Cello kuuluu viulujen heimoon, ja siitä käytetään usein nimitystä violoncello. Se on jousitettu jousisoitin, jossa on neljä jousta, jotka on yleensä säädetty täydellisissä viidesosissa: matalasta korkeaan.
Tästä soolosoittimesta tuli välttämätön osa länsimaista musiikkia ei äkillisesti vaan vähitellen taiteellisten muutosten ja realististen vaatimusten kautta. Vaikka sello on suosittu soitin, sen historia jää monille tuntemattomaksi.
Sellosoittimen historia
Sellon historia liittyy muihin jousisoittimiin, kuten harppuun ja lyyraan, joita muinaiset sivilisaatiot käyttivät laajasti musiikin tekemiseen. Ensimmäisen kerran sello tuli tunnetuksi Pohjois-Italiassa vuonna 1550. Se kuuluu viuluperheeseen, ja sitä kutsuttiin aluksi bassoviuluksi. Italiassa sitä kutsuttiin nimellä viola da braccio.
Andrea Amati oli ensimmäinen henkilö, joka sai julkisuutta sellon valmistamisesta. Vaikka Amati ei ollut sellon keksijä, hän nousi suosioon rakentamalla selloja Ranskan kuninkaalle Kaarle IX:lle. Maalaukset 1200- ja 1200-luvuilta kuvaavat viulua, mikä osoittaa, että se oli olemassa tuon aikakauden musiikissa. Selloa kehitettiin kuitenkin vasta 1400-luvulla.
Syy sellon myöhäiseen tuloon musiikkiin johtui osittain länsieurooppalaisessa musiikissa vallinneesta ääni-ideaalin suuntauksesta. Tuolloin vokaalimusiikilla oli ylivalta koko musiikkikentässä. Se tarkoitti sitä, että silloiset laulajat käytännössä päättivät ihanteista.
Laajat esiintymiskäytännöt 1400-luvulla saivat laulajat huomaamaan, että he tarvitsivat korkean ja nasaalisen äänen. Toisin sanoen vaadittiin ääntä, joka assosioituu läheisesti nykyiseen itämaiseen musiikkiin. Tämän äänen tarve johti siihen, että luotiin se, mikä tunnetaan nykyään sellona.
Antonio Stradivarin katsotaan määrittäneen nykyaikaisen sellon standardikoon. Vuoden 1710 jälkeen hän alkoi valmistaa selloja, jotka olivat soittimen kahden alkuperäisen mitan (liian suuri ja liian pieni) väliltä. Muut sellonvalmistajat ympäri Eurooppaa ottivat pian käyttöön Antonio Stradivarin käyttöön ottaman sellon koon, jolloin siitä tuli soittimen standardikoko.
Kulttuuriset muutokset ja erilaisten sävyjen kysyntä muuttivat sellon sointia entisestään. Tarvittiin esimerkiksi ääniä, joita suurempi yleisö voi kuunnella, eikä niinkään pehmeitä ääniä, jotka oli tehty yksityisille, rajatuille kuulijoille.
Sellonvalmistajat tekivät soittimeen innovaatioita ja muutoksia sen äänenvoimakkuuden, tarkkuuden ja vastaanottokyvyn parantamiseksi. He esimerkiksi korottivat siltaa jousipaineen tehostamiseksi ja äänenvoimakkuuden lisäämiseksi. Myös kaulaa ja sormilautaa venytettiin ja kulmautettiin uudelleen selkeyden ja herkkyyden lisäämiseksi.
Nykyään sello on löytänyt tiensä eri musiikkilajeihin. Sillä on jopa oma tyylilajinsa nimeltä Cello rock – rockmusiikin alalaji, joka alleviivaa goottilaisia ääniä. Nykyaikainen sello on mielenkiintoinen instrumentti, kiitos siihen tehtyjen innovaatioiden ja parannusten. Soittimen monipuolisuus takaa sen, että se ilahduttaa musiikin ystäviä vielä satoja vuosia.
Hauskoja faktoja
Sellosta on erityisiä faktoja, joita monet eivät tiedä. Tässä muutamia hauskoja faktoja tästä soittimesta: