Hra LINCOLN luki vähemmän ja ajatteli enemmän kuin kukaan muu mies omalla alallaan Amerikassa. Kukaan mies tässä 7udience ran laittaa sormensa mitään suurta kirjaa kirjoitettu viime tai tällä vuosisadalla, että hän rend. Nuorena hän luki Raamattua, ja täysi-ikäisenä hän luki Shakespearea. Jälkimmäinen kirja oli tuskin koskaan poissa hänen mielestään. LINCOLNin tunnustetaan olleen suuri mies, mutta kysymys kuuluu, mikä teki hänestä suuren? Toistan, että hän luki vähemmän ja ajatteli enemmän kuin kukaan muu hänen asemassaan oleva mies Amerikassa, ellei koko maailmassa. Hänellä oli omaperäisyyttä ja ajattelun voimaa merkittävässä määrin. Hän oli varovainen, viileä, keskittynyt ja pohdiskeli jatkuvasti; hän oli kärsivällinen ja kestävä. Nämä ovat joitakin hänen ihmeellisen menestyksensä perusteita.
Hän oli mitä painokkaimmin tosiasioiden, asioiden ja periaatteiden armoton analysoija. Kun kaikki nämä prosessit oli käyty hyvin ja perusteellisesti läpi, hän saattoi muodostaa mielipiteen ja ilmaista sen, mutta ei aikaisemmin. Kaikki vastustajat pelkäsivät häntä ajatuksen omaperäisyydessään, tuomitsemisessaan, määrittelyssään ja ilmaisun voimassaan; ja me miehelle, joka halasi rinnalleen salaisen erehdyksen, jos herra LINCOLN pääsi sen jäljille. Minä sanon hänelle wo. Aika ei voinut kätkeä virhettä mihinkään nurkkaan tai nurkkaan, jossa hän ei havaitsisi ja paljastaisi sitä. Yleisen käsityksen välittämiseksi voimme tässä väittää, että herra LINCOLN oli itsevarma mies.
Hra LINCOLNin mieli oli hidas, kulmikas ja raskas, pikemminkin kuin nopea ja hienosti erotteleva; ja aikanaan hänen suuri järjenvoimansa, joka käsitteli syitä ja seurauksia, luomista ja suhteita, substanssia ja totuutta, muodostaisi viisaasti ja hyvin sellaisen lauseen, sellaisen mielipiteen, jota yksikään ihminen ei voi kieltää. Kun hänen mielensä ei kyennyt hahmottamaan lähtökohtia, joista argumentoida, hän oli heikompi kuin lapsi, koska hänellä ei ollut mitään lapsen intuitiota – sielun nopeaa, kirkasta välähdystä hajallaan olevien ja järjestelemättömien tosiasioiden yli. Olen seurannut tarkkaan miesten suhtautumista herra LINCONiin. Ne, jotka lähestyivät häntä hänen tuomionsa puolelta, kohtelivat häntä hellästi — joskus kunnioittavasti, mutta aina heikkomielisenä miehenä. Tämä ihmisluokka pitää arvostelukykyä mielen mittapuuna.
Olen nähnyt toisen luokan lähestyvän häntä järjen puolelta, ja he kyyristelivät aina matalana ja kuorma-autoilivat ikään kuin sanoakseen: ’Hienoa’. ’grand.’ ’kaikkivoipa’,’ Molemmat nämä luokat olivat oikeassa. Toinen otti miehen mittapuuksi arvostelukyvyn ja toinen järjen. Molemmat luokat olivat kuitenkin väärässä tässä – ne upottivat pois näkyvistä herra LINCOLNin toisen puolen. Kolmas luokka tunsi hänet hyvin ja kohteli häntä aina inhimillisellä kunnioituksella; ei sillä kunnioituksella ja kunnioituksella, jolla me suhtaudumme korkeimpaan olentoon; ei sillä ylimielisellä ylimielisyydellä, jota suuruus osoittaa mitättömyyttä kohtaan. Nämä kolme ihmisluokkaa ovat tänä iltana tässä huoneessa. Jokainen tutkikoon itseään ja arvioi sitten, mitä sanon. Olen lähestynyt herra LINCOLNia kaikilta puolilta, olen nyt pahoillani sanoakseni, ja olen kohdellut häntä sen kulman mukaan, jota olen lähestynyt.
Herra LINCOLNin sydämestä ja inhimillisyydestä on ristiriitaisia mielipiteitä. Yleistä ilmaisua käyttäen hänen yleinen elämänsä oli kylmää, Hänellä oli kuitenkin vahva piilevä kyky rakastaa, mutta kohteen oli ensin tultava periaatteena, toiseksi oikeana ja kolmanneksi ihanana. Hän rakasti abstraktia ihmiskuntaa, kun sitä sorrettiin. Tämä oli abstraktia rakkautta, ei konkreettista yksilössä, kuten jotkut sanovat. Hän käytti harvoin termiä rakkaus, mutta hän oli kuitenkin hellä ja lempeä. Hän antoi oman luonteensa avainsävelen sanoessaan, että ”ketään kohtaan pahansuopana ja kaikkia kohtaan rakkaudella” hän teki, mitä teki. Hänellä ei ollut voimakkaita rakkauksia, eikä hänellä siten ollut vihaa eikä pahansuopuutta. Ho tunsi laajaa rakkautta epätäydellistä ihmistä kohtaan, ja jäljitelläänpä me tässä hänen suurta elämäänsä. Olkoon meillä ”pahansuopuutta ketään kohtaan ja rakkautta kaikkia kohtaan.”
Mutta eikö herra LINCOLN ollut suuren inhimillisyyden mies?” kysyy eräs mies kyynärpäätäni vasten hiukan suuttuneena, mihin minä vastaan: ”Eikö tuohon kysymykseen ole jo vastattu? Oletetaan, että ei ole. Meidän on ymmärrettävä toisiamme. Mitä te tarkoitatte inhimillisyydellä? Tarkoitatteko, että hänessä oli paljon ihmisluonnetta? Jos näin on, myönnän, että hän oli inhimillinen mies. Tarkoitatteko, että herra LINCOLN oli hellä ja kiltti? Sitten olen samaa mieltä kanssanne. Mutta jos tarkoitatte, että hän rakasti ihmistä niin paljon, että hän uhraisi totuuden ja oikeuden tämän puolesta rakkauden vuoksi, silloin hän ei ollut inhimillinen mies. Tarkoitatteko sanoa, että hän rakasti ihmistä niin paljon rakkauden tähden – että hänen sydämensä johdatti hänet ulos itsestään ja pakotti hänet etsimään rakkautensa kohteita näiden vuoksi? Tietääkseni hän ei koskaan osoittanut luonteensa tätä puolta.”