Ilmastopelot, eksistentiaalisen katastrofin mahdollisuus ja resurssien etsintä merkitsevät sitä, että planeettojen välinen matkustaminen on jonain päivänä välttämätöntä – jos ei ole liian myöhäistä.
Christer Fuglesang oli syöksymässä avaruuteen vetykäyttöisellä raketilla 30 000 kilometrin tuntinopeudella, joka on nopeinta, mitä ihminen on kulkenut sitten Apollo-kuulentojen. Fyysikko ei kuitenkaan lannistunut odottaessaan, että hänestä tulisi Ruotsin ensimmäinen astronautti, 14 vuotta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut harjoittelun kosmista tehtäväänsä varten.
Kun lähtölaskentakello Floridan Kennedyn avaruuskeskuksessa kuitenkin tikitti kohti laukaisua kello 20.47 itäistä aikaa 9. joulukuuta 2006, jonkinlainen huolestuneisuus oli väistämätöntä, koska laukaisu oli keskeytynyt kaksi päivää aiemmin. Kyseessä oli vasta neljäs avaruusaluksen laukaisu, jota NASA:n avaruussukkulaohjelma oli yrittänyt kolme vuotta aiemmin tapahtuneen Columbia-onnettomuuden jälkeen. ”Aluksi sukkula tuntui lähinnä tärisevän”, Fuglesang sanoo. ”Sitten, kun kantoraketit irtoavat, sinut työnnetään alas istuimellesi ja tunnet yhä enemmän kiihtyvyyttä.”
63-vuotias voisi melkein kuvata ajelua urheiluautolla, mutta ne insinööritekniset urotyöt, jotka tehtiin Fuglesangin ja hänen seitsemän astronauttitoverinsa kuljettamiseksi Discoveryn tehtävässä STS-116, ovat edelleen poikkeuksellisia.
90 sekunnissa laukaisusta avaruusalus oli kuluttanut yli miljoona kiloa nestemäistä vetyä ja happea sisältävää polttoainetta ja painoi puolet siitä, mitä se painoi laukaisuhetkellä. Avaruusalus oli 105 sekunnissa saavuttanut yli 4000 km/h nopeuden. Kaksikymmentä sekuntia myöhemmin kaksi kantorakettia irtosi, ja avaruusalus kiihtyi yli 27 000 km/h:iin. Kahdeksan minuutin kuluttua päämoottori sammui suunnitellusti ja ulkoinen polttoainesäiliö irtosi, ja Discovery oli nyt Maan kiertoradalla.
Fuglesangin taivaallinen odysseia kansainväliselle avaruusasemalle kesti 12 päivää, ja hän suoritti toisen, 15 päivää kestäneen tehtävän vuonna 2009. Kaiken kaikkiaan hän teki viisi avaruuskävelyä, yhteensä 31 tuntia 54 minuuttia, mikä oli tuolloin pisin eurooppalaisen astronautin tekemä avaruuskävely.
”Avaruuskävelyillä käyttämäsi avaruuspuku on oma henkilökohtainen avaruusaluksesi – avaruuskävelyllä on aina kaksi ihmistä, mutta oikeastaan olet yksin, joten sinun on parasta pitää huolta itsestäsi”, Fuglesang sanoo. ”Painottomuutta on vaikeinta kuvailla. Se on kuin leijuisi äärimmäisen vapaana.”
Ennen kaikkea hän muistaa katsoneensa takaisin Maahan ja nähneensä sen kokonaisena. ”Siinä oli wow-tunne. Olin nähnyt siitä kuvia ennenkin, mutta sen kokeminen itse on erilaista. Huomaat, ettei maiden välillä ole rajoja ja että ilmakehä on hyvin ohut, joten meidän on parasta pitää huolta siitä ja yhteisestä avaruusaluksestamme, joka on planeetta Maa.”
