Yleismaailmallinen taistelu joukkotuhoja vastaan, ihmisoikeusongelmat Kiinassa, demokratian uhkaaminen kaikkialla maailmassa, toimittaja Jamal Khashoggin vaikeneminen, Kamerunin kehittymässä oleva katastrofi – luettelo kiireellisistä ihmisoikeuskeskusteluista, jotka on käytävä tänään, on pitkä.
Kolmatta kertaa järjestettävä #RightsCity-konferenssi, joka pidetään 3. kesäkuuta Montrealissa, pyrkii keskustelemaan näistä haasteista aikana, jolloin liberaali kansainvälinen järjestys näyttää haurastuvan.
Tänä vuonna on korostettu erityisesti merkittävien aktivistien, toimittajien ja maailmanlaajuisten ihmisoikeusjohtajien sekä Kanadan roolia. Konferenssi kokoaa yhteen joitakin maailman johtavia ihmisoikeusjohtajia ja -ajattelijoita, mm: Saudiarabialainen aktivisti Omar Abdulaziz, kanadalainen eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti ja senaattori Roméo Dallaire, iranilainen naisten oikeuksien johtaja Shaparak Shajarizadeh, kiinalainen toisinajattelija ja entinen poliittinen vanki Yang Jianli sekä YK:n pääsihteerin entinen erityisneuvonantaja Jennifer Welsh.
Tilaisuutta isännöi Concordian yliopiston Montreal Institute for Genocide and Human Rights Studies yhteistyössä Raoul Wallenberg Centre for Human Rightsin, Amnesty Internationalin, Kanadan kansainvälisen neuvoston ja Centre for International Peace and Security Studiesin kanssa. (Tilaisuuden odotetaan olevan livestriimattu CPAC:n kautta.)
Tässä eräät tilaisuuteen osallistuvat tahot valottavat ihmisoikeuskysymyksiä, jotka heidän mielestään ovat tärkeimpiä käsitellä maailmanlaajuisen vakauden varmistamiseksi.
- Missä viipyy maailmanlaajuisten instituutioiden ja mekanismien puolustaminen ihmisoikeuksien suojelemiseksi?
- Kamerunissa on syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Älkäämme kääntykö pois.
- Kutsu uuden sukupolven kanadalaiseen ihmisoikeuksien edistämiseen.
- Ei pidä aliarvioida monikansallisen demokratian merkitystä ja haurautta.
- Yleinen punainen lanka – ja tarve – on ennen kaikkea oikeudenmukaisuus.
Missä viipyy maailmanlaajuisten instituutioiden ja mekanismien puolustaminen ihmisoikeuksien suojelemiseksi?
– Kyle Matthews, Montrealin kansanmurha- ja ihmisoikeustutkimusinstituutin toiminnanjohtaja
Aikana, jolloin kaikkia ihmisoikeuksiin liittyviä kansainvälisiä normeja ja lakeja vastaan hyökätään, olemme todistamassa historiallista koordinoitua pyrkimystä heikentää niiden monenvälisten instituutioiden toimivuutta, jotka on suunniteltu suojelemaan siviilejä joukkotuhontarikoksilta.
Auktoriteettivaltioiden rohkaistumisen seuraukset näkyvät ikävä kyllä Syyrian selkkauksessa. Ajatelkaapa, että Venäjä on estänyt veto-oikeudellaan 12 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa Assadin hallinnon saattamiseksi vastuuseen laajamittaisista ihmisoikeusloukkauksista. Venäjä, Kiina ja Iran eivät ole puolustaneet Assadin hallintoa ainoastaan diplomaattisesti, vaan ne ovat avoimesti suojelleet hallitusta, joka on käyttänyt kemiallisia aseita omaa väestöään vastaan, käyttänyt nälänhätää sota-aseena ja kiduttanut kymmeniätuhansia siviilejä vankiloissa ja vankiloissa eri puolilla maata.
Länsimaiden hallitukset ovat olleet Syyrian suhteen uskomattoman heikkoja antaen Venäjälle ja Assadin hallinnolle vapaat kädet. Nähdessään YK:n turvallisuusneuvoston halvaantumisen 44 kansalaisjärjestöä kehotti elintä toimimaan yhdessä ja lopettamaan uudet hyökkäykset siviilejä ja sairaaloita vastaan Idlibissä. Valitettavasti Venäjä jätti pyynnön huomiotta.
