Drake

Aubrey Drake Graham, räppäri, laulaja, lauluntekijä, näyttelijä (s. 24. lokakuuta 1986 Toronto, ON). Hiphopin supertähdeksi muuttunut lapsinäyttelijä Drake sai ensin huomiota roolistaan kanadalaisessa hitti-televisiosarjassa Degrasssi: The Next Generation ennen kuin hänestä tuli yksi nykyajan hiphopin suosituimmista ja vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Hänen musiikilliselle tyylilleen on ominaista hänen R&B-vaikutteinen lauluäänensä ja hänen introspektiivisen dramaattinen lähestymistapansa, jossa hän tutkii usein henkilökohtaisia suhteitaan. Hänen tunnelmallinen, ambient-henkinen soundinsa on osoittautunut erittäin vaikutusvaltaiseksi. New York Times kutsui häntä ”hip hopin nykyiseksi painopisteeksi” vuonna 2011, ja Juno- ja Grammy-palkinnon voittaja teki vuonna 2012 Billboardin R&B/Hip-Hop- ja Hot Rap Songs -listoilla eniten listaykköseksi nousseita singlejä. Hänellä on myös ollut 100 kappaletta Billboard Hot 100 -listalla, millä hän on kaikkien aikojen neljäntenä ennen James Brownia ja Elvis Presleyn jälkeen. Vuonna 2013 hänet nimitettiin National Basketball Associationin Toronto Raptorsin maailmanlaajuiseksi suurlähettilääksi.

Varhavuodet ja koulutus

Draken vanhemmat – juutalainen opettaja Sandi Graham Torontosta ja afroamerikkalainen muusikko Dennis Graham Memphisistä, Tennesseestä – erosivat, kun hän oli viisivuotias. Drake asui pääasiassa äitinsä kanssa Weston Roadin alueella Torontossa. Hän työskenteli lapsimallina mainoksissa ja painetuissa kuvastoissa, pelasi jääkiekkoa ja näytteli nuorten teatterissa. Kesäisin hän vieraili isänsä luona Memphisissä ja oli usein hänen mukanaan äänityssessioissa. Draken isä, joka istui vankilassa Draken lapsuuden aikana, soitti Jerry Lee Lewisin rumpuja. Kaksi Draken sedistä on myös menestyneitä muusikoita: kuuluisa basisti Larry Graham soitti Sly and the Family Stonen ja Princen kanssa; jaMabon ”Teenie” Hodges soitti kitaraa ja kirjoitti useita hittikappaleita Al Greenin kanssa.

Teini-iässä Drake siirtyi Toronton Forest Hill Collegiateen, jossa hänellä oli vaikeuksia sopeutua suurelta osin valkoisiin, ylemmän keskiluokan opiskelijoihin. Hän voitti 14-vuotiaana koripalloilija Jimmy Brooksin roolin Degrassi: The Next Generation -sarjassa, minkä jälkeen hän siirtyi Vaughan Road Academyn Interact-ohjelmaan, joka on tarkoitettu oppilaille, joilla on ulkopuolisia sitoumuksia taiteiden ja urheilun parissa, ja jossa hänen luokkatovereihinsa kuului muun muassa näyttelijä Elliot Page.

Degrassi ja varhaiset mixtapit

Degrassi-sarjassa ollessaan Drake sai pienempiä rooleja myös muissa kanadalaisissa televisiosarjoissa, kuten elokuvasarjoissa Sininen murhayritys (Blue Murder) (2001) ja Sielunruoka (Soul Food) (2002). Hänen kiinnostuksensa musiikkiuraa kohtaan kasvoi räjähdysmäisesti: hän alkoi kirjoittaa sanoituksia ja nauhoittaakellarissaan sijainneessa tilapäisessä studiossa, minkä jälkeen hän joutui vetämään yöunia ja ehti hädin tuskin ajoissa teinidraaman kuvauspaikalle. Hän oli jäsenenä lyhytaikaisessa The Renaissance -nimisessä ryhmässä, johon kuului tuleva Grammy-palkittu kanadalainen R&B-laulaja Melanie Fiona. Sen jälkeen hän latasi kappaleitaan MySpaceen ja hyödynsi sosiaalista mediaa samalla, kun hän alkoi äänittää Toronton hiphop-skenen hahmojen kanssa.

