1685
Johann Sebastian Bach syntyi Eisenachissa 21. maaliskuuta. Hän säilytti koko elämänsä ajan monia muistoja lapsuudestaan Eisenachissa, muun muassa perhekodin (jossa oli myös huoneita harjoitteleville muusikoille), vanhassa dominikaaniluostarissa sijainneen perinteisen oppikoulun kuoroineen, Pyhän Yrjön kirkon ja sen urut sekä raatihuoneen, jonka tornista puhallinmuusikot esiintyivät.
1693-95
Bach kävi paikallista latinalaiskoulua.
1694
J.S. Bachin äiti Elisabeth kuoli toukokuussa.
1695
Bachin isä, Johann Ambrosius Bach, kuoli 20. helmikuuta. Nyt orvoksi jäänyt Bach muutti Ohrdrufiin, jossa hän asui veljensä Johann Christophin kanssa, joka oli häntä neljätoista vuotta vanhempi ja Pyhän Mikaelin kirkon urkuri. Yhdessä veljensä Johann Jakobin ja myös serkkunsa Johann Ernstin kanssa Bach kävi kielikoulua, joka oli tuohon aikaan erittäin arvostettu oppilaitos Saksin-Götan herttuakunnassa. Hän lauloi koulun kuorossa, jonka tehtäviin kuului esiintyminen paikallisessa Ehrensteinin linnassa sekä häissä ja hautajaisissa. Johann Christophin johdolla Bach oppi soittamaan urkuja. Tänä aikana Pyhän Mikaelin kirkon urut kunnostettiin kokonaan, mikä antoi nuorelle Johann Sebastianille tilaisuuden oppia urkujen rakentamisen perusteet. Vuonna 1704 hän kirjoitti kosketinsävellyksen, Capriccio E-duuri, ja omisti sen vanhemmalle veljelleen. Talo, jossa kolme Bachin veljestä asui, paloi myöhemmin suuressa tulipalossa vuonna 1753.
1700-02
J.S. Bach oli Lüneburgin Pyhän Mikaelin koulun kuorolainen ja Georg Böhmin oppilas. Hän vieraili Johann Adam Reinckenin luona Hampurissa ja opiskeli Pohjois-Saksan urkuperintöä.
Nuoren Bachin musiikillisista kyvyistä spekuloitiin pitkään, sillä hänen varhaisvuosistaan oli aivan liian vähän arvovaltaisia lähteitä. Vuonna 2006 Weimarin Anna Amalian kirjastosta löydettiin kuitenkin kopioita pohjoissaksalaisista urkuteoksista, jotka osoittautuivat varhaisimmiksi säilyneiksi Bachin omalla kädellä kirjoitetuiksi käsikirjoituksiksi. Tämän näyttävän löydön analyysi toi uutta valoa joihinkin Bachin elämäkerran näkökohtiin. Aiemmista oletuksista poiketen Bachilla on täytynyt olla poikkeukselliset musiikilliset ja soittotaidot jo kolmetoistavuotiaana, sillä Weimarista löydetyt kopiot, jotka hän valmisti koulupoikana Lüneburgissa ja Ohrdrufissa, sisältävät kaksi hänen aikansa vaikeimmista urkusävellyksistä. Lisäksi löytö antaa tärkeää tietoa Bachin ja Georg Böhmin (1661-1733), huomattavan lüneburgilaisen urkutaiteilijan ja säveltäjän, välisestä yhteydestä, jota on aina oletettu, mutta jota ei ole koskaan todistettu, sillä paperi, jota Bach käytti kopioihinsa, oli peräisin Böhmin hallusta. Harjoittelunsa aikana Pyhän Mikaelin kirkossa Bach oli siis todennäköisesti myös Georg Böhmin oppilas tai jopa oppipoika.
1702
J.S. Bach haki menestyksekkäästi urkurin virkaa Sangerhausenissa. Työpaikka annettiin kuitenkin sittenkin toiselle hakijalle, kun maakunnan herttua puuttui asiaan henkilökohtaisesti.
1703
J.S. Bach liittyi herttua Johann Ernst III:n yksityiseen orkesteriin Weimarissa noin puolen vuoden ajaksi viulistina, ja hän on saattanut työskennellä myös hovin urkurin Johann Efflerin apulaisena.
Heinäheinäkuussa Bach lähti Arnstadtiin tutkimaan Johann Friedrich Wenderin Uuteen kirkkoon (nyk. Bachin kirkko) rakennuttamia uusia urkuja. Myöhemmin hänet nimitettiin Uuden kirkon urkuriksi. Monet Bachin perheen jäsenet asuivat ja työskentelivät Arnstadtissa vuosina 1620-1792. Yhteensä seitsemäntoista perheenjäsentä syntyi siellä, kahdeksan meni naimisiin ja kaksikymmentäviisi haudattiin kaupunkiin.
