Päiväelämä ja yhteiskunnalliset tavat
Monet suomalaiset tavat liittyvät läheisesti metsiin, joita suomalaiset eivät historiallisesti ole pitäneet synkkinä uhkaavina paikkoina vaan pikemminkin turvapaikkaa ja suojaa tarjoavina. Yhdessä Suomen kirjallisuuden merkkiteoksessa, Seitsemässä veljeksessä, 1800-luvun kirjailija Aleksis Kivi kuvaa sosiaalisesti taitamattomien veljesten pakenemista metsän suojiin. Nykyään suomalaiset pakenevat viikonloppuisin ja juhlapyhinä urbaania stressiä metsäisiin kesämökkeihinsä.
Muut puihin ja puuhun liittyvät tavat elävät ja voivat hyvin Suomessa. Juhannuksena sytytetään nuotiotulet, talojen oviaukot koristellaan koivuilla, ja perinteisessä puusaunassa käytetään edelleen lehtipuuvispilöitä. Pääsiäisenä mämmi, mallas- ja ruisjauhoista valmistettu vanukas, syödään perinteisesti koivunkuoresta tehdyistä (tai koivua muistuttavista) astioista. Lopputalvella, kun lumi peittää maan, koivun oksat tuodaan sisätiloihin muistuttamaan kotitaloutta tulevasta keväästä.
Vaikka suomalaiset katsovat joulupukin vakituiseksi asuinpaikaksi Pohjois-Suomessa sijaitsevan Korvatunturin, kuusen joulupuu on suhteellisen uusi tulokas maassa, sillä se ilmestyi ensimmäisen kerran 1820-luvulla. Joulukuusi on nykyään kiinteä osa suomalaista joulujuhlaa, johon kuuluu myös erikoisruokaa, kuten riisipuuroa (maidosta ja kanelista), uunissa paistettua kuorrutettua kinkkua sekä peruna- ja porkkana- tai lantturaastetta. Juhlapyhä ei ole täydellinen ilman joulusaunomista.
Uudenvuodenaattona vietetään yksityisiä ja julkisia ilotulitusnäytöksiä. Suuret ihmisjoukot kokoontuvat myös Helsingin Senaatintorille kuulemaan puheita ja musiikkia. Ehkä kiinnostavin suomalainen uudenvuodenaaton perinne on tinan sulattaminen: pieniä, yleensä hevosenkengän muotoisia tinan (tai lyijyn) paloja sulatetaan ja heitetään sitten kylmään veteen, jolloin syntynyt muoto tai sen varjo tulkitaan symboliseksi tulevaisuuden enteenä.
Toinen Skandinavian tärkeimmistä juhlapäivistä, juhannus – jolloin juhlitaan vuoden pisintä päivää pohjoisella pallonpuoliskolla, kesäpäivänseisausta – tunnetaan Suomessa nimellä Juhannus (nimi on johdettu Johannes Kastajan juhlasta). Auringonseisaus osuu 20. tai 21. kesäkuuta, ja sitä juhlitaan Suomessa virallisesti lauantaina, joka osuu 20. ja 26. kesäkuuta väliin, ja kolmen päivän viikonlopun kansallinen vapaapäivä alkaa perjantaina, juhannusaattona. Tyypillisesti juhlaan kuuluu musiikkia, tanssia ja nuotioiden sytyttämistä sekä kaupunkilaisten retkiä maalle.
Vappu, joka käytännössä yhdistää Walpurgis-yön ja vapunpäivän viettämisen, on vielä yksi tärkeä juhlapäivä Suomessa. Tämän ainakin 1700-luvulta peräisin olevan juhlapäivän viettäminen alkaa huhtikuun 30. päivän iltana, yleensä alkoholijuomien juomiseen liittyvällä ilonpidolla, ja jatkuu seuraavana päivänä sisältäen enemmän perheeseen liittyviä aktiviteetteja.
Puu on olennainen osa tyypillistä suomalaista saunaa, joka rakennetaan lähes poikkeuksetta koivusta tai muusta järeästä puupalkista. Saunojat istuvat puisilla penkeillä, roiskivat vettä kiukaan kuumille kiville ja vispauttavat toisiaan koivunoksilla, aivan kuten heidän esi-isänsä tekivät jo vuosituhansia aiemmin. Perinteisesti sauna oli suomalaisille pyhä paikka, jota käytettiin viikoittaisen saunomisen lisäksi myös rituaalisiin tarkoituksiin. Tämä koski erityisesti naisten suorittamia rituaaleja, kuten sairaiden parantamista ja vainajien hautaamisen valmistelua. Saunaa käytettiin myös pyykinpesuun ja keskeisiin maanviljelystoimintoihin, kuten lihan kypsentämiseen ja maltaan käymiseen ja kuivaamiseen. Kun otetaan huomioon saunan merkitys maatilan taloudelle, on loogista, että sauna rakennettiin alun perin tilan ulkorakennuksia ympäröivään aittaan. Useimpien saunojen nykyinen sijoittaminen järven rantaan tai rantatörmään on peräisin vasta 1900-luvun alkupuolelta, herrasväen huviloiden muodin mukaisesti.
Saunaa (jonka nimi tulee suomalais-saamenkielisestä sanasta) lämmitettiin pitkään yleensä vain kerran viikossa, koska saunan valmisteleminen useiden saunojien (miehet ja naiset saunoivat erikseen) kestämistä varten vei koko päivän. Monet suomalaiset uskovat saunomisen parantavan mieltä ja kehoa, ja saunomiseen suhtaudutaan lähes uskonnollisella kunnioituksella. Vaikka saunominen ei ole yhtä keskeisessä asemassa suomalaisessa kulttuurissa, saunominen on yleistä myös muiden Itämeren alueen suomalaisten kansojen – virolaisten, karjalalaisten, vepsäläisten ja liiviläisten – sekä latvialaisten ja liettualaisten keskuudessa.