Vuonna 2006 Drake julkaisi debyyttimixtapensa Room for Improvement. Kappale ”City Is Mine” sai runsaasti radiosoittoa Toronton urbaanin musiikin asemalla FLOW 93.5. Tätä seurasi ilmainen mixtape Comeback Season (2007). Singlellä ”Replacement Girl” esiintyi yhdysvaltalainen R&B-laulaja Trey Songz ja se alkoi herättää levy-yhtiöiden kiinnostusta. Singlen videon kuvauksissa hän tapasi toisen nuoren torontolaisen muusikoksi muuttuneen näyttelijän, Noah ”40” Shebibin, josta tuli hänen pääasiallinen musiikillinen yhteistyökumppaninsa.

Vuonna 2008 Draken hahmo ja useat muut hahmot kirjoitettiin ulos Degrassi: The Next Generation -sarjasta 100 jaksossa ja seitsemällä tuotantokaudella esiintymisen jälkeen uuden näyttelijäkaartin tieltä. Pieniä esiintymisiä CBCTV:n sarjoissa The Border (2008) ja Being Erica (2009) lukuun ottamatta Drake alkoi keskittyä ensisijaisesti musiikkiuraansa.

So Far Gone (2009) ja Thank Me Later (2010)

Kytköksensä kautta Jas Princeen, joka on Rap-A-Lot-perustaja J. Princen poika, Drake sai musiikkinsa rap-supertähti Lil Waynen tietoonsa, joka pyysi Drakea heti I Am Music -kiertueelleen. Draken yhteys Lil Wayneen ja hänen Young Money -levy-yhtiöönsä auttoi häntä odottamaan hänen kolmatta mixtapeaan So Far Gone (2009). Draken ja ”40:n” tuottama levy erottui itsetutkiskelevista riimeistään, R&B-melodioistaan ja Draken usein makeasta lauluäänestä. Kappale ”Best I Ever Had” nousi Billboardin R&B/Hip-Hop- ja Hot Rap Songs -listojen kärkeen ja Hot 100 -listan kakkoseksi, ja siitä tuli lähes väistämätön hittisingle. Menestys käynnisti levy-yhtiöiden välisen tarjouskilvan Drakesta, joka johti sopimukseen Aspire/Young Money/Cash Money Recordsin kanssa, jonka jakelu tapahtui Universalin kautta; Drake sai kahden miljoonan dollarin ennakkomaksun, säilytti kaikki julkaisuoikeudet kappaleisiinsa ja suostui luovuttamaan levy-yhtiölle ”jakelupalkkiona” vain 25 prosenttia myyntituloista.

Drake aloitti sittemmin yhteistyön useiden korkea-arvoisten R&B- ja rap-artistien, muun muassa Mary J. Blige:n, Alicia Keysin ja Timbalandin, kanssa. Hän esiintyi myös kappaleessa ”Forever”, jossa esiintyivät Kanye West, Lil Wayne ja Eminem. Drake allekirjoitti lopulta levytyssopimuksen Young Money/Universalin kanssa ja julkaisi EP:n vähittäismyyntiversion aiemmin ilmaisesta So Far Gone -kappaleesta, joka toi hänelle Juno Awards -palkinnot rap-äänitteestä ja vuoden uudesta artistista.

Hänen debyytti-LP:nsä, Thank Me Later (2010), edelsi single ”Over”, ja se sisälsi kaikki tähdet kattavia yhteistyökokoonpanoja Jay Z:n, Timbalandin, Kanye Westin ja Lil Waynen kaltaisten kanssa. Pitchforkin Ryan Dombalin kuvaama Thank Me Later myi Yhdysvalloissa 447 000 kappaletta ensimmäisellä julkaisuviikollaan, ja sitä kuvaili Pitchforkin Ryan Dombal seuraavasti: ”Tunnelmamusiikkia, joka on inspiroitunut yhtä lailla rapista ja R&B:stä”. Se sertifioitiin platinaksi Kanadassaja tuplaplatinaksi Yhdysvalloissa.

Take Care (2011)

Vuonna 2011 Drake oli ehdolla kuudeksi Juno Awards -palkinnon saajaksi, mutta ei voittanut yhtään palkintoa, vaikka isännöi seremoniaa. Hänen seurantajulkaisunsa Take Care (2011) myi ensimmäisellä julkaisuviikollaan 631 000 kappaletta ja sai tuplaplatinaa sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa. Take Care -albumilla Drake kehitti edelleen musiikkinsa tunnelmallista soundia tuottaja Noah ”40” Shebibin kanssa ja teki yhteistyötä Rihannan, Lil Waynen ja Toronton R&B-laulaja The Weekndin kanssa, jonka uran Drake auttoi käynnistämään sosiaalisessa mediassa.

