Palasin juuri katsomasta Harry Potter ja velhojen kivi -elokuvaa, ja ensimmäistä kertaa ymmärrän, mistä koko kohu johtuu. No, ei ehkä KAIKESTA.
Ymmärrän bestseller-myynnin. Ymmärrän, miten kaikenikäiset ihmiset ovat olleet tarinan lumoissa. Ymmärrän, miksi kustantaja pystyi kääntämään ja markkinoimaan sitä 30 eri maassa.
Se, mitä en ymmärrä, on se mustamaalaus, jota tämä tarina on saanut osakseen ihmisiltä, jotka kutsuvat itseään ”kristityiksi”.
Ehkäpä se johtuu sauvoista ja sanasta ”noitia”, jotka laukaisevat langat? Kaikkein paheksuvin kritiikki on todellakin tullut joiltakristityiltä, jotka ovat kiinnittyneet asioiden kirjaimelliseen merkitykseen. Tarvitaan kuitenkin muutakin kuin kirjaimellisuutta, jotta päästään Harry Potterin pehmennetystä versiosta oikullisesta noituudesta ja velhoudesta vakavaan satanismiin. Itse asiassa, kun mietin asiaa nyt, väite siitä, että tämä tarina on joko räikeästi tai salaperäisesti saatanallinen, tuntuu suorastaan absurdilta. Päinvastoin, juuri näkemäni elokuvan juoni, teemat ja symbolit (en ole vieläkään lukenut kirjaa, kuten kourallinen amerikkalaisia aikuisia!) vastustavat niitä pahoja voimia, jotka kristityt perinteisesti ja opillisesti liittävät sekä syntiin että Saatanaan.
Juuri siksi mielestäni jokaisen hartaan kristityn pitäisi nähdä Harry Potter ja nauttia siitä.
Harry Potterin juoni kertoo, kuinka poika rohkeasti, vaikkakin tietämättään, käyttää syvempää, todellista taikuutta voittaakseen ilkeän velhon ja voittaakseen taistelun pahan voimia vastaan. Tällä tavoin tarina on hyvin samankaltainen kuin C.S. Lewisin romaani ”Leijona, noita ja vaatekaappi”, jossa Kristus-olio Aslan voittaa ilkeän Valkoisen noidan antamalla uhrata itsensä ja vetoaa näin muinaisempaan taikuuteen, joka vapauttaa Narnian Narnian jääkylmästä, rankaisevasta otteesta. (Mitähän Lewisin teoksesta sanottiin, kun se julkaistiin?) Kristityille molempien tarinoiden pitäisi kuulostaa mukavasti tutuilta. Niiden kuulemisen ei pitäisi heikentää vaan pikemminkin vahvistaa käsitystämme ja arvostustamme omasta kristillisestä kertomuksestamme, koska ne vetoavat ymmärrykseemme syvemmän, suuremman voiman suorittamasta lunastuksesta.
Samoin Harry Potterin teemat eivät ole epäilyttävän pahoja, vaan räikeän moraalisia: Uskollisuus. Rohkeus.Sinnikkyys. Rakkauden voima. Vaara, jos ei erota hyvää pahasta. Varmuus siitä, että turhamaisuus ja itsekäs halu johtavat turhaan ja tuhoisaan lopputulokseen. Elokuva on näiltä osin lähes saarnaava. Myönnettäköön, että Tylypahkan akatemia on vielä enemmän esikoulu kuin pyhäkoulu, mutta sen edistämä moraali on varmasti myös ”kristillistä” moraalia.
Lopuksi, ja mikä silmiinpistävintä, Harry Potterissa käytetään symboliikkaa. Esimerkiksi Velhon kivi on suorastaan punainen, kämmenen kokoinen kivi. Se ei muistuta yhtään omenaa ja viittaa vahvasti Eedenin puutarhassa olevan kielletyn puun hedelmään. (Tietenkin Mooseksen kirjan kielletty puu on hyvän ja pahan tiedon puu, ei elämän puu.) Myös Harry Potterin itsensä tunnistaa merkistä, jonka hän sai lapsena, kun hän jäi yksin eloon vanhempiensa kuoltua, kun hänen äitinsä uhrattiin hänen puolestaan. Kasteen ymmärtäminen ei todellakaan ole kaukana, kun ymmärtää, että otsassamme on näkymätön merkki vanhempien rakkaudesta (Jumalan lapsi!) ja elämästä, joka on annettu uhrina puolestamme. Tämä kasteessa otsaamme tehty ristin merkki merkitsee meidät ikuisesti, suojelee meitä ja erottaa meidät kaikista, jotka kohtaavat meidät. Symbolit eivät tietenkään ole täsmälleen samanlaisia, mutta ne ovat tarpeeksi samankaltaisia saadakseen meidät pohtimaan ja arvostamaan uudelleen kristillisen käytännön rituaaleja, symboleja ja todellisuutta.
Olen lukenut anteeksipyyntöjä ”Potterista”, joissa sitä pidetään harmittomana, koska se on ”pelkkä tarina” tai ”mielikuvituksellinen tarina”. Nämä vähättelyt menevät ohi maalin yhtä lailla kuin väitteet siitä, että ”Potter” on saatanallinen. Jos kristityt ylipäätään valittavat Harry Potterista, se on se, missä määrin sen kirjailija J.K. Rowling ottaa ”näytteitä” kristillisestä kerronnasta ja perinteestä antamatta sille tunnustusta. ”Harry Potter” on menestys kaikkialla maailmassa, koska se kertoo todellisesta hyvän ja pahan välisestä taistelusta, todellisesta kohtaamisesta mysteerin kanssa ja todellisesta rakkauden kaipuusta, joka on ihmisyyden ytimessä, kosmoksen keskipisteessä ja kristillisen uskon perustana.
Kuvaus joistakin Harry Potterista ja velhokivestä esitetyistä eriävistä mielipiteistä löytyy gospelcom.netistä.