Is Beauty In The Eyes Of The Colonizer?

Pikavauhtia – ajattele kauneinta tuntemaasi henkilöä. Onko se kumppanisi? Äitisi? Rihanna? (Hetkinen, tunnetko Rihannan? Uskomatonta!)

On miljoona eri syytä, miksi pidämme tiettyjä ihmisiä kauniina. Mutta on kiistatonta, että monet nykyiset kauneusstandardit Yhdysvalloissa perustuvat tietynlaiseen kauneuteen – sellaiseen, jossa keskitytään valkoiseen naisellisuuteen, joka on vain harvojen valittujen ulottuvilla.

Tällä viikolla Ask Code Switch -ohjelmassa vastaamme siis kysymykseen, jonka esitti Cecilia Fernandez, Ann Arborista, Mich. Hän twiittasi meille kysyäkseen: ”Luonnolliset hiukset -liikkeen lisäksi, mitä muita tapoja värilliset naiset ovat käyttäneet dekolonisoidakseen kauneusrutiininsa?”

Cecilia, tämä on todella hyvä kysymys. Ihmisenä, joka on viettänyt vuosia litteästi silottamalla kiharoitani ja kärsimällä ortodontiasta, olin myös varsin utelias tästä.”

Aluksi puhutaan siitä, mitä tarkoittaa, kun sanomme, että kauneuskäsityksemme ovat ”kolonisoituneita”.

Ajattele, miksi tuo henkilö on kaunis. Johtuuko se hänen täydellisen valkoisista hampaistaan? Hänen paksujen, kiiltävien hiustensa takia? Siitä, että hänen piirteensä vastaavat täydellisesti länsimaisia kauneusnormeja?

Aluksi monet nykyisistä länsimaisista kauneusnormeista ylistävät valkoisuutta – ei mitään objektiivista, biologista, evoluutioon perustuvaa asiaa, vaan kirjaimellisesti vain valkoisena olemista. Itse asiassa, jos palataan taaksepäin ja tarkastellaan joidenkin varhaisten rotuteoreetikoiden – kuten Christoph Meinersin ja Johann Blumenbachin – työtä, he määrittelivät ”valkoisen” tai ”kaukasialaisen” kategorian niin, että se oli kaunein kaikista roduista.

”Oli tärkeää olla ylivertainen kaikilla alueilla”, sanoo Nell Irvin Painter, taiteilija ja historioitsija, joka on kirjoittanut teoksen The History Of White People. Hän sanoo, että ryhmä akateemikkoja, jotka ensimmäisenä loivat nämä rotukategoriat, olivat valkoisen ylivallan kannattajia, joten ”he eivät vain halunneet, että ihmiset, joita he kutsuivat ’omiksi naisikseen’, olisivat kauneimpia ja ’omat miehensä’ olisivat miehekkäimpiä. He halusivat, että ’heidän maillaan’ olisi paras politiikka. He halusivat siis saada kaiken paremmaksi. Ja siihen kuului myös kauneus.”

Tästä kauneuden ja valkoisuuden välisestä assosiaatiosta on ollut vaikea päästä eroon. Siihen on syynsä, että niin monet ihmiset pitävät yhä ”amerikkalaista kauneutta” laihana, vaaleana, sinisilmäisenä valkoisena naisena. Vasta vuonna 1940 sääntöjä muutettiin siten, että myös värilliset naiset saivat osallistua Miss America -kilpailuun. Sitä ennen virallisten sääntöjen mukaan kilpailijoiden oli oltava ”terveitä ja valkoihoisia.”

Päätökset siitä, ketä yhteiskunta pitää kauniina, liittyvät paljon myös luokkaan. Nell Irvin Painter toteaa, että monet asiat, joita pidämme kauniina, ovat itse asiassa vain varallisuuden korvikkeita. Ajatelkaa, kuinka paljon maksaa kauneusleikkaus, hammasraudat tai jopa kasvohoito.