*****
Tällaiset huolenaiheet ovat osa sitä, mikä on ajanut uutta vauhtia ihmiskunnan vakiinnuttamiseen planeettojen väliseksi lajiksi lähes 50 vuotta sen jälkeen, kun ihmiset viimeksi astuivat kuuhun. NASAn kuututkimuslennot antoivat Yhdysvalloille uskomatonta arvovaltaa kylmän sodan aikana, mutta yleisön kiinnostus hiipui, kun kritiikki kohtuuttomia kustannuksia kohtaan kasvoi.
Nyt avaruusmatkailu on kuitenkin muuttumassa edullisemmaksi uudelleenkäytettävien rakettien kehittämisen ansiosta, verrattuna kalliisiin kertakäyttöisiin polttoainesäiliöihin, jotka siirsivät Fuglesangin avaruuteen. Etenkin Yhdysvallat on näyttänyt haluavan vakiinnuttaa avaruushegemoniansa yrittäessään ylläpitää historiallista talouskasvua, joka muuten näyttäisi mahdottomalta rajallisten resurssien planeetalla.
Christer Fuglesang avaruuskävelyllä Kansainväliselle avaruusasemalle suuntautuneella lennolla.
Kymmenen kolmenkymmenen vuoden kuluessa perustetaan kymmeniä uusia kannattavia avaruuspohjaisia kaupallisiin tarkoituksiin tähtääviä yritystoimintaa harjoittavia yhtiöitä, arvioi pääomasijoitusrahastoyhtiö Voyager Space Holdingsin puheenjohtaja Dylan Taylor. Näitä voisivat olla esimerkiksi asteroidien louhintaan, yksityisomistuksessa oleviin avaruusasemiin, avaruusturismiin, planeettojen väliseen matkustamiseen ja energian keräämiseen erikoistuneet yritykset. Mutta lähitulevaisuudessa vaikeuksia on vielä jäljellä.
”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että asteroidit ovat arvokkaita ja että esimerkiksi asteroidin louhiminen on tieteellisesti mahdollista, mutta sen määrittäminen, mitkä ovat sen taloudelliset edellytykset tai milloin se maksaa itsensä takaisin, on paljon suurempi haaste”, Taylor sanoo. ”Kunnianhimoisemmissa pitkän aikavälin hankkeissa tarvittavan pääoman ja käytettävissä olevan pääoman välillä on edelleen epäsuhta.”
George Masonin yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Robin Hanson ennustaa, että ihmiset tulevat lopulta kolonisoimaan avaruuden, mutta varoittaa uskomasta, että tällainen valloitus on välitön. Hän nostaa esiin lukemattomia toimintoja, joita emme ole vielä tehneet maapallolla, kuten hotellien rakentaminen Etelämantereelle tai ihmisasutuksen perustaminen merenpohjaan.
”Nämä kaikki ovat paljon helpompia paikkoja asua kuin missä tahansa avaruudessa. Jos emme siis ole tekemässä näitä asioita lähiaikoina, miksi olisi uskottavaa, että aiomme asua avaruudessa?” Hanson sanoo.
Hanson suhtautuu kriittisesti avaruusasutusten rakentamisen ja eurooppalaisten Amerikan kolonisoinnin väliseen rinnastukseen, joka on hallinnut avaruuskeskustelua vuosikymmeniä.
”On niin paljon eroja”, Hanson sanoo. ”Amerikka oli paljon Euroopan kaltainen. Se oli aikakausi, jolloin voitiin elää maasta ja suuri osa taloudesta oli omavaraistalouteen perustuvaa. Avaruus ei ole läheskään samanlainen – meillä ei ole mahdollisuuksia elää maasta siellä. Se on aivan liian kaukana, jotta voisimme kuvitella sitä”, Hanson sanoo. ”Kaiken, mitä avaruudessa tehdään ja millä on taloudellista arvoa, pitäisi olla hyvin integroitua Maahan siten, että suurin osa käytetyistä tarvikkeista olisi peräisin Maasta. Kuvitelkaa, että avaruudessa voitaisiin valmistaa lähes kaikkea; olemme kaukana siitä.”
