15 majesteettista faktaa muurahaiskarhusta

Muurahaiskarhuja on neljä lajia – jättiläismuurahaiskarhu, eteläinen ja pohjoinen tamandua sekä silkkinen muurahaiskarhu – ja ne kaikki ovat aivan mahtavia. Tässä 15 syytä, miksi.

1. Niiden kielet ovat naurettavat.

Ne alkavat muurahaiskarhun rintalastasta ja voivat ulottua jopa kaksi metriä pitkiksi. Niiden kielet ovat myös peitetty taaksepäin suuntautuvilla piikeillä ja superkiinnittyneellä syljellä, jotta ne keräävät mahdollisimman paljon ötököitä.

2. Niillä ei ole lainkaan hampaita.

Muurahaiskarhunpentu imaisee tuon järjettömän kielen takaisin naamalleen imiessään ruoan kokonaisena alaspäin. Ötökät kulkeutuvat alas muurahaiskarhun vatsaan, jossa supervahvat lihakset jauhavat ne.

3. Niiden jalat näyttävät pandan naamalta.

Kun sen kerran olet nähnyt, et voi enää irrottaa sitä. Tämä kuviointi on osa jättiläismuurahaiskarhun suojaväritystä. Emot kantavat poikasiaan selässään. Pienen muurahaiskarhun väritys on samankaltainen kuin emollaan, mikä mahdollistaa vauvan katoamisen ja saa samalla emon näyttämään isommalta.

4. Niillä on kourallinen veitsiä.

Kaikkien neljän lajin tassuissa on valtavat, veitsenterävät kynnet, jotka ovat niin pitkät ja terävät, että muurahaiskarhut joutuvat kävelemään rystysillään tai ranteillaan välttääkseen puukotuksen.

5. Ne eivät halua olla ystäviä.

Muurahaiskarhut eivät ole sosiaalisia eläimiä. Ne välttelevät ihmisiä ja muita eläimiä, myös toisiaan. Aikuiset kokoontuvat yleensä yhteen vain parittelemaan, ja silloinkin ne ovat parhaimmillaan apaattisia ja pahimmillaan vihamielisiä. Eräs tutkija huomasi, että sekä uros että naaras tamanduaparissa jatkoivat hyönteisten etsimistä, kun ne tekivät teon. Välillä ne huitaisivat toisiaan kynsillään.

6. Ne eivät todellakaan halua olla ystäviä.

Ne eivät hyökkää, elleivät ne tunne oloaan uhatuksi, mikä on onneksi meille; kun ne hyökkäävät, se on usein tappavaa. Puolustautuva muurahaiskarhu perääntyy takajalkojensa varaan, käyttää häntäänsä tasapainottamiseen ja tulee heilumaan noilla kourallisilla teriä. Muurahaiskarhut ovat olleet vastuussa ainakin kolmesta ihmisen kuolemasta, ja kaikki kolme muurahaiskarhua olivat joutuneet nurkkaan. Tässä on opittavaa.

7. Ne ovat yleisön suosikkeja … tuskin.

Muurahaiskarhu on Kalifornian Irvinen yliopiston maskotti, joka valittiin yleisöäänestyksellä vuoden 1965 kilpailussa. Toiseksi tullut valinta oli ”ei mikään näistä.”

8. Tamanduojen kanssa ei myöskään kannata pelleillä.

Neidät tunnetaan paikallisesti nimellä ”metsän haisunäätä”. Kun tamandua joutuu vaaraan, se alkaa sihistä ja laukaisee haisunäätää muistuttavan hajupommin hännän alla olevasta rauhasesta. Tämä on yllättävän yleinen (mutta ei yllättävän tehokas) taito eläinkunnassa.

9. ”Jättiläinen” ei ole liioittelua.

Jättiläiset muurahaiskarhut ovat keskimäärin metristä kahdeksaan metriin pitkiä ja voivat painaa jopa 140 kiloa. Ne voivat syödä jopa 30 000 muurahaista päivässä.

