Moldau , tšekkiläinen Vltava, tšekkiläisen säveltäjän Bedřich Smetanan sinfoninen runo, joka herättää henkiin Vltava-joen – tai saksaksi Moldau-joen – virtauksen lähteeltään Böömin metsän vuoristossa Tšekin maaseudun läpi Prahan kaupunkiin. Moldau on hartaasti isänmaallinen teos, joka vangitsee musiikkiin Smetanan rakkauden kotimaataan kohtaan. Vuonna 1874 valmistunut ja seuraavana vuonna kantaesitetty teos muodostaa toisen osan kuuden osan sviitistä Má vlast (Isänmaani), joka kantaesitettiin kokonaisuudessaan Prahassa 5. marraskuuta 1882.
Smetana suunnitteli sarjan orkesterikappaleita, joiden aiheet oli poimittu hänen kotimaansa legendoista ja maisemista, joita hän kutsui ”musiikillisiksi kuviksi tšekkiläisistä loistoista ja tappioista”. Kesti lähes koko 1870-luvun, ennen kuin säveltäjä sai idean toteutettua Má vlast -nimellä. Suvun jokainen osa on itsenäinen sinfoninen runo, jolla on oma ohjelmansa (tarinansa). Osat kuvaavat siinä järjestyksessä, jossa ne sijoittuvat sviittiin, ritarillisia tekoja keskiaikaisessa linnassa (Vyšehrad), jokimatkaa maaseutuelämän kohtauksineen (Vltava), hylätyn neitosen legendaarista kostoa (Šárka), Elbe-joen varrella olevia peltoja ja metsiä (Z c̆eských luhů a hájů), tšekkiläisten sotureiden sinnikkyyttä (Tábor) ja muistutusta siitä, että he palasivat lopulta takaisin voittajina (Blanik).
Courtesy of the Royal College of Music, London
Má vlastista tuli lopulta Smetanan pysyvin sävellys, ja sen osioista jälkimmäinen, The Moldau (Moldau), on säilynyt edelleen suosituin. Osa alkaa kevyillä, aaltoilevilla kuvioilla, jotka esittävät Moldau-joen syntyä kahtena vuoristolähteenä, joista toinen on lämmin ja toinen kylmä. Lähteiden vesi yhdistyy sitten mahtavaksi joeksi, jota symboloi paksusti orkestroitu, mahtipontinen teema, joka toistuu säännöllisesti koko teoksen loppuosan ajan. Kauempana alajuoksulla joki kulkee riemukkaiden metsästäjien ohi, joita kuvaa torvimelodia, ja sitten kylähäiden ohi, mistä kertoo polkan rytmissä kulkeva kohta. Sen jälkeen joki laskeutuu rotkoon, jossa legendan mukaan vesinymfit – joita seesteiset ja salaperäiset melodiat esittävät – tulevat uimaan kuunvalossa. Aamun valjetessa joen pääteema palaa, joskin se muuttuu pian myrskyisäksi dissonanssiksi, kun joki saapuu Pyhän Johanneksen koskeen. Valkean veden jälkeen joki saavuttaa Prahan, jossa se virtaa kuninkaallisen hymnin mahtavien arpeggiosävelten tahdissa Vyšehradin linnan ohi, joka oli aikoinaan Böömin kuninkaiden valtaistuin. Kun joki on hiipunut juoksevaksi, teos – ja matka – päättyy yksiselitteisesti äänekkääseen kahden soinnun kadenssiin.