*****
Avaruus saattaa olla kaukana, mutta avaruuden kolonisointi on välttämätöntä, uskovat muut. Nick Bostrom, Oxfordin yliopiston professori ja sen Future of Humanity -instituutin johtaja, arvioi, että 100 biljoonaa potentiaalista ihmistä jää syntymättä jokaista sekuntia kohden, jonka lykkäämme galaktisen superjoukkomme kolonisointia. Hänen mielestään tärkeämpi näkökohta olisi kuitenkin se, että ihmisten sukupuuttoon kuolemisen todennäköisyys kasvaa, koska tämä epäonnistuminen planeettojen väliseksi lajiksi tulemisessa aiheuttaa sen.
”Pitkällä, pitkällä aikavälillä avaruus on paikka, jossa on melkein kaikki, melkein kaikki resurssit”, Bostrom sanoo. ”Siksi ihmiskunnan pitkän aikavälin potentiaalin saavuttamiseksi avaruuden kolonisointi näyttäisi välttämättömältä. Pysyvä epäonnistuminen avaruuden kolonisoinnissa olisi itsessään eksistentiaalinen katastrofi.”
”Eksistentiaalinen katastrofi tapahtuu joko silloin, jos maapallo tai älyllinen elämä kuolee sukupuuttoon tai jos se tuhoaa pysyvästi ja jyrkästi oman tulevan potentiaalinsa arvokkaaseen kehitykseen. Pitkällä aikavälillä se ei siis ainoastaan olisi hyödyllistä eksistentiaalisen riskin vähentämisen kannalta, vaan se olisi välttämätöntä.”
Bostrom ei kuitenkaan usko, että ihmiskunnan avaruuden kolonisointi on väistämätöntä. ”Joitakin eksistentiaalisia riskejä voi olla sen välillä, missä olemme nyt, ja sen pisteen välillä, jossa saavutamme kyvyn todella tehdä avaruuden kolonisaatiota mielekkäällä tavalla – lähivuodet ja -vuosikymmenet voivat olla kriittisiä”, hän lisää.
Astrobiologi Milan Cirkovic kuvailee, miten ihminen voisi asuttaa galaksit ja kiihdyttää inhimillistä tietämystä vauhdilla, jota nykyään on tuskin mahdollista kuvitella, mutta tässä ennusteessa jätetään huomiotta ratkaiseva tekijä: ihmisluonto.
Ihmisten historiassa on ollut lähes jatkuvia konflikteja, joten miksi verenhimomme laantuisi, kun uskaltaudumme ilmakehän ulkopuolelle? Akateemikko Phil Torres väittää vuonna 2018 julkaistussa artikkelissaan, että evoluutio kiihtyy, kun käytämme teknologiaa kehon parantamiseen, ja ihmislajit eroavat toisistaan suuresti, kun kilpailevat avaruudessa asuvat ihmisyhteisöt priorisoivat erilaisia ominaisuuksia.
Kun lajimme eroavat toisistaan fyysisesti, niin eroamme myös ideologisesti ja filosofisesti. Ja jos me voimme taistella kuolemaan asti niinkin triviaaleista asioista kuin jalkapallo-ottelusta tai metafyysisistä uskomuksista, niin galaksienväliset jälkeläisemme käyvät varmasti sotaa erojensa laajentuessa. Heidän aseidensa teho tulee olemaan niin suuri, että ne voivat tuhota kokonaisia sivilisaatioita, Torres varoittaa, ja niinpä avaruustutkimus ei vähennä eksistentiaalisen riskin uhkaa, vaan itse asiassa lisää sitä.
Avaruustutkimuksen kiehtovuus on kuitenkin juurtunut ihmisen psyykeen. ”Koko historiansa ajan ihmiskunnalla on aina ollut rajoja ja rajoja, jotka se on halunnut ylittää”, sanoo Adam Frank, Rochesterin yliopiston fysiikan ja tähtitieteen professori.