(On syytä huomata, että kauneusrutiinien ja terveys- tai hoitorutiinien välillä on melko paljon päällekkäisyyttä. Ihmiset harjaavat hampaansa ehkäistäkseen reikiä, mutta monissa hammastahnoissa on myös valkaisutuotteita. Voit myös föönata hiuksiasi saadaksesi ne kuiviksi tai varmistaaksesi, että ne ovat kiiltävät ja tuuheat. Tässä yhteydessä ajattelemme rutiinin puhtaasti esteettisiä osia – ei sellaisia, jotka liittyvät terveyteen, toiminnallisuuteen tai hygieniaan.)

Miten siis vastustat tätä kaikkea? Monet puhuvat siitä, että on tärkeää ostaa värillisten naisten suunnittelemia meikkejä tai muotia. Mutta historian saatossa monissa tehokkaimmissa liikkeissä on ollut kyse siitä, että olemme laajentaneet käsityksiämme siitä, mitä tarkoittaa olla kaunis.

Palataanpa hetkeksi takaisin luonnonhiusliikkeeseen. Se syntyi laajemmasta Musta on kaunis -liikkeestä 1960- ja 70-luvuilla. Tuossa liikkeessä – joka syntyi keskellä laajempia Black Power- ja kansalaisoikeusliikkeitä – oli kyse sellaisten mustien ominaisuuksien vahvistamisesta, joita valkoisten, kolonialististen standardien mukaan oli pidetty rumina. Liikkeen järjestäjät alkoivat omaksua poliittisen voiman ajatuksen takana, jonka mukaan kaikki mustuuden piirteet olivat kauniita.

Nell Painter sanoo, että liikkeellä oli valtava vaikutus sekä häneen että hänen perheeseensä. Hän sanoo alkaneensa pitää itseään kauniina vasta kolmekymppisenä, samoihin aikoihin, kun ”musta on kaunista” nousi esiin. Hänen vuonna 1917 syntyneelle äidilleen kävi samoin:

”Äitini oli hyvin kaunis. Mutta äitini oli tummaihoinen, joten hän ei koskaan pitänyt itseään kauniina. … Mustille ihmisille ajatus siitä, että musta on kaunis, oli todellinen läpimurto. Äidistäni tuli kaunis ihminen, ja ihmiset sanoivat hänelle, että hän oli kaunis, ja häneltä kesti kauan hyväksyä se. En tiedä, onko hän koskaan todella hyväksynyt sitä.”

On muitakin liikkeitä, jotka ovat yrittäneet käsitellä kauneutta poliittisena voimana. Meksikossa oli indigenismo-liike. Yksi sen ikoneista oli taiteilija Frida Kahlo. Omakuvissaan hän maalasi itsensä esikolumbiaanisiin vaatteisiin ja kampauksiin pukeutuneena, näkyvillä kasvokarvoilla ja kulmakarvojen välissä olevilla hiuksilla. Monet ovat kuvailleet näitä taiteellisia valintoja valkoisten, kolonialististen kauneusnormien radikaaliksi hylkäämiseksi.

Ja nykyään monet naiset vastustavat ajatusta, jonka mukaan heidän pitäisi poistaa kasvojen ja vartalon karvoitus, jotta heitä pidettäisiin kauniina tai hygieenisinä tai ammattimaisina. Aktivisti ja malli Harnaam Kaur on puhunut siitä, miten hänen elämänsä muuttui, kun hän päätti lopettaa parran ajamisen: ”Tunnen itseni paljon vahvemmaksi ja vapautuneemmaksi olemaan sellainen kuin olen ja hyväksymään vapaasti sen, kuka olen. … Olen täällä naisena, jolla on päällään jotain, jonka pitäisi olla – lainausmerkeissä ”pitäisi olla” – miehen piirre.”

Vartalopositiivisuusliike ja läskiä hyväksyvät liikkeet ovat myös johdonmukaisesti vastustaneet ajatusta, jonka mukaan hoikat, nuoret, valkoiset, hyväkuntoiset naiset ovat kauneuden ruumiillistuma – tai että kauneuden pitäisi alunperin olla kunnioituksen edellytys.

Yksi asia, joka on syytä pitää mielessä, on se, että kauneus on vallan yksi puoli. Se, että sinua pidetään kauniina, voi auttaa sinua pääsemään tiettyihin tiloihin tai lisätä valtaasi tietyissä tilanteissa. Samoin koetulla kauneuden puutteella tai kieltäytymisellä tai kyvyttömyydellä mukautua tiettyihin kauneusstandardeihin on myös todella konkreettisia seurauksia.

