Vanhojen egyptiläisten nokireunaisista silmistä Elisabetilaisten käyttämään lyijymaaliin, naiset ja tytöt ovat kokeilleet kosmetiikkaa kautta historian. Roomalaisen näytelmäkirjailijan Plautuksen mukaan ”nainen ilman maalia on kuin ruoka ilman suolaa”. Shakespearen Hamlet oli vähemmän innokas mutta yhtä tyly, kun hän sanoi Ofelialle: ”Olen kuullut kaiken teistä naisista ja kosmetiikasta. Jumala antaa teille yhdet kasvot, mutta te maalaatte niiden päälle toiset. Tanssitte, keikistelette ja lörpöttelette, kutsutte Jumalan luomuksia lemmikkinimillä ja puolustelette seksipommienne temppuja vetoamalla tietämättömyyteen.”
Onko meikki siis tarpeellinen mauste, manipuloivien seksipommien juoni vai ei kumpaakaan? Kysy joukolta naisia, miksi he meikkaavat, ja saat lukemattomia vastauksia. Jotkut sanovat, että se saa heidät tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi, että he eivät tunne oloaan täysin ”valmiiksi” ilman meikkiä; toiset sanovat, että he rakastavat kokeilla ulkonäköä ja värejä keinona ilmaista itseään, että kasvomaalauksessa on hauska, teatraalinen elementti, jonka avulla he voivat kanavoida erilaisia persoonallisuuksia ja estetiikkaa.
”Työskenneltyäni kaksikymmentä vuotta meikkitaiteilijana voin sanoa melko luottavaisin mielin, että naiset käyttävät meikkiä omasta halustaan”
”Kirjan Facen maalaus (Face Paint) kirjoittaja Lisa Eldridge: The Story of Makeup, kertoo minulle. ”Meikillä voi olla monia eri rooleja naisen elämässä. On leikkisä ja luova näkökulma – kukapa ei nauttisi siveltimen pyörittelystä väripaletissa? Sitten on vielä itseluottamusta lisäävä näkökulma – miksipä ei peittäisi valtavaa punaista vikaa nenässä, jos se on mahdollista? Lopuksi on vielä sotamaalaus- ja heimolaisuuselementti. Meikki voi saada sinut tuntemaan itsesi voimakkaammaksi ja valmiimmaksi kohtaamaan minkä tahansa tilanteen.”
Mutta aivan kuten on naisia ja tyttöjä, jotka meikkaavat täysin itseään varten, on myös niitä, jotka meikkaavat itseään toisten koetun hyödyn vuoksi tai jotka kokevat, etteivät he ole hyväksyttäviä ilman meikkiä. Meikki voi olla naamio, jonka taakse kätkeydyt ja jonka avulla valmistaudut kohtaamaan maailman, tai jotain, jota käytät aseena – houkutellaksesi kumppania, pelotellaksesi, järkyttääksesi ja hämmästyttääksesi. Meikkiä käytetään osana uskonnollisia tai kulttuurisia rituaaleja tai mukauttamaan itsensä johonkin alakulttuuriin. Se voi peittää epävarmuutesi tai sitä voidaan käyttää korostamaan niitä paloja, joita rakastat eniten.
Meikki on yhteiskunnassamme niin jokapäiväistä, että ilman meikkiä olevasta naisesta on tullut joissakin tapauksissa kannanotto – ”meikitön selfie” on tästä hyvä esimerkki. Naisjulkkikset esiintyvät Daily Mailin häpeän sivupalkissa sellaisten otsikoiden alla kuin ”Jennifer Lopez, 46, uskaltaa paljastaa alastomat kasvonsa”. Poikaystävät puolestaan hyödyntävät kyynisesti nuorten naisten tuntemaa ahdistusta väittämällä, että he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet, ja tämä trendi satiirisoitiin asiantuntevasti Amy Schumerin sketsissä ”Girl you don’t need meup”.
Periaatteessa hyödyllisempi kysymys ei siis ole ”Miksi naiset meikkaavat?” vaan ”Miksi naiset meikkaavat, kun useimmat miehet eivät meikkaa?”. (varsinkin kun David Bowien ura todistaa, että meikattujen miesten näkeminen voi tehdä voimakkaita vaikutuksia naisen alapäähän).
