Anne Frankin elämäkerta

Kuka oli Anne Frank?

Annelies Marie ”Anne” Frank oli maailmankuulu saksalaissyntyinen päiväkirjanpitäjä ja toisen maailmansodan holokaustin uhri. Hänen teoksensa, Anne Frankin päiväkirja, on lukenut miljoonat ihmiset.

Juutalaisiin kohdistuvaa natsien vainoa pakoon perhe muutti Amsterdamiin ja piileskeli myöhemmin kaksi vuotta. Tänä aikana Frank kirjoitti kokemuksistaan ja toiveistaan. Vuonna 1945 perhe löydettiin ja lähetettiin keskitysleireille, jossa Frank kuoli 15-vuotiaana.

Anne Frankin perhe

Frankin äiti oli Edith Frank. Hänen isänsä Otto Frank oli luutnantti Saksan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana, ja hänestä tuli myöhemmin liikemies Saksassa ja Alankomaissa. Annella oli sisko nimeltä Margot, joka oli häntä kolme vuotta vanhempi. Otto oli ainoa lähisukulaisensa, joka selvisi keskitysleireiltä.

Varhaiselämä ja koulutus

Frank syntyi 12. kesäkuuta 1929 Frankfurtissa, Saksassa. Frankit olivat tyypillinen ylemmän keskiluokan saksalais-juutalainen perhe, joka asui rauhallisella, uskonnollisesti monimuotoisella asuinalueella lähellä Frankfurtin laitakaupunkia. Hän syntyi kuitenkin saksalaisessa yhteiskunnassa tapahtuvien dramaattisten muutosten aattona, jotka pian häiritsisivät hänen perheensä onnellista ja rauhallista elämää sekä kaikkien muiden saksalaisjuutalaisten elämää.

Johtuen suurelta osin ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versailles’n sopimuksen Saksalle määräämistä ankarista pakotteista, Saksan talous kamppaili 1920-luvulla kauheasti. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa Adolf Hitlerin johtamasta kiihkeästi antisemitistisestä Saksan kansallissosialistisesta työväenpuolueesta (natsipuolue) tuli Saksan johtava poliittinen voima, ja se sai vallan hallituksessa vuonna 1933.

”Muistan, että jo vuonna 1932 myrskysotilasryhmät marssivat ohi laulaen: ’Kun juutalaisveri roiskuu veitsestä'”, Otto muisteli myöhemmin.

Pakomatkalla Amsterdamiin

Kun Hitleristä tuli Saksan kansleri 20. tammikuuta 1933, Frankin perhe tajusi heti, että oli aika paeta. He muuttivat Alankomaiden Amsterdamiin syksyllä 1933.

Otto sanoi myöhemmin: ”Vaikka tämä satutti minua syvästi, tajusin, että Saksa ei ollut maailma, ja jätin maani lopullisesti.”

Frank kuvaili perheensä maastamuuton olosuhteita vuosia myöhemmin päiväkirjassaan: ”Koska olemme juutalaisia, isäni muutti Hollantiin vuonna 1933, jossa hänestä tuli hollantilaisen Opekta-yhtiön toimitusjohtaja, joka valmistaa hillon valmistuksessa käytettäviä tuotteita.”

Saksassa vuosia kestäneen antisemitismin jälkeen Franksit olivat helpottuneita voidessaan jälleen nauttia vapaudesta uudessa kotikaupungissaan Amsterdamissa. ”Silloin meidän oli mahdollista aloittaa alusta ja tuntea olomme vapaaksi”, Otto muisteli.

Frank aloitti Amsterdamin kuudennessa Montessori-koulussa vuonna 1934, ja koko 1930-luvun lopun ajan hän eli suhteellisen onnellista ja normaalia lapsuutta. Frankilla oli paljon ystäviä, hollantilaisia ja saksalaisia, juutalaisia ja kristittyjä, ja hän oli älykäs ja utelias oppilas.

