Johdanto
Ihmisen tai muun organismin soluissa on ”geeneiksi” kutsuttuja osia, jotka ohjaavat solun kemiallisia reaktioita, jotka saavat sen kasvamaan ja toimimaan, ja jotka viime kädessä määräävät organismin kasvun ja toiminnan. Eliö perii joitakin geenejä jokaiselta vanhemmaltaan, ja siten vanhemmat siirtävät tiettyjä ominaisuuksia jälkeläisilleen.
Geeniterapia ja geenitekniikka ovat kaksi toisiinsa läheisesti liittyvää tekniikkaa, joissa muutetaan eliöiden perintöainesta. Näiden kahden välinen ero perustuu tarkoitukseen. Geeniterapialla pyritään muuttamaan geenejä geenivirheiden korjaamiseksi ja siten ehkäisemään tai parantamaan geneettisiä sairauksia. Geenitekniikan tavoitteena on muuttaa geenejä, jotta elimistön kykyjä voitaisiin parantaa normaalia enemmän.
Eettiset kiistat koskevat molempien tekniikoiden mahdollista käyttöä kasveissa, eläimissä ja ihmisissä. Erityisesti esimerkiksi geenitekniikan kohdalla pohditaan, olisiko oikein peukaloida ihmisen geenejä niin, että ihmisistä tehtäisiin kykeneviä päihittämään suurimmat olympiaurheilijat tai paljon Einsteinia älykkäämpiä.
Hämmentävää terminologiaa
Jos geenitekniikalla tarkoitetaan hyvin laajassa merkityksessä kaikenlaista tarkoituksellista geneettistä muuntelua, siihen kuuluu myös geeniterapia. Siten puhutaan ”terapeuttisesta geenitekniikasta” (geeniterapia) ja ”negatiivisesta geenitekniikasta” (geeniterapia), toisin kuin ”parannusgeenitekniikasta” ja ”positiivisesta geenitekniikasta” (jota me kutsumme yksinkertaisesti ”geenitekniikaksi”).
Käytämme sanontaa ”geenitekniikka” suppeammin sellaisesta muutoksesta, jolla pyritään pikemminkin parantamiseen kuin hoitoon. Käytämme termiä ”geeniterapia” ponnisteluista, joilla pyritään saattamaan ihmiset normaalitilaan, ja ”geenitekniikka” tai ”parannusgeenitekniikka” ponnisteluista, joilla pyritään parantamaan ihmisten kyvykkyyksiä normaalitilan yläpuolelle.
Somaattiset solut ja lisääntymissolut
Kahta perustavanlaatuista solutyyppiä ovat somaattiset solut ja lisääntymissolut. Suurin osa kehomme soluista on somaattisia – soluja, jotka muodostavat elimiä, kuten iho, maksa, sydän, keuhkot jne. ja nämä solut eroavat toisistaan. Näiden solujen geneettisen materiaalin muuttaminen ei siirry henkilön jälkeläisiin. Lisääntymissoluja ovat siittiösolut, munasolut ja hyvin varhaisista alkioista peräisin olevat solut. Lisääntymissolujen geneettisen koostumuksen muutokset siirtyisivät henkilön jälkeläisille. Nämä lisääntymissolujen muutokset voisivat johtaa siihen, että jälkeläisten somaattisissa soluissa olisi erilainen perimä kuin muutoin olisi tapahtunut, koska somaattisten solujen perimä on suoraan sidoksissa niiden sukusolujen perimään, joista ne ovat peräisin.
Geneettisen muuntelun tekniikat
Muutettaessa geenejä on kohdattava kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, millainen muutos geeniin tehdään. Toinen on se, miten tämä muutos sisällytetään kaikkiin muihin soluihin, joita on muutettava halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Vaihtoehtoja sille, millainen muutos geeniin tehdään, on useita. Geenissä oleva DNA voitaisiin korvata toisella ulkopuolelta tulevalla DNA:lla (ns. homologinen korvaaminen). Tai geeni voitaisiin pakottaa mutatoitumaan (muuttamaan rakennetta – ”selektiivinen käänteismutaatio”.) Tai geeni voitaisiin vain lisätä. Tai voitaisiin käyttää kemikaalia, joka yksinkertaisesti kytkee geenin pois päältä ja estää sitä toimimasta.
