Tutkijana, joka työskentelee hedelmäkärpästen parissa, minulta kysytään usein, miten saada ne pois jonkun keittiöstä. Näin käy kärpästutkijoille niin usein, että istumme kärpäskonferensseissa (niitä on oikeasti olemassa) ja valitamme, että meiltä kysytään tämä kysymys.
Välillä katselemme samoja hedelmäkärpäsiä pörräämässä oluissamme sen sijaan, että keskustelisimme ytimekkäistä ja oivaltavista kysymyksistä tutkimuksesta, jota teemme.
Mutta ymmärrän kyllä: Hedelmäkärpäset ovat ärsyttäviä. Joten hyvä on, näin pääsemme niistä eroon laboratoriossani: Rakennamme ansan. Se ei ole täydellinen, mutta se on OK.
1. Ota pieni purkki (käytämme pieniä säilykepurkkeja) ja kaada siihen siiderietikkaa noin kahden sentin syvyyteen.
2. ”Korkkaa” purkki suppilolla. Voit käyttää muovisuppiloa, jos sinulla on sellainen, mutta myös tilapäinen paperisuppilo toimii hyvin.
3. Teippaa suppilo paikalleen, jotta kärpäset eivät pääse ryömimään ulos.
Kärpäset lentävät sisään eivätkä löydä tietä ulos. Vaihda etikka parin päivän välein.
Etikan sijasta voit käyttää myös olutta tai viiniä, mutta juon mieluummin jommankumman näistä ansoja tehdessäni.
Loukun takana on itse asiassa hieman tiedettä. Hedelmäkärpäset – ainakin Drosophila melanogaster, yleisin banaaniesi ympärillä pörräävä kärpänen – ovat kiinnostuneita vanhenevista hedelmistä, erityisesti mätänevistä hedelmistä. Ne munivat niihin, ja toukat kuoriutuvat ja syövät pehmeää, ylikypsää lihaa.
Löytääkseen nämä hedelmät kärpäset käyttävät hajuaistiaan, jota kutsumme hajujärjestelmäksi. Ne aistivat, haistavat, esimerkiksi etikkahapon – molekyylin, joka antaa etikalle sen kirpeän maun. Voit siis houkutella ansasi hedelmillä, mutta etikka hyppää suoraan perään ja houkuttelee kärpäset sisään.
Keittiössäsi lentelevät kärpäset ovat todennäköisesti tulleet ulkopuolelta. Drosophila melanogaster on alun perin afrikkalainen laji, mutta se on levinnyt ympäri maailmaa. Kutsumme niitä ”kosmopoliittiseksi” lajiksi – niitä tavataan kaikkialla, missä ihmisetkin ovat.
Miten kärpäset tulevat ja miksi tutkimme niitä
Tarina siitä, miten ne ovat sopeutuneet niin moniin erilaisiin ympäristöihin (kuten esimerkiksi Floridan kärkeen tai jopa Pohjois-Ontarioon, jossa asun), on mielenkiintoinen, ja se on tämänhetkisen tutkimuksen kuuma aihe. Hedelmäkulhoni ympärillä ainakin kesällä ja syksyllä vilisevät kärpäset ovat todennäköisesti peräisin paikallisesta populaatiosta. Olen itse asiassa tehnyt töitä kärpäsillä, jotka keräsimme takapihani kompostorista.
Mielenkiintoista on, että trooppisen lajin, viileän päivän ja lämpimän talon yhdistelmä on todennäköisesti syy siihen, miksi kärpäsiä näyttää olevan enemmän syksyllä. Kun ulkolämpötila laskee (ja jopa viileinä kesäöinä siellä missä asun), kärpäset tulevat sisälle, jossa on lämmintä. Minne kärpäset menevät talvella? Emme oikeastaan tiedä. Tiedämme, etteivät ne voi jäätyä ja elää, joten paras arvauksemme on, että ne piileskelevät kellareissa odottamassa lämmintä säätä. Tälle ajatukselle on nimikin. Kutsumme sitä ”juurikellarihypoteesiksi”.”
Toinen kysymys, joka minulta ja kaikilta muilta kärpästutkijoilta kysytään, on: Miksi kärpäsiä? Hyvä kysymys. Ensimmäinen vastaus on: Koska ne ovat pieniä. Ihan oikeasti.
Paljon tekemässäni tutkimuksessa kysytään, miten yksilöt tai pienet yksilöryhmät ovat samanlaisia ja erilaisia. Tämän kysymyksen esittäminen onnistuu parhaiten tuhansilla yksilöillä. Keskimääräinen koe laboratoriossani voi sisältää kymmeniä tuhansia kärpäsiä. Kuvittele, että tekisit tällaista työtä seeproilla. Se on paljon seeproja. Asiaa auttaa myös se, että kärpäset kasvavat nopeasti, lisääntyvät jatkuvasti ja ovat (yleensä) erittäin helppoja pitää laboratoriossa.
Toinen syy, miksi tutkimme kärpäsiä, on se, että ne muistuttavat hämmästyttävän paljon ihmistä – tai mitä tahansa muuta eläintä planeetallamme. Koska elämällä maapallolla on yhteinen esi-isä, olemme kaikki kehittyneet monimutkaisilla ja toisiinsa kietoutuneilla poluilla yhteisestä esi-isästä. Jaamme suuren osan genetiikastamme ja lähes kaiken biokemiastamme.
Kuusikymmentä-80 prosenttia ihmisestä löytyvistä geeneistä löytyy kärpäsistä, ja periaatteessa koko biokemiamme ja aineenvaihduntamme on identtistä. Kun siis kysymme kysymyksen kärpästen avulla, voimme vastata meitä kiinnostavaan kysymykseen ihmisestä.
Juuri tämä sukulaisuus ja se, että niiden kanssa on helppo työskennellä laboratoriossa, ovat johtaneet siihen, että kärpästen tutkiminen on ollut peräti neljän Nobel-palkinnon perustana.
Ironisesti tätä kirjoittaessani kahvikuppini huulilla kävelee kirjaimellisesti hedelmäkärpänen – Drosophila melanogaster. Pikku pirulaisia on kaikkialla.