Joidenkin feministien mielestä kysymykseen voi vastata yksinkertaisesti mutisemalla ”patriarkaatti” ja pyyhkimällä kädet pölystä ennen baariin menoa. Varmasti naiset saavat pienestä pitäen viestejä, jotka rohkaisevat meitä uskomaan, että yksi ensisijaisista tehtävistämme on olla koristeellinen ja siksi miehiä houkutteleva. Mene mihin tahansa lehtikauppaan, ja näet tyttöjen pikkulehtiä, joiden mukana tulee ilmaisia lahjoja, kuten huulikiiltoa ja kynsilakkaa. Vanhemmat ostavat tyttärilleen outoja, ruumiittomia nukenpäitä harjoiteltavaksi. Disney-prinsessat, joista niin monet pikkutytöt ottavat mallia, käyttävät eyelineriä, ripsiväriä ja luomiväriä, ja niillä on täydellisesti nypityt kulmakarvat. Kun otetaan huomioon, missä määrin meikkiä pidetään parisuhdekumppanin houkuttelemiseksi käytettävänä kaunistamisprosessina, sen tyrkyttäminen näin nuorille tytöille on luultavasti enemmän kuin hiukan karmivaa.
Evoluutiopsykologit ovat sitä mieltä, että kuten monien muidenkin asioiden kohdalla, myös meikkaaminen liittyy sukupuoleen. Naisilla on yleensä tummemmat silmät ja huulet kuin miehillä, ja meikki korostaa näitä sukupuolieroja. Lisäksi meikin sanotaan vahvistavan niitä toivottuja ominaisuuksia, joita mies etsii naiselta ja jotka liittyvät pitkälti lisääntymiskykyyn. Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista toiseen, mutta on olemassa joitakin yleismaailmallisia viehättävyyden tunnusmerkkejä. Kasvojen symmetria ja tasainen ihonväri viittaavat hyvään terveyteen, kun taas nuorekkuus merkitsee hedelmällisyyttä. Pulleat huulet ja punaiset posket ovat puolestaan merkkejä seksuaalisesta kiihottumisesta, joten tulipunainen huulipunasi ja vaaleanpunainen poskipunasi saattavat antaa baarissa olevalle satunnaiselle miehelle alitajuisen signaalin siitä, että olet valmis intohimoiseen yöhön.
Naistenlehtien lukijat tuntevat evoluutiopsykologian käytön kosmetiikan myynnissä. En koskaan unohda lukeneeni artikkelia, jossa ehdotettiin, että käyttäisin karmiininpunaista huulipunaa, jotta huuleni voisivat jäljitellä verenpunaisia häpyhuulia. Ja jos emättimen suu ei ole sinun juttusi, voit aina tehdä kasvojesi ihon muistuttamaan vauvan ihoa houkutellaksesi miehiä. Tätä ehdotusta toistetaan hälyttävän usein glossilehtien sivuilla, ja Maybelline-meikkimerkki hyödyntää sitä Baby Skin -meikkisarjassaan.
Kosmetiikkayritykset luottavat usein naisten epävarmuuteen – joka on iskostunut vuosien altistumisen myötä valtavirran mediassa esitetyille kuville fyysisestä täydellisyydestä – myydäkseen tuotteita, ja ne toimivat periaatteella ”ehkä hän on syntynyt sen kanssa, mutta luultavasti ei, joten osta tämä peitevoide”. Meihin iskostetaan yhä uudestaan ja uudestaan, että sen tehtävänä on peittää ei-toivottuja virheitä tai ”rumia” kauneusvirheitä. Monet naiset käyttävät vuosittain satoja puntia kosmetiikkaan ja yhtä monta minuuttia siihen, että he ovat huolissaan ulkonäöstään. Naomi Wolf esittää teoksessaan The Beauty Myth (Kauneusmyytti) vakuuttavan väitteen siitä, että kauneusteollisuus on olemassa kontrolloidakseen emansipaatioprosessissa olevaa naissukupolvea. Pidä meidät ahdistuneina, pidä meidät nälkäisinä, pidä meidät jatkuvasti valppaina fyysisen täydellisyyden tavoittelussa, väite kuuluu, ja sinä pidät meidät alhaalla.