1705/06
Bach oleskeli muutaman kuukauden ajan Dietrich Buxtehuden luona Lyypekissä. Koska hän oli poissa paljon sovittua pidempään, työnantaja moitti häntä ankarasti palatessaan. Hän suoritti matkansa kävellen.
1707
Kesäkuussa Bachista tuli Mühlhausenin Pyhän Blasiuksen kirkon urkuri. Lokakuun 17. päivänä hän meni naimisiin pikkuserkkunsa Maria Barbaran kanssa Dornheimin (lähellä Arnstadtia) kirkossa.
1708
Helmikuussa kantaatti Gott ist mein König (”Jumala on minun kuninkaani”, BWV 71) esitettiin ensimmäisen kerran uuden kaupunginvaltuuston virkaanastujaisten yhteydessä. Se oli yksi Bachin harvoista sävellyksistä, jotka painettiin hänen elinaikanaan. Seuraavina vuosina Bachilta tilattiin lisää musiikkia Mühlhausenin kaupunginvaltuuston vihkiäistilaisuuksiin, mitä voidaan pitää merkkinä hänen hyvistä suhteistaan tähän Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vapaaseen kaupunkiin. Pyhän Blasiuksen kirkon urut muuten kunnostettiin 1950-luvulla Albert Schweitzerin aloitteesta Bachin vuonna 1708 laatiman eritelmän pohjalta.
Kesäkuussa Bach nimitettiin kamarimuusikoksi ja urkuriksi Saxe-Weimarin herttuoiden Wilhelm Ernstin ja Ernst Augustin hoviin. Hän pysyi siellä vuoteen 1717 saakka ja sävelsi lukuisia teoksia uruille ja cembalolle sekä yli kolmekymmentä kantaattia. Hän työskenteli pääasiassa palatsin kirkossa, joka myöhemmin tuhoutui tulipalossa vuonna 1774.
1709
Bach oli yhteydessä Georg Philipp Telemanniin, ja he vaihtoivat keskenään sävellyksiä ja nuotteja.
Todisteet Bachin ja hänen läheisessä Eisenachin kaupungissa työskentelevän kollegansa Telemannin välisestä henkilökohtaisesta tuttavuudesta ovat Bachin pojan Carl Philipp Emanuelin ja Göttingenistä kotoisin olleen tutkijan Johann Nikolaus Forkelin välisessä kirjeenvaihdossa, josta tuli J. S. Bachin ensimmäinen elämäkertakirjailija. Alkuperäisiä asiakirjoja, jotka todistavat, että nämä kaksi säveltäjää tapasivat Bachin Weimarin-kaudella, etsittiin kuitenkin pitkään turhaan. Lopulta 1980-luvulla löydettiin kopioita Telemannin viulukonsertosta, joka oli selvästi Bachin kirjoittama. Heidän suhteensa läheisyydestä kertoo se, että vuonna 1714 Telemann (joka tuohon aikaan työskenteli Frankfurtissa) osallistui Carl Philipp Emanuel Bachin ristiäisiin ja hänestä tuli Bachin kummisetä.
1710
Wilhelm Friedemann, Bachin vanhin poika, syntyi 22. marraskuuta.
1713
J.S. Bach matkusti Weissenfelsiin, jossa hänen ensimmäinen maallinen kantaattinsa esitettiin. Se sai nimekseen Was mir behagt, ist nur die muntre Jagd (”Vilkas metsästys on kaikki, mitä sydämeni kaipaa”, BWV 208) ja oli sävelletty Saxe-Weissenfelsin herttua Christianin syntymäpäivän kunniaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Bach piti useita konsertteja Weissenfelsin kuninkaallisessa hovissa, joka nautti laajalti mainetta korkeatasoisista musiikkiesityksistään. Vuonna 1729 Weissenfelsin kruununvouti nimitti Bachin Saxe-Weissenfelsin kuninkaalliseksi kapellimestariksi – virka, jota hänellä oli oikeus harjoittaa ilman, että hänen olisi tarvinnut muuttaa muualle.
Joulukuussa Bach läpäisi koe-esiintymisen Hallen (Saale) musiikinjohtajan virkaan, mutta päätti sittenkin olla ottamatta virkaa vastaan.
1714
J.S. Bach ylennettiin konserttimestariksi – virkaan, joka edellytti uuden musiikin säveltämistä joka kuukausi.