On myös useita vaihtoehtoja sille, miten geneettinen muutos levitetään kaikkiin muutettaviin soluihin. Jos muutettu solu on lisääntymissolu, muutama tällainen solu voitaisiin muuttaa ja muutos saavuttaisi muut somaattiset solut, koska nämä somaattiset solut syntyvät organismin kehittyessä. Mutta jos muutos tehtäisiin somaattiseen soluun, kaikkien muiden asiaankuuluvien somaattisten solujen muuttaminen yksitellen ensimmäisen solun tapaan olisi epäkäytännöllistä tällaisten solujen suuren lukumäärän vuoksi. Suuren elimen, kuten sydämen tai maksan, soluja on liian paljon, jotta niitä voitaisiin muuttaa yksi kerrallaan. Sen sijaan tällaisiin somaattisiin soluihin pääsemiseksi käytetään yleisesti kantajaa eli vektoria, joka on molekyyli tai organismi. Vektorina voidaan käyttää esimerkiksi virusta. Virus olisi vaaraton tai muutettu siten, että se ei aiheuta tautia. Siihen ruiskutettaisiin geneettistä materiaalia, ja sen lisääntyessä ja ”tartuttaessa” kohdesoluja se lisäisi uutta geneettistä materiaalia. Sen olisi oltava hyvin erityinen virus, joka tartuttaisi esimerkiksi sydänsoluja tartuttamatta ja muuttamatta kaikkia muita kehon soluja. Myös rasvapartikkeleita ja kemikaaleja on käytetty vektoreina, koska ne voivat läpäistä solukalvon ja siirtyä solun tumaan uuden perintöaineksen kanssa.
Argumentit geeniterapian ja geenitekniikan puolesta
Geniterapiaa pidetään usein moraalisesti moitteettomana, vaikka varovaisuuteen kehotetaankin. Tärkeimmät sen puolesta puhuvat argumentit ovat, että se tarjoaa mahdollisuuden parantaa joitakin sairauksia tai häiriöitä niillä, joilla ongelma on, ja ehkäistä sairauksia niillä, joiden geenit ovat altistaneet heidät näille ongelmille. Jos geeniterapia tehdään lisääntymissoluille, se voisi estää lapsia kantamasta sellaisia geenejä (epäsuotuisia geneettisiä sairauksia ja häiriöitä aiheuttavia geenejä), jotka lapset ovat saaneet potilailtaan.
Geenitekniikkaa eliöiden parantamiseksi on jo käytetty laajalti maataloudessa, pääasiassa geneettisesti muunnetuissa viljelykasveissa (tunnetaan myös nimellä GMO –geenisesti muunnetut organismit). Esimerkiksi viljelykasveja ja kotieläimiä on muokattu niin, että ne ovat vastustuskykyisiä rikkaruohomyrkkyjä ja torjunta-aineita vastaan, mikä tarkoittaa, että maanviljelijät voivat käyttää näitä kemikaaleja rikkaruohojen ja hyönteisten torjuntaan näillä viljelykasveilla vaarantamatta kasvien vahingoittumista. Tulevaisuudessa geenimuuntelua voitaisiin käyttää sellaisten viljelykasvien tuottamiseen, joiden ravintoarvo on suurempi, sekä tuotantoeläinten, kilpahevosten ja näytöseläinten valikoivaan jalostukseen.
Muuntogeenisiä bakteereja ja muita mikro-organismeja käytetään tällä hetkellä ihmisen insuliinin, ihmisen kasvuhormonin, veren hyytymisessä käytettävän proteiinin ja muiden lääkeaineiden tuottamiseen, ja tällaisten yhdisteiden määrä voi kasvaa tulevaisuudessa.
Ihmisten parantaminen on vielä tulevaisuutta, mutta perusargumentti sen puolesta on, että se voisi parantaa elämää merkittävällä tavalla parantamalla ihmisten tiettyjä ominaisuuksia. Arvostamme älykkyyttä, kauneutta, voimaa, kestävyyttä ja tiettyjä persoonallisuuden piirteitä ja käyttäytymistaipumuksia, ja jos näiden ominaisuuksien havaittaisiin johtuvan geneettisestä komponentista, voisimme parantaa ihmisiä antamalla heille tällaisia ominaisuuksia. Geenitekniikan puolestapuhujat huomauttavat, että monet ihmiset yrittävät jo nyt parantaa itseään näillä tavoin – ruokavaliolla, liikunnalla, koulutuksella, kosmetiikalla ja jopa plastiikkakirurgialla. Ihmiset yrittävät tehdä näitä asioita itselleen, ja vanhemmat yrittävät tarjota näitä asioita lapsilleen. Jos voimaa, ketteryyttä ja yleistä kuntoa parantava liikunta on kannattava tavoite, ja jos joku saa kiitosta siitä, että hän pyrkii kouluttautumaan henkisten kykyjensä lisäämiseksi, miksei sitten olisi kannattavaa saavuttaa tämä myös genetiikan avulla?