”Länsimaiden hallitukset ovat olleet uskomattoman heikkoja Syyrian suhteen ja antaneet Venäjälle ja Assadin hallinnolle vapaat kädet.”
Ei pidä jättää huomiotta Kiinaa, joka on jatkanut kansalaistensa ihmisoikeuksien loukkaamista. Noin miljoona sen uiguurivähemmistön jäsentä pidetään tällä hetkellä ”uudelleenkoulutusleireillä”. Kiinan hallitus on käyttänyt tekoälyä aseena osana massiivista valvontakampanjaa, joka on luonteeltaan orwellilaista. Kiina on myös tarjonnut Myanmarille diplomaattista suojaa tukemalla avoimesti hallituksen sotilasoperaatioita sen rohingya-vähemmistöä vastaan, joukkotuhoamisrikosta, jonka seurauksena yli 700 000 ihmistä joutui pakenemaan Bangladeshiin.
Tuoreessa artikkelissaan The End of Human Rights? (Ihmisoikeuksien loppu?) David Rieff huomautti osuvasti, että ”globaali voimatasapaino on kallistunut pois ihmisoikeusnormeihin sitoutuneilta hallituksilta kohti niitä välinpitämättömiä tai aktiivisesti vihamielisiä hallituksia”. Suojeluvastuu, kansanmurhasopimus, kansainvälinen rikostuomioistuin ja kansainvälinen humanitaarinen oikeus näyttävät kaikki olevan osa liberaalia kansainvälistä järjestystä, jonka autoritaariset valtiot haluaisivat purkaa. On välttämätöntä, että demokraattiset valtiot ja kansalaisyhteiskunta työskentelevät yhdessä säilyttääkseen sen, mitä olemme rakentaneet.
Kyle Matthews on Concordia-yliopiston Montrealin kansanmurha- ja ihmisoikeustutkimusinstituutin (Montreal Institute for Genocide and Human Rights Studies) toiminnanjohtaja ja Kanadan Global Affairs -instituutin (Canadian Global Affairs Institute) stipendiaatti.
Kamerunissa on syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Älkäämme kääntykö pois.
– Pearl Eliadis, kanadalainen asianajaja ja Raoul Wallenbergin ihmisoikeuskeskuksen vanhempi tutkija
Kamerunissa on meneillään pitkälti huomiotta jätetty ihmisoikeuskatastrofi maan luoteis- ja lounaisosissa, joissa asuu suurin osa maan englanninkielisestä väestöstä. Kymmenen prosenttia tästä väestöstä on joutunut pakkosiirtolaisiksi, mikä tekee pienestä maasta epätodennäköisesti kuudenneksi suurimman siirtymään joutuneiden henkilöiden määrän maailmassa. Yli 200 kylään on hyökätty ja poltettu. YK:n lähteiden mukaan 1,3 miljoonaa ihmistä on välittömän humanitaarisen avun tarpeessa.
Nimetty kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie viittasi The New York Timesissa Kamerunin ”verilöylyyn”. Kansainväliset ja kotimaiset kansalaisyhteiskunnan ryhmät, tiedotusvälineet ja ihmisoikeuksien puolustajat ovat yrittäneet saada kansainvälistä yhteisöä kiinnittämään asiaan huomiota.
Aivan viime aikoihin asti ne ovat epäonnistuneet. Kriisi on sivuutettu sisäisen konfliktin väistämättömänä seurauksena.
Kuten Jan Egeland Norjan pakolaisneuvostosta totesi hiljattain, ”ei ole ollut systemaattisia sovittelupyrkimyksiä, ei ole ollut laajoja avustusohjelmia, tiedotusvälineiden kiinnostus on ollut vähäistä, ja osapuolia on painostettu liian vähän, jotta ne lopettaisivat siviilien kimppuun hyökkäämisen”. Tämä konflikti, kuten monet muutkin Afrikan mantereella, juontaa juurensa eurooppalaiseen sekaantumiseen, ja vaarana on, että siihen ei kiinnitetä juurikaan huomiota, ennen kuin pahin tapahtuu.
Tämä on väärä reaktio.
Kansainvälinen yhteisö voi ja sen pitäisi tehdä enemmän. Kamerunista saadut todisteet tarjoavat tilaisuuden muuntaa selkeät varhaiset varoitusmerkit varhaisiksi toimiksi, jotta estetään tilanteen kärjistyminen entisestään.