Maaliskuun 8. päivänä syntyi Bachin poika Carl Philipp Emanuel. Yksi hänen kummeistaan oli Georg Philipp Telemann.
1715
11. toukokuuta syntyi Bachin poika Johann Gottfried Bernhard Bach. Hänenkin kohtalonsa oli tulla muusikoksi, mutta sitä, oliko hänestä myös säveltäjä, ei tiedetä.
171717
Elokuussa Bach allekirjoitti sopimuksensa kapellimestarina Anhalt-Köthenin prinssi Leopoldin hovissa, vaikkakaan kysymättä lupaa lähteä Weimarista. Hänen eroanomuksensa evättiin, ja hänet vangittiin kuukaudeksi tottelemattomuudesta. Joulukuussa Bach vapautettiin vankilasta ja hänet erotettiin epäsuotuisasti, minkä ansiosta hän saattoi aloittaa työnsä Köthenissä. Samassa kuussa hän matkusti Leipzigiin, tulevaan kotikuntaansa, tarkastamaan Paavalin kirkon urut.
1720
Kun Bach palasi ruhtinaan mukana Karlovy Varyn matkalta, hän sai kuulla, että hänen vaimonsa Maria Barbara oli kuollut lyhyen sairauden jälkeen ja jo haudattu. Hänen kuolemansa tarkka syy on nykyään tuntematon.
Syksyllä Bach matkusti Hampuriin koe-esiintymistä varten.
1721
Joulukuun 3. päivänä Bach avioitui hovilaulaja Anna Magdalena Wilcken kanssa. Vain muutamaa päivää myöhemmin prinssi Leopold meni naimisiin Anhalt-Bernburgin prinsessa Friederica Henriettan kanssa, mikä saattoi heikentää Leopoldin kiinnostusta musiikkiin. Joka tapauksessa vuonna 1722 Bach alkoi etsiä töitä muualta.
1723
Helmikuussa Bach nimitettiin Leipzigin Pyhän Tuomaan kirkon kanttoriksi. Virka oli ollut avoinna Johann Kuhnaun kuoleman jälkeen edellisenä vuonna. Kaupunginvaltuusto valitsi aluksi Georg Philipp Telemannin hänen seuraajakseen, mutta hän kieltäytyi, kun hänelle tarjottiin palkankorotusta Hampurissa. Toisella kierroksella valittiin Johann Christoph Graupner, joka oli tuolloin Darmstadtin kapellimestari, mutta hänen työnantajansa ei onnistunut vapauttamaan häntä. Näin ollen J.S. Bachista tuli Leipzigin uusi kanttori ja ”director musices” 1. kesäkuuta alkaen.
Bachin suhde entiseen työnantajaansa, ruhtinas Leopoldiin, säilyi ennallaan. Siitä huolimatta, että hän oli lähtenyt Köthenistä, hän sai edelleen käyttää kuninkaallisen kapellimestarin titteliä, ja häneltä tilattiin joka vuosi kantaatti ruhtinaan syntymäpäivän kunniaksi.
Bachin velvollisuuksiin Pyhän Tuomaan kirkon kanttorina kuului kantaattien viikoittainen esittäminen jumalanpalveluksissa sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Kullekin kirkkovuodelle kertyi noin kuusikymmentä kantaattia. Poikansa Carl Philipp Emanuelin mukaan Bach kirjoitti viisi vuotuista kantaattisykliä, joista meille on säilynyt vain vajaat kolme. Bachin ensimmäinen Leipzigin kantaattisykli on säilynyt lähes kokonaisuudessaan, mutta libretistien henkilöllisyys on suurelta osin tuntematon. Lukuun ottamatta muutamia vanhempia sävellyksiä Bachin Weimarin kaudelta, ensimmäisen Leipzigin kantatasyklin kantaatit olivat kaikki uusia sävellyksiä. Vaikka Bach sai apua vanhemmilta kuorolaisilta harjoituksissa ja aikaa vievässä osien käsin kopioimisessa, hänen työmääränsä viikoittaisten kantaattien parissa on täytynyt olla valtava.
1724
Bachin ja Leipzigin yliopiston musiikkijohtajan Johann Gottlieb Görnerin välille syntyi kiista vastuunjaosta Pyhän Paavalin kirkossa esitettävän musiikin osalta.
Johannes-passio (BWV 245) esitettiin ensimmäisen kerran 7. huhtikuuta.
Bach aloitti yhteistyön libretisti Picanderin (Christian Friedrich Henricin salanimi) kanssa, jonka oli määrä kestää kaksikymmentä vuotta.
