”Kuoliko Jeesus kaikkien puolesta?” Tämän illan kysymys on kysymys, josta on keskusteltu kiivaasti kirkon historiassa. Yksi syy tähän on kysymyksen lähettäjän esittämä syy. Hänen huolensa koskee sitä, pitäisikö hänen evankelioinnissa sanoa ihmisille: ”Jeesus kuoli sinun puolestasi.”
Ei kukaan kiistä sitä, että Jeesus kuoli kaikkien puolesta, nimittäin sen suhteen, että hänen kuolemansa oli arvokas ja sopiva jokaisen syntisen pelastamiseksi. Jeesuksen verellä on riittävä arvo lunastaa synnistään jokainen koskaan elänyt ihminen. Siksi jokaiselle ihmiselle voidaan sanoa, että Jeesus kuoli antaakseen hänelle ilmaisen tarjouksen anteeksiantamuksesta ja hyväksynnästä Jumalan edessä.
Kysymys kärjistyy, kun kysymme, tekikö Jeesus todella sovitusuhrin kaikkien puolesta. Raamattu tekee selväksi, että kaikki eivät ole tai tule pelastumaan. Suuri joukko uskottomia joutuu Jumalan tuomittavaksi syntiensä tähden. Tapahtuuko tämä siitä sovitusuhrista huolimatta, jonka Jeesus teki heidän puolestaan, vai onko niin, että koska he eivät usko, Jeesus ei tehnyt sovitusta heidän puolestaan?
Ensimmäisen näkemyksen mukaan, joka tunnetaan yleisenä lunastuksena eli rajoittamattomana sovituksena, Jeesus kuoli tehdäkseen sovituksen kaikkien puolesta, mutta hänen kuolemansa ei ollut tehokas ilman, että he uskoivat häneen. Tällöin se, mikä pelastaa ihmiset, ei viime kädessä ole Jeesuksen kuolema vaan heidän uskonsa; koska jotkut ihmiset eivät usko olevansa kadotettuja, vaikka Jeesus uhrasi verensä heidän puolestaan. Toinen selitys on, että vaikka Jeesus kuoli tarjotakseen pelastuksen koko maailmalle, hän teki sovituksen vain niille, jotka uskoivat häneen. Tällöin epäuskoiset menehtyvät paitsi uskon puutteessa myös sovituksen puutteessa.
Ensimmäinen vastaus on houkutteleva, koska se näyttää sysäävän kaiken syyllisyyden ihmisten itsepäisyyden ja epäuskon harteille. Sitä kannattavat ihmiset viittaavat Uuden testamentin lausumiin, joissa puhutaan Kristuksesta maailman Vapahtajana. Esimerkiksi 1. Joh. 2:2 sanoo: ”Hän on sovitusuhri meidän syntiemme edestä, eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien edestä”. Tämä osoittaa, he väittävät, että Jeesus teki sovituksen kaikkien puolesta. Ongelma on yksinkertaisesti siinä, että he kieltäytyvät itsepäisellä sydämellä verestä, joka vuodatettiin heidän puolestaan.
Tässä näkemyksessä on kuitenkin ongelmia, jotka alkavat sen lausuman tulkinnasta, että Jeesus on maailman Vapahtaja. On hyvä syy uskoa, että Johannes ei tarkoita kaikkien Vapahtajaa vaan pikemminkin pakanoiden ja juutalaisten Vapahtajaa. Ilmaisua käytetään ensimmäisen kerran Johanneksen evankeliumissa 4:42, kun Jeesus on vienyt evankeliumin juutalaisuuden rajojen ulkopuolelle ja samarialaisten luo. Johanneksen painotus ei ole yleisessä lunastuksessa, joka käsittää uskottomat, vaan pelastuksen räjähdysmäisessä leviämisessä jokaisen heimon, kielen ja kansan kautta. Maailman ainoa pelastaja on Jeesus Nasaretilainen, Jumalan kallisarvoinen Poika.1
On olemassa useita muitakin vakuuttavia syitä hylätä ajatus yleisestä sovituksesta ja päätellä, että Jeesus suoritti sovituksen vain niille, jotka Jumala antoi hänelle. Ensimmäinen on Raamatun nimenomaiset lausumat, alkaen Joh. 17:9:stä. Siinä näemme Jeesuksen rukoilevan Isää pidätyksensä yönä: ”En rukoile maailman puolesta, vaan niiden puolesta, jotka sinä olet antanut minulle”. Samoin hän sanoi: ”Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monien edestä” (Matt. 20:28). Toisin sanoen monien, ei kaikkien. Jälleen kerran, kun Jeesus asetti ehtoollisen, hän sanoi: ”Tämä on minun liittovereni, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi”. (Mt 26:28).
Toinen syy uskoa, että Jeesus teki sovituksen vain omiensa puolesta, tulee valinnan opista. Raamattu opettaa ylivoimaisesti, että Jumala valitsi joitakin syntisiä pelastukseen, riippumatta heidän omista ansioistaan, ohi muiden syntisten. Suurin syy siihen, että useimmat ihmiset kieltävät Jeesuksen kuolleen vain omiensa puolesta, on se, että he kieltävät raamatullisen opin valinnasta. Mutta esimerkiksi Room. 8:30:ssä Raamattu liittää valinnan ja Kristuksen sovintokuoleman hyödyt kiinteästi toisiinsa. Paavali kirjoittaa: ”Sillä ne, jotka hän ennusti, hän myös kutsui; ne, jotka hän kutsui, hän myös vanhurskautti; ne, jotka hän vanhurskautti, hän myös kirkasti.”