Albumi palkittiin Juno- ja Grammy-palkinnolla ja single ”The Motto” auttoi popularisoimaan termiä ”YOLO” (You Only Live Once). New York Times kutsui albumin arvostelussaan Drakea ”hiphopin nykyiseksi painopisteeksi”. AllmusicinTim Sendra kirjoitti, että Take Carea luonnehtivat ”hämärät biitit, hämärät syntetisaattorikerrokset ja tunnelmalliset kitarat, jotka sopivat Draken äänelle täydellisesti” ja jotka ”luovat yhdessä paksun melankolisen tunnelman”. Viitaten albumin herkkään,pohdiskelevaan luonteeseen Sendra kutsui Drakea myös ”ensimmäiseksi emoräppäriksi.”

Take Caren julkaisun jälkeen Drake jatkoi esiintymistä muiden korkean profiilin artistien merkittävillä hiphop-singleillä vuonna 2012, kuten A$AP Rockyn ”F–kin Problems” ja Kendrick Lamarin ”Poetic Justice”. Samana vuonna hän ja ”40” perustivat yhdessä levy-yhtiön October’s Very Own (OVO), joka on nimetty Draken lokakuun syntymäpäivän mukaan, ja hän palasi näyttelemään ääniroolilla Ice Age -elokuvassa: Continental Drift (2012).

Nothing Was the Same (2013)

Helmikuussa 2013 Drake julkaisi kappaleen ”Started From the Bottom”, joka on pääsingle hänen kolmannelta albumiltaan Nothing Was the Same (2013). Kappale oli korkeimmillaan Billboard Hot 100 -listan sijalla 6, ja se oli ehdolla vuoden 2014 Grammy-gaalassa parhaan rap-esityksen ja parhaan rap-kappaleen kategoriassa. ”Started From the Bottom” on saanut platinaa digitaalisena latauksena Kanadassa ja tuplaplatinaa Yhdysvalloissa. Elokuussa julkaistu albumin toinen single ”Hold On, We’re Going Home” nousi Billboardin Hot 100 -listan sijalle 4 ja Pitchfork nimesi sen vuoden 2013 parhaaksi kappaleeksi. ”Hold On, We’re Going Home” on sertifioitu platinaksi Kanadassa ja kolminkertaiseksi platinaksi Yhdysvalloissa.

Nothing Was the Same julkaistiin 20. syyskuuta 2013 ja se myi ensimmäisellä viikollaan 658 000 kappaletta. Draken kahden edellisen albumin tavoin Nothing Was the Same debytoi Billboardin albumilistan ykkösenä. Albumilla on yhteistyötä Majid Jordanin (”Hold On, We’re Going Home”) ja Jay Z:n (”Pound Cake/Paris Morton Music 2”) kanssa. Albumin deluxe-painokseen sisältyvässä bonusraidassa ”All Me” ovat mukana 2 Chainz ja Big Sean.

Nothing Was the Same sai kriitikoilta positiivisia arvosteluja, ja monet kehuivat Draken itsevarmuutta ja hymnillistä kirjoitustyyliä. Allmusicin Tim Sendra totesi albumista puhuessaan, että ”Drakehasta on tullut tähti tehdessään levyjä, jotka ovatmelkeinpä ilottomia ja tunteiden vääntämiä”, ja totesi samalla, että ”ei ole monia muita räppäreitä, jotka tekevät synkkyyttä yhtä hyvin kuin Drake, ja se on jotakin tukemisen arvoista, jo pelkästään siksi, että se on jotakin erilaista kuin hiphopin normi vuonna 2013″.”

Vuonna 2014 Nothing Was the Same oli ehdolla Polaris Music Prize -palkinnon saajaksi, ja se oli ehdolla vuoden albumiksi ja vuoden rap-tallenteeksi Juno Awardsissa, ja voitti jälkimmäisen. Se oli myös ehdolla parhaaksi rap-albumiksi Grammy-gaalassa.tammikuussa 2014 Drake oli Saturday Night Liven juontajana ja musiikillisena vieraana. Julkaisunsa jälkeen Nothing Was the Same on saavuttanut platinaa Kanadassa ja kolminkertaista platinaa Yhdysvalloissa.