Kanadan pitäisi myös tehdä enemmän. Siksi Centre for Human Rights and Democracy in Africa ja Raoul Wallenberg Centre for Human Rights loivat ainutlaatuisen kamerunilais-kanadalaisen kumppanuuden, joka huipentui raporttiin Cameroon’s Unfolding Catastrophe, joka julkistetaan #RightsCity 2019 -tapahtumassa.
Raportissa todetaan, että on olemassa perusteltuja syitä uskoa, että Kamerunissa on tehty rikoksia ihmisyyttä vastaan. Korostamme, että tarvitaan välittömiä toimia uusien julmuuksien estämiseksi, siviiliväestön suojelemiseksi ja vastuuseen pyrkimiseksi. Välitetyt neuvottelut ja riippumattomat tutkimukset ovat kriittisiä osatekijöitä onnistuneessa ratkaisussa.
Pearl Eliadis on kanadalainen lakimies, joka on työskennellyt laajalti monenvälisten hallinto- ja ihmisoikeusaloitteiden parissa Afrikassa ja Aasiassa vuodesta 2000 lähtien. Hän on mukana kirjoittamassa raporttia Cameroon’s Unfolding Catastrophe. Pearl toimii myös Raoul Wallenbergin ihmisoikeuskeskuksen johtavana tutkijana.
Kutsu uuden sukupolven kanadalaiseen ihmisoikeuksien edistämiseen.
– Arthur Graham, kanadalainen lakimies ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Serbian-operaation oikeusvaltio- ja ihmisoikeusosaston päällikkö
Kanada voi olla paljon tehokkaampi ihmisoikeuksia ja hyvää hallintotapaa oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti puolustava taho, asukasta kohden ja dollarin dollarilla. Global Affairs Canada (GAC) voi sijoittaa Kanadan tähän johtavaan rooliin ilman veronmaksajien lisärasitusta.
Miten? Helppoa: hyödyntämällä kanadalaisten asiantuntijoiden rikasta kokemusta, jotka jo tekevät tätä työtä!
Oikeusvaltion perusta on ihmisoikeustavoitteissamme, myös Feministisen kansainvälisen avun politiikkaan kuuluvissa tavoitteissa. Olemme samaa mieltä OECD:n kehitysapukomitean vuonna 2018 tekemän vertaisarvioinnin kanssa siitä, että GAC:n olisi levitettävä strategisia toimintapoliittisia välineitä Kanadan Feministisen kansainvälisen avun politiikan (FIAP) kutakin ensisijaista toiminta-alaa varten. FIAP:n ja muiden alojen perustana täytäntöönpanostrategian ensimmäisenä toiminta-alueena olisi oltava osallistava hallinto, mukaan lukien demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet.
Kanadalaiset käytännön toimijat ovat nykyään eturintamassa edistämässä oikeudenmukaisia yhteiskuntia siirtymävaiheessa olevissa maissa, useimmiten ilman Kanadan brändiä tai tukea. Heitä etsitään heidän ainutlaatuisten suhteellisten etujensa vuoksi: kaksikielisyys, bijuralismi ja perinnöllinen taito työskennellä hallintoavun raskaiden tekijöiden, erityisesti Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen, kanssa.
”GAC:n paras toimintatapa on tuoda kokeneita ammattilaisia kentältä työskentelemään politiikan tutkimus- ja innovaatiokeskustemme kanssa.”
GAC:n olisi hyödynnettävä tätä liian vähän hyödynnettyä voimavaraa sen sijaan, että se antaisi jatkossakin ainutlaatuisten vahvuuksiemme jäädä muiden valjastettaviksi. Kanadan strateginen lähestymistapa voisi sen sijaan hyödyntää vahvuuksiamme, jotka perustuvat sitoutumiseemme monenvälisyyteen johtavana toimijana ryhmissä, joiden arvot leikkaavat toisiaan: YK-perheessä tietenkin, mutta myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä, ranskankielisessä järjestössä, Kansainyhteisössä, Kansainvälisessä kehitysoikeusjärjestössä ja muissa.
