Julkaissut:
Tilaa
Click Here to Manage Email Alerts
Click Here to Manage Email Alerts
Back to Healio
Back to Healio
Henkilöillä, jotka saivat radioaktiivista jodia uusintaleikkauksen jälkeen uusiutuneen tai pysyvän papillaarisen kilpirauhaskarsinooman vuoksi, näytti olevan samanlaiset tai huonommat hoitotulokset kuin potilailla, joille tehtiin pelkkä uusintaleikkaus, retrospektiivisen kohorttitutkimuksen tulosten mukaan.
”Radioaktiivisella jodilla on joitakin merkittäviä sivuvaikutuksia”, kertoi Michael W. Yeh, MD, UCLA:n endokriinisen kirurgian ohjelman lääketieteellinen johtaja, HemOnc Todaylle. ”Kilpirauhassyöpäpotilaat ja hoitavat lääkärit saattavat haluta välttää radioaktiivista jodia uusintaleikkauksen jälkeen, koska siitä ei välttämättä ole hyötyä.”
Vaikka papillaarista kilpirauhassyöpää sairastavien potilaiden pitkäaikaisennuste on hyvä, jopa 30 prosentilla potilaista esiintyy hoidon jälkeen pysyvää tai uusiutuvaa paikallista tautia.
Radioaktiivisen jodin ablaatio saattaa vähentää paikallista uusiutumista potilailla, joilla on keskisuuri ja suuri uusiutumisriski.
”On melko yleistä, että potilaat, joilla on erilaistunut kilpirauhassyöpä, tarvitsevat toisen leikkauksen epänormaalien imusolmukkeiden poistamiseksi”, Yeh sanoi. ”Meiltä kysytään yleisesti kysymystä: Onko jatkohoito radioaktiivisella jodilla tarpeen/edullista uusintaleikkauksen jälkeen?”
Nykyaikaiset ohjeet suosittelevat radioaktiivisen jodin ablaatiota alkuperäisen tyreoidektomian jälkeen suuren riskin potilaille.
Tutkimuksia radioaktiivisen jodin ablaation tehosta uusintaleikkauksen jälkeen pysyvän tai uusiutuvan papillaarisen kilpirauhassyövän hoidossa on kuitenkin vielä vähän.
Yeh ja kollegat arvioivat 102 potilaan (mediaani-ikä 44 vuotta; 66 % naisia) sähköisiä potilastietoja, joille tehtiin uusintaleikkaus lokoregionaalisen uusiutumisen vuoksi alkuperäisen totaalisen tyreoidektomian jälkeen tertiäärisessä lähetekeskuksessa huhtikuun 2006 ja tammikuun 2016 välillä.
Uusioperaatiomenetelmiin kuuluivat keskikaulan dissektio (22,5 %), modifioitu radikaali kaulan dissektio (36,3 %) ja yhdistetty keskikaulan ja modifioidun radikaalin kaulan dissektio (41,2 %).
Viisikymmentä potilasta sai radioaktiivisen jodin ablaation uusintaleikkauksen jälkeen ja 52 potilaalle tehtiin uusintaleikkaus, jossa ei käytetty radioaktiivista jodin ablaatiota.
Klinikkapatologiset ominaisuudet alkuperäisen leikkauksen yhteydessä näyttivät samankaltaisilta näiden kahden ryhmän välillä lukuun ottamatta kasvaimen vaihetta, joka näytti olevan pidemmälle edennyt niillä potilailla, joille tehtiin uusintaleikkaus radioaktiivisen jodin ablaation kanssa (T3-T4, 56 % vs. 37 %).
Uusintaleikkauksessa kliiniset ominaisuudet – mukaan lukien poistettujen imusolmukkeiden kokonaismäärä, poistettujen pahanlaatuisten imusolmukkeiden määrä ja uusintaleikkauksen laajuus – näyttivät samanlaisilta ryhmien välillä.
Tutkijat vertasivat tukahdutettuja tyreoglobuliinipitoisuuksia (Tg) potilailla, joille tehtiin uusintaleikkaus radioaktiivisen jodin ablaation kanssa tai ilman sitä, kolmena ajankohtana: ennen uusintaleikkausta, kuuden kuukauden kuluessa uusintaleikkauksesta ja radioaktiivisen jodin ablaation jälkeen tai vertailukelpoisena ajankohtana potilailla, joille ei tehty radioaktiivista jodin ablaatiota.