Natsien miehitys Alankomaissa

Syyskuun 1. päivänä 1939 natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan ja sytytti maailmanlaajuisen konfliktin, josta tuli toinen maailmansota. Toukokuun 10. päivänä 1940 Saksan armeija hyökkäsi Alankomaihin. Alankomaalaiset antautuivat 15. toukokuuta 1940, mikä merkitsi Alankomaiden natsimiehityksen alkua.

Kuten Frank myöhemmin kirjoitti päiväkirjaansa: ”Toukokuun 1940 jälkeen hyvät ajat olivat harvassa; ensin oli sota, sitten antautuminen ja sitten saksalaisten tulo, jolloin ongelmat alkoivat juutalaisten kannalta.”

Lokakuussa 1940 alkaen natsimiehittäjät määräsivät Alankomaissa juutalaisvastaisia toimenpiteitä. Juutalaisia vaadittiin käyttämään aina keltaista Daavidin tähteä ja noudattamaan tiukkaa ulkonaliikkumiskieltoa; heitä kiellettiin myös omistamasta yrityksiä. Frank ja hänen siskonsa pakotettiin siirtymään erilliseen juutalaiskouluun.

Otto onnistui säilyttämään yrityksensä määräysvallan siirtämällä omistusoikeuden virallisesti kahdelle kristitylle yhtiökumppanilleen, Jo Kleimanille ja Victor Kuglerille, samalla kun hän jatkoi yrityksen johtamista kulissien takana.

Salaisessa liitteessä piileskeleminen

5. heinäkuuta 1942 Margot sai virallisen kutsun ilmoittautua natsien työleirille Saksassa. Heti seuraavana päivänä Frankin perhe piiloutui tilapäisiin tiloihin Otton firman rakennuksen takaosassa olevaan tyhjään tilaan, jota he kutsuivat Salaiseksi liitteeksi.

Frankien mukana piilossa olivat Otton liikekumppani Hermann van Pels sekä tämän vaimo Auguste ja poika Peter. Oton työntekijät Kleiman ja Kugler sekä Jan ja Miep Gies ja Bep Voskuijl tarjosivat ruokaa ja tietoja ulkomaailmasta.

Perheet viettivät kaksi vuotta piilossa, eivätkä astuneet kertaakaan ulos rakennuksen pimeästä, kosteasta ja eristetystä osasta.

LATAA BIOGRAFIAN ANNE FRANKIN FAKTAKORTTI

Keskitysleiri

Elokuun 4. päivänä, 1944 saksalainen salaisen poliisin upseeri neljän hollantilaisen natsin seurassa ryntäsi salaiseen lisärakennukseen ja pidätti kaikki siellä piileskelleet, myös Frankin ja hänen perheensä. Heidät oli petetty nimettömän vihjeen perusteella, ja heidän pettäjänsä henkilöllisyys on tuntematon tähän päivään asti.

Salaisen liitteen asukkaat kuljetettiin Westerborkin leirille, joka oli Alankomaiden koillisosassa sijaitseva keskitysleiri. He saapuivat matkustajajunalla 8. elokuuta 1944. Keskellä yötä 3. syyskuuta 1944 heidät siirrettiin Auschwitzin keskitysleirille Puolaan. Auschwitziin saavuttuaan miehet ja naiset erotettiin toisistaan. Tämä oli viimeinen kerta, kun Otto näki vaimonsa tai tyttärensä.

Monien kuukausien raskaiden kivien ja ruohomattojen raahaamisen jälkeen Frank ja Margot siirrettiin jälleen. He saapuivat talvella Bergen-Belsenin keskitysleirille Saksaan, jossa ruoka oli niukkaa, saniteettitilat olivat kauheat ja taudit rehottivat.

Heidän äitinsä ei saanut lähteä heidän mukaansa. Edith sairastui ja kuoli Auschwitzissa pian leirille saapumisen jälkeen, 6. tammikuuta 1945.

Anne Frankin kuolema

Frank ja hänen sisarensa Margot sairastuivat molemmat lavantautiin alkukeväällä 1945. He kuolivat päivän sisällä toisistaan maaliskuussa 1945, vain muutama viikko ennen kuin brittisotilaat vapauttivat saksalaisen Bergen-Belsenin keskitysleirin, jonne heidät oli internoitu. Frank oli kuollessaan vain 15-vuotias, yksi yli miljoonasta juutalaislapsesta, jotka kuolivat holokaustissa.

