KaupallistaminenEdit
Voodoo siirtyi 1930-luvulla maan alle, kun New Orleansista tuli yhä suositumpi turistikohde. Voodoota kuvattiin eksoottisesti vuonna 1932 ilmestyneessä White Zombie -elokuvassa. Kehittyi suosittu harhakäsitys, jonka mukaan voodoon tärkeimpiä elementtejä ovat noituminen ja nuppineulojen tökkääminen nukkeihin. Tällöin jotkut käyttivät perinnettä hyväkseen tekemällä ”bisnestä taikauskosta” ja myymällä väärennettyjä taikajuomia, jauheita ja gris-grisiä.
2000-luvun alkupuolella voodoosta on tullut osa New Orleansin turistinähtävyyksiä; kaupalliset intressit ovat pyrkineet käyttämään hyväkseen suuren yleisön mielenkiinnon uskontoon. Amuletteja, gris-grisiä, kynttilöitä ja jauheita myyvät kaupat palvelevat sekä turisteja että uskontoa harjoittavia.
New Orleansin historiallisessa voodoo-museossa on lukuisia esineitä, ja siellä järjestetään päivittäin kierroksia museossa, St. Louisin hautausmaalla ja ranskalaisessa korttelissa (New Orleans). Museo tarjoaa myös hengellisiä palveluja, kuten avioliiton siunauksia, avioliittoseremonioita, konsultaatioita ja muita rituaaleja. Elokuussa 1995 voodoo-harrastajat pitivät Bywaterissa rituaalin, jolla pyrittiin karkottamaan crack-kokaiinin väärinkäyttöä, murtoja, prostituutiota ja pahoinpitelyjä.
Louisianan voodoo mediassaEdit
Vaikka on olemassa mediasisältöä, joka kuvaa voodoo-käytäntöjä tarkasti, monet suositut romaanit (kuten Jowell Parker Rhodesin Voodoo Season (2006) ja Voodoo Dreams (1995), ja kauhuelokuvat (kuten White Zombie (1932), I Walked with a Zombie (1943), The Serpent and the Rainbow (1987), Voodoo Dawn (1998) tai Hoodoo for Voodoo (2006)) ovat vääristelyjä todellisista voodoo-perinteistä.
Voodoo on keskeisellä sijalla vuonna 1973 valmistuneen James Bond -elokuvan Live and Let Die (Elä ja anna kuolla) juonessa. Bondin pääpahis, tohtori Kananga, käyttää voodoon pelkoa pelotellakseen paikallisia pois unikkopelloiltaan, joilla hän viljelee oopiumia (heroiiniksi muutettavaksi) jaettavaksi ”ilmaiseksi” New Orleansin kaduilla. Erilaisia viittauksia populaarikulttuurissa kehittyneeseen voodooseen, kuten tikoilla käytettäviin myrkkyihin, kutistuneisiin päihin jne. esiintyy koko elokuvassa. mukaan lukien toissijaisen pahiksen paroni Samedin herääminen kuolleista.
Uudemman ajan esimerkki voodoon esittämisestä populaarissa mediassa on tunnetussa amerikkalaisessa tv-sarjassa American Horror Story: Coven. Sarja keskittyy noitiin New Orleansissa ja esittelee ryhmän valkoisia noitia rinnakkain ryhmän mustia noitia, jotka harjoittavat voodoota. Muuten valkoisten noitien joukossa on kuitenkin yksi musta nainen, joka tunnetaan nimellä Queenie. Hänen maaginen kykynsä on ihmisen voodoo-nuken kaltainen; hän voi aiheuttaa kipua muille silpomalla itseään. Kuten kirjailija Amanda Kay LeBlanc kirjoittaa artikkelissaan (Re)centering whiteness in American Horror Story: Coven, ”Coven turvautuu suhteettomasti mustiin ruumiisiin kohdistuvaan väkivaltaan tarjotakseen yleisölle kauhua.”