Geenitekniikan puolestapuhujat näkevät parantamisen myös lisääntymisvapauden peruskysymyksenä. Koemme jo nyt olevamme vapaita valitsemaan puolisomme osittain sen perusteella, onko mahdollista saada toivottuja lapsia. Mielestämme ei ole mitään väärää siinä, että valitsemme puolison, jonka toivomme tuottavan älykkäitä ja viehättäviä lapsia, jonkun toisen puolison sijaan, joka tuottaisi vähemmän toivottuja lapsia. Kumppanin valitseminen sen perusteella, millaisia lapsia saattaisi saada, on lisääntymisvapauden peruskysymys, ja meillä on vapaus valita parhaat mahdolliset geenit lapsillemme. Miksi, väitetään, meillä pitäisi olla vähemmän vapautta antaa lapsillemme parhaita mahdollisia geenejä geneettisen parantamisen avulla?
Henkilöitä, jotka kannattavat ihmisten merkittävää muokkaamista teknologian, kuten geenitekniikan, avulla, kutsutaan joskus ”transhumanisteiksi”.”
Argumentit geeniterapiaa vastaan
Kolme joskus esitettyä geeniterapiaa vastaan esitettyä argumenttia ovat, että se on teknisesti liian vaarallista, että se syrjii tai kutsuu syrjimään vammaisia henkilöitä ja että se saattaa olla joissakin tapauksissa muuttumassa yhä merkityksettömämmäksi.
Vaara-väite viittaa siihen, että muutamat viimeaikaiset geeniterapian kokeiluyritykset kliinisissä testeissä ovat nousseet otsikoihin joidenkin kokeisiin osallistuneiden ihmisten traagisten kuolemantapausten vuoksi. Ei ole täysin tiedossa, missä määrin tämä johtui itse geeniterapiasta eikä ennestään olemassa olevista sairauksista tai epäasianmukaisista tutkimustekniikoista, mutta tällaisten tapahtumien valossa jotkut kriitikot ovat vaatineet geeniterapian lopettamista, kunnes asiasta tiedetään enemmän. Emme vain tiedä tarpeeksi siitä, miten geeniterapia toimii ja mikä voi mennä pieleen. Erityisiä huolenaiheita ovat, että
- vektorit saattavat kuljettaa DNA:ta muihinkin soluihin kuin kohdesoluihin, mistä voi olla odottamattomia seurauksia
- virukset vektoreina eivät ehkä olekaan niin vaarattomia kuin oletetaan, ja ne voivat aiheuttaa sairauksia
- uusien geenien lisääminen tumaan ei takaa, että ne menevät haluttuun paikkaan, ja siitä voi olla katastrofaalisia seurauksia, jos ne asettuvat väärään paikkaan
- jos muutoksia ei ole integroitu ytimessä jo olevaan muuhun DNA:han, muutokset eivät välttämättä siirry uusiin soluihin, ja henkilö voi joutua myöhemmin käymään läpi lisää hoitoa
- lisääntymissolujen muuttaminen voi aiheuttaa tapahtumia, jotka näkyvät vasta vuosien kuluttua, ja ei-toivotut vaikutukset voivat olla jo siirtyneet potilaan lapsille
Syrjintäväite on seuraava. Jotkut ihmiset, jotka ovat fyysisesti, henkisesti tai emotionaalisesti vajaakuntoisia, ovat sitä perittyjen geneettisten tekijöiden vuoksi. Tällaiset vammat voivat johtaa vammautumiseen yhteiskunnassamme. Vammaisia ihmisiä syrjitään usein siten, että heillä on vähemmän mahdollisuuksia kuin muilla ihmisillä. Geeniterapia voisi poistaa geneettisiä häiriöitä ja niistä johtuvia vammoja, ja näin voitaisiin poistaa yksi yhteiskunnan syrjinnän ja epätasa-arvon lähteistä. Vastalauseen mukaan epäsuorana oletuksena on kuitenkin se, että geneettisten tekijöiden vuoksi vammautuneita ihmisiä on hoidettava ja muutettava normaaleiksi. Vastalauseen mukaan geeniterapia on eräänlaista vammaisten ja vajaakuntoisten syrjintää.
Epäolennaisuutta koskevan vastalauseen mukaan lisääntymiskykyisiin soluihin kohdistuva geeniterapia saattaa joissakin tapauksissa olla jo korvattu koeputkihedelmöityksellä ja alkioiden valinnalla. Jos geneettinen häiriö on sellainen, että se voidaan havaita varhaisessa alkiossa, eikä kaikilla vanhempien parin alkioilla olisi sitä, niin annetaan vanhempien tuottaa useita alkioita koeputkihedelmöityksen avulla ja istuttaa vain ne, joissa ei ole kyseistä häiriötä. Tällaisessa tapauksessa geeniterapia olisi tarpeetonta ja merkityksetöntä.