Sodan päättyessä Frankin isä Otto, ainoa keskitysleireiltä selvinnyt, palasi kotiin Amsterdamiin ja etsi epätoivoisesti uutisia perheestään. Heinäkuun 18. päivänä 1945 hän tapasi kaksi sisarta, jotka olivat olleet Frankin ja Margot’n kanssa Bergen-Belsenissä, ja toimitti heille traagisen uutisen heidän kuolemastaan.

Anne Frankin päiväkirja

Salainen liite: Päiväkirjan kirjeet 14. kesäkuuta 1942 – 1. elokuuta 1944 oli Frankin isän Otton 25. kesäkuuta 1947 kustantama valikoima katkelmia Frankin päiväkirjasta. Nuoren tytön päiväkirja, kuten sitä yleensä kutsutaan englanniksi, on sittemmin julkaistu 67 kielellä. Teoksesta on tehty maailmanlaajuisesti lukemattomia painoksia sekä valkokangas- ja näyttämösovituksia, ja se on edelleen yksi koskettavimmista ja laajimmin luetuista omakohtaisista kertomuksista juutalaisten kokemuksista holokaustin aikana.

Kesäkuun 12. päivänä 1942 Frankin vanhemmat antoivat hänelle 13-vuotissyntymäpäivälahjaksi punasävyisen päiväkirjan. Hän kirjoitti ensimmäisen merkintänsä, joka oli osoitettu Kitty-nimiselle mielikuvitusystävälle, samana päivänä: ”Toivon, että voin uskoutua sinulle kaikesta, sillä en ole koskaan voinut uskoutua kenellekään, ja toivon, että sinusta tulee suuri lohdutuksen ja tuen lähde.”

Kahden vuoden aikana, jotka Frank vietti piilossa natseilta perheensä kanssa Amsterdamissa sijaitsevassa salaisessa lisärakennuksessa, hän kirjoitti laajoja päivittäisiä merkintöjä päiväkirjaansa ajankuluksi. Jotkut niistä paljastivat epätoivon syvyyden, johon hän ajoittain vajosi päivästä toiseen kestäneen vankeuden aikana.

”Olen saavuttanut pisteen, jossa minua tuskin kiinnostaa, elänkö vai kuolenko”, hän kirjoitti 3. helmikuuta 1944. ”Maailma jatkaa pyörimistään ilman minua, enkä voi kuitenkaan tehdä mitään tapahtumien muuttamiseksi.” Kirjoittamisen avulla Frank pystyi säilyttämään mielenterveytensä ja henkensä. ”Kun kirjoitan, pystyn karistamaan kaikki huoleni päältäni”, hän kirjoitti 5. huhtikuuta 1944.

Kun Otto palasi sodan lopulla keskitysleireiltä Amsterdamiin, hän löysi Frankin päiväkirjan, jonka Miep Gies oli pelastanut. Lopulta hän keräsi voimia lukea sen. Se, mitä hän löysi, järkytti häntä.

”Siitä paljastui täysin erilainen Anne kuin se lapsi, jonka olin menettänyt”, Otto kirjoitti kirjeessä äidilleen. ”Minulla ei ollut aavistustakaan hänen ajatustensa ja tunteidensa syvyydestä.”

Kaikista epätoivon kohdista huolimatta Frankin päiväkirja on pohjimmiltaan kertomus uskosta, toivosta ja rakkaudesta vihan edessä. ”Jos hän olisi ollut täällä, Anne olisi ollut niin ylpeä”, Otto sanoi.

Frankin päiväkirja säilyy, ei ainoastaan hänen kuvaamiensa merkittävien tapahtumien vuoksi, vaan myös hänen poikkeuksellisten kykyjensä vuoksi tarinankertojana ja hänen väsymättömän sisukkuutensa vuoksi, joka kesti kauheimmatkin olosuhteet.

