Suuri osa Pohjoismaista on sidottu toisiinsa kielillä, jotka ovat niin läheisesti sukua toisilleen, että useimmat ihmiset ymmärtävät toisiaan pienellä vaivalla.
Muut alueella puhutut kielet eivät ole yhtä läheisesti sukua toisilleen, ja englannin kieli on yleistymässä sekä työelämässä että kulttuurissa, mikä haastaa meidät ymmärtämään naapurikieliä.
Tanskan-, norjan- ja ruotsinkielisen kieliyhteisön kieliyhteys on vaarassa muillakin tavoin. Odotuksemme ja asenteemme keskinäisen ymmärryksemme laajuudesta vaikuttavat siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa pohjoismaisten naapurimaiden asukkaiden kanssa.
Nämä odotukset ja asenteet perustuvat muun muassa siihen, kuinka usein kohtaamme naapurikieliä jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkiksi vuonna 2016 norjalainen verkkodraama SKAM (Häpeä) herätti suurta kiinnostusta pohjoismaiseen kieliyhteisöön nuorten ja ei-niin-nuorten keskuudessa eri puolilla Pohjoismaita.
Jotkut SKAMin sanat ja fraasit saavuttivat lähes kulttimaineen fanien keskuudessa. Aika näyttää, säilyvätkö jotkut näistä SKAMin lainasanoista slangina tai jopa arkipäiväisinä termeinä muissa pohjoismaisissa kielissä.
Yläkoulun opettajat eri puolilla aluetta ovat käyttäneet sarjaa keskittyäkseen naapurikieliin ja työskennelläkseen niiden parissa sekä tutkiakseen yhteispohjoismaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia viittauksia. On mielenkiintoista nähdä, millainen vaikutus SKAMin kaltaisella nuorisokulttuuri-ilmiöllä on naapurikielten opetukseen pitkällä aikavälillä.
SKAM muutti monien fanien odotuksia siitä, ymmärtävätkö he norjaa. Tämä on yhtä tärkeää kuin naapurikielten virallinen opetus, jonka vaikutus olisi muuten saattanut olla pitkällä aikavälillä hieman rajallinen. Sen sijaan ajatus siitä, että norjan kielen oppiminen on helppoa – tai jopa hauskaa – vaikuttaa pysyvästi SKAM-sukupolveen.
Kielet Pohjoismaissa
Historiallisesti monet Pohjoismaiden asukkaat pystyivät ymmärtämään toisiaan. Tämä kielellinen yhteisöllisyys ylitti rajat ja auttoi sitomaan aluetta kulttuurisesti yhteen.
Yhteenkuuluvuuden tunne alueella on kielellisten ja historiallisten olosuhteiden tulosta.
Satojen vuosien ajan Pohjoismaat ja itsehallintoalueet ovat kuuluneet erilaisiin liittoihin ja muihin virallisiin yhteisöihin, minkä seurauksena Tanskalla, Norjalla ja Islannilla on läheiset kulttuuriset siteet – kuten myös Suomella ja Ruotsilla. Nämä suhteet kietoutuivat toisiinsa – ja vahvistuivat entisestään – Norjan ja Ruotsin liiton myötä, Grönlannin ja Färsaarten ollessa autonominen osa Tanskan kuningaskuntaa ja Ahvenanmaan ollessa autonominen osa Suomen tasavaltaa. Norja itsenäistyi vuonna 1905, Suomi vuonna 1917 ja Islanti vuonna 1944. Aiemmin näiden maiden hallinto-, opetus- ja kirkkokieli oli joko tanska tai ruotsi. Niillä oli myös yhteinen kirjallisuushistoria sekä kieli- ja kulttuuriyhteisö, ja tämä jatkui – ainakin siinä määrin kuin pohjoismaiset kansat ja kansat katsoivat tarpeelliseksi ylläpitää sitä.
Pääosin pohjoismaiset kielet kuuluvat indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. Färsaari, islanti, norja, tanska ja ruotsi ovat kaikki pohjoisgermaanisia kieliä, jotka juontavat juurensa viikinkien puhumasta yhteisestä kielestä. Sittemmin kielet ovat erkaantuneet toisistaan ja jakautuneet läntiseen ja itäiseen haaraan: tanska ja ruotsi toisaalta ja norja, färsaari ja islanti toisaalta. Färsaari ja islanti muodostavat saarikieliryhmän. Ne eivät ole keskenään ymmärrettävissä niin sanottujen mannermaisten pohjoismaisten kielten eli skandinaavisten kielten eli tanskan, norjan ja ruotsin kanssa. Tämä johtuu muun muassa ääntämisen erilaisesta kehityksestä. Toisin sanoen niillä on erilaiset äännejärjestelmät.
Ääntämyserot ovat suurin syy ongelmiin naapurikielten ymmärtämisessä. Nykyään, ehkä yllättäen, norjan ja ruotsin välillä ymmärretään paremmin kuin tanskan ja ruotsin välillä.
Suomen ja saamen kielet kuuluvat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen. Saamen kieltä puhutaan Pohjoismaiden pohjoisosissa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Pienet vähemmistöt puhuvat myös karjalaa Suomessa, kveniä Norjassa ja meänkieliä Ruotsissa, kieliä, joita pohjoismaisten pääkielten puhujat eivät helposti ymmärrä.
Grönlannin kieli (tai kalaallisut) kuuluu eskimoaleutin kielten inuiittihaaraan eli kolmanteen kieliperheeseen, ja sitä puhutaan Grönlannissa. Se on sukua useille Pohjois-Kanadassa ja Alaskassa puhutuille kielille.
Puhuttujen kielten lisäksi Pohjoismaissa on myös omia kansallisia viittomakielivariantteja, jotka taas jaetaan itäiseen ja läntiseen haaraan. Suomalainen, suomenruotsalainen ja ruotsalainen viittomakieli ovat läheistä sukua toisilleen, samoin tanskalainen, norjalainen ja islantilainen. Grönlannin ja Färsaarten viittomakielet perustuvat tanskan kieleen, jossa on joitakin kansallisia muunnelmia.
Pohjoismaissa puhutaan myös erilaisia maahanmuuttajakieliä.