Tautien valvonta- ja ehkäisykeskusten helmikuussa 2015 julkaisemassa raportissa esitettiin päivitetyt arviot reseptillä myytävien opioidien analgeettien käytöstä vähintään 20-vuotiaiden aikuisten keskuudessa. Kirjoittajat päättelivät, että ”prosenttiosuus, joka käytti viimeisten 30 päivän aikana vain ’heikompaa kuin morfiinia sisältävää opioidia’, laski 42,4 prosentista vuosina 1999-2002 20 prosenttiin vuosina 2011-2012, kun taas prosenttiosuus, joka käytti ’vahvempaa kuin morfiinia sisältävää opioidia’, nousi merkittävästi 17,0 prosentista vuosina 1999-2002 37,0 prosenttiin vuosina 2011-2012″.”
Morfiinia heikompiin opioideihin kuuluivat kodeiini, dihydrokodeiini, meperidiini, pentatsosiini, propoksifeeni ja tramadoli; morfiiniekvivalentteihin opioidianalgeetteihin kuuluivat hydrokodoni, morfiini ja tapentadoli; ja morfiinia vahvempiin opioideihin kuuluivat fentanyyli, hydromorfoni, metadoni, oksikodoni ja oksymorfoni.
On erittäin huolestuttavaa, että CDC:n kaltainen arvostettu virasto käyttää sekavaa terminologiaa luokiteltaessa lääkkeitä, joiden käytöstä se raportoi.
On totta, että morfiinia heikompien opioidien luokkaan kuuluvilla kuudella lääkkeellä ei voida lievittää kipua siinä määrin kuin morfiinilla. Näillä lääkkeillä on kuitenkin hyvin erilaiset farmakologiset ominaisuudet. Lisäksi se, että ehkä viittä niistä käytetään vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, viittaa siihen, että lääkärit tekevät hyviä päätöksiä kivunhoitoon käytettävistä lääkkeistä.
Propoksifeenin rajoitukset johtivat sen poistamiseen markkinoilta marraskuussa 2010. Meperidiinillä on niin merkittäviä rajoituksia, että ohjeissa varoitetaan lääkäreitä käyttämään sitä vain lyhyisiin toimenpiteisiin. Pentatsosiinin käytölle on vaikea keksiä syytä. Kodeiinin antama kivunlievitys johtuu morfiinista, joksi se metaboloituu; joiltakin henkilöiltä puuttuu sen metabolian aikaansaamiseen tarvittava entsyymi, eivätkä he saa lääkkeestä kivunlievitystä, toisilta se metaboloituu niin nopeasti, että heille voi kehittyä hengenvaarallinen hengityslama.
Vuonna 2013 FDA antoi varoituksen, jossa käsiteltiin kodeiinin turvallisuuteen liittyviä huolenaiheita, erityisesti sen käyttöä lapsilla. Tramadolin vaikutusmekanismi on erilainen kuin morfiinin; tramadolin antamalle kivunlievitykselle on olemassa yläraja. Ei ole järkevää laittaa sitä samaan kategoriaan muiden lääkkeiden kanssa.
On hämmentävää, että kirjoittajat laittavat hydrokodonin, morfiinin ja tapentadolin ”morfiiniekvivalentin” kategoriaan.
Hydrokodoni saattaa tosiaankin olla ”morfiiniekvivalentti” kipulääke, mutta vasta viimeisen vuoden aikana sitä on alettu markkinoida ilman muuta kuin opioidia, kuten parasetamolia. Tällainen ei-opioidi rajoittaa annosteltavaa annosta. Lisäksi hydrokodonia ei ole saatavilla suonensisäisesti annettavaksi.
Tapentadolilla ei ole samaa vaikutusmekanismia kuin morfiinilla; sillä on annoskatto, kun taas morfiinilla ei ole. Siksi ei ole järkevää luokitella sitä morfiinia vastaavaksi analgeettiseksi aineeksi.
Tekijät väittävät, että fentanyyli, hydromorfoni, metadoni, oksikodoni ja oksymorfoni ovat ”vahvempia” kuin morfiini.
Vaikka onkin totta, että näistä lääkkeistä saatetaan tarvita pienempi annos, jotta saadaan sama analgeettinen vaste kuin morfiinilla, tämä tosiasia ei tarkoita, että niillä olisi suurempi teho.
Morfiini on erittäin tehokas analgeetti, ja sitä voidaan antaa hyvin suurina annoksina hyvin voimakkaan kivun hallitsemiseksi elämän loppuvaiheessa olevilla henkilöillä. Noin 20 mg oraalista oksikodonia ja 7,5 mg oraalista hydromorfonia tarvitaan saman kivunlievityksen saamiseksi kuin 30 mg:lla oraalista morfiinia. Ovatko nämä ne tiedot, joita kirjoittajat käyttivät luokitellessaan nämä lääkkeet morfiinia vahvemmiksi?
Opioidianalgeetteihin ja niiden rooliin pysyvän kivun hallinnassa liittyy paljon ristiriitoja ja epäselvyyksiä. Selkeys termien merkityksestä ja opioidien farmakologiasta on olennaista, jos halutaan käydä rakentavaa vuoropuhelua näiden lääkkeiden roolista kivun hallinnassa.
On valitettavaa, että tämä raportti lisää sekaannusta antamalla analgeettisten lääkkeiden epäasianmukaisia luokituksia. Tietojen perusteella voisi päätellä, että asianmukaisten kipulääkkeiden (puhtaat opioidiagonistit) käyttö on lisääntynyt ja sopimattomien kipulääkkeiden (lääkkeet, joilla on rajallinen teho ja rajoittavat sivuvaikutukset) käyttö vähentynyt, mutta onko kirjoittajien tarkoitus välittää tämä viesti?
Toimittajan huomautus: June Dahl, PhD, on puolustanut parempaa kivunhoitoa ollessaan tutkijana Wisconsinin yliopistossa, jossa tutkijat olivat mukana opioidipolitiikkaa käsittelevässä työryhmässä, jota opioidilääkkeiden valmistajat rahoittivat. Dahl ei ollut kyseisen ryhmän jäsen.