Vasemman kammion toiminnan heikkeneminen on akuutin sydäninfarktin jälkeisen kuolleisuuden pääasiallinen ennustaja, mutta ei tiedetä, kuvataanko tätä parhaiten ejektiofraktiolla vai loppusystolisella tai loppudiastolisella tilavuudella. Mittasimme tilavuudet, ejektiofraktiot ja sepelvaltimoiden tukosten ja ahtaumien vakavuuden 605:ltä alle 60-vuotiaalta miespotilaalta 1-2 kuukauden kuluttua ensimmäisestä (n = 443) tai toistuvasta (n = 162) sydäninfarktista, ja seurasimme näitä potilaita keskimäärin 78 kuukauden ajan (vaihteluväli 15-165 kuukautta) eloonjääneiden osalta. Sydänkuolemia oli 101, joista 71 (70 %) oli äkillisiä (välittömästi tai kuolleena löydettyjä). Monimuuttuja-analyysi, jossa käytettiin log-rank-testausta ja Coxin suhteellisten vaarojen mallia, osoitti, että loppusystolisella tilavuudella (chi 2 = 82,9) oli suurempi ennustearvo eloonjäämiselle kuin loppudiastolisella tilavuudella (chi 2 = 59,0) tai ejektiofraktiolla (chi 2 = 46,6), kun taas asteittainen analyysi osoitti, että kun eloonjäämisen ja loppusystolisen tilavuuden välinen suhde oli sovitettu, loppudiastolisella tilavuudella tai ejektiofraktiolla ei ollut mitään merkitsevää ennustavaa lisätietoa. Sepelvaltimoiden tukosten ja ahtaumien vakavuus osoitti vain rajallisen merkitsevää lisäennustetta (p = 0,04 yhdessä analyysissä), mutta jatkuva tupakointi pysyi itsenäisenä riskitekijänä vaiheittaisen analyysin jälkeen. Niiden potilaiden osajoukossa (n = 200), jotka olivat osallistuneet satunnaistettuun sepelvaltimoleikkaustutkimukseen infarktista toipumisen jälkeen, kirurginen ”hoitoaikomus” ei osoittanut ennustearvoa.(ABSTRACT TRUNCATED AT 250 WORDS)