Tämän kappaleen alkuperäisversio on Black Sabbathin kitaravetoisten riffi-rock-hymnien katalogin puitteissa hieman outo.
Kunnioituksella Black Sabbathia kohtaan (jota esittelimme jo viikolla 46) piano-osuus kuulostaa lapsellisen yksinkertaiselta, aivan kuin sen olisi kirjoittanut kosketinsoittimia kokeileva kitaristi. Mikä on järkevää, koska sen on kirjoittanut… bändin kitaristi, joka kokeili koskettimia. Sitten on vielä sanoitukset, jotka eivät ole aivan runouden huippua. Ensimmäinen rivi kuulostaa kuin se olisi nostettu suoraan tesauruksesta: ”I feel unhappy / I feel so sad.”
Kappaleen julkaisun jälkeen Ozzy Osbourne joutui rauhoittelemaan faneja toteamalla, että Sabbath ei ”todellakaan aio muuttua yhtään vähemmän raskaaksi” tai ryhtyä tuomaan jousisektioita lavalle live-keikoillaan.
Mutta se on silti hyvä pieni kappale.
Ja kuten mikä tahansa hyvä coverbiisi, Charles Bradleyn tulkinta ottaa alkuperäisen kappaleen parhaat ainekset ja vetää ne potentiaaliinsa. Bradley pistää ”Changesiin” todella poikkeuksellisen elämän tuskan ja rakkauden.
En mene Charles Bradleyn vaikean, sydäntä särkevän ja lopulta voittoisan elämän yksityiskohtiin – on olemassa dokumenttielokuva, joka voi tehdä sen hienosti puolestasi – mutta se osa hänen elämästään, joka on tässä yhteydessä kaikkein olennaisin, on hänen suhteensa äitiinsä.
Mummi hylkäsi Charles Bradleyn tämän ollessa pikkulapsi ja jätti isoäidin kasvattamaan hänet. Kun Bradley oli kahdeksanvuotias, hänen äitinsä ilmestyi takaisin, ja he asuivat yhdessä, kunnes Bradley karkasi 14-vuotiaana. Vuosien kodittomuuden ja kamppailun ja heidän välisen katkonaisten yhteyksien jälkeen äiti ylitti maan Greyhound-bussilla ottaakseen uudelleen yhteyttä Bradleyyn 1990-luvun lopulla. Bradley piti hänestä huolta myöhempinä vuosinaan, ja hän eli nähdäkseen poikansa epätodennäköisen musiikkiuran lähtevän käyntiin, kun hänen ensimmäinen albuminsa julkaistiin (kun hän oli kuusikymmentäkaksi!) vuonna 2011.
Hänen versionsa kappaleesta ”Changes” nauhoitettiin hänen kolmannelle – ja viimeiselle – levylleen, ja hänen äitinsä kuoli juuri, kun hän oli nauhoittamassa sitä. Myöhemmin hän kertoi Rolling Stonelle:
”Säkeistö, joka todella jäi mieleeni, oli: ”Kesti niin kauan tajuta / Että kuulen yhä hänen viimeiset jäähyväisensä / Nyt kaikki päiväni ovat täynnä kyyneleitä / Kunpa voisin palata taaksepäin ja vaihtaa nämä vuodet. Koska se oli kuin äitini olisi sanonut olevansa sairas ja jättävänsä minut, ja jotain siinä laulussa oli… Otin vain viimeiset sanat ja vau. Jäin siihen jumiin. Minun ei oikeastaan tarvinnut ’opetella’ sitä, se vain tarttui aivoihini.”
Mikä tekee tästä kauniin kappaleen:
1. Charles Bradleyn äänen hauras voima – kuin hiekkapaperilla vuorattu trumpetti – on todella erilainen kuin mikään muu tällä vuosisadalla äänitetty ääni.
2. Budos Bandin orgaaninen, analoginen funk tarjoaa rikkaan musiikillisen taustan, joka pohjustaa kuulijan tuolle erehtymättömälle äänelle.
3. Bradleyn version hitaampi, svengaava tempo antaa raskaamman, bluesmaisemman tunnelman, joka saa kappaleen tunteet tulemaan esiin sisäisesti ja aidosti.
Suositeltava kuunteluaktiviteetti:
Arvostaa jotakin elämässäsi, joka on nyt parempaa kuin vuosi sitten.
Osta se täältä.