään käännyttää, suostutella tai voittaa puolelleen. Siihen kuuluu sekä järjen että omantunnon voimien käyttäminen samanaikaisesti ja samalla hänen kantansa kiistämättömän totuuden pitäminen korkealla. Satyagrahi harjoittaa myös vapaaehtoista kärsimystä. Vastustajan aiheuttama väkivalta hyväksytään kostamatta. Vastustajasta voi tulla moraalisesti vararikko vain, jos väkivaltaa jatketaan loputtomiin.

Satyagraha-kampanjassa voidaan soveltaa useita menetelmiä. Stephen Murphy antaa etusijan ”yhteistyöstä kieltäytymiselle ja paastoamiselle”. Bertrand Russell sanoo Gandhin menetelmästä näin:

Tämän menetelmän ydin, jonka hän (Gandhi) vähitellen vei yhä täydellisempään ja täydellisempään muotoon, oli kieltäytyminen tekemästä asioita, joita viranomaiset halusivat tehdä, samalla kun hän pidättäytyi kaikista positiivisista aggressiivisista toimista… Menetelmällä oli Gandhin mielessä aina uskonnollinen ulottuvuus… Menestys riippui pääsääntöisesti moraalisesta voimasta. 19

Murphy ja Russell eivät hyväksy Gandhin oppia täysin. Michael Nagler vaatii, että he jättävät huomiotta Konstruktiivisen ohjelman, jota Gandhi piti ensiarvoisen tärkeänä. Gandhin väkivallattomuuden parempi ymmärtäminen nähdään seuraavassa luvussa.

Loppuhuomautukset

1. M. SHEPARD, Mahatma Gandhi and his Myths, Civil Disobedience, Nonviolence and Satyagraha in the Real World, Los Angeles,Shepard Publications, 2002
2. M.K. GANDHI, All Men Are Brothers, Autobiographical Reflections, Krishna Kripalani (toim.).), New York; The Continuum Publishing Company, 1990, vii.
3. M.K. GANDHI, Nuori Intia, 22-11-1928, The Collected Works of Mahatma Gandhi, Vol. xxxviii, Ahmedabad; Navajivan Trust, 1970, 69.
4. M.K. GANDHI, Nuori Intia, 20-12-1928, teoksessa ibidem, 247.
5. The New Zion’s Herald, heinä-elokuu 2001, nide 175, numero 4, 17.
6. M. K. GANDHI, An Autobiography or The Story of My Experiments With truth, Ahmedabad; Navajivan Trust, 2003, 254.
7. NIRMAL KUMAR BOSE, Selections from Gandhi, Ahmedabad; Navajivan Trust, 1948,154.
8. Mahatma Gandhi, Judith M. Brown, The Essential Writings, Oxford, Oxford University Press, 2008, 20. Myös Pyarelal Papers, CWMG, 60.
9. Michael N. Nagler, Hope or Terror? Minneapolis, METTA Center for Nonviolence Education, 2009, s. 7.
10. T. WEBER ja R. J. Burrowes, Nonviolence, An Introduction
11. Bramacharya tarkoittaa yksinkertaisesti selibaattia, siveyttä.
12. M.K. GANDHI, An Autobiography, 292.
13. S.E. JONES, Gandhi, Portrayal of a Friend, Nashville, Abingdon Press, 1948, 82.
14. J.V. BONDURANT, Conquest of Violence, The Gandhian Philosophy of Conflict. Los Angeles; University of California Press, 1965, 112.
15. BHAGAVAN SRI SATHYA SAI BABA, Discourses on the Bhagavad-Gita, Andhra Pradesh; Sri Sathya Sai Books and Publications Trust, 1988, 51-52.
16. M.K. GANDHI, Nonviolence in Peace and War,(2nd ed. Ahmedadad, Navijivan Trust, 1944, 49.
17. L. FISCHER. Gandhi; His life and Message For the World, New York Mentor Books, 1954, 35.
18. S.E. JONES, Gandhi, Portrayal of a Friend, 108.
19. B. RUSSELL, Mahatma Gandhi, Boston, Atlantic Monthly, joulukuu 1952, 23.

.