Sydänpysähdyksellä on synkkä ennuste, sillä keskimäärin vain 5 % potilaista kotiutetaan elossa ilman neurologisia ongelmia sairaalan ulkopuolisen sydänpysähdyksen jälkeen.
Huolimatta parannuksista lääkehoidossa ja muissa laitteissa, jotka muokkaavat hengityksen tukemista, erityisesti suljettuun rintakehän kompressioon perustuva kardiopulmonaalinen tukeminen on ratkaisevan tärkeää eloonjäämismahdollisuuksien maksimoimiseksi. Manuaalinen rintakehän kompressio on kuitenkin energiaa vievää ja käyttäjää vaativaa.
Yksittäinen terveydenhuoltohenkilöstö ei myöskään voi suorittaa sitä menestyksekkäästi pitkän aikaa eikä logistisesti haastavissa olosuhteissa (esim. helikopterit). Manuaalinen rintakehän kompressio vaikuttaa erityisen haastavalta sydänpysähdyspotilaille, jotka tarvitsevat myös kiireellistä invasiivista toimenpidettä, kuten primaarista perkutaanista sepelvaltimotoimenpidettä (PCI).
LUCAS-laite (LUCAS 2, Jolife, Lund, Ruotsi) on mekaaninen rintakehän kompressio- ja dekompressiojärjestelmä, joka mahdollisti automatisoidun ja jatkuvan rintakehän suljetun kompression ilman, että se rajoittaa kohtuuttomasti muita invasiivisia toimenpiteitä, kuten PCI:tä.
On kuitenkin epäselvää, voiko LUCAS-laite todella vaikuttaa potilaan ennusteeseen sen lisäksi, että se mahdollistaa keskeytymättömän PCI:n pitkittyneen sydänpysähdyksen aikana, kuten hiljattain kohtaamamme tapaus osoittaa.
40-vuotias herrasmies, jolla oli pitkäaikainen tyypin 1 diabetes mellitus, otettiin puikkohoitokeskukseen akuutin sydäninfarktiepäilyn vuoksi, joka perustui tyypilliseen rintakipuun ja diffuusiin sydäninfarktiin, joka ei ollut ST-nousuasteella.
Pian ensiapupoliklinikalle ottamisen jälkeen potilaalle kehittyi sydänpysähdys, joka johtui kammiovärinästä: Hänet defibrilloitiin onnistuneesti, mutta sitten hänelle kehittyi pulssiton sähköinen aktiivisuus (PEA) useista adrenaliiniboluksista huolimatta. Hengityskanavan intubaation ja mekaanisen ventilaation jälkeen ja jatkuvan manuaalisen rintakehän puristuksen aikana hänet siirrettiin keskushoitokeskukseemme jatkohoitoa varten. Päivystysosastolle saapuessa yritettiin systeemistä trombolyysiä.
Ottaen huomioon sen tehon puutteen ja (PEA:n) aiheuttaman sydänpysähdyksen jatkumisen, LUCAS-laite asetettiin ja aktivoitiin. Potilas kuljetettiin näin ollen sydänkatetrointilaboratorioon, jossa tehtiin selektiivinen sepelvaltimoiden varjoainekuvaus jatkuvan mekaanisen rintakehän puristuksen aikana. Vasemman pääsepelvaltimon tromboottinen subokkluusio osoitettiin yhdessä distaalisen vasemman etummaisen laskevan sepelvaltimon ja distaalisen oikean sepelvaltimon kroonisten totaalisten tukosten kanssa (kuva 1) (kuva 1).
Sepelvaltimoiden angiografia- ja stenttausmenetelmä jatkuvan rintakehän puristamisen ohessa LUCAS-laitteella 40-vuotiaalla sydänpysähdyksen sairastaneella potilailla. Angiografia osoitti tromboottisen subokkluusion vasemmassa pääsepelvaltimotiehyessä (paneeli A; nuoli osoittaa subokkluusion ahtauman).
Vasemman pää- ja vasemman kiertäjäkalvosimen (circumflex) tasolla (paneeli B) esilaajennuksen jälkeen 2,5×20 mm:n puoliyhteensopivalla ilmapallolla 12 atmosfäärin paineella tehty 3.5×25 mm:n paljasmetallistentti istutettiin 20 ilmakehään asti vasemman pää- ja vasemman etuosan laskevan haaran tasolle (paneeli C), ja tulos oli tyydyttävä jäännösstenoosin suhteen (paneeli D).
Tästä ja jatkuvasta kardiopulmonaalisesta tuesta huolimatta potilas ei koskaan saavuttanut spontaanin verenkierron palautumista, ja hänet julistettiin kuolleeksi 30 minuuttia revaskularisaatiotoimenpiteen päättymisen jälkeen.
Vasemman päävaltimon stenttaus suoritettiin siis PCI:llä ja 3,5×25 mm:n paljaan metallin stenttiimplantaatiolla (Skylor, Invatec, Roncadelle, Italia), joka laajennettiin jopa 20 ilmakehän paineella, jolloin saavutettiin tyydyttävä lopputulos jäännösstenoosin suhteen.
Tästä huolimatta spontaania verenkiertoa ei saatu palautettua, ja elvytystoimet keskeytettiin 30 minuuttia toimenpiteen päättymisen jälkeen. Seuraavana päivänä tehty ruumiinavaus vahvisti akuutin sydäninfarktin kuolinsyyksi ja distaalisen vasemman etummaisen laskevan sepelvaltimon ja distaalisen oikean sepelvaltimon kroonisen tukoksen sekä osoitti implantoidun stentin hyvän läpäisykyvyn.
LUCAS-laitteen lupaavista ominaisuuksista huolimatta ainoa saatavilla oleva satunnaistettu tutkimus tästä aiheesta, johon osallistui 149 potilasta, joilla oli sairaalan ulkopuolinen sydänpysähdys, näyttää olevan samaa mieltä tapaustutkimuksemme kanssa . Smekal et al. eivät nimittäin osoittaneet tässä tutkimuksessa tilastollisesti tai kliinisesti merkittävää hyötyä laitteen käytöstä (6 LUCAS-järjestelmällä hoidetuista kotiutui elossa verrattuna 7:ään manuaalisella kompressiolla hoidetuista, p=0,8) .
Samanlainen epävarmuus johtuu negatiivisesta aikaisemmasta tutkimuksesta, joka koski Autopulse Resuscitation System -järjestelmää (Zoll, Chelmsford, MA, USA) , ja epäselvästä viimeaikaisesta systemaattisesta katsauksesta, johon sisältyi 4 tutkimusta ja 868 potilasta . Vaikka LUCAS- ja ECMO-järjestelmien (ekstrakorporaalinen membraanihapetus) yhdistetty käyttö olisi ollut tapauksessamme houkuttelevaa ja sitä tutkitaan parhaillaan, sen väitetyt hyödyt ovat edelleen pitkälti spekulatiivisia ja vaativat lisää tieteellistä näyttöä.
Näin ollen odotellessamme tulevan 4000 potilaan Prehospital Randomised Assessment of a Mechanical compression Device In Cardiac arrest (PaRAMeDIC) -tutkimuksen tuloksia uskomme, että LUCAS-laite olisi parasta varata potilaille, joilla on sydänpysähdys ja joilla ei ole sinänsä pahaenteistä ennustetta.