Sarjassa myös kuvataan tätä väkivaltaa suurena osana voodoota ilman empatiaa tehtynä; Coven näyttää Queenien, mustan voodoo-noidan, satuttavan ihmisiä voodoo-taikuudellaan ilman katumusta: ”Queenie käyttää voodoo-nukkejaan muistuttavia voimiaan hyökätäkseen väkivaltaisesti miespuolisen asiakkaan kimppuun, joka jatkuvasti loukkasi häntä paistetussa kana-ravintolassa, jossa hän oli töissä, kunnes hän työntää kätensä friteerausöljyyn ja polttaa miehen. Kamera viipyy Queenien hymyilevillä kasvoilla: hän on iloinen, että satutti miestä. Queenie yksin tietää aiheuttaneensa tämän miehen hirvittävät palovammat, ja vaikka me kannustamme häntä, hänen hymynsä on uhkaava ja uhkaava”. Sarja yhdistää voodoon häikäilemättömään väkivaltaan, mikä edistää epärealistisia käsityksiä afrikkalaisesta uskonnosta.
American Horror Storyssa esiintyy myös hahmo nimeltä Marie Laveau, joka perustuu todelliseen historialliseen hahmoon: Covenissa voodoota harjoittavana noitana. Voodoo liittyy sarjassa sekä hänen että Queenien hahmon kohdalla sekä vihaan että vaaralliseen seksuaalisuuteen. ”Covenissa mustat naiset kuvataan feminiinisinä ja toki seksuaalisina, mutta toisin kuin valkoisilla naisilla, feminiinisyys ja seksuaalisuus liitetään heidän villiin eläimellisyyteensä”. Molemmilla naisilla on esimerkiksi seksuaalisia/romanttisia suhteita väkivaltaisen mustan minotauruksen kanssa. Vaikka sarjassa kuvataan, että valkoisilla noidilla on myös seksuaalisia suhteita, ”koko kauden ajan Leveaun ja Queenien yhteys minotaurukseen on heidän ainoa seksuaalinen ja romanttinen suhteensa.”
Louisianan voodoo oli myös näkyvästi esillä ja keskeisessä roolissa vuoden 1993 Gabriel Knight -videopelin New Orleansissa tapahtuvan sarjamurhan mysteerissä: Sins of the Fathers, jossa Marie Laveau ja muut Louisianan voodoon historialliset hahmot mainittiin juonessa.
Vuonna 2009 ilmestyneessä Disney-elokuvassa Prinsessa ja sammakko New Orleansin voodoota kuvataan tarinan Disneyn pääpahiksen, tohtori Facilierin (ääninäyttelijä Keith David) kautta, joka on bokor eli noitatohtori. Tätä havainnollistavat hänen pukunsa, pahaenteinen läsnäolonsa ja talismaani, jota hän kantaa mukanaan. Facilier muuttaa elokuvan Disney-prinssihahmo Naveenin ja epäsuorasti myös elokuvan Disney-prinsessahahmo Tianan sammakoiksi. Elokuvan keijukaishahmo Mama Odie (äänenä Jenifer Lewis) on puolestaan voodoo-kuningatar, joka pukeutuu vain valkoiseen. Hänellä on Juju-niminen tuttu, käärme, joka toimii kaikenlaisena kävelykepistä siltaan, ja hän asuu hylätyssä laivassa lahdella.
Louisianan voodoo ja kristinuskoMuutos
Louisianan ranskankielisen kulttuurin ja voodoon sulautumisen seurauksena värilliset kreolit yhdistivät monet voodoo-henget kristittyihin pyhimyksiin, joiden tiedettiin hallitsevan samaa aluetta. Vaikka jotkut kummankin perinteen oppineista johtajista uskovat, että voodoo- ja katoliset käytännöt ovat ristiriidassa keskenään, populaarikulttuurissa sekä pyhimysten että henkien uskotaan toimivan välittäjinä, jolloin katolinen pappi tai voodoo-legba toimii tiettyjen toimintojen puheenjohtajana. Varhaiset voodoon seuraajat Yhdysvalloissa ottivat käyttöön katolisten pyhimysten kuvat edustamaan henkiä.