Tutkimuksen lopputuloksina olivat biokemiallinen vaste ja rakenteellinen uusiutuminen uusintaleikkauksen jälkeen.
Tg-tason mediaani koko kohortissa laski ennen uusintaleikkausta olleesta 2,8 ng/ml:stä (interkvartiiliväli , 0,6-6,4) 0,2 ng/ml:iin (IQR, 0-1.1) uusintaleikkauksen jälkeen.
Tg-tasojen mediaanit ennen uusintaleikkausta (2,4 ng/mL vs. 3,3 ng/mL) ja uusintaleikkauksen jälkeen (0,2
ng/mL vs. 0,6 ng/mL) näyttivät samankaltaisilta niiden potilaiden välillä, joille tehtiin uusintaleikkaus ilman radioaktiivisen jodin poistoa ja radioaktiivisen jodin poiston kanssa.
Potilaista, jotka eivät saaneet radioaktiivisen jodin ablaatiota, 24:llä oli erinomainen vaste, 10:llä biokemiallinen epätäydellinen vaste, 11:llä epämääräinen vaste ja yhdeltä potilaalta ei mitattu Tg1:tä.
Tg1:tä mitattiin ennen uusintaleikkausta 33 potilaalta, jotka saivat radioaktiivisen jodin ablaation. Neljällä heistä oli erinomainen vaste, kun taas 10:llä oli biokemiallisesti epätäydellinen vaste ja yhdeksällä määrittelemätön vaste.
Erinomaisen vasteen osuus uusintaleikkauksen yhteydessä oli alhaisempi radioaktiivisen jodin ablaatioryhmässä (P = 0,007).
Tg:n mediaanipitoisuudet näyttivät samankaltaisilta radioaktiivisen jodin ablaation jälkeen ja vertailukelpoisella aikaväliajankohdalla niillä potilailla, jotka eivät saaneet radioaktiivista jodin ablaatiota, ja Tg:n mediaanipitoisuudet näyttivät samanlaisilta potilailla, jotka eivät saaneet radioaktiivista jodin ablaatiota, kuin radioaktiivisen jodin ablaation jälkeen ja vertailukelpoisella aikaväliajankohdalla (0,2 ng/mL verrattuna 0,5 ng/mL:aan).
Uusintaleikkauksen jälkeen 10 potilaalla (19 %) uusintaleikkausryhmässä, jossa ei käytetty radioaktiivisen jodin ablaatiota, oli patologinen uusiutuma verrattuna 18 potilaaseen (36 %) uusintaleikkausryhmässä, jossa käytettiin radioaktiivisen jodin ablaatiota.
Monimuuttuja-analyysi, jossa otettiin huomioon klinikkapatologiset piirteet ja ennen uusintaleikkausta vallinnut Tg-arvot, osoitti, että uusintaleikkauksen jälkeisen radioaktiivisen jodin ablaation saamisella ei ole mitään yhteyttä toiseen rakenteelliseen uusiutumaan.
Alaryhmäanalyysit, jotka rajattiin koskemaan potilaita, joilla oli epätäydellinen vaste uusintaleikkaukseen, ja potilaita, joilla oli T3- tai T4-kasvaimia, eivät myöskään osoittaneet yhteyttä radioaktiivisen jodin ablaation ja toisen uusiutumisen riskin välillä.
Tutkijat myönsivät, että potilaat, joille tehtiin uusintaleikkaus radioaktiivisen jodin ablaation kanssa, valittiin todennäköisemmin sellaisten kliinisten ominaisuuksien perusteella, jotka liittyivät suurempaan uusiutumisriskiin, kuin potilaat, joille tehtiin pelkkä uusintaleikkaus.
Yeh mainitsi rajoituksena tutkimuksen retrospektiivisen rakenteen.
”Missä tahansa retrospektiivisessä tutkimuksessa potilaita ei ole sattumanvaraisesti osoitettu eri hoitomuotoihin”
, Yeh sanoi. ”Tässä tapauksessa potilailla, jotka saivat radioaktiivista jodia uusintaleikkauksen jälkeen, oli aggressiivisempia kasvaimia kuin potilailla, jotka saivat pelkän uusintaleikkauksen. Vaikka käytimme tilastollisia menetelmiä tämän eron huomioimiseksi, johtopäätöksemme pysyivät kuitenkin samoina.”