Koraalikantaattisykli (Bachin toinen leipzigiläinen kantaattisykli) syntyi. Sitä varten Bach käytti tekniikkaa, jota jo Johann Schelle, yksi hänen edeltäjistään Pyhän Tuomaan kirkossa, oli käyttänyt: kukin kantaatti perustui tunnettuun protestanttiseen koraaliin, joka sovitettiin taidokkaasti alkukoraalissa ja esitettiin muuttumattomana loppukoraalissa. Keskiosissa alkuperäistä koraalia muunneltiin musiikillisesti ja tekstuaalisesti voimakkaasti, ja se sai aarioiden ja resitatiivien muodon, jolloin perinteinen koraalikantaatti yhdistyi italialaista oopperaa heijastavaan moderniin kantaattimuotoon. Pitäytymällä tässä periaatteessa Bachin ei tarvinnut turvautua vanhempaan materiaaliin, ja niinpä myös hänen toisen Leipzigin-syklinsä kantaatit olivat lähes kaikki uusia sävellyksiä.
1725-27
Bachin kolmas vuotuinen kantaattisykli syntyi.
1727
Matteus-passio (BWV 244, 1. versio) esitettiin ensimmäisen kerran 11. huhtikuuta.
1729
Maaliskuussa Bach otti vastuulleen Schott’sches Collegium Musicumin.
Kahdeksaatoista vuosisadan alussa kirkot ja kuninkaalliset hovit eivät olleet ainoita musiikin mesenaatteja, vaan musiikki kukoisti myös keskiluokan keskuudessa lähes kaikissa Euroopan musiikin linnakkeissa. Tärkeimpiä musiikki-instituutioita olivat Collegia Musica – seurat, joissa pääasiassa amatöörimuusikot pitivät säännöllisesti yksityisiä ja julkisia konsertteja.
Collegium Musicumia, jonka johtoon Bach astui vuonna 1729, oli aiemmin johtanut Georg Balthasar Schott, joka oli aiemmin toiminut Leipzigin Neukirchen (”Uuden kirkon”) urkurina. Se toimi Café Zimmermannissa, joka oli yksi kaupungin suurimmista ja suosituimmista kahviloista. Siellä pidettiin harjoituksia ja viikoittaisia konsertteja, kesäisin myös ulkoilmaesityksiä. Nykysäveltäjien musiikin ohella Bach esitti myös runsaasti omia sävellyksiään, kuten orkesterisarjoja (BWV 1066-68) sekä viulu- ja cembalokonserttojaan (BWV 1041-43, BWV 1052-58). Erityistilaisuuksissa, kuten syntymäpäivinä ja nimipäivinä, järjestettiin ylimääräisiä konsertteja, joihin Bach osallistui useilla maallisilla kantaateilla. Yhtä näistä ”poikkeuksellisista” konserteista varten Bach sävelsi kuuluisan Kaffee-Kantaten (”Kahvikantaatti”, BWV 211), joka on ilmeinen viittaus Collegium Musicumin tavanomaiseen tapahtumapaikkaan.
Yhteistyö Collegium Musicumin kanssa osoittautui erityisen tärkeäksi Bachin klaveerisävellysten kannalta. Muutettuaan Kötheniin vuonna 1717 hän ei ollut enää virallisesti ollut urkuri, joten konsertit Café Zimmermannissa antoivat hänelle tervetulleen tilaisuuden osoittaa taitonsa paitsi kanttorina ja musiikinjohtajana myös kosketinsoitossa. Lisäksi tämä yhteistyö hyödytti Bachin asemaa Pyhän Tuomaan kirkon kanttorina, sillä Collegium Musicum osoittautui hyödylliseksi kyvykkäiden väliaikaisten muusikoiden lähteeksi esityksissä, joissa tarvittiin suurempaa kokoonpanoa kuin kuoro pystyi kokoamaan.
1730
Bach kirjoitti kymmenesivuisen valituksen kaupunginhallitukselle (”Lyhyt, mutta erittäin tarpeellinen luonnos hyvin varustettua kirkkomusiikkia varten”) yrittäessään hankkia lisärahoitusta kuorolle ja orkesterille.
1731
Pyhän Markuksen passio (BWV 247) esitettiin 23. maaliskuuta ensimmäistä kertaa.
1732
Christoph Friedrich Bach syntyi 21. kesäkuuta.
1733
Bach toimitti h-molli-messunsa Kyrien ja Glorian (BWV 232 I-II) Saksin uudelle kruununvouti Friedrich August II:lle Dresdeniin osittain siinä toivossa, että hänelle myönnettäisiin Saksin hovisäveltäjän eli Kapellmeisterin arvostettu arvonimi.