Siten viesti siitä, että luonnollinen kauneutesi ei koskaan riitä, iskostetaan meihin hyvin nuorina. Aloin käyttää meikkiä ensimmäisen kerran nuorena teininä, koska uskoin, että poskilleni pölyttyneet pisamat olivat rumia. Äitini, punapää, joka ennen kotoa lähtöä sanoo: ”Hetkinen, minun täytyy vain laittaa ripset”, ei koskaan rohkaissut minua käyttämään meikkiä, kunnes – huolestuneena häivytysvoiteesta, jolla yritin häivyttää pisamia – hän onneksi ohjasi minut meikkipohjan suuntaan (ja vietti sitten seuraavat 10 vuotta kiinnittäen huomiota hieman oransseihin tidemarkkeihin, jotka huuhtoutuivat leukani ympärille). Tuohon aikaan pisamieni peittäminen sai minut tuntemaan itseni paremmaksi, viehättävämmäksi, sopivammaksi siihen ”tyttötyyppiin”, josta uskoin poikien pitävän. Vasta kun sain itseluottamusta ja aloin nähdä valtavirran mediassa monipuolisempia kuvia, joissa oli myös tyttöjä, joilla oli pisamia, aloin miettiä, olivatko pisamat sittenkin niin hirvittäviä.
Kun näkemys kauneudesta, joka sinulle esitetään, on pitkälti homogeeninen, on luonnollista, että saatat turvautua meikkiin yrittäessäsi ”sulautua joukkoon” tai ”läpäistä”. Mutta kuten usein naisellisuuden tunnusmerkkien kanssa, olet jumissa kiven ja kovan paikan välissä. Tutkimukset kertovat toistuvasti, että miehet tuntevat enemmän vetoa meikkiä käyttäviin naisiin. Meitä kannustetaan tavoittelemaan eräänlaista luonnotonta, luonnollista kauneutta, kuten Calvin Kleinin kuolemattomat sanat kertovat: ”Parasta on näyttää luonnolliselta, mutta näyttääkseen luonnolliselta tarvitaan meikkiä.” (Kiitos, Calvin.)
Kuten edellä mainittu Plautus epäilemättä tiesi, liika suola – joka todennäköisesti kuului muinaisen Rooman elämään kylmäkoneiden puuttuessa – voi tietysti olla huono asia. Bangorin ja Aberdeenin yliopistoissa viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että sekä miehet että naiset pitivät viehättävimpinä naisia, joilla oli jonkin verran – mutta ei liikaa – meikkiä. Tutkimuksen tiivistelmän mukaan ”nämä havainnot viittaavat siihen, että kosmetiikkaan liittyvät vetovoimakäsitykset ovat eräänlaista pluralistista tietämättömyyttä, jossa naiset räätälöivät kosmetiikkapreferenssejään epätarkan käsityksen mukaan muiden preferensseistä”. The Atlantic -lehti, joka uutisoi tuloksista, huomautti nopeasti, että ”arvostelu tapahtui Bangorissa, pienessä Walesin pikkukylässä, jossa kauneusstandardit ovat todennäköisesti erilaiset kuin Pekingissä, Berliinissä tai Baton Rougessa”. (Jos he vihjasivat, että nämä standardit saattaisivat olla alhaisemmat, no, ne meistä, jotka ovat käyneet Bangorin Wetherspoon’sin naistenvessoissa ja nähneet meikkaussession käynnissä, ovat nöyrästi eri mieltä.)
Ehkemme siis meikkauksen suhteen ole omia pahimpia vihollisiamme, kun uskomme, että maailma haluaa nähdä meidät tietyllä tavalla, vaikka itse asiassa olemme ihan hyviä sellaisina kuin olemme. Miksi naiset meikkaavat? Voisi sanoa, että se on ripaus patriarkaattia, ripaus seksiä, ripaus hauskanpitoa ja kokonainen kerros vääränlaista epävarmuutta.
{{{topLeft}}
{{{bottomLeft}}
{{{topRight}}
{{{bottomRight}}
{{/goalExceededMarkerPercentage}}
{{/ticker}}
{{heading}}
{{#paragraphs}}
{{.}}
{{{/paragraphs}}{{highlightedText}}
- Jaa Facebookissa
- Jaa Twitterissä
- Jaa sähköpostitse
- Jaa LinkedInissä
- Jaa Pinterestissä
- Jaa WhatsAppissa
- Jaa Messengerissä