TABERNAKKELIN SIJOITTAMINEN
by Fr. George Saunders
Kun kasvoin aikuiseksi, aina kun kävin kirkossa, näin välittömästi tabernaakkelin, jossa oli vigilia-valo keskellä alttaria. Nyt, kun käyn joissakin hiljattain rakennetuissa kirkoissa, tabernaakkeli on sivussa, melkein kokonaan poissa näkyvistä, tai jossain pienessä kappelissa tai huoneessa. Onko tälle olemassa sääntöjä?
Lähestyäksemme tätä kysymystä oikeudenmukaisesti ja asianmukaisesti meidän on ymmärrettävä joitakin tabernaakkeleihin liittyviä liturgisia lakeja kautta historian.Itse asiassa ensimmäiset tabernaakkelia koskevat normit annettiin keskiajalla. Siihen asti ei ollut olemassa yhtenäistä tapaa siitä, missä tabernaakkelit sijaitsivat kirkoissa.
Neljäs Lateraanikonsiili (1215) määräsi, että pyhä sakramentti on säilytettävä turvallisessa astiassa ja asetettava puhtaaseen, näkyvästi näkyvään paikkaan. Kölnin (1281) ja Münsterin (1279) synodeissa määrättiin, että autuaat sakramentit oli säilytettävä alttarin yläpuolella, toisinaan tabernaakkelissa, joka oli muotoiltu kyyhkysen muotoiseksi ja ripustettu ketjuilla. (Esimerkki tällaisesta tabernaakkelista on esillä National Gallery of Artin keskiaikaisessa kokoelmassa.))
Kaiken kaikkiaan näinä aikoina autuaat sakramentit säilytettiin neljällä mahdollisella tavalla: sakastissa olevassa lukitussa kaapissa, mikä oli varhaiskirkosta peräisin oleva tapa; kuorialueen seinään kiinnitetyssä kaapissa tai ”sakramenttitaloksi” kutsutussa kaapissa, joka oli rakennettu tornin tapaan ja kiinnitetty seinään alttarin läheisyyteen; alttarin yläpuolella olevasta kaljuun ripustetussa ”kyyhkynen”-astiassa; ja itse alttarilla sijaitsevassa tabernaakkelissa tai alttarin korokkeella olevassa tabernaakkelissa.
Kuudennellatoista vuosisadalla tuli tavanomaiseksi säilyttää autuaat sakramentit tabernaakkelissa, joka oli sijoitettu alttarille tai osaan alttarirakennusta. Kuitenkin vasta vuonna 1863 riittien pyhä kongregaatio kielsi ripustettujen tabernaakkeleiden ja sakramenttitalojen käytön.
Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen liturgiset uudistukset saivat aikaan tabernaakkelin sijainnin ”uudelleenajattelun” kirkossa. Kaksi tärkeää seikkaa on aina pidettävä mielessä: Ensinnäkin on säilytettävä ja edistettävä pyhän eukaristian kunnioittamista. Pyhän liturgian konstituutiossa muistutetaan, että pyhä eukaristia on ”rakkauden sakramentti, ykseyden merkki, rakkauden side, pääsiäisateria, jossa Kristus nautitaan, mieli täyttyy armosta ja meille annetaan pantti tulevasta kirkkaudesta” (N:o 46).
Toisekseen itse messun uhrilahjan merkitys, jossa pyhä eukaristia valmistetaan, on säilytettävä ja sitä on edistettävä. ”Kirkon dogmaattinen konstituutio” vakuutti: ”Osallistumalla eukaristiseen uhriin, joka on kristillisen elämän lähde ja huippu, he uhraavat jumalallisen uhrin Jumalalle ja itsensä yhdessä sen kanssa.” (nro 11)
Vastaavasti ”Ohje eukaristisen mysteerin palvonnasta” (1967) antoi määräyksiä (jotka on myöhemmin sisällytetty uuteen kanoniseen lakikoodeksiin) tabernaakkeleista (vrt. n:o 52-57 ja kaanonit 934-944): Pyhä eukaristia voidaan varata vain yhdelle alttarille tai yhteen paikkaan missä tahansa kirkossa, ja vigilia-lamppujen tulee palaa koko ajan osoittaakseen ja kunnioittaakseen Herramme läsnäoloa autuaassa sakramentissa. Tämän tabernaakkelin on oltava liikkumaton, kiinteästä ja läpinäkymättömästä materiaalista valmistettu ja lukittu varkauksien tai pyhän sakramentin varastamisen estämiseksi. Tabernaakkeli ”tulee sijoittaa kirkon sellaiseen osaan, joka on näkyvä, silmiinpistävä, kauniisti koristeltu ja rukoukseen sopiva” (kaanon 938).