If You’re Reading This It’s Too Late (2015)

Kaikkea aiempaa promootiota vaille Drake julkaisi neljännen albuminsa If You’re Reading This It’s Too Late 13. helmikuuta 2015. Alun perin ilmaiseksi mixtapeksi suunniteltu albumi debytoi Billboard 200 -listan sijalla 1 ja sitä striimattiinSpotifyssa yli 17,3 miljoonaa kertaa kolmen ensimmäisen päivän aikana, mikä rikkoi sivuston ensimmäisen viikon striimausennätyksen. Vuonna 2015 albumi oli ehdolla BET Hip Hop Award -palkinnon saajaksi vuoden albumiksi ja Billboard Music Awards -palkinnon saajaksi parhaasta rap-albumista. Rolling Stone nimesi albumin vuoden kolmanneksi parhaaksi albumiksi, ja If You’re Reading This It’s Too Late oli ehdolla vuoden 2016 Grammy-palkinnon saajaksi parhaasta rap-albumista. Sittemmin se on sertifioitu platinaksi Kanadassa ja tuplaplatinaksi Yhdysvalloissa.

Heinäkuussa 2014 OVO Sounds ilmoitti Draken neljänneksi albumiksi suunnitellun albumin nimeksi Views From the 6. Räppäri Jimmy Primen keksimä lempinimi Torontolle, ”the 6” (joskus kirjoitettuna ”the 6ix” tai ”the Six”) katsotaan viittaavan numeroon kuusi, joka esiintyy Toronton keskustan suuntanumeroissa (416 ja 647), ja Toronton kuuteen kuntaan ennen niiden yhdistämistä vuonna 1998. Pian albumin julkistamisen jälkeen ”the 6” nousi maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi Twitterissä, ja siitä tuli nopeasti suosittu lempinimi Torontolle. Koko If You’re Reading This It’s Too Late, Drake viittaa Torontoon nimellä ”the 6”, mukaan lukien kappaleissa ”6 God”, ”6 Man”, ”You & the 6” ja ehkä tunnetuimmin ”Know Yourself”, joka sisältää rivin: ”Runnin’ through the 6 with my woes.”

”Hotline Bling” (2015)

Drake julkaisi 31. heinäkuuta 2015 ”Hotline Blingin”, R&B slow jam -kappaleen, jossa hän laulaa näytteen päälle Timmy Thomasin vuoden 1972 kappaleesta ”Why Can’t We Live Together”. Torontolaisen Director X:n ohjaamassa ja Applen rahoittamassa ”Hotline Blingin” videossa Drake tanssii yksin ja naistanssijoiden kanssa värikkäästi valaistun taustan edessä. Yhdysvaltalaisen taiteilijan James Turrellin installaatioista lainattu video sai huomiota näyttävän lavastuksensa ja valaistuksensa ansiosta. Video levisi nopeasti ja innoitti lukuisia parodioita ja meemejä, joista useimmat pilkkasivat Draken tanssiliikkeitä.

Videon julkaisun jälkeen ”Hotline Bling” nousi Billboardin Hot 100 -listan kakkoseksi ja pysyi Top 10:ssä 19 viikkoa. Se sai platinasertifikaatin digitaalisesta latauksesta Kanadassa ja siitä tuli Draken korkeimmalle listalle noussut soolosingle Kanadassa ja Isossa-Britanniassa, nousten pop-listan sijalle 3 molemmissa maissa. The Village Voice, Billboard ja Rolling Stone nimesivät ”Hotline Blingin” vuoden 2015 ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi parhaaksi kappaleeksi.

Vaikka ”Hotline Blingiä” arvosteltiin yleisesti ottaen hyvin, sitä kritisoitiin myös monien mielestä seksistisestä asenteesta, ja jotkut väittivät, että Drake häpäisee kappaleen keskeistä naishahmoa. Esimerkiksi Bullettin Allyson Shiffman kutsui kappaletta ”halventavaksi” ja ”seksistiseksi hymniksi”, kun taas Guardianin Tony Naylor kutsui sitä ”kasaksi ankeaa seksististä hevostelua.”

What a Time to be Alive (2015) ja VIEWS (2016)

Drake ja rap-räppäri Future julkaisivat syyskuussa 2015 yhteisen mixtapen nimeltä What a Time to be Alive. Se debytoi Billboard 200 -listan ykkösenä, ja se on sertifioitu platinaksi Yhdysvalloissa.

