Vuosia sitten antibiootteja käytettiin aknen hoitoon, koska ajateltiin, että akne on tartuntatauti, sanoo tohtori Hilary Baldwin New Jerseyssä sijaitsevasta Rutgers Robert Wood Johnson Medical Schoolista. Nyt kuitenkin ymmärretään, että vaikka Propionibacterium (P) acnes -bakteeri on osallisena sairauden patofysiologiassa tuottamalla tulehduskaskadin, akne ei ole seurausta bakteeri-infektiosta, koska kaikilla aikuisilla on P. acnes -bakteereita follikkelissa eikä aknen vakavuus korreloi P. acnes -bakteerien määrän kanssa.
Eikä kyse ole siitä, etteivätkö antibiootit tehoaisi, hän myöntää. ”Joskus emme saa ihmisiä paremmiksi ilman niitä. Pointti on se, että meidän on yritettävä välttää niitä aina kun mahdollista.”
Kasvava mikrobilääkeresistenssi ja uusien antibioottien vähyys merkitsevät sitä, että antibioottien käyttöä on vältettävä aina kun mahdollista koko terveydenhuollossa ja eläinlääketieteellisessä käytännössäkin, mutta suurin osa aknea hoitavista ihotautilääkäreistä noudattaa silti antibioottien stewardship-agendaa, sanoo tri. Baldwin, joka toimii myös aknen hoito- ja tutkimuskeskuksen lääketieteellisenä johtajana Morristownissa, N.J:ssä. Hän käsitteli antibioottien käyttöä aknen hoidossa toukokuussa New Yorkissa järjestetyssä Skin of Color Seminar Series -seminaarisarjassa.
Dermatologit muodostavat alle yhden prosentin Yhdysvaltain lääkäreistä, mutta he kirjoittavat viisi prosenttia kaikista suun kautta otettavien antibioottien resepteistä. ”Kokemukseni mukaan ehkä alle 50 prosenttia on ostanut käsityksen siitä, että he ovat osa ongelmaa, joten on vielä vaikea saada ihmiset todella vakuuttuneiksi siitä, että vaikka antibiootit parantavat ihmisten vointia pitkällä aikavälillä, niistä on haittaa”, hän sanoo.
Nämä ihotautilääkärit eivät ajattele mikrobilääkeresistenssiä, tai he olettavat, että kulman takana on uusi antibiootti, hän uskoo, erityisesti vanhempi sukupolvi, joka oli tottunut uuteen antibioottiin joka vuosi aloittaessaan praktiikan. Totuus on kuitenkin se, että akneen ei ole tullut uutta antibioottia sen jälkeen, kun daptomysiini lanseerattiin 1980-luvun lopulla.
ANTIBIOOTTIEN KÄYTTÖ
Topikaalista erytromysiiniä tulisi välttää kokonaan aknen hoidossa, tohtori Baldwin painottaa: ”Topikaaliset erytromysiinit eivät enää tehoa Yhdysvalloissa, koska P. acnesista on tullut niin vastustuskykyinen sille, ja kun käytetään topikaalisia erytromysiinejä, se ei hoida aknea. Se vain lisää kaikkien niiden bakteerien vastustuskykyä, jotka sattuivat istumaan iholla.”
Topikaalinen klindamysiini menettää tehonsa noin kahden kuukauden kuluttua, ellei sitä yhdistetä bentsoyyliperoksidiin, hän selittää. ”Bentsoyyliperoksidi vähentää resistenttien organismien kehittymistä, kun sitä käytetään yhdessä joko paikallisesti tai suun kautta otettavien antibioottien kanssa, joten jos klindamysiiniä aiotaan käyttää, sen pitäisi mielestäni olla tuubissa yhdessä bentsoyyliperoksidin kanssa.”
Itse asiassa joka kerta, kun suun kautta otettavaa tai paikallisesti käytettävää antibioottia määrätään, se pitäisi yhdistää bentsoyyliperoksidiin, hän sanoo. ”Joka ikinen kerta, ehdottomasti.”