Argumentit geenitekniikkaa vastaan
Etikot ovat yleensä olleet vielä enemmän huolissaan geenitekniikan tehostamisen mahdollisista ongelmista ja seurauksista kuin geeniterapiasta. Ensinnäkin on esitetty samanlaisia huolenaiheita kuin geeniterapian kohdalla, että tiedetään liian vähän ja että siitä voi olla ennalta arvaamattomia vaarallisia seurauksia. Nämä huolet voivat olla vieläkin vakavampia, kun otetaan huomioon, että ei pyritä vain kohti normaalia elämää, vaan mennään oudolle uudelle alueelle, jossa ihmiset eivät ole koskaan aikaisemmin käyneet. Emme vain tiedä, mitä kummajaisia olentoja voi syntyä pieleen menneistä kokeista.
Seuraavassa on joitakin muita tärkeitä vastaväitteitä:
- Geenitekniikka on luonnollisen tai yliluonnollisen järjestyksen vastaista. Tässä ajatellaan, että Jumala tai evoluutio on luonut ihmiselle joukon geenejä, jotka ovat joko sellaisia, joita meillä pitäisi olla tai jotka tarjoavat meille parhaan selviytymisarvon. On vastoin sitä, mitä Jumala tai luonto on tarkoittanut, että tätä geneettistä koodia peukaloidaan, ei sen saattamiseksi normaaliksi (kuten geeniterapiassa), vaan uudenlaisten olentojen luomiseksi. Tämäntyyppinen vastalause on yhteensopiva sekä ”kreationismin” kanssa, eli uskomuksen kanssa, jonka mukaan Jumala loi ihmisen juuri sellaisena kuin hän on, että evoluutio-uskomuksen kanssa. Jälkimmäisessä näkemyksessä ihmisen tietoista geeniensä parantamista pidetään eri asiana kuin sitä, että evoluution luonnollisen prosessin annetaan ”valita” geenimme.
- Geenitekniikka on epäinhimillistävää, koska se luo ei-inhimillisiä, vieraantuneita olentoja. Geenitekniikalla valmistetut ihmiset vieraantuvat itsestään tai tuntevat hämmentyneen identifikaation tai eivät enää tunne itseään inhimillisiksi, tai ihmiskunta tuntee itsensä vieraantuneeksi itsestään. Geenitekniikalla valmistetut ihmiset eivät tunne kuuluvansa ihmisrotuun, mutta heillä ei myöskään ole tarpeeksi yhteistä muiden tällaisten olentojen kanssa, jotta he voisivat tuntea kuuluvansa mihinkään niistä. Ihmiset vieraantuvat jopa radikaalisti erilaisista geenitekniikalla valmistetuista lapsistaan, jotka voivat hyvinkin olla erillinen laji.
- Geenitekniikalla valmistetut olennot kärsivät vanhentumisesta. Tietokoneet vanhentuvat nopeasti, kun uusia malleja otetaan käyttöön. Mutta näin voisi käydä myös geenitekniikalla kehitetyille ihmisille. Yhden vuoden kuuma geeniparannus on vanha uutinen useita vuosia myöhemmin. Vanhemmat ovat vanhentuneita lastensa mittapuulla, ja teini-ikäiset ovat toivottoman huonompia kuin nuoremmat sisaruksensa.
- Geenitekniikka on eräs versio eugeniikasta, ja se herättää muistoja historiallisesta eugeniikkaliikkeestä 1900-luvun alkupuolella Amerikassa ja natsi-Saksassa. ”Eugeniikka” on näkemys, jonka mukaan ihmisrodun genetiikkaa pitäisi parantaa; usein kannatetaan sellaisia käytäntöjä kuin valikoiva jalostus, ”viallisten” ja ”ei-toivottujen” (ihmiset, joilla on geneettisiä häiriöitä tai ei-toivottuja ominaisuuksia tai piirteitä, vammaiset, toista rotua olevat, muihin etnisiin ryhmiin kuuluvat, homoseksuaalit) pakkosterilisaatio ja tällaisten väestöryhmien eutanasia. Se saavutti luultavasti äärimmäisen muodon natsi-Saksassa, jossa tehtiin joukkotuhoja, mutta eugeniikkaan liittyviä ajatuksia esiintyi jo sitä ennen Yhdysvalloissa. Näitä käytäntöjä pidetään nykyään suurelta osin moraalisesti vastenmielisinä. Geenitekniikan arvostelijat pitävät sitä yrityksenä eugeniikkaan teknologian avulla.
Geeniterapiasta on tulossa todellisuutta tätä lukiessasi. Parantamiseen tähtäävä geenitekniikka on vielä kaukana. Molemmista kysymyksistä käydään varmasti runsaasti keskustelua.