Draken kauan odotettu neljäs studioalbumi, joka alun perin ilmoitettiin nimellä Views from the 6, julkaistiin 29. huhtikuuta 2016 tarkistetulla nimellä VIEWS. Se sai kriitikoilta vaihtelevia arvioita, mutta myi yli 600 000 kappaletta ensimmäisen vuorokauden aikana. Promosingle ”Summer Sixteen” julkaistiin tammikuussa 2016 ja se debytoi Billboardin Hot R&B/Hop-Hop Songs -listan sijalla 1. Yksi albumin singleistä, ”One Dance”, osoittautui yhdeksi Draken suurimmista hiteistä,josta tuli hänen ensimmäinen kappaleensa pääartistina, joka nousi Billboard Hot 100 -listan sijalle 1. VIEWS nousi myös Billboard 200 -albumilistan kärkeen seitsemäksi viikoksi peräkkäin.

Ennätyksiä

Take Caren ja Nothing Was the Same -albumien julkaisun välissä Drake teki yhteistyötä muun muassa Rihannan, DJ Khaledin ja Young Money -levymerkkitoverinsa Nicki Minajin kaltaisten artistien kanssa. Tämä auttoi Drakea rikkomaan Billboard Hot Rap Songs -listan useimpien No. 1singlen ennätyksen 11 kappaleella helmikuussa 2012. Hän rikkoi myös Jay Z:n ennätyksen Billboardin R&B/Hip-Hop Songs -listan useimpien No. 1 -sinkkujen määrässä, kun hän saavutti 10. ennätyksensä elokuussa 2012.

Helmikuussa 2015 Drakesta tuli ensimmäinen räppäri, joka on noussut Billboardin Top 100 -artistien listan ykköseksi, kun hän julkaisi albumin If You’re Reading This It’s Too Late. Sen jälkeen hänellä oli 14 kappaletta Billboard Hot 100 -listalla viikolla 7. maaliskuuta 2015, mikä sitoi Beatlesin asettaman ennätyksen useimmista samanaikaisista Hot 100 -hiteistä. Drake sitoi oman ennätyksensä esiintymällä 14 hitillä listaviikolla 17. lokakuuta 2015. (Ennätyksen rikkoi myöhemmin Justin Bieber,jolla oli 17 kappaletta listalla viikolla 23.11.2015.)

Samana syksynä Drake saavutti 100. osumansa Billboard Hot 100 -listalla, mikä nosti hänet kaikkien aikojen neljänneksi, Elvis Presleyn taakse sijalle 3 ja James Brownin edelle sijalle 5. Lokakuun 10. päivänä 2015 päättyneellä listaviikolla Drake, Bieber ja The Weekndmiehittivät Billboard Hot 100 -listan neljä kärkipaikkaa, mikä merkitsi ensimmäistä kertaa historiassa, kun kanadalaiset pitivät neljää kärkipaikkaa hallussaan.

Kiistat

Drakella on meneillään oleva, hyvin julkinen riita philadelphialaisen räppärin Meek Millin kanssa. Heinäkuussa 2015 Mill syytti Twitterin välityksellä Drakea siitä, ettei hän kirjoita omia räppejään. Vastauksena Drake julkaisi samassa kuussa kaksi uutta kappaletta, ”Charged Up” ja ”Back To Back”, joiden sanoituksissa käsitellään Millin syytöksiä. ”Summer Sixteen” on toinen kappale, jonka sanotaan olevan suunnattu Millille. Viisitoista minuuttia ”Summer Sixteen” julkaisun jälkeen Mill julkaisi oman diss-kappaleensa nimeltä ”War Pain”.

Millin ohella Draken on huhuttu olevan riidoissa Tygan, Jay Z:n, Kendrick Lamarin ja Commonin kanssa. Vuonna 2012 Draken ja hiphop-artisti Chris Brownin väitettiin joutuneen fyysiseen riitaan Manhattanin yökerhossa. Samana vuonna räppäri DMX ilmoitti myös julkisesti, ettei pidä Drakesta ja piti epäkunnioittavana sitä, että tämä samplasi vokaaleja Aaliyahilta, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 2001.

Vuonna 2012 hänen oletettu ex-tyttöystävänsä, laulaja Ericka Lee, haastoi Draken oikeuteen hänen panoksestaan hänen kappaleeseensa ”Marvin’s Room”. Hänen kerrottiin vaativan luottoa toisena kirjoittajana sekä korvausta hänen äänensä käytöstä, jota hän väitti Draken käyttäneen ilman hänen lupaansa. Asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella.