Louisianan voodooseen omaksuttuja katolisia käytäntöjä ovat muun muassa Ave Maria -rukouksen ja Isä meidän -rukouksen lausuminen.
Louisianan voodoo ja rasismiEdit
Valkoisen yhteisön voodoota koskevaa keskustelua on käytetty ruokkimaan sensaatiohakuisia negatiivisia stereotypioita mustista ja värillisistä väestöistä, erityisesti etelässä. Uskonnosta tuli käyttökelpoinen diskurssin alue valkoisen ylivallan kannattajille, koska se on alisteinen, sillä on yhteyksiä afrikkalaisiin käytäntöihin, pelkoja sen yhteydestä mustien salaliittoon ja orjakapinaan sekä sen vaikutusvaltaisista värillisistä naisista.
Esimerkiksi 1800-luvulla louisianalaisissa sanomalehdissä voodoo-käytännöt kuvattiin tyypillisesti negatiivisella tavalla artikkeleissa, kuten ”Voodous on riehumassa”. Niissä kuvattiin huhuja eläinuhreista, zombeista ja hengistä ja sensaatiohakuisesti kerrottiin tarinoita turmeltuneista teoista, joihin voodoo oli ajanut mustat ihmiset syyllistymään. Tämä kuvaus voodoosta vaikutti osaltaan ajatukseen, että mustat ihmiset olivat taikauskoisia primitiivisiä.
Kertomuksia voodoo-käytännöistä käytettiin tyypillisesti myös osoittamaan mustien ja naisten kapinan uhkaa, ja niitä käytettiin siten perusteluna tarpeelle säännellä värillisiä yhteisöjä. Voodoo-kertomukset toimivat valkoiselle yleisölle valkoisen ylivallan rationalisointien vahvistuksena kuvaamalla afrikkalaista syntyperää olevien ihmisten ”villiyttä” ja ”barbaarisuutta” ja siten vastakohtana valkoisten ihmisten vakautta ja älykkyyttä. Näitä näkemyksiä käytettiin korostamaan mustien äänioikeuden, rotuerottelun poistamisen ja rotujen sekoittumisen aiheuttamia kauhuja – varsinkin kun valkoiset ylivallan kannattajat pitivät voodoota ”neekerien ylivallan” uhan symbolina.
Voodoo-kertomukset auttoivat myös tekemään mustien rikollisuudesta hyväksytyn yhteiskunnallisen tosiasian ja luomaan ja vakiinnuttamaan käsityksiä mustista miehistä primitiivisinä, eläimellisinä ja usein raiskaajina, mikä ruokki perusteluja mustien miesten äänioikeuden puuttumiselle ja lailliselle segregaatiolle sekä puolusteli poliittista väkivaltaa etelässä tulevina vuosina. Kuitenkin myös sen jälkeen, kun mustien miesten äänioikeus oli saavutettu, voodoo-kertomukset korostivat usein valkoisten naisten ja mustien miesten vaarallista sekaantumista rituaalitiloissa ja jatkoivat värillisten miesten esittämistä raiskaajina. Tämä käsitys oli yksi keskeisistä perusteluista, joita esitettiin erottelun ja ”tukahduttavan väkivallan” jatkamiselle. Myöhemmin tämä mustien rikollisuuden autenttisuus vaikutti osaltaan perusteluihin ”joukkovangitsemiselle, työvoiman hyväksikäytölle ja naisten seksuaalisuuden sääntelylle”, jotka muokkasivat Jim Crow -aikakauden yhteiskuntajärjestystä.
HoodooEdit
Vaikka Hoodoo ei suoraan polveudu voodoosta ja nämä kaksi ovat erillisiä spiritualiteetteja/uskontoja, monet taikauskoiset uskomukset liittyivät myös Hoodoon. Vaikka tämä hengellisyys ei ole vastine Voodoo-uskolle, niiden synty on osittain seurausta Voodoo-perinteestä ja Voodoon sisältämästä vallankumouksellisesta hengestä Haitin vallankumouksen ja Haitista ja Haitista ja Haitista ja Kuubasta tulleiden maahanmuuttajien saapumisen jälkeen New Orleansiin, ja ne ovat sittemmin vaikuttaneet siihen merkittävästi.