Tämä alkoi alkulähteistämme Afrikasta, kun ihmiset levittäytyivät tasaisesti Eurooppaan, Aasiaan ja sen ulkopuolelle. ”Tällainen vaeltelu, tarve katsoa kukkulan yli, on meille perustavanlaatuista. On epäselvää, mitä teemme, kun nämä rajat loppuvat. Jotta psykologinen terveytemme jatkuisi, tarvitsemme näitä rajoja ylitettäväksi”, Frank sanoo.
”Miltä ihmisen evoluution tai sivilisaation seuraavat tuhannet vuodet tulevat näyttämään? Emme pääse tähtiin ilman teknologista ja fysiikan ihmettä, koska ne ovat niin kaukana, mutta aurinkokuntamme planeetat ovat suhteellisen lähellä. Riippuen saamastamme teknologiasta, ei ole vaikea kuvitella, että muutaman sadan vuoden kuluttua voi olla kymmeniä miljoonia, ehkä jopa satoja miljoonia ihmisiä, jotka asuvat jokaisessa kolkassa, jonka aurinkokuntamme meille tarjoaa.”
Vuosikymmenien ajan tieteiskirjallisuus on luonut tiedostamattoman odotuksen siitä, että avaruuden kolonisointi on väistämätöntä, mutta tällaiset uskomukset eivät ota huomioon elinkelpoisen avaruustalouden luomiseen liittyviä vaikeuksia. ”Syy lähteä avaruuteen on viime kädessä sama, miksi kuka tahansa lähtee minne tahansa: ansaitakseen elantonsa”, Frank sanoo.
*****
Näkymä megapalkkapäivästä on epäilemättä osa motivaatiota kahdelle maailman korkea-arvoisimmalle miljardöörille, Elon Muskille ja Jeff Bezosille, lähteä mukaan avaruuskilpailuun. Heidän yrityksensä-SpaceX ja Blue Origin keskittyvät kumpikin alentamaan avaruuden flightin laukaisukustannuksia suunnittelemalla uudelleenkäytettäviä raketteja, jotka vielä vuosikymmen sitten näyttivät epätodennäköisiltä.
SpaceX:n perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa ihmisten asuminen muilla planeetoilla, ja sen Starship-raketin ja avaruusaluksen muodostama alus on suunniteltu kuljettamaan miehistöä ja rahtia kuuhun, Marsiin ja kauemmas afield. Starship voi teoriassa kuljettaa 100 tonnia rahtia, ja se on suunniteltu majoittamaan 100 ihmistä pitkäkestoisilla planeettojen välisillä lennoilla.
SpaceX:n tavoitteena on laukaista Marsiin vuonna 2022 kaksi rahtilentoa, joissa ”confirmoidaan vesivarat, tunnistetaan vaaratekijät ja otetaan käyttöön alustava energia-, kaivostoiminta- ja elämää ylläpitävä infrastruktuuri”, vaikkakin SpaceX kuvailee tätä ”kunnianhimoiseksi tavoitteeksi”, mikä viittaa siihen, että päivämäärä todennäköisesti lipsahtaa.
Toisen, miehitetyn Mars-lentolennon tavoitteena on vuosi 2024. Siinä rakennettaisiin polttoainevarasto valmistautumaan uusiin saapumisiin, ja siihen liittyisi kaksi miehittämätöntä rahtialusta, jolloin aluksia olisi Marsissa yhteensä kuusi. Alkuvaiheen tehtäviä pidetään ”itseään ylläpitävän” sivilisaation alkuna. ”Pohjimmiltaan tulevaisuus on huomattavasti jännittävämpi ja mielenkiintoisempi, jos olemme avaruudessa toimiva sivilisaatio ja moniplaneettainen laji kuin jos emme ole”, Musk sanoi vuonna 2017.
Bezos uskoo, että jos haluamme välttää ”pysähtyneisyyden sivilisaation”, jossa meidän on rajoitettava väestömäärää ja energiankulutusta, meidän on siirryttävä avaruuteen.