Mutta koska potilaat eivät pidä bentsoyyliperoksidista, koska se valkaisee kankaita, ihotautilääkärit eivät suosittele sitä, koska he eivät halua kohdata potilaita, joita ärsyttää se, että heidän lakanansa ja tyynynpäällyksensä ovat värjäytyneet, hän sanoo.
”On nähtävä ylimääräistä vaivaa potilaiden valistamiseksi, jotta he käyttävät tätä erittäin tärkeää tuotetta”, hän sanoo.
”Riippumatta siitä, mitä muita hoitoja he saavat, jokaisen aknepotilaan tulisi käyttää retinoidia”, tohtori Baldwin lisää. ”Monet muut kuin ihotautilääkärit yrittävät hoitaa aknea ilman paikallisia retinoideja, eikä se vain toimi. Kaikkia on hoidettava paikallisesti käytettävällä retinoidilla, jotta follikkelit saadaan tukkeutumaan ja jotta esi-itiöt vähenevät.”
Antibioottien suurin ongelma, jos ne toimivat, on se, että potilaita jätetään käyttämään niitä vuosikausiksi, hän selittää. ”Potilaat eivät halua tulla niistä pois, joten meidän vastuullamme on vaatia sitä, ja tietenkään ihmiset eivät halua tehdä sitä, koska se vie paljon aikaa, se vie paljon lääkkeitä, ja potilaat eivät ole tyytyväisiä, he haluavat jäädä siihen, koska se toimii niin hyvin”, tri. Baldwin sanoo.
ANTIBIOOTTIHOIDON LOPETTAMINEN
Kun antibioottien antaminen on välttämätöntä, ihotautilääkäreiden on varmistettava, että he laativat poistumisstrategian ilmoittamalla potilaalle, että antibiootit ovat käytössä vain lyhyen aikaa. Kerro heille: ”Kahden kuukauden kuluttua otan sinut pois antibioottien käytöstä, piste, ja antamani ajankohtainen lääkitys estää sinua uusiutumasta”, tohtori Baldwin toteaa. ”Potilaan ei koskaan pitäisi saada vain suun kautta otettavaa antibioottia. Heidän on vähintäänkin saatava bentsoyyliperoksidia ja käytettävä retinoidia”, hän sanoo.
”Monet potilaat ymmärtävät, että pillerit ovat paljon helpompia kuin voiteet. Sitten tulee päivä, jolloin lopetan suun kautta otettavat antibiootit, ja kestää kuukausi tai kaksi, ennen kuin paikallishoitoaineet tehoavat, joten he leimahtavat. Jos he ovat koko ajan tottuneet paikallishoitoon, he pystyvät lopettamaan antibiootit.”
Jos potilaat eivät todellakaan pysty lopettamaan antibiootteja, heitä voidaan ehkä alentaa antibioottiannosta tulehdusta ehkäisevään doksisykliiniannokseen (40 mg:n hidastetusti vapautuva doksisykliini), hän ehdottaa.
MUITA VAIHTOEHTOJA
Dermatologin tulisi hyödyntää kaikkea mahdollista lääkitystyökalupakissaan välttääkseen antibioottien käyttöä, tohtori Baldwin sanoo.
Naisille hän ehdottaa spironolaktonin ja suun kautta otettavien ehkäisyvalmisteiden kokeilemista. Spironolaktonilla on kuitenkin antiandrogeenivaikutuksia, joten hän suosittelee isotretinoiinin varhaista käyttöä.
Kehitteillä oleviin tuotteisiin, joita voitaisiin käyttää nykyisten antibioottien sijasta, kuuluvat paikallisesti käytettävä minosykliinigeeli ja saresykliini, joka on suun kautta otettava antibiootti, jolla on kapeampi spektri ja joka ei tapa yhtä monia organismeja suolistossa, joten se saattaa olla pienempi riski mikrobilääkeresistenssin lisääntymisen kannalta.
Kaksi muuta lääkettä, jotka olivat vaikuttaneet lupaavilta – paikallisesti käytettävä talinerityksen estäjä ja typpioksidigeeli – eivät suoriutuneet hyvin kolmannen vaiheen tutkimuksissa, hän sanoo.