Kanadan neuvoa-antavan komitean paras toimintatapa on hankkia kokeneita ammattilaisia kentältä työskentelemään poliittisen tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan keskuksiemme kanssa. Yhdessä ne voisivat tuottaa kenttäkelpoisen strategian, jossa yhdistyvät riippumaton kanadalainen poliittinen päätöksenteko ja monenvälisten ohjelmien kustannustehokkuus uuden sukupolven kanadalaista ihmisoikeuksien edistämistä varten FIAP:n ja kestävän kehityksen tavoitteiden osalta.
Arthur Graham on kanadalainen lakimies, joka on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut hallintoapua oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien alalla YK:n, Etyjin ja kahdenvälisten järjestöjen kanssa. Tällä hetkellä hän johtaa oikeusvaltio- ja ihmisoikeusosastoa Etyjin Serbian-operaatiossa.
Ei pidä aliarvioida monikansallisen demokratian merkitystä ja haurautta.
– Michael J. Abramowitz, Freedom Housen puheenjohtaja
Organisaationi Freedom House julkaisee vuosittain demokratian tilaa käsittelevän raportin nimeltä Freedom in the World. Raportti tarjoaa tilannekatsauksen vapauden tilasta jossakin maassa; siinä tuodaan myös esiin syitä maan parantumiseen tai, kuten nykyään yleensä tapahtuu, heikkenemiseen.
Freedom House on havainnut maailmanlaajuisen käänteen viimeisten 13 vuoden aikana. Vaalit ovat epätodennäköisemmin oikeudenmukaiset, lehdistönvapautta vastaan hyökätään ja korruptio on laajalle levinnyttä.
Yksi vähemmän käsitelty kehityskulku on rotu- ja uskonnollisten vähemmistöjen kasvava huono kohtelu. Freedom Housen arvioimista 195 maasta vain viidellä on erinomainen luokitus kategoriassa, joka mittaa ”lain mukaista tasa-arvoa”. Vaikka jotkin maat ryhtyvät toimiin korruption rajoittamiseksi, vastustavat lehdistönvapauteen kohdistuvia hyökkäyksiä ja pyrkivät tekemään vaaleista rehellisemmät, vähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot, syrjintä ja aggressiot pahenevat jatkuvasti.
Diktatuurissa tai itsevaltiudessa seuraukset voivat olla traumaattisia. Olemme nähneet tämän Saudi-Arabiassa, Syyriassa, Myanmarissa ja viimeisimpänä Kiinassa, jossa uiguureja on lähetetty joukoittain keskitysleireille.
Vielä huolestuttavampaa on vähemmistöjen vastaisten kampanjoiden voimistuminen maailman demokratioissa. Maassa toisensa jälkeen maahanmuuttajia on syrjäytetty, demonisoitu, heistä on tehty poliittisen vitriilin kohteita, heitä on pahoinpidelty ja toisinaan tapettu.
Erityisen huolestuttavaa on monikansallista yhteiskuntaa vahvistavien instituutioiden rapautuminen Yhdysvalloissa. Orjuuden ja laillisen syrjinnän historiastaan huolimatta Yhdysvallat on ollut malliesimerkki, vaikkakin virheellinen, yhteiskunnasta, joka näytti löytäneen tavan integroida eri kulttuureista tulevat ihmiset osaksi yhteiskuntarakennettaan.
Amerikkalainen malli on tänä päivänä tahriintunut. Silti jopa ympäristössä, jossa jotkut poliittiset johtajat kohtelevat ei-valkoisia maahanmuuttajia toisen luokan kansalaisina, Yhdysvalloilla on yhä opittavaa muille. Ensinnäkin politiikka on ratkaisevaa. Yhdenvertaisuus lain edessä on kirjattava perustuslakiin. Syrjinnästä on tehtävä laitonta, ja lakeja on valvottava.
Vielä tärkeämpää on, että vähemmistöjen on voitava ajaa oikeuksiaan normaalin poliittisen osallistumisen kautta. Tämä voidaan saavuttaa tiettyjä ryhmiä edustavien puolueiden – etnisten puolueiden – kautta. Paljon parempi on kuitenkin, jos vähemmistöt voivat osallistua valtapuolueiden kautta. Rotuun tai etniseen alkuperään perustuva politiikka johtaa todennäköisesti paheksuntaan ja epäluuloon.
Olemme huomanneet, että monikansallinen demokratia on suuri, mutta hauras saavutus. Mutta vaikka monikansallisen demokratian dynamiikka on monimutkaista, syrjinnän kieltäminen ja oven avaaminen poliittiselle edustukselle ovat ihanteellisia lähtökohtia.