Kolmas ja ehkä tärkein on näkemys, jonka Raamattu antaa meille Kristuksen sovintokuoleman tehokkuudesta. Kuoliko Jeesus vain siksi, että syntiset voivat pelastua, jos he uskovat häneen? Jos näin olisi, olisi ajateltavissa, että Jumalan Poika kuolisi turhaan, eikä kukaan uskoisi eikä kukaan pelastuisi. Todellakin, jos pelastuksemme riippuisi meidän uskon aloitteestamme, niin juuri näin tapahtuisi, sillä kuten Paavali sanoo: ”Ei ole ketään, joka ymmärtää, ei ketään, joka etsii Jumalaa” (Room. 3:11). Tiit. 2:14 sanoo, että Jeesus ”antoi itsensä meidän puolestamme lunastaakseen meidät kaikesta pahuudesta ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka on hänen omansa ja joka on innokas tekemään hyvää”. Nuo ovat aktiiviverbejä, jotka osoittavat, mitä Jeesuksen kuolema todella saavutti. Se on tehokas sovitus, joka todella pelastaa kaikki, jotka hyötyvät siitä. Raamattu ei salli meidän eristää ristiä sen tarjoamasta täydellisestä pelastuksesta. Niinpä Paavali kirjoittaa Ef. 5:25-27:ssä: ”Kristus rakasti seurakuntaa ja antautui sen edestä tehdäkseen sen pyhäksi, puhdistaakseen sen vedellä pesemällä sanan kautta ja esitelläkseen sen itselleen säteilevänä seurakuntana, vailla tahraa tai ryppyä tai muuta virhettä, vaan pyhänä ja nuhteettomana”. Kristuksen kuolema on osa hänen koko palvelutehtäväänsä, joka tuottaa itselleen virheettömän morsiamen.
Neljänneksi, jos Jeesus teki sovituksen niiden puolesta, jotka eivät usko ja jotka on tuomittu, niin silloin Jumala on epäoikeudenmukaisesti rankaissut syntiä kahdesti, kerran ristillä ja toisen kerran niiden syntisten kadotuksessa, jotka eivät usko.
Kaikkien näiden syiden vuoksi meidän on hylättävä oppi yleisestä lunastuksesta ja vaihdettava sen sijaan Raamattuun sisältyvä oppi erityisestä lunastuksesta, joka tunnetaan nimellä ”rajoitettu”. Kristuksen sovitustyö ei ole voimaltaan tai arvoltaan rajoitettu – se todellakin pelastaa meidät viimeiseen asti – mutta se on rajoitettu koskemaan vain niitä, jotka kuuluvat Kristukseen ja jotka siksi luottavat häneen. Jeesuksen kuolema riittää koko maailmalle, mutta on tehokas vain valituille.
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, miten tämä opetus vaikuttaa evankelioimiseen? Uskon, että se ei haittaa evankelioimistamme, vaikka se kurittaa sitä – ja useimmat meistä tarvitsisivat hieman kuria todistuksessaan. Siinä sanotaan, että ihmiset pelastuvat vain uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Siksi meidän pitäisi olla innokkaita kertomaan ihmisille, että Jeesus kuoli pelastaakseen syntiset, ja lisätä, että jos he haluavat tietää, että hän kuoli omien syntiensä tähden, heidän on tehtävä parannus ja uskottava. Ilman uskoa heillä ei ole osuutta Kristuksen pelastavaan kuolemaan; itse asiassa he ristiinnaulitsevat Kristuksen uudestaan epäuskossaan eivätkä voi odottaa saavansa hyötyä hänen pelastustyöstään.
Tämä opetus antaa samalla suurimman lohdutuksen pelokkaalle uskovalle. Se sanoo jokaiselle kristitylle, että Jeesus ei kuollut vain antaakseen sinulle mahdollisuuden pelastua, jos uskosi on tarpeeksi hyvä, vaan pelastaakseen sinut todella ja tehokkaasti. Se saa meidät laulamaan Augustus Topladyn kanssa: ”Mitään en tuo käsissäni, vain ristiin takerrun.” Heikoimmallekin pyhälle se vetoaa: ”Nyt ei ole mitään tuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8:1). Vaikka uskomme, emme lepää uskomme varassa vaan hänen valmiissa työssään, ja sieltä löydämme lohdutusta sielullemme.”
1 Laajempi keskustelu on B. B. Warfieldin teoksessa The Savior of the World, luku 3. Warfield toteaa, että historian lopussa, kun kaikki on palautettu ennalleen, Kristus on pelastanut koko maailman. Uudestisyntynyt kosmos on lunastettu hänen kuolemallaan. Silti epäuskoiset syntiset eivät kuulu tuohon lunastukseen, aivan kuten he eivät kuulu siihen maailmaan, jonka Kristus lopulta pelastaa.