Noliwe Rooks on Cornellin yliopiston professori, joka opettaa rotu- ja kauneuspolitiikasta. Hän sanoo, että naiset sijoitetaan eri kategorioihin sen mukaan, ”miten he esiintyvät maailmassa”, ja että yritykset dekolonisoida oma kauneusrutiini johtavat usein ulkopuolisen maailman vastaiskuihin – erityisesti mustien ja ruskeiden ihmisten kohdalla. Hän mainitsi esimerkkinä Hamptonin yliopiston Virginiassa. Historiallisesti musta oppilaitos nousi uutisiin vuonna 2012 kauppakorkeakoulun käytännöstä, jonka mukaan miesopiskelijoilla ei saanut olla rastatukkaa, koska niitä pidettiin epäammattimaisina.

Rooks sanoo: ”Jos olet joku, joka kokee, että kehopositiivisuuden ja itsevahvistuksen ja koristeellisuuden vuoksi teen näin: ’Haluan rastatukan’ – kyllä, voit tehdä niin. Voit dekolonisoida tuon ulkonäön tavalla, jonka koet itsellesi tärkeäksi. Mutta et voi mennä tuohon kouluun sellaisena. … Vielä äskettäin et voinut palvella armeijassa. … On kaikenlaisia yritystyöpaikkoja, joita et voi saada, jos dekolonisoit vartalosi.”

Pitäkää mielessä, Rooks sanoo, että kauneusnormeja vastaan taisteleminen tulee luultavasti olemaan todella vaikeaa. Lihavat naiset, vanhat naiset, queer-naiset, värilliset naiset ja kaikki risteymät joutuvat erityisen tarkkaan tarkastelun kohteeksi silloinkin, kun he yrittävät mukautua kauneusnormeihin – saati sitten, kun he vastustavat niitä. ”Voimme elää maailmassa, jossa yritämme taistella näitä yleisiä narratiiveja vastaan”, Rooks lisää. ”Mutta ne voimat, jotka puskevat sitä vastaan monissa osissa maailmaa – se on melkoista vastatuulta.”

Kun puhumme henkilökohtaisesta kauneudesta, kauneusrutiinien pitäminen ylipäätään tarkoittaa sitä, että olet tietoisesti tai tiedostamattasi hyväksymässä ajatuksen siitä, että sinun on muututtava. Tapa, jolla hiuksesi putoavat tai ihosi kiilto tai ripsiesi kiharuus – siitä tulee kauniimpi, jos käytät aikaa ja rahaa sen muuttamiseen.”

Palataan siis takaisin varsinaiseen kysymykseen:

Voisit väittää, että syvällinen tapa dekolonisoida kauneusrutiinisi olisi se, että sinulla ei olisi yhtään kauneusrutiinia, ja yksinkertaisesti sanoa: ”Kehoni ja kasvoni ja ovat arvokkaita ja kauniita ilman muutoksia.”

Toinen todella radikaali juttu voisi olla se, että yrittäisit hylätä henkilökohtaisen kauneuden arvon mittarina. Monet ovat väittäneet, että kauneuden ei pitäisi olla edellytys, kuten se niin usein on, sille, että meitä kohdellaan kunnioittavasti, ystävällisesti tai henkilökohtaisesti itsenäisesti.

Millä tavalla tahansa menetätkin, kauneusrutiinisi kolonisoimisen purkamisprosessi johtaa luultavasti siihen, että monet ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi ulkonäöstäsi. Se on myös ainoa tapa, jolla kauneusnormeilla on mahdollisuus muuttua. Sinun on siis tunnettava politiikkasi. Mitä yrität sanoa kauneusrutiinillasi? Ja mitä rumia totuuksia olet valmis käsittelemään?

Onko sinulla ajatuksia/kysymyksiä/tunteita rotuun liittyen? Kaipaatko rotuneuvoja omaan elämääsi? Haluamme kuulla sinusta! Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Ask Code Switch” tai täytä tämä lomake ja kerro yksityiskohdat.