Tohtori Brockway sanoi, että hänen mielestään jokaisen äidin ja vauvan tulisi itse neuvotella vieroitusajankohta. Biologisesti ottaen ei ole olemassa yhtä oikeaa vieroitusikää kaikille, sanoi Katie Hinde, Ph.D., Arizonan valtionyliopiston evoluutioantropologi, joka tutkii imetystä. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa tohtori Hinde ja hänen yhteistyökumppaninsa tarkastelivat eri ikäisinä tapahtuvan vieroituksen seurauksia. He vertasivat 231 tansanialaista lasta, jotka olivat imettäneet kaksi tai useampia vuosia, 84 lapseen, jotka olivat lopettaneet imetyksen aikaisemmin. Kasvun ja immuunijärjestelmän toiminnan kannalta nämä kaksi ryhmää olivat pääosin samanlaisia.
Vaikka tässä tutkimuksessa ei havaittu mitään erityistä hyötyä imettämisestä yli 2-vuotiaana, siinä ei myöskään todettu, että se olisi turhaa. Ehkä vauvan ja äidin välillä kulkee jokin piilevä biologinen vihje, joka kannustaa vieroittamiseen sen jälkeen, kun lapset ovat saavuttaneet jonkin kehityskynnyksen, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa. Tiedot osoittavat vain, että kunkin äidin ja lapsen valinnat johtivat tuossa tutkimuksessa melko lailla samaan lopputulokseen.
Vieroitusetu
En halunnut vieroittaa tytärtäni ennen kuin hän oli valmis. Mutta hänen toisen syntymäpäivänsä jälkeen lakkasin tarjoamasta maitoa aamulla, jotta asia etenisi. Kun hän oli 28 kuukauden ikäinen, hän oli useita päiviä peräkkäin imettämättä lainkaan ja pyysi sitten maitoa kiukkuisen nukkumaanmenon aikana. Annoin hänen yrittää, mutta hän nyrpisti otsaansa imiessään; mitään ei tuntunut tulevan ulos. Sanoin hänelle, että maito saattoi olla loppu.
Hän nousi istumaan. ”Join juuri kaiken!” hän sanoi hieman järkyttyneen näköisenä. Sitten hän meni nukkumaan, ja se oli siinä.
Pystyimme vieroittamaan maitoa ajankohtana, joka sopi meille molemmille, mutta kaikki äidit eivät ole yhtä onnekkaita. Yhteiskuntamme rakenteet tekevät imettämisestä enemmän tai vähemmän – usein vähemmän – toteuttamiskelpoista. Naiset joutuvat käymään töissä, tai heillä ei ole tukea ympärillään olevilta ihmisiltä. Toiset kokevat leimautumista, kun he imettävät pikkulapsia tai imettävät julkisesti, kun taas toiset tuomitaan siitä, että he eivät imetä lainkaan.
Mutta joustavuus siinä, miten ruokimme vauvojamme, on osa ihmisenä olemista, kuten tohtori Sellenin kulttuurienvälinen tutkimus osoitti. Ja nisäkkäiden sukulaisiimme verrattuna kykymme vieroittaa suhteellisen varhaisessa iässä on saattanut olla avainasemassa ihmisrodun evoluution – ja menestyksen – kannalta.
Tohtori Hinden mukaan muinaiset ihmisäidit saivat apua muilta ihmisiltä – isiltä, isoäideiltä, sisaruksilta – toisin kuin orankien, simpanssien tai gorillojen äidit, jotka joutuvat tekemään kaiken itse. Kun kehittyimme vieroittamaan aikaisemmin ja jakamaan lastenhoitotehtäviä, pikkulapsista tuli vähemmän kalliita äideilleen. Se on saattanut merkitä sitä, että pystyimme saamaan enemmän vauvoja. Ja evolutiivisesti ajateltuna enemmän poikasia tarkoittaa menestyneempää lajia.