Hoodoon yrttisuunnittelussa ”parannuskeinot” olivat hyvin suosittuja kannattajien keskuudessa. Cure-all oli Hoodoo-seos, joka pystyi ratkaisemaan kaikki ongelmat. Hoodoon yrttiparannusjärjestelmään kuului erilaisia aineksia parannuskeinoja varten; yksi resepti oli sekoittaa jimson weed rikkiin ja hunajaan. Seos laitettiin lasiin, jota hierottiin mustaa kissaa vasten, minkä jälkeen seosta hitaasti siemailtiin.
Hoodoo-nukke on eräs gris-gris-muoto ja esimerkki sympaattisesta magiasta. Vastoin yleistä uskomusta Hoodoo-nukkeja käytetään yleensä siunaamiseen, eikä niillä ole voimaa kirota. Jerry Gandolfon mukaan nuppiin pujotettavien nuppineulojen tarkoituksena ei ole aiheuttaa kipua siihen liittyvälle henkilölle, vaan pikemminkin kiinnittää nukkeen henkilön kuva tai nimi, joka perinteisesti edustaa henkeä. Gris-gris suoritetaan yhdestä neljästä kategoriasta: rakkaus; valta ja herruus; onni ja raha-asiat; ja risteytymättömyys.
Hoodoo-käytäntöjen harjoittajat ovat käyttäneet erilaisia välineitä harjoituksen historian aikana ratkaistakseen asiakkaidensa vaivoja. Esineiden yleisnimitys on ”gris-gris” – talismaanit, amuletit, voodoo-loitsut, loitsut tai loitsut, joiden ”uskotaan kykenevän torjumaan pahaa ja tuomaan onnea itselle tai tuomaan epäonnea toiselle” (Mirriam Websterin sanakirjan määritelmän mukaan). Esimerkkejä ovat mm: Five Finger Grass, Dragon Blood Sticks, Dixie Love Perfume ja Brimstone. Vuonna 1946 julkaistun kirjan selityksissä sanottiin, että Five Finger Grass oli viiteen osaan jaettu lehti. Uskottiin, että jos se ripustetaan taloon, se torjuu kaiken pahan. Lohikäärmeenveritikkujen sanottiin tuovan onnea rahassa, liike-elämässä ja rakkaudessa. Tikun pitämisen lähellä ihmistä sanottiin tuovan onnea. Dixie Love -parfyymi tunnettiin romantiikkaa edistävänä tuoksuna. Tulikiveä käytettiin pitämään pahat henget loitolla ja torjumaan kotitalouksiin kohdistuvia loitsuja, ja sitä poltettiin huoneissa, jotka haluttiin hajunpoistoon. Näitä oli perinteisesti saatavilla paikallisista kaupoista.
Käyttäjän oli usein suoritettava prosessin lisävaiheita ennen tällaisten esineiden käyttöä, kuten pestävä kätensä ”Two Jacks Extractilla”. Vain hoodoo-kauppojen tiedetään myyneen näitä tarvikkeita. Monien voodoon harjoittajien uskottiin pelkäävän näitä hoodoo-tarvikkeita.
Amerikan eteläosissa hoodoota harjoittavat pääasiassa protestanttiset kristityt.
Voodoo ja spiritismiEdit
New Orleansin spiritistiset kirkot kunnioittavat Mustan Haukan henkeä, saukkien sotapäällikköä, joka oli vaikutusvaltainen Illinoisin Illinoisin ja Wisconsinin osavaltioissa 19. vuosisadan alussa. New Orleansin spiritistinen uskonto on sekoitus spiritismiä, vodunia, katolilaisuutta ja helluntailaisuutta. New Orleansissa säilyneet voodoo-vaikutteiset spiritistiset kirkot ovat näiden ja muiden hengellisten käytäntöjen synkretismin tulosta.