Pietarin elämä.
Ensimmäisen kerran näimme hänet, kun Andreas kutsui hänet. Hänet kutsuttiin ensin opetuslapseksi, ei apostoliksi. Toinen kutsu -oli, kun hänet kutsuttiin palvelustyöhön. Seuraavan välähdyksen saimme Luukkaan evankeliumin viidennessä luvussa, kun Herra puhui kansalle Jumalan sanoja veneestä meren rannalla, ja sitten seuraa ihmeellinen kalojen veto. Silloin tapahtui, että Pietari sanoi: ”Mene pois minusta, sillä minä olen syntinen ihminen, Jumala.” Sitten Jeesus sanoi, että sen jälkeen Pietari pyydystää miehiä. Ajatus, johon hän halusi kiinnittää huomiota, oli se, että kun Pietari oli kutsuttu, hän ei jättänyt työtään, ennen kuin hänet kutsuttiin kahdesti. Herran työssä oli liian paljon valmistautumattomia miehiä; maailmassa oli tänä päivänä liian paljon miehiä, joista tehtiin palvelijoita. Hän sanoi tämän, koska oli paljon nuoria miehiä, nuoria käännynnäisiä, jotka katsoivat papin työhön ja ajattelivat, että heidät oli kutsuttu siihen. John Wesleylla oli tapana sanoa nuorille miehille, pappiskandidaateille, kun he saarnasivat: ”Teitkö ketään hulluksi?” ”En.” ”Käännytittekö ketään?” ja sitten he vastasivat: ”En”. ”Sitten”, Wesley sanoi, ”se on erittäin hyvä todiste siitä, että teitä ei ole kutsuttu.” Ihmisillä täytyy olla sielu, ennen kuin he aloittavat tämän työn. Herra pani nämä miehet ensin menemään järvelle ja ottamaan suuren saaliin kaloja, ja sitten kun heidät kutsuttiin, heillä oli jotain jätettävää. Heillä ei ollut paljon jätettävää, mutta he jättivät sen, mitä heillä oli. Mitä heillä oli jätettävää? Muutama rikkinäinen verkko ja kalasaalis. Ja niin käy monille nykypäivän kristityille; he eivät halua jättää pientä kala-annostaan ja rikkinäisiä verkkojaan. Seuraavan kerran näemme vilauksen Pietarista Matteuksen kirjan 14. luvussa, jossa Herra käskee Pietaria kävelemään veden päällä. Täältä löydämme Pietarin ”epäilevästä linnasta”. Siellä Pietari sai katseensa pois Herrasta, ja hän näki aallot ja kuuli tuulen; sitten hänen katseensa harhaili pois Kristuksesta. Mutta Pietarin rukous oli ytimekäs; se ei alkanut pitkällä esipuheella, joka olisi saattanut hänet neljänkymmenen jalan syvyyteen veden alle ennen kuin Herra olisi kuullut sen, vaan se oli ytimekäs: ”Herra, pelasta minut, minä hukun.” Jälleen
16. luvussa näemme Kristuksen sanovan: ”Kuka sanoo ihmisten sanovan, että minä olen?” Ja sitten hän kysyi Pietarilta, ja Pietari vastasi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämä osoittaa sen voiman, joka Kristuksen tunnustamisessa oli. Pietari oli todellinen kolminaisuususkovainen; hän pääsi suoraan kalliolle. Jälleen kerran näemme hänen antautuvan ihmisenpalvontaan, Rooman ensimmäisiin alkuihin. Tämä tapahtui kirkastusvuorella. Pietari sanoi: ”Tehkäämme kolme lehtimajaa”, ja heti kun hän oli sanonut tämän, Jumala vei Mooseksen ja Eliaan pois ja jätti heille vain Jeesuksen. Nykypäivänä oli liikaa tätä papinpalvontaa, tätä kirkonpalvontaa. Tätä havainnollistettiin ilmestysten kahdennenkymmenennen