Ja tämä on Blue Originin tavoite, joka suunnitteli Blue Moon -avaruusaluksen, joka kykenee kuljettamaan rahtia Kuuhun. Avaruusaluksesta on luotu isompi versio, jonka tarkoituksena on laskeuttaa ihmismiehistö Kuuhun vuoteen 2024 mennessä.
”Pääsy aurinkokuntamme runsaisiin luonnonvaroihin ja samalla raskaan teollisuuden siirtäminen avaruuteen säästää maapalloa ja antaa ihmiskunnalle mahdollisuuden kasvaa estoitta”, sanoo Blue Originin toimitusjohtaja Bob Smith. ”Tämän sukupolven tehtävänä on alentaa perustavanlaatuisesti avaruuteen pääsyn kustannuksia sekä oppia hyödyntämään avaruuden resursseja.”
Mutta olipa ihmisen kyky kolonisoida aurinkokunta seuraavien muutaman tuhannen vuoden aikana missä määrin tahansa, mikään muu tunnettu kohde ei ole yhtä vieraanvarainen kuin Maa. Siksi planeettojen väliseksi lajiksi tuleminen ei ole välitön vaihtoehto firmanneille ympäristöongelmille, jotka voivat tuhota kotimme muutaman sukupolven kuluessa.
”Ihmiskunnan suurin haaste on ilmastonmuutos ja sen oppiminen, miten rakentaa kestävä versio inhimillisestä sivilisaatiosta omalle planeetallemme”, Frank sanoo.
”Rakentaaksemme kestäviä uusia siirtokuntia avaruuteen kohtaamme samantyyppisiä ongelmia joutuessamme rakentamaan monimutkaisia ekosysteemejä”. Ymmärrys, jonka kehitämme rakentaessamme näitä siirtokuntia, auttaa pyrkimyksiämme pelastaa oma sivilisaatiomme täällä maapallolla. Aurinkokunta on palkinto, jonka voitamme siitä, että selviämme ilmastonmuutoksen yli.”
Muutama sfääri
Mars
NASA:n tavoitteena on vakiinnuttaa jatkuva tieteellinen läsnäolo punaisella planeetalla, jonka se uskoo voivan jonain päivänä olla ”ihmiskunnan selviytymiskohde”. Virasto haluaa ottaa happea Marsin ilmakehästä, joka koostuu 96-prosenttisesti hiilidioksidista. Lämpötilat, jotka voivat laskea jopa -85 celsiusasteeseen, eivät todennäköisesti ole näkyvästi esillä tulevissa matkailuesitteissä.
Kuu
Kuukaan ei ole aivan ihanteellinen talviaurinkokohde, sillä yölämpötilat voivat laskea -190 celsiusasteeseen. NASA on kuitenkin luvannut palauttaa astronautteja kuuhun vuoteen 2024 mennessä osana Yhdysvaltojen laajempaa pyrkimystä laajentaa ihmiskunnan läsnäoloa Maan ulkopuolella. Kuussa on maanalaisia laavaputkia, joiden sisälle voitaisiin rakentaa valtavia kaupunkeja.
Europa
Muut mahdolliset kohteet, joita Starbucks todennäköisesti jo tutkii, ovat Europa, Jupiterin kuu, jota peittää jopa 25 kilometrin paksuinen jääkuori. Sen alla on jopa 150 kilometriä syvä valtameri, uskovat tutkijat. Europa on neljänneksen Maan kokoinen, mutta se saattaa sisältää kaksi kertaa enemmän vettä.
Merkuri
Merkuriuksen kolonisaatio, joka on ollut pitkään scifi-elokuvien peruskamaa, voisi toimia, koska voisimme lähettää sinne tehtäviä noin neljän kuukauden välein, ja sen navoilta on löydetty jäätä. Planeetan hidas kierto tarkoittaa, että aurinkopäivä kestää 176 maapallon päivää, joten teorian mukaan kaupungit voisivat liikkua, jotta ne pysyisivät aina varjossa.