Tässä kohtaa syntyy sekaannusta. Rukouksen ja hartauden edistämiseksi ”Ohjeessa” todetaan: ”Sen vuoksi suositellaan, että tabernaakkeli sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan kappeliin, joka on erillään kirkon keskimmäisestä tai keskimmäisestä osasta, ennen kaikkea niissä kirkoissa, joissa avioliittoja ja hautajaisia pidetään usein, ja paikoissa, joissa käydään paljon niiden taiteellisten tai historiallisten aarteiden vuoksi” (N:o ). 53).
Esimerkiksi New Yorkissa sijaitsevassa Pyhän Patrickin katedraalissa, jossa on jatkuva turistivirta, sakramentti on varattu pääalttarin takana sijaitsevaan Our Lady’sChapeliin, joka tarjoaa uskoville rauhallisen paikan rukoilla ilman, että ihmisten tulo ja meno häiritsevät. Samanlainen tilanne on Washingtonissa sijaitsevan National Shrine of the Immaculate Conceptionin basilikassa.
Tämä suositus ei kuitenkaan edellytä ”vanhojen” kirkkojen sisätilojen tuhoamista tabernaakkelin siirtämiseksi. ”Ohjeessa” todetaan: ”Kirkkojen mukauttamisessa huolehditaan siitä, ettei pyhiä taideaarteita tuhota” (nro 24). Lisäksi kaikki kunnostustyöt olisi tehtävä ”varovaisesti”.
En halua ajatella, kuinka monta kaunista kirkkoa on kalkittu ja niiden kauniit taideteokset heitetty pois tai lähetetty antiikkikauppiaille, koska joku on halunnut tehdä liturgista uudistusta. Mietin myös, kuinka monta sydäntä on särkynyt harkitsemattomien remonttien takia. Olen valitettavasti vieraillut joissakin kirkoissa – uusissa ja kunnostetuissa – joissa näyttää siltä, että tabernaakkelin sijainti on ollut enemmänkin jälkikäteinen ajatus kuin pyrkimys tarjota näkyvä ja näkyvä paikka.
Lisäksi ”Ohjeen” suositus ei kiellä tabernaakkelin sijoittamista kirkon keskelle, vaan siinä sanotaan, että ”pyhät sakramentit tulisi säilyttää kiinteässä, loukkaamattomassa tabernaakkelissa pääalttarin keskellä tai sivualttarilla, mutta todella näkyvässä paikassa” (No. Tabernaakkeli voidaan sijoittaa ”kirkon keskelle”, ehkäpä korotetulle alueelle alttarin taakse, jotta huomio ei vähenisi eukaristiseen uhriin. Itse asiassa uskon, että tabernaakkelin ja alttarin visuaalinen linjaus korostaa parhaiten sekä pyhän eukaristian kunnioittamista että messun uhrin merkitystä.
Puhtaasti kasvatuksellisesta näkökulmasta katsottuna on hyvä, että tabernaakkelin sijoittaminen kirkon runkoon, joko keskelle tai ainakin sivulle, edistää hartautta pyhää sakramenttia kohtaan. Ihmiset esimerkiksi kumartavat kunnioittaen pyhää sakramenttia. Koska suurin osa seurakuntalaisista käy kirkossaan sunnuntaisin, kun tabernaakkeli on näkyvällä ja näkyvällä paikalla, se tekee heidät tietoisiksi Herramme eukaristisesta läsnäolosta. Ihmiset ovat paremmin tietoisia siitä, että kirkko itsessään on ”Jumalan talo” ja pyhä tila, ei vain kokoontumistalo. Epäilyksen ja epäuskon aikakautena meidän on tehtävä kaikkemme edistääkseen ja tukeaksemme hartautta Herraamme siunatussa sakramentissa.
Veli Saunders on Notre Dame -instituutin johtaja ja apulaispastori Queen of Apostles -seurakunnassa Alexandriassa.
Otettu ARLINGTON CATHOLIC HERALD -lehden 9. kesäkuuta ilmestyneestä numerosta.