Vuonna 2014 jazzlaulaja Jimmy Smithin kuolinpesä haastoi Draken oikeuteen 300 000 dollarista. Drakea syytettiin siitä, että hän ei ollut hankkinut asianmukaista lisenssiä Smithin vuonna 1982 julkaistun kappaleen ”Jimmy Smith Rap” samplaamiseen, joka kuultiin Draken kappaleessa ”Pound Cake/Paris Morton Music 2”. Samana vuonna räppäri Rappin’ 4-Tay väitti myös, että Drake oli kopioinut sanat hänen vuoden 1994 kappaleestaan ”Playaz Club” yhteistyössä YG:n kanssa kappaleessa ”Who Do You Love”. Draken levy-yhtiö sopi kanteen 100 000 dollarilla.

Drakea on myös leimattu naisvihamieliseksi monien mielestä seksistisen naisten esittämisen vuoksi hänen kappaleissaan. Vuonna 2015 Toronto Star luonnehti Drakea Bieberin ja The Weekndin ohella ”herkäksi misogynistiksi” ja totesi, että he ”ovat onnistuneet häivyttämään yleisseksistisen sävellyksensä yleisen seksismin katuvan, piinatun herkkyyden viilulla”.”

Toronto Raptors Ambassador

Syyskuussa 2013 Drake nimitettiin National Basketball Associationin (NBA) Toronto Raptorsin globaaliksi suurlähettilääksi.Hän oli sittemmin mukana joukkueen brändinmuutoksessa, mukaan lukien ”We the North” -markkinointikampanjan hyväksyminen sekä uuden logon ja univormun suunnittelu. Kauden 2013-14 aikana Raptors alkoi järjestää Drake Nights -tapahtumia, joissa osallistujat saavat rajoitetun painoksen Drake- ja OVO-tavaroita. Drake auttoi myös edistämään ja isännöimään vuoden 2016 NBA All-Star Gamea ja toimi Kanadan joukkueen valmentajana All-Star Celebrity Game -pelissä. NBA All-Star Game -viikonlopun aikana Toronton pormestari John Tory lahjoitti Drakelle kaupungin avaimen.

Canadian Pride

Kautta uransa Drake on puhunut rakkaudestaan Kanadaan ja uskollisuudestaan Torontolle. Hänellä on CN-tornia esittävä tatuointi yhdessä hauiksessaan ja Toronton ”416”-puhelinnumeroa esittävä tatuointi oikeassa ylävartalossaan. Hän kuvasi osan Take Caren ensimmäisen singlen ”Headlines” videosta CN-tornin nopeassa hississä ja viereisessä Rogers Centressä, jotka ovat Toronton näkyvimpiä maamerkkejä ja nähtävyyksiä. ”Started from the Bottom” -videon alussa lapset leikkivät Toronton kaupungin logon päällä ja Drake työskentelee myyjänä Shoppers Drug Martissa, kun taas VIEWS-albumin kannessa on kuva Drakesta istumassa CN-tornin huipulla, jota New Yorkerin Hua Hsu kuvaili ”osuvaksi, joskin melodramaattiseksi kuvaksi yksinäisyydestä huipulla”.”

Drake on vuodesta 2010 lähtien pitänyt vuosittaisen OVO Fest -konsertin Torontossa Molson Amphitheaterissa elokuun pitkänä viikonloppuna, joka ajoittuu samaan aikaan Toronton Karibian karnevaaliparaatin (aiemmin Caribana) kanssa.Konsertti on saavuttanut mainetta yllätysvierasesiintymisistä, joihin on kuulunut muun muassa sellaisia supertähtiä kuin Eminem, Jay Z, Stevie Wonder ja Sean ”Diddy” Combs.

Palkinnot

Juno Awards

• Vuoden rap-äänite (So Far Gone) (2010)
• Vuoden uusi artisti (2010)
• Rap. Vuoden levytys (Take Care) (2012)
• Vuoden video (”HYFR”) (2013)
• Vuoden räppilevy (Nothing Was the Same) (2014)

Grammy Awards

• Paras rap-albumi (”Take Care”) (2012)
• Paras rap-kappale (”Hotline Bling”) (2017)
• Paras rap/lauluyhteistyö. (Hotline Bling) (2017)

MTV Video Music Awards

• Paras Hip Hop -video (”HYFR”) (2012)
• Paras Hip Hop -video (”Hold On, We’re Going Home”) (2014)

Muut

• Allan Slaight -palkinto nuoren kanadalaisen saavutuksesta, Kanadan Walk of Fame -palkinnot (2011)
• Global Inspiration Award, SOCAN-palkinnot (2014)