”Minun on täysin mahdotonta rakentaa elämääni kaaoksen, kärsimyksen ja kuoleman perustalle”, hän kirjoitti 15. heinäkuuta 1944. ”Näen maailman muuttuvan hitaasti erämaaksi; kuulen lähestyvän ukkosen, joka jonain päivänä tuhoaa meidätkin. Tunnen miljoonien ihmisten kärsimyksen. Ja silti, kun katson taivaalle, tunnen jotenkin, että kaikki muuttuu parempaan suuntaan, että tämäkin julmuus loppuu, että rauha ja rauhallisuus palaavat vielä kerran.”

Päiväkirjansa lisäksi Frank täytti muistikirjan sitaateilla suosikkikirjailijoiltaan, omaperäisillä tarinoilla ja romaanin alkuosilla, jotka kertovat hänen ajastaan salaisessa liitteessä. Hänen kirjoituksensa paljastavat teinitytön, jolla oli luovuutta, viisautta, tunteiden syvyyttä ja retorista voimaa kaukana ikävuosistaan.

Anne Frankin piilotetut päiväkirjasivut & Likaiset vitsit

Toukokuussa 2018 tutkijat paljastivat Frankin päiväkirjasta kaksi piilotettua sivua, jotka sisälsivät likaisia vitsejä ja ”seksuaalisia asioita”, jotka teini peitti liimatulla ruskealla paperilla. ”Kuvittelen joskus, että joku voisi tulla luokseni ja pyytää minua kertomaan hänelle seksuaaliasioista”, Frank kirjoitti hollanniksi. ”Miten tekisin sen?”

Frank yritti vastata näihin kysymyksiin ikään kuin hän puhuisi kuvitteelliselle henkilölle, käyttäen ilmaisuja kuten ”rytmikkäät liikkeet” kuvaamaan seksiä ja ”sisäinen lääke”, viitaten ehkäisyyn.

Frank kirjoitti myös kuukautiskierroksensa sanomalla, että se on ”merkki siitä, että hän on kypsä”, omisti tilaa ”riettaille vitseille” ja viittasi prostituutioon: ”Pariisissa heillä on suuria taloja sitä varten.”

Sivut oli päivätty 28. syyskuuta 1942, ja ne olivat osa hänen ensimmäistä päiväkirjaansa – sitä, jonka hän oli tarkoittanut vain itselleen. ”Se on todella mielenkiintoista ja lisää merkitystä päiväkirjan ymmärtämiseen”, sanoi Anne Frank -talon toiminnanjohtaja Ronald Leopold. ”Se on hyvin varovainen alku sille, että hänestä tuli kirjailija.”

Anne Frankin talo

Toisen maailmansodan päätyttyä salainen lisärakennus oli purettavien rakennusten listalla, mutta joukko ihmisiä Amsterdamissa kampanjoi ja perusti säätiön, joka nyt tunnetaan Anne Frankin talona. Talo säilytti Frankin piilopaikan; nykyään se on yksi Amsterdamin kolmesta suosituimmasta museosta.

Kesäkuussa 2013 Anne Frank -talo hävisi oikeusjutun Anne Frank Fondsille, kun Fonds haastoi talon oikeuteen Anneen ja Otto Frankiin liittyvien asiakirjojen palauttamisesta. Frankin fyysinen päiväkirja ja muut kirjoitukset ovat kuitenkin Alankomaiden valtion omaisuutta, ja ne ovat olleet pysyvästi lainassa talossa vuodesta 2009 lähtien.

Fonds, Frankin päiväkirjan tekijänoikeuksien haltija, hävisi vuonna 2015 oikeusjutun Anne Frank -taloa vastaan sen jälkeen, kun talo oli aloittanut tekstien uuden tieteellisen tutkimuksen vuonna 2011.

Yhdysvaltalainen Anne Frank -keskus (Anne Frank Center USA) käynnisti vuonna 2009 valtakunnallisen aloitteen nimeltä Sapling-projekti (Sapling Project), jonka puitteissa se on istuttanut Frankin jo pitkään rakastaman 170-vuotiaan kastanjapuun (päiväkirjassaan merkityn kastanjapuun) istutuksia yhdessätoista eri paikassa valtakunnallisesti.