Hän lisäsi: ”Tämä kysymys vaatii lisätutkimuksia prospektiivisen satunnaistetun tutkimusasetelman avulla.” – Melinda Stevens
Lisätietoja:
Michael W. Yeh, MD, on tavoitettavissa osoitteesta Endokriinisen kirurgian osasto, David Geffen School of Medicine at University of California, Los Angeles, 10833 Le Conte Ave., CHS 72-228, Los Angeles, CA 90095; sähköpostiosoite: [email protected].
Paljastukset:
Perspektiivi
Takaisin alkuun 
Cristina P. Rodriguez, MD
Nämä havainnot ovat tärkeitä, erityisesti kun otetaan huomioon RAI:n valikoivampi käyttö terapeuttisena hoitomuotona adjuvanttihoitona, mikä näkyy American Thyroid Associationin ohjeiden muutoksissa viime vuosikymmenen aikana. Tämä tauti on yhteensopiva vuosien mittaisen taudinkulun kanssa hematogeenisistä etäpesäkkeistä huolimatta; siksi huoli RAI:n ei-triviaaleista lyhyen ja pitkän aikavälin toksisuuksista antaa aihetta asianmukaiseen potilasvalintaan.
Tekijät tuovat asianmukaisesti esiin yhden laitoksen retrospektiivisen vertailun sudenkuopat. Vaikka heidän tilastolliset menetelmänsä pyrkivät kontrolloimaan kliinisiä tekijöitä, kuten T-vaihetta uusintaleikkauksen yhteydessä, lukemattomat muut kliiniset piirteet voivat vaikuttaa päätökseen käyttää RAI-hoitoa uusintaleikkauksen jälkeen. Tätä tautia hoitavat lääkärit tuntevat kliinisen käyttäytymisen vaihtelun, kuten taudin uusiutumiseen kuluvan ajan, huonosti erilaistuneen histologian, potilaan iän, liitännäissairauksien ja kunnon. Kaikki nämä tekijät otetaan huomioon terapeuttisessa päätöksenteossa. Nämä potilaat ohjattiin kaikki suuren volyymin akateemiseen keskukseen, ja alkuperäisen hoidon laatua oli vaikea ottaa huomioon. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka suurella osalla näistä potilaista tauti oli pysyvää – ja kenties riittämätön leikkausresektio – verrattuna taudin uusiutumiseen riittävän leikkauksen jälkeen, mikä viittaa aggressiivisempaan tautibiologiaan.
Vaikka kirjoittajat keskittyvät biokemiallisen ja rakenteellisen uusiutumisen päätetapahtumiin, muilla päätetapahtumilla, kuten etäpesäkkeiden kehittymiseen kuluvalla ajalla, tautispesifisellä eloonjäämisellä ja OS-arvioilla, olisi merkittävä kliininen merkitys. Samoin seurannan kestolla on merkitystä näitä havaintoja tarkasteltaessa. Kirjoittajat eivät nimenomaisesti ilmoita seurannan mediaania kahdessa kohortissa, vaikka analysoidut potilaat leikattiin vuosina 2006-2016. Kun otetaan huomioon tämän taudin pitkittynyt luonnollinen taudinkulku, voidaan kysyä, voisivatko kypsemmät tiedot tuottaa vaihtelevia tuloksia kahdessa kohortissa.
Tekijät päättelivät, että RAI:n satunnaistettu kliininen arviointi paikallisesti uusiutuvan taudin uusintaleikkauksen jälkeen on aiheellinen. Tähän haastavaan pyrkimykseen kuuluisi sopivien kliinisten päätetapahtumien, kuten biokemiallisen tai rakenteellisen PFS:n, tautispesifisen eloonjäämisajan ja OS:n sekä potilaan raportoiman elämänlaadun valinta. Se edellyttäisi myös ositusta sellaisten tekijöiden mukaan kuin alkuperäisen leikkauksen laatu, uusiutuva vs. jatkuva tauti ja histologiset todisteet aggressiivisista piirteistä. Pyrkimys homogenisoida kirurginen asiantuntemus uusintaleikkauksen aikana saattaisi merkitä samanlaista kirurgista akkreditointia kuin yhteistyöryhmien kirurgisten tutkimusten suunnittelussa.
Tässä artikkelissa esitetyt havainnot auttavat korostamaan tarvetta harkittuun tutkimussuunnitteluun, joka toivottavasti johtaa näyttöön perustuviin ohjeisiin paikallisesti uusiutuvan kilpirauhassyövän hoidossa.
Tilaa
Click Here to Manage Email Alerts
Click Here to Manage Email Alerts
Back to Healio
Takaisin Healioon