1734-35
Betwwen 25. joulukuuta ja 6. tammikuuta esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti kuusi osaa, jotka muodostavat Jouluoratorion (BWV 248).
1735
Johann Christian Bach syntyi 5. syyskuuta.
1736
Bachin ja Pyhän Tuomiokirkon koulun rehtorin Johann August Ernestin välille syntyi erimielisyyttä siitä, kenellä oli valta nimittää kuoron prefektit.
Marraskuussa toistuvien pyyntöjen jälkeen Bach nimitettiin Saksien ja Puolan kuninkaallisen hovin säveltäjäksi, mikä vahvisti hänen kättään kiistassa toimivallasta Leipzigin viranomaisten kanssa.
1741
Bach matkusti ensimmäistä kertaa Berliiniin. Hänen kantaattinsa O holder Tag, erwünschte Zeit (”Oi kaunis päivä, oi toivottu aika”, BWV 210) esitettiin ensi kertaa lääkäri Georg Ernst von Stahlin häissä. Tämän onnittelukantaatin syntyhistoriasta ei pitkään aikaan tiedetty juuri mitään; jopa sen ajankohdaksi arvioitiin vain karkeasti 1738-41. Teoksen vastaanottajan arveltiin olleen yksi Bachin leipzigiläisistä suojelijoista – mutta kuka tarkalleen ottaen?
Muutama vuosi sitten ehdokkaiden luetteloa täydennettiin aiemmin unohdetulla henkilöllä: Georg Ernst von Stahl Berliinistä, henkilökohtainen lääkäri ja hovin neuvonantaja, jota oli aiemmin pidetty pikemminkin Bachin poikien Wilhelm Friedemannin ja Carl Philipp Emanuelin ystävänä ja tukijana kuin itse Bachin suojelijana. Huutokauppaluettelossa, jossa Georg Ernst von Stahlin jäämistö on luetteloitu, mainitaan lukuisten nuottien lisäksi myös melko epämääräisesti ”Johann Sebastian Bachin kantaatti”, joka on nimetty eräksi numero 5. Ja kun vuonna 2000 tutkittiin nuotteja, jotka näyttivät sopivan tähän tarkoitukseen, hääkantaatin ”Oi ihana päivä, oi toivottu aika” alkuperäisistä osista löytyi todellakin musteella jälkikäteen lisätty numero 5.
Hypoteesia, jonka mukaan kantaatti oli kirjoitettu Georg Ernst von Stahlille, tukevat hänen elämäkerralliset tietonsa. Kun Bach oli majoittunut von Stahlin talossa ensimmäisellä Berliinin-matkallaan elokuussa 1741, Georg Ernst von Stahl meni naimisiin vain kuukautta myöhemmin ja saattoi hyvinkin antaa Bachille tehtäväksi säveltää tilaisuutta varten erityisen kantaatin. Lisätodisteena on eräs kohta itse kantaatissa: ”Tällä tavoin monessa paikassa / Kuuluu hyvin ansaittu ylistyksesi”. / Maineesi tulee kuin timanttikivi, / Kyllä kuin kova teräs olemaan kestävä, / Kunnes se kaikuu koko maailmassa.” Aiemmin tämä metafora – hämmentävä, kun otetaan huomioon, että teräs ei ole mitenkään timanttia kovempaa – oli jätetty huomiotta. Mutta kun otetaan huomioon edellä esitetyt havainnot ja pidetään mielessä, että saksan kielen sana teräkselle on ”Stahl”, se voidaan tulkita peitellyksi vihjaukseksi kantaatin vastaanottajalle.
1747
Toukokuussa J.S. Bach vieraili Friedrich II:n luona Potsdamissa ja Berliinissä. Se oli ainoa kerta Bachin eläessä, kun hänet mainittiin sanomalehden etusivulla, kun Berlinische Nachrichtenin tuntematon päätoimittaja kertoi Bachin saapumisesta illalla, kuninkaan esittämästä tervetulotoivotuksesta, Bachin esityksestä ”niin sanotulla forteilla ja pianolla” ja lopulta kuninkaan haastaneen Bachin improvisoimaan fugan annettuun aiheeseen vapaalta kädeltä – suuri hetki musiikinhistoriassa, joka johti kuuluisaan Bachin kaanonien ja fuugien antologiaan, joka tunnetaan nimellä Musiikillinen uhri.
1748
Bach sai valmiiksi messunsa h-molli (BWV 232) – Missa tota (täydellinen messu).
1749
Bachin terveys heikkeni. Hän kärsi vakavasta silmäsairaudesta sekä oikean käden ja kirjoittavan käden motorisista ongelmista.