10. Ne ovat kestävällä ruokavaliolla.

Tamanduat ja jättimuurahaiskarhut syövät termiittivuorta tai muurahaiskukkulaa alle minuutin ajan ennen kuin siirtyvät seuraavaan. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että niillä on noin 40 sekuntia aikaa, ennen kuin sisällä olevat hyönteiset tajuavat, mitä on tekeillä, ja ryhtyvät vastahyökkäykseen muurahaiskarhun haavoittuvaa kieltä vastaan. Silti nämä lyhyet vierailut estävät muurahaiskarhuja koskaan hävittämästä koloniaa kokonaan, mikä tarkoittaa, että seuraavalla kerralla niitä on aina enemmän.

11. Surrealistit rakastivat niitä.

Salvador Dalí ja hänen seurueensa pitivät muurahaiskarhuista. Runoilija André Breton, liikkeen perustaja, tunnettiin ystäviensä keskuudessa nimellä ”le tamanoir” eli André muurahaiskarhu. Dalí piirsi kuvan Bretonista muurahaiskarhuna, vaikkakin surrealistisen kuvan. Kolme vuotta Bretonin kuoleman jälkeen Dalí nähtiin Pariisissa kävelyttämässä muurahaiskarhua hihnassa. (Varoitus: Älä yritä tätä, ellet ole Salvador Dalí.)

12. Ne pitävät sukupuolielimensä erityisen yksityisinä.

Muurahaiskarhut pitävät kiveksensä kehonsa sisällä. Kun ensimmäiset muurahaiskarhunäytteet tuotiin Uudesta maailmasta Espanjaan, eurooppalaiset pitivät tätä näkyvän jumin puuttumista merkkinä siitä, että kaikki muurahaiskarhut olivat naaraita. Jatkamalla tätä tiukkaa tutkimuslinjaa he päättivät, että muurahaiskarhujen täytyy paritella nenänsä kautta.

13. Silkkinen muurahaiskarhu on tuskallisen söpö.

Muurahaiskarhu on myös pikkuruinen, sillä se painaa alle kilon. Nämä pienet krempat ovat arboreaalisia ja viettävät koko elämänsä korkealla puissa. Ne pitävät erityisesti ceiba-puusta, jonka pörröiset kultaiset siemenkodat tarjoavat täydellisen naamioinnin.

14. Se ei tarkoita, että ne olisivat lemmikkejä.

Ennen kuin kysyt: ei. Anteeksi. Et voi saada silkkistä muurahaiskarhua. Ensinnäkin ne ovat uskomattoman salamyhkäisiä – niin salamyhkäisiä, että tutkijat eivät tiedä niistä juuri mitään. He eivät saa edes kunnon päälukua. Toiseksi, silkkimuurahaiskarhun täytyy elää luonnossa. Vaikka löytäisitkin yhden ja ottaisit sen kotiin, se ei selviäisi vankeudessa muutamaa päivää kauempaa, ja sen jälkeen tuntisit itsesi ääliöksi, kun ottaisit sen pois pörröisestä puustaan.

15. Silkkimuurahaiskarhun tapaaminen on ilmeisesti uskonnollinen kokemus.

Konservaattori ja tv-juontaja Jeff Corwin on kuvaillut aikaansa silkkimuurahaiskarhun kanssa termein, jotka on yleensä varattu jumalalliselle vierailulle tai ensimmäisille tyttöystäville. Kirjassaan Living on the Edge: Amazing Relationships in the Natural World Corwin hehkuttaa muurahaiskarhun ”enkelimäisiä kasvoja … Sen tiheä turkki on pehmeää kuin kashmir ja väriltään kultaista hunajaa. Se jopa tuoksuu hyvältä, puhtaalta pellavalta.” Kun Corwin tapasi ”metsän enkelin”, hän oli euforinen: ”Tämä salaperäinen, melkein maaginen olento saa sydämeni värähtelemään joka kerta, kun minulla on harvinainen etuoikeus nähdä se.”