toisen luvun yhdeksännessä jakeessa, jossa enkeli sanoi: ”Palvokaa Jumalaa”. Jos Kristus ei ollut Jumalan Poika, silloin kristityt olivat suurimpia epäjumalanpalvelijoita, jotka ovat koskaan eläneet. Löysimme taas Pietarin Matteuksen evankeliumin 26. luvun 23. jakeessa, jossa kerrottiin Pietarin lankeemus. Hänestä tuli itsevarma ja hengellisesti ylpeä. Herra ei voinut käyttää häntä, ennen kuin hän oli nöyrtynyt, ja tässä hän seisoi Herran opetuslasten joukossa aivan kuin hän olisi ollut kaikkivoipa. Tämä nöyryyden oppitunti onl3e opittava jokaisen miehen, jota Jumala käyttää. ”Se, joka seisoo, varokoon, ettei kaadu.” Raamatun suurimmat hahmot kaatuivat, koska he epäonnistuivat vahvimmissa kohdissaan. Mooses, nöyrin mies, ei saanut nähdä luvattua maata, ja siellä olivat Saul, Daavid, Jaakob ja Pietari juuri silloin, kun hän kerskui omalla voimallaan. Hän oli aina varma, että nuoret käännynnäiset, jotka sanovat olevansa turvassa, olivat siellä, missä paholainen kompastuu heihin. Jälleen kerran Pietari nukkui puutarhassa, kun Herra käski heitä vahtimaan. Se oli se aika, jolloin saatana sai nämä kristityt seurakunnissa nukkumaan, ja sitten seurakunnissa tuli ongelmia. Sitten tuli seuraava vaihe – ”hän seurasi häntä kaukaa.” Ja tämä oli asteittainen alamäki. Kukaan ei löytäisi kristittyä miestä teatterista; ne kristityt, jotka ovat sellaisissa paikoissa, ovat kaikki nukkumassa. Maailman miehet sanoivat pitävänsä ”vapaamielisistä kristityistä”, mutta kuolevat ihmiset eivät koskaan kutsuneet näitä miehiä. He eivät koskaan löytäisi korttia pelaavaa, tupakoivaa ja pureskelevaa, hevosurheilua harrastavaa ja tanssivaa kristittyä, jolla olisi koskaan ollut mitään merkitystä. Seuraavaksi Pietari veti miekkansa esiin ja katkaisi ylimmäisen papin palvelijan korvan; ja sitten Pietari taas kielsi Herran – ensin nuorelle palvelijattarelle ja sitten toiselle palvelijalle. Mutta tässä oli siis kaksi kieltämistä juuri siltä mieheltä, joka vain muutama tunti aiemmin oli sanonut, ettei hän koskaan pettäisi tai hylkäisi Herraa. Kolmannella kerralla palvelija taas sanoi: ”Sinun puheesi pettää sinut”, mutta Pietari vastasi vannoen, ettei hän koskaan tuntenut häntä. Kristityn on vaikea unohtaa Herran puheita, jopa sen jälkeen, kun hän on yksinäinen poikennut Jumalan ja Kristuksen tieltä. Mutta yksi katse toi Pietarin takaisin, yksi sana teki tyhjäksi kaiken, mitä Saatana oli tehnyt tuntien ajan, ja hän lähti ulos ja itki katkerasti. Yksi ensimmäisistä sanoista, jotka Kristus sanoi ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen jälkeen, oli: ”Kertokaa opetuslapsille ja Pietarille.” Ja Pietari sai henkilökohtaisen keskustelun Herran kanssa. Ja sitten, kun Kristus oli lähdössä hänen luotaan, hän kysyi häneltä: ”Rakastatko minua enemmän kuin näitä?1” Lepakko Pietari ei vastannut; hän oli oppinut nöyryyttä, ja kun Herra kysyi häneltä uudelleen, Pietari, joka oli nyt nöyrä ja jo Mestarin käyttöön sopiva, sanoi: ”Herra, sinä tiedät.”