Michael J. Abramowitz on Freedom Housen puheenjohtaja. Ennen kuin hän liittyi Freedom Houseen helmikuussa 2017, hän toimi Yhdysvaltain holokaustin muistomuseon (U.S. Holocaust Memorial Museum’s Levine Institute for Holocaust Education) johtajana ja oli aiemmin Washington Post -lehden kansallisena päätoimittajana ja sen jälkeen Valkoisen talon kirjeenvaihtajana.
Yleinen punainen lanka – ja tarve – on ennen kaikkea oikeudenmukaisuus.
– Jeremy Kinsman, Kanadan entinen suurlähettiläs Euroopan unionissa ja korkea komissaari Isossa-Britanniassa
Kokonaisuus keskeisiä ihmisoikeuksia liittyy toisiinsa vastuullisuuden, avoimuuden, oikeusvaltion periaatteen ja osallisuuden hyveellisissä kehissä. Kun ne on kerran luotu, ne tarvitsevat jatkuvaa puutarhanhoitoa.
”Vakaus” ei ole tavoite – diktaattorit lupaavat vakautta ja suojelua muutoksilta. Monille maailmassa tällainen vakaa status quo on epäoikeudenmukainen.”
”Emme voi muuttaa heidän olosuhteitaan, mutta meidän on puolustettava heidän ihmisoikeuksiensa puolustajien oikeuksia poikkeuksetta.”
”Oikeudenmukaisuuden” puute sai mielenosoittajat valtaamaan Kairon Tahrir-aukion, Kiovan Maidanin ja New Yorkin Wall Streetin ja marssimaan Syyrian Darassa. Se sai myös rohingyat pakenemaan Myanmarista. He halusivat päästä eroon epäoikeudenmukaisuudesta, korruptiosta, sisäpiirin etuoikeuksista, rajusta eriarvoisuudesta ja mielivaltaisista rangaistuksista.
Kansalaiset odottavatkin johtajien suojelevan heidän turvallisuuttaan – Intian pääministeri Narendra Modi vertaa rooliaan asunnon portin vartijan rooliin. Mutta autoritaariset johtajat liioittelevat turvallisuusuhkia lietsomalla kansan syyllistämistä ja pelkoa jotakuta toista kohtaan, vähemmistöä, ulkomaalaista, pakolaista, vihollista.
Populistiset kansallismieliset käyttävät hyväkseen epäoikeudenmukaisuuden tunnetta syventääkseen sosiaalisia jakolinjoja ja pelkoa, saadakseen valtaa. He inhoavat kompromisseja, joita osallistava demokratia tarvitsee. He teurastavat totuuden.
Hallituksemme liittoutuu samanmielisten demokratioiden kanssa puolustaakseen avoimien yhteiskuntien tarpeita.
Sen lisäksi, että olemme itse parempia esimerkkejä oikeudenmukaisista ja osallistavista yhteiskunnista, miten voimme oikeutetusti auttaa muita?
Heidän polkunsa ovat heidän omiaan, eivät meidän. Emme voi muuttaa heidän olosuhteitaan, mutta meidän on puolustettava heidän ihmisoikeuksiensa puolustajien oikeuksia poikkeuksetta. Se onnistuu vain, jos nojaudumme oman kansalaisyhteiskuntamme kautta, tiedotusvälineissä, tutkijoina ja kansalaisina ja vaadimme oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä koko ajan.
Kansalaisilta kansalaisille kansalaisyhteiskunnan ponnistelujen tukeminen muualla ei ole geopoliittinen impulssi. Se on sitä, mitä Tšekin entinen presidentti Vaclav Havel kutsui ”inhimillisen solidaarisuuden kunnioitettavaksi käytännöksi”, jossa tunnustetaan yhteinen inhimillinen tilamme, yleismaailmallinen toive oikeudenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta sekä kasvava kollektiivinen riippuvuutemme kansainvälisistä normeista ja yhteistyöstä suojeluksemme turvaamiseksi.
Jeremy Kinsman on toiminut Kanadan suurlähettiläänä Venäjällä (1992-96), Italiassa (199662000) ja Euroopan unionissa Brysselissä (2002-2006) sekä korkeana komissaarina Yhdistyneessä Kuningaskunnassakin (200002002) .